että näin

Joo-o, kävipä tässä näin: Tapasin baari-illan aikana ihanan naisen, joka tuntee samoin minua kohtaan. Sitten kuulin saman illan aikana yhteiseltä kaveriltamme, että tämä nainen on kihloissa...
Noh, kerroin naiselle, että en halua tulla rikkomaan parisuhteita, hän taas sanoi että ovat kihlatun kanssa eroamassa muutenkin...
Viikko oltiin tiiviisti yhdessä, sitten hän lähti keskustelemaan kihlattunsa/ex-kihlattunsa kanssa erosta ja sovittiin, että hän tulee takaisin illalla...
no häntä ei kuulu, olen huolissani, ei vastannut soittoihini, laittoi viestin, että soittaa kun pystyy. Tällöin ajattelin, et juuri näin...
Noh, seuraavana päivänä saan kuulla, että tämä nainen oli saanut jonkinlaisen paniikkikohtauksen kihlattunsa luona ja he olivat menneet päivystykseen, josta hän oli saanut rauhoittavaa lääkettä.
Seuraavana päivänä nainen tuli luokseni yhteisen ystävämme kanssa, kertoi että hän on raskaana kihlatulleen/ex-kihlatulleen. Ja lisäksi hän kertoi, että itsemurha pyörii mielessä!
Noh, päädyimme menemään uudestaan päivystykseen, josta lähetteellä psykiatriselle osastolle...
´Nyt sitten itseä mietityttää, mikä on suhteen tulevaisuus...Tottakai tällä hetkellä on tärkeintä tämän naisen saada hoidettua itsensä kuntoon, mutta oma osuus tässä sopassa mietityttää... Kun vasta vähänaikaa tunnettu ja tunteet ovat kummallakin voimakkaat!
Mutta toisaalata tulee väkisinkin mietittyä noiden tunteiden todenperäisyyttä...
1718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

onneksi vaikutat järkevältä ja rauhalliselta tyypiltä. Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


symppis kirjoitti:

Joo-o, kävipä tässä näin: Tapasin baari-illan aikana ihanan naisen, joka tuntee samoin minua kohtaan. Sitten kuulin saman illan aikana yhteiseltä kaveriltamme, että tämä nainen on kihloissa...
Noh, kerroin naiselle, että en halua tulla rikkomaan parisuhteita, hän taas sanoi että ovat kihlatun kanssa eroamassa muutenkin...
Viikko oltiin tiiviisti yhdessä, sitten hän lähti keskustelemaan kihlattunsa/ex-kihlattunsa kanssa erosta ja sovittiin, että hän tulee takaisin illalla...
no häntä ei kuulu, olen huolissani, ei vastannut soittoihini, laittoi viestin, että soittaa kun pystyy. Tällöin ajattelin, et juuri näin...
Noh, seuraavana päivänä saan kuulla, että tämä nainen oli saanut jonkinlaisen paniikkikohtauksen kihlattunsa luona ja he olivat menneet päivystykseen, josta hän oli saanut rauhoittavaa lääkettä.
Seuraavana päivänä nainen tuli luokseni yhteisen ystävämme kanssa, kertoi että hän on raskaana kihlatulleen/ex-kihlatulleen. Ja lisäksi hän kertoi, että itsemurha pyörii mielessä!
Noh, päädyimme menemään uudestaan päivystykseen, josta lähetteellä psykiatriselle osastolle...
´Nyt sitten itseä mietityttää, mikä on suhteen tulevaisuus...Tottakai tällä hetkellä on tärkeintä tämän naisen saada hoidettua itsensä kuntoon, mutta oma osuus tässä sopassa mietityttää... Kun vasta vähänaikaa tunnettu ja tunteet ovat kummallakin voimakkaat!
Mutta toisaalata tulee väkisinkin mietittyä noiden tunteiden todenperäisyyttä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu