Hei, Aattelin tulla tänne jakamaan kokemuksia ja kuulemaan muiden samanlaisessa tilanteessa elävien kokemuksista.. Jospa se vaikka hieman helpottais tätä ikävää!
Itselläni sellainen tilanne, että poikaystäväni muutti muutama päivä sitten Kanadaan töihin vuodeksi. Seurustelua meillä takana vain 2 kk, mutta melko tiivistä sellaista. Tämä muutto tuli melko puun takaa molemmille, mutta oli sellainen tilaisuus poikaystävälleni ettei hän tietenkään voinut olla siihen tarttumatta. Aluksi olimme molemmat sitä mieltä, ettemme ryhtyisi kaukosuhteeseen, mutta ilmeisesti molemmat kypsyttelivät ajatusta kuukauden ajan ennen lähtöä ja lähdön hetkellä oltiin kumpikin sitä mieltä, että seurustelu jatkuu välimatkasta huolimatta. Suunnitelmissa on, että matkustan hänen luokseen Kanadaan jouluksi ja lomailen n.2-3 viikkoa siellä... elämme nyt sitä odottaen... Olemme nyt vaihtaneet sähköpostia päivittäin. Aikaero (-7h) rajoittaa yhteydenpitoa jonkun verran...
Kertokaa kokemuksistanne. Miten saatte pidettyä läheisyydentunteen yllä välimatkasta huolimatta, kun fyysinen kosketus ei ole mahdollista? Eniten pelkään sitä että se läheisyydentunne katoaa ja suhde kuolee siihen.....
Itselläni sellainen tilanne, että poikaystäväni muutti muutama päivä sitten Kanadaan töihin vuodeksi. Seurustelua meillä takana vain 2 kk, mutta melko tiivistä sellaista. Tämä muutto tuli melko puun takaa molemmille, mutta oli sellainen tilaisuus poikaystävälleni ettei hän tietenkään voinut olla siihen tarttumatta. Aluksi olimme molemmat sitä mieltä, ettemme ryhtyisi kaukosuhteeseen, mutta ilmeisesti molemmat kypsyttelivät ajatusta kuukauden ajan ennen lähtöä ja lähdön hetkellä oltiin kumpikin sitä mieltä, että seurustelu jatkuu välimatkasta huolimatta. Suunnitelmissa on, että matkustan hänen luokseen Kanadaan jouluksi ja lomailen n.2-3 viikkoa siellä... elämme nyt sitä odottaen... Olemme nyt vaihtaneet sähköpostia päivittäin. Aikaero (-7h) rajoittaa yhteydenpitoa jonkun verran...
Kertokaa kokemuksistanne. Miten saatte pidettyä läheisyydentunteen yllä välimatkasta huolimatta, kun fyysinen kosketus ei ole mahdollista? Eniten pelkään sitä että se läheisyydentunne katoaa ja suhde kuolee siihen.....
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla aikalailla sama tilanne. Poikaystävä asuu Amerikassa ja minä tällä hetkellä Suomessa.
Ennen "eron hetkeä" olitiin seurusteltu yli 6kk, jonka aikana ollaan oltu yhessä ihan joka päivä.
Se tunne mikä meillä toisistamme on, on niin vahva, että halutaan ehdottomasti jatkaa yhdessä etäisyydestä huolimatta. Pidetään päivittäin jollakin tavalla yhteyttä vaikka aikaeron takia mennään usein ristiin (hän menee nukkumaan kun minä herään yms). Ollaan myös huomattu, että messengerissä kameran ja mikrofonin kanssa juttelu lievittää ikävää ja lataa "ikävä-akkuja".
Tuntuu pahalta kun tietää, ettei toista nää kuukausiin, joten on vaan yritettävä ajatella onnellista tulevaisuutta yhdessä.
Jos haluaa suhteen toimivan, on toisen annettava mennä ja tulla mielensä mukaan. Eli toiseen on pakko luottaa tai menettää yöunet ja tulee hulluksi. Jos luottamusta ei ole, ei edes parisuhde toimi vaikka asuu yhdessä.
Itse en kestä olla erossa ja tiedän ettei hänkään. Siksi matkustankin USA:an jo 10viikon erossa olon jälkeen lomalle. Nyt ollaan oltu kk erossa. Sitä odotetaan molemmat ihan mielettömästi. Olisin muuttanut ihan heti mukana, jos USA:n vaan pääsisi noin vain.
Mikä sua estää lähtemästä perään? Ja laittele ihmeessä muitenkin mietteitä ja kommentteja.
Moikka ja kiva kun vastailit :) Jotenkin tuntuu et vertaistuki helpottaa, kun kuulee että on muitakin samassa tilanteessa olevia, ja siitä voi selvitä.... :)
Kysyit että mikä estää mua lähtemästä sinne perässä... No järkisyyt lähinnä. Sain vakityön (työpaikka jossa viihdyn)tänä kesänä ja olen sen verran pelkuri, etten siitä uskalla irtisanoutua riskillä, että mistä saisi töitä kun palaisi Suomeen ja toinen syy se, että saisinko miten helposti töitä Kanadasta, rahattomana sinne olisi tylsä lähteä elämään poikaystävän siivellä. Siihen musta ei ole....
Uuh... vielä n.3 kiduttavan pitkältä tuntuvaa kuukautta edessä ennen kun pääsen oman kultani luo. Tällä hetkellä ihan hyvä fiilis. En stressaa ja elän omaa elämääni täällä. Panostan itseeni ja otankin tämän erossa olo ajan sen kannalta et kehitän & kasvatan itseäni ja sitten kun taas on aika olla yhdessä niin olen eheämpi ja kypsempi parisuhteeseen :)
Jos haluat vaihtaa ajatuksia sähköpostilla niin pistä ihmeessä.... :)
Moi,
Mulla on ollut jo yli 2 vuotta kaukosuhde. Itse asun Suomessa ja mies Usassa. Välillä on vaikeita aikoja varsinkin, jos ei nähdä moneen kuukauteen, mutta yhteyttä pidetään emailin, skypen tai puhelimen välityksellä päivittäin. Sitten kun vihdoin ollaan yhdessä, tuntuu, että suhteen pitäminen on oikea päätös. Paljon positiivista ajattelua tarvitaan kyllä. :)
Muutamissa kuukausissa voi tapahtua ja syntyä enemmän kuin jopa vuodessa. Siitä huolimatta, matka on pitkä ja aika.. todella pitkä.
Tyttöystäväni muuttaa kanadaan ja on poissa lähes 8kk. Ei seurustelu ole silloin mahdollista. Olemme tunteneet yhtä pitkän ajan, tapailleet. Ja tästä ajasta olemme seurustelleet kuukauden. Pelkään masentuvani hänen lähdettyään. Emme eroa, lopetamme seurustelun. Ei tiedä mitä tapahtuu kun hän tai poikaystäväsi palaa, mikä on tilanne silloin. Ei ketään voi neuvoa miten pitäisi tuntea, ei joen uomaa saa siirrettyä. Mutta en halua että joudut kiduttamaan itseäsi. Tuntekaa, olkaa yhteyksissä mutta sillä varauksella että elämään saattaa tulla muitakin. En kehoita muita ottamaan riskejä ja tuhlaamaan elämästään vuosia odottaen, se on älytöntä. Mutta minä luulen olevani sen verran hullu että en aio nähdä muita, vaan odotan. Häneltä sitä en voi vaatia. Mitä on minulle yksi onneton vuosi jos sillä saa rakastetun loppuelämän. Ei ole elämä kovin helppoa, jos haluaa olla onnellinen.