Tarina

Tulipa eräänä päivänä töihimme nainen joka ei omannut kovin hyvää itsetuntoa. Tempperamentti pursuili ylitse vähän väliä ja joskus asiat jopa henkilöityivät. Niinpä otin pieneksi omaksi projektikseni työn ohessa pienen "kouluttamisen". Flirttailin tälle naiselle, juttelin hänen kanssaan paljon (tietysti vain työasioita) ja annoin hänen ymmärtää että hän on arvokas ihan omana itsenään, mitä hän luonnollisestikin tietysti on, mutta vahvistin sitä tunnetta. Työmäärä hänellä oli selkeästi todella suuri, joten tuo flirttailu sun muu antoi selkeästi muuta ajateltavaa työn ohessa, keventäen raskaita työpäiviä. Kuinka ollakaan, tänä päivänä vastaan työpaikkani käytävillä kävelee itse rouva aurinkoinen joka nauraa ja hymyilee paljon (hänellä on muuten todella kaunis nauru).

No mutta miksi tein sen? Ihan vain hyvästä tahdosta ilman mitään taka-ajatuksia, koska pidän hänestä ja koska se ei maksanut mitään.
171434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kylläpäs kolahti. Tietty mies eräällä työpaikalla on kohdellut/kouluttanut minua juuri kertomallasi tavalla. Mies on onnistunut ja saanut paljon hyvää aikaa. Itselläkin on käynyt mielessä, että olen varmaankin ollut tuonlaatuinen projekti kyseiselle miehelle. Ja se kolutus oli todella rankkaa minulle. Siinä sen näkee, että jos ihan vilpittömästi tahtoo ja tekee näin hyvää työkaverilleen, niin tuloksia on myös nähtävissä.

Hmm. Missähän päin Suomea, missä kaupungissa tämä kyseinen "koulutus" sitten oikein tapahtui?

Äänestä
  • Missä se tapahtui, mutta kun kerran välttämättä haluat tietää niin pks.

    Äänestä

  • Laupias Samarialainen? kirjoitti:

    Missä se tapahtui, mutta kun kerran välttämättä haluat tietää niin pks.

    niin ei sitten. Ehkä sinä juuri "koulutit" minut täällä pks:ssä, jossa työtä teemme tai sitten joku toinen nainen oli sinun koulutuksessasi. Ikuisesti jää epäselvyydeksi, jos kerran niin koet. Hyvän työn teit...Tällaiset ihmissuhteet ovat mielestäni kyllä myös vastavuoroisia. Tarkoitan sitä, että joltain osalta "koulutin" myös sinua. Sinulla on ne sokeat pilkkusi niinkuin muillakin. Minä näin ne oman rikkinäisyyteni ja haavoittuneisuuteni kautta sinussa ja näen yhä...

    Äänestä

  • "koulutettu" nainen kirjoitti:

    Oikeassa olet kun sanot että tälläiset ihmissuhteet ovat myös vastavuoroisia. Tosin tästä koulutuksesta mitä itselleni jäi käteen on se, että olen takki aivan tyhjänä, eli todella väsynyt ja uupunut. Tämän lisäksi harkitsen vakavasti työpaikan vaihtoa. Rikkinäisyydessä ja haavoittuneisuudessa ei ole mitään pahaa, mutta haavoille pitää vain antaa aikaa parantua. Toivottavasti oli apua...

    Koetko tänä päivänä niin, että tämä kyseinen nainen, jota aloit auttamaan, tukemaan omalla projektillasi, alkoikin ehkä takertumaan sinuun auttajaansa (pelastajaansa)? Niin saattaisi toisinaan käydä. Silloin varmaan kokisit tilanteen raskaaksi ja kiusalliseksikin.

    Mielestäni en ole niin kuitenkaan työpaikkani miestä kohtaan käyttäytynyt. Minusta olisi kauheata itsellenikin, jos joku alkaisi minuun takertua. Ahdistuisin silloin. Sen takia, vaikka kaikki tällaisetkin tunteet ovatkin niin inhimillisiä, pidin mielestäni huolen, etten osoita takertumisen merkkejä häntä kohtaan.

    Luulen, että hänkään ei koe minua esim. raskaaksi taakaksi, vaikka tietääkin minusta jotain ,mitä olen joutunut kokemaan elämässä. Auttajalla on aina oma varjonsa...miksi lähtee auttamaan lähimmäistään...

    Äänestä

  • "koulutettu nainen kirjoitti:

    Ei hän koskaan minuun tukeutunut tai tarrautunut vaan aivan oma-aloitteisesti hoiti kaiken sen mitä hänen pitikin. Mitä tuohon takertumiseen tulee, mistään tarkertumisesta ei ollut kyse, vaan pyyteettömän välittämisen osoittamisesta ja "roskasankona" toimimisesta. Tosin tuohon projektiin osittain kuului, että itse käyttäydyin toisin ja sanoin toista. Tekisinkö sen uudelleen sitä en vielä osaa sanoa, mutta kunhan tästä uupumuksesta selviän osannen kertoa senkin.

    Hui! Taas tuntui niin tutulta. Tuntuu, että olen olen juuri sinun kanssasi töissä tekemisissä. Huh! nyt minulle ei taida olla edes tärkeintä se, että minun olisi tiedettävä kenen kanssa tässä kirjoitan. Jääköön salaisuudeksi ikuiseksi ajaksi!

    Koen nyt, että opin ja saan käsitellä näitä kokemuksiani, joita työoloissani on ollut ja on edelleenkin, sinun tuntemattoman kauttasi. Tämä tassä on tärkeintä!
    Jos ymmärsin jotain äsken. Se olin juuri minä joka olen ilmaissut parikin kertaa pyyteettömän välittämiseni kyseiselle miehelle. Ahdistuiko hän (tai sinä)tästä rehellisestä ilmauksestani kuitenkin? En tarkoittanut niin! Tämä kyseinen mies todellakin teki "tekoja" minua kohtaan, mutta sanat olivat sitten usein muuta. Koin, että välillä ristiriitaiset viestit tulivat häneltä.
    Sitten se roskasankojuttu. Sinäkö/hän koit, että joudut olemaan roskasankona.?Vai kumpi se toimi roskasankona? Selvennä vähän tätä juttua. Haluan tässä oppia jotain. Enhän minäkään omia sokeita pilkkujani näe...

    ystävällisesti odottelen vastaustasi.

    Et ole hän. "Se olin juuri minä joka olen ilmaissut parikin kertaa pyyteettömän välittämiseni kyseiselle miehelle.". Tuo paljastaa kaiken. Toivottavasti saat asiasi järjestykseen tuon "kouluttajasi" kanssa. Onnea!

    Äänestä

  • Laupias Samarialainen? kirjoitti:

    Et ole hän. "Se olin juuri minä joka olen ilmaissut parikin kertaa pyyteettömän välittämiseni kyseiselle miehelle.". Tuo paljastaa kaiken. Toivottavasti saat asiasi järjestykseen tuon "kouluttajasi" kanssa. Onnea!

    Miten tuon välittämisen olet osoittanut. Jos vastauksesi ovat "sanat", en ole etsimäsi henkilö.

    Sekin sopii. Pyyteettömän välittämisen voi ilmaista hyvin monilla tavoilla. Siihen ei tarvitse välttämättä käyttää ede sanoja. Mutta ok. Jatkan jollain tasolla kyseisen miehen kanssa selvittämistä sitten kun siltä tuntuu.

    Olen välillä myös ajatellut vaihtaa työpaikkaa, koska tuon miehen projektijutulla oli niin paljon vaikutuksia. Mietin ratkaisujani kaikessa rauhassa.

    Hyvää jatkoa!

    Äsken menivät viestimme ristiin. Kirjoitin samaan aikaan kuin sinäkin viestiä. Molemmilla oli omalla tahollamme mielessä tuo "sanojen käyttäminen" kun ilmaisee toiselle pyyteettömän välittämisensä.

    Vastaan nyt suoraan uudelleen. En tarvinnut sanoja. Myöskin haluan pysyä tuntemattomana. Henkilöllisyyden tietäminen ei ole tässä tärkeintä minulle.

    Äänestä

  • koulutettu nainen kirjoitti:

    Sekin sopii. Pyyteettömän välittämisen voi ilmaista hyvin monilla tavoilla. Siihen ei tarvitse välttämättä käyttää ede sanoja. Mutta ok. Jatkan jollain tasolla kyseisen miehen kanssa selvittämistä sitten kun siltä tuntuu.

    Olen välillä myös ajatellut vaihtaa työpaikkaa, koska tuon miehen projektijutulla oli niin paljon vaikutuksia. Mietin ratkaisujani kaikessa rauhassa.

    Hyvää jatkoa!

    Ehkä itsellenikin, niinkuin sinullekin, olisi parempi selvittää asiat tämän toisen osapuolen kanssa, ennenkuin menee työpaikkaa vaihtamaan. Elämän aikana ei tarvitse tavata kuin 1 ihminen, jos se vain on se oikea. Sitä tilaisuutta kenelläkään ei ole varaa menettää....

    Äänestä

  • Laupias Samarialainen? kirjoitti:

    Ehkä itsellenikin, niinkuin sinullekin, olisi parempi selvittää asiat tämän toisen osapuolen kanssa, ennenkuin menee työpaikkaa vaihtamaan. Elämän aikana ei tarvitse tavata kuin 1 ihminen, jos se vain on se oikea. Sitä tilaisuutta kenelläkään ei ole varaa menettää....

    kuin sinä. Mitäpä siihen lisäämään. Noin juuri ajattelen. Mutta! Helpommin sanottu kuin tehty.
    Se työkaverin kanssa keskinäinen selvittäminen EI OLE HELPPOA. Jos molemmat aikovat jatkaa samassa työpaikassa, niin siihen sisältyy se vastavuoroisuus ja jatkuvuus,joiden pitäisi toimia jatkossakin.

    Äänestä

  • "koulutettu" nainen kirjoitti:

    kuin sinä. Mitäpä siihen lisäämään. Noin juuri ajattelen. Mutta! Helpommin sanottu kuin tehty.
    Se työkaverin kanssa keskinäinen selvittäminen EI OLE HELPPOA. Jos molemmat aikovat jatkaa samassa työpaikassa, niin siihen sisältyy se vastavuoroisuus ja jatkuvuus,joiden pitäisi toimia jatkossakin.

    "Se työkaverin kanssa keskinäinen selvittäminen EI OLE HELPPOA." Tuosta lauseesta olen aivan samaa mieltä kanssasi. Työpaikalla kun ollaan töissä eikä seurustelemassa. Ongelmaksi tosin muodostuu se, että jos mukana on myös oikeita tunteita, eikä halua niiden paljastuvan muille, luo se ilmapiiristä hieman hankalan. Jatkuvuus ja vastavuoroisuus voi syntyä vain jos kumpikaan ei salaile mitään, vaan on REHELLINEN itselleen ja toiselle.

    sanoja kirjoitat. Asiat ovat oikeastaan kovin yksinkertaisia, mutta ihmisen taipumus kun on tehdä niistä tilanteineen hyvinkin monimutkaisia.

    Siis rehellisyys. Työkaverinsakaan rehellisyydestä ei pääse selvyyteen, jos ei voi tai ei ole puhunut hänen kanssaan! Jos ei puhuta eikä keskustella juuri siitä mistä pitäisi, niin joutuu enemmän ja vähemmän sitten käyttämään tulkintoja. Ja kun moninaiset, vaihtelevat ja voimakkaatkin tunteet vielä hallitsevat molempia osapuolia, niin voi seurata kaikenlaista: uupumusta, väärinkäsityksiä, odotuksia, pettymyksiä, epävarmuutta jne. Ja kaiken aikaa pitää toteuttaa sitä työn perustehtävää! Tämänhän täällä kaikki palstan kirjoittajat tietävät.

    Sinun nimimerkkisi. Tiedän kyllä laupiaan samarialaisen tarinan. Oliko tuo nainen kovin ahdingossa, kun koit, että sinun on lähdettävä projektiin? Lähimmäinen, joka kärsi tavalla ja toisella! Laupias samarialainenhan sääli syvästi lähimmäistään ja siksi halusi kohentaa hänen olotilaansa.

    Hui, jälleen! Kun tulin silloin työpaikkaani, olin juuri se onnettomin, yksinäisin, suorastaan sisäisessä hädässä oleva nainen. Meinasin sisäisesti murtua kokonaan. Sitten jouduin tekemisiin hänen (sinun)kanssaan. Ja nyt olen kuin toinen ihminen. Parantunut, ja noussut uudelleen tuhkasta niinkuin feniks-lintu. Hänen/sinun ansiosta suureksi osaksi.

    Tällaisia mietteitä tänään.

    Hädässä koskaan ollutkaan. Ehkä sai vain eteensä työtehtäviä jotka olivat hänelle...hmm....hieman haastellisia. Uusi työ, uudet haasteet niin sanoakseni. Itselläni taasen työ ei ole niin haastavaa vaikka ammattitaitoa olisi enempäänkin, joten aika kävi itsellä hieman pitkäksi ,)

    Mitä tuohon nimimerkkiin tulee, se on vain tuulesta temmattu, koska itse en tunne koko tarinaa...Joskus jostain ihmisestä vain pitää, ja haluaa että hän pärjäisi elämässään paljon paremmin...

    joutuu heti suuren työtaakan alle niin jo se nostaa tietynlaisen sisäisen hädän. Olisi pakko selvitä työtehtävistään ja osata kaikki uutena työntekijänä. Vaatimukset olivat kovat heti alussa! Sain vastuuta ehkä liian paljon. Sitten minulla oli omia kriisejä, mitä ei tietenkään voinut kenellekään näyttää. Oli oltava kaikin puolin vahva, mutta usein oli tunne, että en ehkä jaksaisikaan. Tähän elämäntilanteeseen tuli hän, työkaverini, jonka vuorovaikutuksessa olen edelleen. Olen kokenut, että juuri tämä mies jo olemuksellaan pystyi auttamaan ja kohentamaan ratkaisevasti minua, joka tavallaan rämmin suossa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Laupias Samarialainen? kirjoitti:

Tulipa eräänä päivänä töihimme nainen joka ei omannut kovin hyvää itsetuntoa. Tempperamentti pursuili ylitse vähän väliä ja joskus asiat jopa henkilöityivät. Niinpä otin pieneksi omaksi projektikseni työn ohessa pienen "kouluttamisen". Flirttailin tälle naiselle, juttelin hänen kanssaan paljon (tietysti vain työasioita) ja annoin hänen ymmärtää että hän on arvokas ihan omana itsenään, mitä hän luonnollisestikin tietysti on, mutta vahvistin sitä tunnetta. Työmäärä hänellä oli selkeästi todella suuri, joten tuo flirttailu sun muu antoi selkeästi muuta ajateltavaa työn ohessa, keventäen raskaita työpäiviä. Kuinka ollakaan, tänä päivänä vastaan työpaikkani käytävillä kävelee itse rouva aurinkoinen joka nauraa ja hymyilee paljon (hänellä on muuten todella kaunis nauru).

No mutta miksi tein sen? Ihan vain hyvästä tahdosta ilman mitään taka-ajatuksia, koska pidän hänestä ja koska se ei maksanut mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu