tämä vuodatus taitaisi kuulua ero-palstalle, mutta vuodatan kuitenkin tässä.
siis, takana nuorena alkanut,liki 20 v yhteiselo, monine alamäkineen. Riitaa ja epäsopua ollut pidempään kuin sitä hyvää, mutta joku hullu päähänpinttymä perusperheestä on saanut jäämään. Tosin, suhteen eteen ei ole kumpikaan tainnut tehdä muuta kuin haukkua toista ;(.
Lapsia 4, täysikäisestä alaluokkalaisiin. aikoinaan kun lapsia hankittiin, ne eivät tulleet sen helpoimman kaavan kautta (vuosiin mahtuu kuolleina syntyneitä lapsia, vaikeuksia tulla raskaaksi, keskenmenoja). Yksi lapsista kehitysvammainen, kaikilla eri asteisia allergioita ja astmaa.
vaikeinta ollut nuorimman kohdalla, joka vielä 3 v eli 7 ruoka-aineella.
Ylpeitä voidaan olla siitä, että yksin ollaan kaikki rakennettu, ilman minkäänlaista tukea ainakin sosiaaliselta verkostolta (jota ei edes ole). elossa olevista isovanhemmista ei avuksi ole henkisesti, eikä rahallisesti saati muutenkaan. samaan syssyyn ollaan hoidettu sukulaisia ja ystäviä, heidän kriiseissä ym, pari sukulaisen lasta ovat olleet lähes ottolapsia meille.
Kumpikin tullaan rikkinäisistä perheistä, mikä osaltaan varmaan vaikeuttanut asioita, kun puuttuu se terve malli perheestä ja terveistä aikuisista. Kummallakin varmaan jäänyt aikoinaan aikuiseksi kasvu kesken. Kun on joutunut ottamaan 3 vanhana vastuun perheestään tai vauvasta asti ollaan kohdeltu välttämättämättömänä pahana, vahinkona, niin kait se jonkin särön jättää (ollaan vissiin liian heikkoja).
Siinä eloonjäämistaistelussa ollaan unohdettu parisuhde. Kumpikin tykätään vielä määrätä kaapin paikasta, joten myrskyn silmässä eletään. itse tunnen, että mieheni ei minua arvosta, eikä huomaa. olen vuosia ollut hänelle vain jotakin, jota on pakko sietää. henkisesti olen aivan yksin (mikä johtanut vieraaseen pöytään vilkuiluun).
Kun meillä oli vaikeaa lasten saannin ja sairasteluiden muodossa, niin välimme vain viilenivät. Mies "pakeni" töihinsä. Minä saatoin olla kotona vailla minkäänlaisia aikuiskontakteja kaksikin kk sairaiden lasten kanssa, mies kävi nukkumassa, mutta muuten "joutui" taloudellisista syistä tekemään ympäri pyöreää päivää.
Nykyään ollaan erimieltä kaikesta, kodin kunnostuksesta ja kotitöistä, raha-asioista ym.
eli ero ainut viisas vaihtoehto, mutta en jotenkaan haluaisi tuhota ydinperhettä (vaikka huonosti voiva ydinperhe on huonompi vaihtoehto kuin onnellinen yksinhuoltajuus).
Mutta, itsestä tuntuu, että jos vain saisimme sovittua käytännön asiat,ja toinen päästäisi minut lähelleen, niin perhe voisi toimia.Kaipaan toisen läheisyyttä ja syliä. Muisto hyvistä hetkistä pitää minut tässä. Mieskin kyllä haluaa nykyään erota (eroa alkanut haluta siitä saakka, kun minä olen alkanut esittää ns vastalauseita).
Mieheni mielestä minä olen kuitenki sairas narsisti, ja alan jo itsekin uskoa sen. Silti yritän uskotella itselleni, että ollaan kuljettu kivinen tie, jonka aikana ollaan hukattu toisemme ja kykymme ihmissuhteisiin. olen yrittänyt puhua, miltä minusta tuntuu, mutta mies kävelee pois, tai alkaa syyttämään minua itsekkääksi ym.. v#pääksi. Mielipiteeni ovat kuulema liian absurdeja että niitä tarvisi mitenkään kommentoida tai puhun liikaa, jotta hän jaksaisi niihin vastata.
Näihin päiviin asti mies on tavallaan sanonut mitä teemme ja hankimme (asunto ym autoasiat). Hänen mielestään hän on tehnyt isoimman työn ja omaisuus on hänen (minä kun olen ollut kotiäitinä/ opiskelijana suurimman osan elämästäni, joten ansiot ovat sen mukaisia olleet)...
jaa, tulipa vuodatus, jospa joku jaksaisi lukea, en kyllä edes tiedä mitä tällä vuodatuksella tarkoitin... miten voisin muuttua paremmaksi ihmiseksi?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi sinun pitäisi muuttua paremmaksi ihmiseksi? Jos te molemmat haukutte toisianne, niin molemmissa on silloin syytä. tuskin se yksin sinun syytäsi on jos teillä menee parisuhteessa huonosti. Kerroit perheestäsi ja ikävistä asioista joita olette joutuneet kohtaamaan. Ehkä tilanteesta ei varsinaisesti voi syyttää teistä kumpaakaan. Elämäntilanteet ja väsymys ovat aiheuttanut inhottavia asioita suhteellenne, josta on seurannut tuota haukkumista yms.
Minusta miehesi toimii väärin jos olet yrittänyt puhua tunteistasi ja hän vain haukkuu v-pääksi. Sillä tavalla ei varmasti asiat selviä. Milloin viimeksi olette osoittaneet rakkautta toisillenne vai meneekö kaikki aika v*ttuillessa toisillenne? sano miehellesi, että rakastat häntä. Katso miten hän siihen reagoi.
esitit hyvän kysymyksen, mutta ehkä mieheni oikeasti on oikeassa, jos vain minä nalkuttaisin vähemmän, vaatisin vähemmän, tekisin enemmän, hoitaisin yksin kodin, pitäisin hänen mielipidettä lakina, olisin hiljaa, en pyytäisi mitään, niin...kaikki olisi hyvin. Mutta kun olen niin narisisti, niin nalkutan vuodesta toiseen hujalleen jätetyistä tavaroista, vaadin toistakin osallistumaan kotitöihin, toivon, että korjaisimme kotimme kosteusvaurion, haluan olla päättämässä mihin palkkani käytetään, haluan keskustella asioista ym....tiedän, että en itsekään ole käyttäytynyt malliesimerkkinä, mutta nyt alan tiedostamaan ongelmat ja tarpeeni, mutta..no, rakkaudesta olemme puhuneet varmaankin joskus -90...
eli kaikki energia menee siihen toiselle keljuiluun... kotityöt alkavat tuntua ylivoimaisilta, koska niistäkin pitää aina tapella, (tosi tyhmää).
Alan vain uskoa, että minä olen se ainut läpimätä tässä suhteessa, ja tiedostan sen, että lapsemme voivat huonosti, ja tarvitsivat kipeästi mallia normaalista perheestä. Minusta tuntuu, että meillä puuttuu kunnioitus toisiamme kohtaan. Itse pudotin mieheni jalustalta, jonne hänet asetin, joku vuosi sitten, ja ongelmat ovat sen jälkeen vain lisineet. Mieheni mielestä en ole oikeutettu saamaan edes lasten huoltajuutta, mutta hän itse huutaa aina lapsille ja jos he yrittävät jotain isälleen sanovat, käskee painua hel#..ym.
Elämäni tuntuu olevan täysin umpisolmussa eikä asiaa yhtään helpota se, että olen niin huono ihmisenä....tulipa tosi sekava vastaus...
Selkäranka sinulle on kasvamassa. Ei terve itsekkyys ole sama kuin narsistinen persoonallisuushäiriö, vaikka se tahdottomuuteen tottuneesta miehestäsi varmaan siltä näyttääkin, kun et enää tottele.
Terveessä, tasavertaisessa ihmissuhteessa toinen ei sanele ja toinen sitten vain tottele. Vaikka varmaan kyllä asiat noinkin hyvin toimisivat. Epäilemättä uskollinen orja ja sen vahvatahtoinen herra voivat saada paljon aikaan.
Tuollaisessa tilanteessa ei taida paljoa auttaa kysellä toisen rakkauden perään tai miettiä, mihin toisessa parikyt vuotta sitten rakastui. Käytännön elämä on vienyt mehut.
Paha neuvoa ketään, kun ei tunne ihmistä, mutta itse ottaisin aikalisän. Se tapahtuu niin, että kummatkin muuttavat omiin osoitteisiinsa. Siellä saa etäisyyttä toiseen ja saa miettiä syntyjä syviä. Lun on saanut hetken hengähtää, niin on helpompii miettiä seuraavaa siirtoa. Sehän voi olla myös paluu yhteen tai sitten ei.
Mielestäni on turha naukua menneiden perään, koska ne ovat menneitä. Nykyhetki on ainoa, mitä ihmisellä on. Jos se nykyhetki menee vain riitelyyn ja kinasteluun, niin mitä hyötyä siitä kenellekään on? Varsinkaan lapsille.
mennä parisuhdeterapeutille juttelemaan. Mene sinne yksin, älä edes aio raahata miestäsi sinne. Ammattilainen kuitenkin osaa ottaa esille sellaisiakin näkökulmia, mitä itse ei välttämättä tule ajatelleeksi.
Tuo edellisen vastaajan ehdottama aikalisän ottaminen ensi hätään, on minustakin hyvä neuvo.
(ps. Miehesi narsistilta vaikuttaa, jos hänen olisi pitänyt saada siellä jalustalla pysyä. Epärealististahan sellainen on.)
Meillä samallainen kriisi, mut vaimo on se joka määrää kaikesta vaikka hän itse väittää et yhdessä on päätökset tehty.esim.auto ja asuntokaupat ym.hankinnat. Vaimo tienaa paremmin ja minä yritän hoitaa asuntokulut. Meillä on kaksi alaikäistä lasta ja minä olen työttömänä. Vaimo haluaa muuttaa lasten kanssa pois.Elämä on jo vuosia ollut raha-asioista riitelyä. Minä en saa tavata lapsuuden ystäviä ja vanhempien luokse lähtemiseen lupa ja kellonaika milloin on viimeistää tultava pois. Nyt viimeisen vuoden aikana mun mitta on tullut täyteen tätä vahtimista. Olen alkanut käyttää omaa valtaa minkä seuraksena hän haluaa ottaa nyt eron koska minä olen muuttunut kummalliseksi. On tässä takana myös molemmipuolista mustasukkaisuutta ja toisen omistamishalua. Varmaaan toi aikalisä ois hyvä mut ku vaimo on sitä mieltä jos lähdetään erilleen niin takaisin ei ole paluuta.(aika julmasti sanottu mun mielestä)Mitä teen????