Voi että

Ottaa anoppi päähän. Jo suhteen alkuvaiheina anoppi on käyttäytynyt mua kohtaan piikittelevästi ja ylimielisesti.
Olen 19 vuotias tyttö, ja olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa pian 3 vuotta. Poikaystäväni perheellä on suht pieni asunto ja anoppini vaatekaapit sijaitsevat pojan makuuhuoneessa. Jos olen heillä yötä, anoppi tulee aamulla ennen töihin lähtöään hakemaan vaatteet ja paiskaa vaatekaapin oven TÄYSIÄ kiinni, niin että varmasti herään.

Olimmo Kreikassa heidän perheensä sukulaisten luona. He eivät olleet käyneet siellä pitkään aikaan ja kun tapasimme sukulaisia, anoppini esittele poikansa mutta ei yhtään kertaa minua! Mun täytyi joka kerta esitellä itseni. Olimme myös yksi kerta viettämässä iltaa heidän sukulaistensa luona ja anoppini otti kameran esiin ja pyysin poikaystävääni kuvaan ja kaikkia muita. Vaikka poikaystäväni pyysi minua kuvaan, en saanut kuitenkaan mennä. Anoppi sanoi vaan että "otetaan teistä sitten yhteiskuvia myöhemmin" Jäin yksin istumaan pöytään.

Muutenkin, jos poikaystäväni kertoo jostain perheeseeni liittyvästä asiasta, anoppini tokaisee vaan "jaaha."
Sain unelmieni työpaikan tässä joku päivä sitten ja juuri sen puhelun jälkeen poikaystäväni kertoi anopille että "Mia sai sen työpaikan!" anoppi sanoi vain "Hyvä." Eikä edes onnitellut.

Kerran olimme myös menossa poikaystäväni peliin ja anoppi oli kuskina, autossa oli myös poikaystäväni kaveri. Me keskustelimme poikaystäväni kanssa ihan asiallisesti, kunnes anoppi kirjaisi etupenkiltä "On siellä Jussikin kyydissä, ettekä vaan te kaks!!"
Anoppi ei myöskään selvästikkään halua poikaystäväni työskentelevän veljeni firmassa, vaan meni hankkimaan hänelle paikan firmasta, jossa hän on itse asiakaspäällikkönä.

Lisäksi anoppini on hirveän kaksimielinen. Hän ei koskaan kysy mitä perheelleni kuuluu tai mitään muutakaan, jos olemme esim olleet matkoilla. Mutta kyllä yrittää pitää imagoaan ihanneanoppina päällä, lähettämällä kaikenmaailman herkkukoreja joulusin. Myöskin toisten ihmisten seurassa, hän on mulle todella mukava.

Anoppi alkoi myös kerran itkeä poikaystävälleni, että hän pitää varmaan enemmän minun äidistäni kuin hänestä! Tosi lapsellista... En nykyään enää käy siellä lähes milloinkaan, ollaan meillä jos ollaan... Oli vaan pakko tilittää.
71043
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mustasukkainen pojastaan, siksi tuonkaltainen käytös häneltä.
Varsinkin jos kyse ainoasta pojasta.

Tarkoitit varmaan, että sukunsa sisällä anoppi on töykeä sinua kohtaan ja suvun ulkopuolisille näyttelee kuin hyväksyisi sinut?

Äänestä

Kypsymätön ja kiittämätön kakara.

Sut on otettu mukaan ulkomaille sukulaisiin, muttet osaisi esitellä itseäsi? Anoppisi on vain antanut sinun itse valita miksi haluat itsesi esittää. Kohtelias kun on ollut. Olethan selvästikin "hyväksyntäsi" saanut kun kerran olet ollut mukana.

Miten voi nuori ihminen noin hölmö olla, eikö sulla ole itsetuntoa ollenkaan? tuskin anoppi on sitä sulta vienyt, en jaksa uskoa.

Ja kuule, jos ei suhtaudu 16vuotiaaseen pojan morsmaikkuun vielä kovin antaumuksella, siitä anoppiasi ei todellakaan voi syyttää. Yleensä 16 kesäsenä morsmaikut vielä tulevat ja menevät.

Olet itsekyydessäsi siis jo pilannut välisi anoppiisi, eipä tule suhteesi kestämään hänen poikaansakaan. Sillä lupaan sinulle että maailmansivu on niin pitkä, että poika viisastuu ja etsii sellaisen tytön jonka kanssa perhe-elämäkin äidinkin kanssa sujuu. Tuollaisia hutsuja ei loppupeleissä naida sukuun, kunhan nuoruuden seurusteluista vaan selvitään.

Susta tulee vain suloinen (ja antavainen) muisto, pojan historiaan, ja on silloin hyvä ettet jokaisesta valokuvasta löydy.

Äänestä
  • Kyllä se helpottaa paljon jos anoppi tai appi tai mies esittelee sukuun, ja kirjoittaja oli vanhempi kuin 16, ja joillakin saattaa kestää nuo teiniromanssit, pitää olla uskoa suhteisiin!Ja minkälaisia naisia niitä sitten naidaan, jos nainen on lahna joka makaa eikä tyydytä miestään niin mies saattaa eksyä huoriin, tulee miehelle halvemmaksi jos oma muija on antava, ja eihän sitä puolisoa valita vanhemmille vaan itelle, jos rupeaa miellyttämään vanhempiaan liikaa, jää yksin ja vanhaksi pojaksi.

    Äänestä

  • Sai edellinenkin vähän tuulettaa p*skalaariaan ja purkaa omaa pahaa tuultaan nuoreen ihmiseen.

    Ap:lle vinkki että ei kannata näistä välittää, tuuli se vaan leukojaan heiluttaa.

    Äidit ovat aivan uskomattoman usein mustasukkaisia pojistaan, sen olet kai jo huomannutkin. Aika harvoin se miniä kelpaa perheeseen ihan noin vaan, jotakin pikku jäynää ja purnausta pitää aina harjoittaa vähän niinkuin vastalauseena.

    Älä tuomitse eukkoa aivan suinpäin, voi olla että joidenkin vuosien kuluttua hän on jo tottunut sinuun ja hyväksynyt poikansa puolisoksi. Nuorena sitä on niin herkkä toisten hyväksynnälle, myöhemmin ei jaksa kaikkea ottaa nokkaansa ja voi nousta sellaisten ihmisten yläpuolelle, joilla ei ole käytöstapoja.

    Niitä ihmisiä on niin paljon. Nuori vielä luulee että aikuisilla on käytöstavat ja että he ovat kohteliaita ja mukavia toisilleen mutta hui hai. Ja pahenee vaan kun vanhoiksi tulevat, sen tulet huomaamaan.

    Ole sinä itse ystävällinen ja reipas mutta älä anna kävellä ylitsesi. Kaikkea ei tarvitse sietää. Kuitenkin anoppi, samoin kuin muutkin aikuiset ihmiset, on itse vastuussa käytöksestään. Niin olet sinäkin. Anopillasi ei ole sanomista siihen, kenen kanssa poikansa seurustelee. Jos sinua kohdellaan pahoin, on miehesi asia puolustaa sinua suhteessa hänen perheeseensä. Tämä kannattaa muistaa.

    Äänestä

Poikaystäväsi olisi nyt hyvä ottaa asia vakavasti ja laittaa äitinsä ymmärtämään, että sinä olet ihan oikeasti hänen poikansa valittu!
Muuten saat olla anopin kynnysmattona lopun ikääsi, kohtelu tulee aina vain yhä tylymmäksi. Jos sinä yrität ottaa paikkaasi itse, saat anopin vihat vaan niskaasi! Siis vakava keskustelu poika ystäväsi kanssa ja poika keskustelemaan äitinsä kanssa..

Äänestä

No aika tavallisia taitaa olla tuommoiset vähän ikävänpuoleiset anoppi-käyttäytymiset muuten -- joillakin naisilla vaan on kova paikka, kun oma kultapoju kasvaa aikuiseksi ja nuori nainen astuu kuvioihin -- mutta tuo vaatekaappijuttu oli aika ihmeellinen. Millainen nainen pitää omia vaatteitaan poikansa huoneessa?! Ja millainen mies suostuu siihen vielä aikuisenakin?

Nuorenparin huoneeseen hyökkääminen aamulla on aika kummallista käytöstä, vaikka jokin syy estäisi vaatekaappien järkevämmän sijoittelun. Ottaisi nyt edes tyttöystävän yöpyessä riepunsa illalla valmiiksi omaan makkuriinsa.

Äänestä
  • Olkaa aamulla täydessä toiminnassa, mieluusti yöpöydälle jotain lelujakin.

    Kauan sitten eräs ystäväni oli aika huonossa kunnossa ja hänen miehensä äiti sitten kävi siivoilemassa ja auttelemassa. Kuulemma penkoi laatikoita ja kaappeja jne. vaikka sanottiin että jos haluaa auttaa, niin siivouksessa ja ruuanvalmistuksessa tarvittaisiin apuja. Kaveri sitten etsi kaikki lelut ja pelit ja vehkeet ja liukkarit ja käsiraudat sun muut kaappiin näkösälle (siis kun kaapin ovet aukaisi, niin joku strap-on oli heti nenän edessä).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mievua kirjoitti:

Ottaa anoppi päähän. Jo suhteen alkuvaiheina anoppi on käyttäytynyt mua kohtaan piikittelevästi ja ylimielisesti.
Olen 19 vuotias tyttö, ja olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa pian 3 vuotta. Poikaystäväni perheellä on suht pieni asunto ja anoppini vaatekaapit sijaitsevat pojan makuuhuoneessa. Jos olen heillä yötä, anoppi tulee aamulla ennen töihin lähtöään hakemaan vaatteet ja paiskaa vaatekaapin oven TÄYSIÄ kiinni, niin että varmasti herään.

Olimmo Kreikassa heidän perheensä sukulaisten luona. He eivät olleet käyneet siellä pitkään aikaan ja kun tapasimme sukulaisia, anoppini esittele poikansa mutta ei yhtään kertaa minua! Mun täytyi joka kerta esitellä itseni. Olimme myös yksi kerta viettämässä iltaa heidän sukulaistensa luona ja anoppini otti kameran esiin ja pyysin poikaystävääni kuvaan ja kaikkia muita. Vaikka poikaystäväni pyysi minua kuvaan, en saanut kuitenkaan mennä. Anoppi sanoi vaan että "otetaan teistä sitten yhteiskuvia myöhemmin" Jäin yksin istumaan pöytään.

Muutenkin, jos poikaystäväni kertoo jostain perheeseeni liittyvästä asiasta, anoppini tokaisee vaan "jaaha."
Sain unelmieni työpaikan tässä joku päivä sitten ja juuri sen puhelun jälkeen poikaystäväni kertoi anopille että "Mia sai sen työpaikan!" anoppi sanoi vain "Hyvä." Eikä edes onnitellut.

Kerran olimme myös menossa poikaystäväni peliin ja anoppi oli kuskina, autossa oli myös poikaystäväni kaveri. Me keskustelimme poikaystäväni kanssa ihan asiallisesti, kunnes anoppi kirjaisi etupenkiltä "On siellä Jussikin kyydissä, ettekä vaan te kaks!!"
Anoppi ei myöskään selvästikkään halua poikaystäväni työskentelevän veljeni firmassa, vaan meni hankkimaan hänelle paikan firmasta, jossa hän on itse asiakaspäällikkönä.

Lisäksi anoppini on hirveän kaksimielinen. Hän ei koskaan kysy mitä perheelleni kuuluu tai mitään muutakaan, jos olemme esim olleet matkoilla. Mutta kyllä yrittää pitää imagoaan ihanneanoppina päällä, lähettämällä kaikenmaailman herkkukoreja joulusin. Myöskin toisten ihmisten seurassa, hän on mulle todella mukava.

Anoppi alkoi myös kerran itkeä poikaystävälleni, että hän pitää varmaan enemmän minun äidistäni kuin hänestä! Tosi lapsellista... En nykyään enää käy siellä lähes milloinkaan, ollaan meillä jos ollaan... Oli vaan pakko tilittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu