Tahtoisin kuulla näkemyksiänne, olen seurustellut melkein 2 vuotta miesystäväni kanssa. Olemme n. 35 v. pariskunta. Mies ei ole suomalainen ja hänellä on paineita päästä naimisiin ja paineita saada lapsia. Minulla ei ole paineita ns. päästä naimisiin.
Miehen mielestä meidän pitäisi jo alkaa ikämme puolesta mennä naimisiin ja yrittää saada lasta.
Mielestäni meillä ei ole rakkaussuhdetta, mutta itse viihdyn hänen kanssaan ja olen todella kiintynyt häneen. Välillä mietin, että jos en olisi niin yksinäinen en varmaan harkitsisi perheen perustamista hänen kanssaan, mutta toisaalta elämä ilman häntä tuntuisi hyvin tyhjältä.
Siis haluaisin kuulla kokemuksia siitä, voiko kiintymykseen/perheenperustamispaineisiin perustuva perhe olla onnellinen ja pitkäkestoinen.
Tiedän kyllä, että kysymykseni vaikuttaa hieman ehkä typerältäkin, koska vain minä ja mieheni voimme luoda kehykset suhteellemme. Mutta silti haluaisin kuulla ajatuksianne, koska olen ajautunut jo sumeahkoon itseään toistavaan kehään ajatuksieni knssa.
Miehen mielestä meidän pitäisi jo alkaa ikämme puolesta mennä naimisiin ja yrittää saada lasta.
Mielestäni meillä ei ole rakkaussuhdetta, mutta itse viihdyn hänen kanssaan ja olen todella kiintynyt häneen. Välillä mietin, että jos en olisi niin yksinäinen en varmaan harkitsisi perheen perustamista hänen kanssaan, mutta toisaalta elämä ilman häntä tuntuisi hyvin tyhjältä.
Siis haluaisin kuulla kokemuksia siitä, voiko kiintymykseen/perheenperustamispaineisiin perustuva perhe olla onnellinen ja pitkäkestoinen.
Tiedän kyllä, että kysymykseni vaikuttaa hieman ehkä typerältäkin, koska vain minä ja mieheni voimme luoda kehykset suhteellemme. Mutta silti haluaisin kuulla ajatuksianne, koska olen ajautunut jo sumeahkoon itseään toistavaan kehään ajatuksieni knssa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minä itse en menisi naimisiin jos en rakasta. En mene sänkyyn toisen kanssa jos en rakasta. En halua asua ihmisen kanssa, jota en rakasta.
Olen eronnut mies. Tunnen itseni yksinäiseksi. Mutta vaikka yksin ei ole hyvä olla, en voi olla täysillä toisen kanssa, jos en sitä syvällä sisuksissani halua. On minulla muutaman hyvä ja läheinen ystävä, jotka sattuvat olemaan naisia. Välitän heistä kovasti ja viihdyn heidän seurassaan. Mutta siinä se sitten onkin. Yhden naisen löysin, jonka kanssa sitten kyllä tekisin nuo kaikki em. asiat. Nyt vain odotan, miten hän päättää (tietää kyllä minun tunteistani).
Minun neuvoni on: älä sitoudu ihmiseen, jos et koe, että se on sitä mitä todella haluat.
Toisaalta en voi luvata sinulle, että tulet neuvojani noudattamalla onnellisemmaksi. Mutta naimisiinmenolle pitäisi olla hyvä syy. Ja sitä kysytään naimisiinmennessä: "tahdotko..."
Jos et tahdo ja olet rehellinen et voi mennä naimisiin.
Vielä tuli mieleen: mitä sitten teet kun olet kiintymykseen/paineisiin perustuen mennyt naimisiin ja sitten tapaatkin sen "elämäsi miehen"?
en minäkään voisi olla ihmisen kanssa jota kohtaan en tunne rakkautta/intohimoa. ihan pelkästään senkin takia että mielestäni olisi väärin antaa hänen ymmärtää muuta vaikka omat tunteeni olisivat enemmän kaveruustasoa.
mutta jos nyt mietitään entisaikoja niin järjestetyt avioliitot olivat yleisiä ja yleensä myös ihan onnellisia. tosin silloin ei ihmisillä ollut samalla lailla elämänkokemustakaan, mutta silti.
Eli, jos mies tietää myös että sinä et rakasta häntä sanan varsinaisessa merkityksessä ja pystyy hyväksymään asian ja haluatte ikänne ym. vuoksi ns. järkiavioliittoon, ni siitä vaan. kunhan molemmat tietävät missä mennään
mutta kohtalolla on yleensä tapana toimia niin että menet naimisiin yhden kanssa -> löydät "oikean rakkauden" tai esim. adoptoit -> tulet raskaaksi jne.
...
Järkiavioliitto voi olla hyväkin ratkaisu. Se toimii maailmalla laajalti. Avioliitto on myös yhteistyösuhde.
Ehkäpä kysymys on, että haluatko mahdollisen lapsienne kohtaavan järkiavioliiton tunneilmaston.
Vaikut (ap) järkevältä ihmiseltä. Mene naimisiin ja tee hänen kanssaan lapsia. Toisella on kuitenkin oikeus tietää valintasi syyt. Kumppanilta hajoaa psyyke, jos hän luulee sinun rakastavan häntä. Totuuden on tultava esiin, mielellään ennen hääkelloja.
Me solmimme aikoinaan järkiliiton. Kumpikin tiesi sen. Meillä tämä on onnistunut jo yli 30 vuotta.
Lapsia on useita. Kaikilla menee hienosti, he ovat tasapainoisia ja heillä on tavallista parempi koulutus ja ammatti.
Mutta täytyy tietää, mitä hakee. Silloin liitto onnistuu. Yhteiset elämänarvot ovat tärkeimmät.
>>>Järkiavioliitto voi olla hyväkin ratkaisu. Se toimii maailmalla laajalti. Avioliitto on myös yhteistyösuhde.>>>
Hyvin sanottu. Tuskin se elämä sen onnellisempaa on jos jäät odottelemaan että Se Oikea karauttaa valkoisella ratsulla luoksesi. Ja vaikka menisit naimisiin rakkaudesta, siltikin rakkaus voi loppua ja voit löytää sen Vielä Oikeamman. Intohimo tasaantuu muutamassa vuodessa joka tapauksessa.
>>>Ehkäpä kysymys on, että haluatko mahdollisen lapsienne kohtaavan järkiavioliiton tunneilmaston.>>>
Se ei välttämättä ole ole ainakaan huonompi vaihtoehto kuin ns. "rakkausavioliiton" tunneilmasto. Ei se lasten onnellisuuteen vaikuta kuinka intohimoisesti vanhemmat toisiaan rakastavat vai ovatko "vain" kavereita, tärkeämpää on että arvostavat toisiaan eivätkä riitele turhasta. "Rakkaus" on yliarvostettua, kiintymys ja arvostus ja henkinen yhteensopivuus ovat pidemmän päälle tärkeämpiä onnellisen elämän aineksia.
Aloittajan miesystävä on tietysti oikeassa siinä, että teidän on korkea aika päättää haluatteko lapsia vai ette. Mutta älä ihmeessä tee lapsia vain yksinäisyyden torjumiseksi tai miesystäväsi tai vanhempiesi mieliksi, tai kun se nyt vaan on tapana. Haluatko itse äidiksi? Ilman lapsiakin voi elää ihan onnellisena.
Mitä sinä häntä varattuna pidät? On hänellä oikeus jälkikasvuun kuten kenellä tahansa muullakin.
Hanki sinä koira, tai muu lemmikki, jos et ole perheeseen valmis sitoutumaan.
Minä menin jo teininä yksiin yhden pojan kanssa. Itse en ollut edes ihastunut, mietin vaan miten päästä tyypistä eroon. Poika painosti kuitenkin niin paljon että en päässyt hänestä eroon. Olin liian kiltti enkä tuossa iässä vielä tiennyt mitä halusin. Yhdessä oltiin 19 vuotta.
Pojasta tuli alkoholisti mies. Jo sen vuoksi olisi pitänyt erota aikaisemmin, yritinkin mutta mies manipuloi ja tunnekoukutti jäämään liittoon.
Mutta tuo on asia erikseen, kerronpa millaista on olla liitossa jossa kumppani ei tunnu "siltä oikealta". Seksi alkaa inhottaa. Toisen lähellä on ihan kiva olla, mutta koko ajan kaipaa sitä ihanaa tunnetta jossa toisen läheisyys aiheuttaa värinää ja kaipaa myös intohimoista seksiä. Usein ajattelin että olisi sama olla nunnaluostarissa. Välillä ajattelin että kyllähän se intohimo hiipuisi vaikka sitä aluksi olisikin. Mutta on energiaa vievää ja masentavaa ajatella että on loukussa tässä liitossa ja kuitenkin koko ajan haaveilee jostain muusta.
Myös mies tiesi tunteeni jollain tasolla, ja se muutti hänen käytöstään hänen tiedostamattaan. Eli hänkään ei ollut onnellinen ja minä sain sen tuta.
Ihastuin huumaavasti liiton aikana kahdesti. Se oli hirmu onnetonta. En pettänyt, en jaksa kertoa miten asiat menivät.
Viimeisinä vuosina mies luultavasti petti. Sitten sainkin jo voimaa erota.
Nyt nautin suunnattomasti yksinolosta, siitä ettei tarvitse elää ihmisen kanssa jota ei sillä lailla rakasta. Olemme hyviä ystäviä exäni ja hänen uuden naisystävänsä kanssa. Toivon että hän saa kokea ihanan rakkauden ja minä myös tahollani. Olen muuten 33 v.
Toki olen yksinäinen välillä ja masentunutkin hieman, mutta minulla on hyviä ystäviä ja lemmikkieläimiä. Mutta, vaikka biologinen kello tikittää, en enää ota miestä joka ei vie jalkoja alta. Olen mieluummin vaikka yksin ja adoptoin tai teen lapsen yksin. Haluan suhteen, jossa myös itse saan jotain.
elämässä. Avioliitto on yhteisen elämän jakamista ja omien lapsien kasvattamista ja elämään saattamista. Jos kerran yhteiset asianne sujuvat, ei ole mitään esteitä avioliitolle. Mitä vähemmän paineita sen parempi, koska sitä vähemmän riitoja. Mutta lapset pitää tehdä. Ei niitä haikara tuo......