Vanhanen torjuu puolustusmäärärahojen lisäkorotuksen

http://plaza.fi/kotimaa/vanhanen-torjuu-puolustusmaararahojen-lisakorotuksen

On onni että suomella on näin hyvä pääministeri!
3162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oma puolustus ei ole sama kuin Nato. Eikä sama kuin Venäjä.
Täällä pitää olla arsenaalia, ettei tänne tulla parijonossa.
Pitää olla kuva, että jokainen mummukin tartuu kivääriin, jos tänne joku haluaa tulla kylään, vihamielisin aikein.
Ystävät ovat tervetulleita.
En kannata sitä Kokoomuksen Natokiihkoilua.

Äänestä

on yht'äkkiä tullut hyvä pääministeri? Tähän saakkahan häntä on pelkästään mollattu tällä palstalla.
Lahtari Arikin on ihan hissukseen.
Henk.koht. olen kokoajan ollut Vanhasen puolella.
Taitaa muidenkin silmät hiljaa avautua.

Äänestä

Armeijan voinee siis lakkauttaa kokonaan, jos tuo Matti Vanhasen päätelmä pitänee paikkansa, että nyky maailmassa, ei sotimalla ratkaista alue kiistoja, eikä yleensäkkään ole tarpeen aseita kalistella ulkopolitiikan hoidossa. Ja mitä vielä voinee tehdä jos Vanhasen päätelmät pitäis paikkansa. Tietty oltais helppo pala Neukku armeijalle, joka kyllä uskoo mahtiinsa. Oli meillä sitten nykyistä armeija käytäntöä, tahi ei. Niin eipä se missään tuntuis ton itä valtion suhteen, joten olkaa vaan Matti Vanhasen uskossa, Kyllä se lutviutuu poies tuosta virasta, kun on noin nöösi asioiden tajuamisessa.

Vaan jospa kuitenkin otettais turvallisuuden takaamiseksi, vaikka oma ydin sukellusvene. Sillä Brasilia päätti juuri Hallituksensa toimesta, hankkia sellaisen, kun niillä on suht laajoja öljy kenttiä alue vesi rajansa sisä puolella. Lapsellistako tälläinen sota leikkien suunnittelu, päättelee Rouvat helsingissä. Mutta kyllä vaan norjallakin on investoitu melkoinen budjetti tohon uusimpaan hävittäjään, joka onkin varsin vahva pelote, nimen omaan venäjää ajatellen. Ja sen lisäksi heillä on mitä mainioin ohjus torjunta järjestelmä, joka ei taatusti päästä "Kaikkien pommien isää" leveillä siivillään kulkemaan heidän ilmatilassaan. Niin mikäs perustelu onkaan meitin heikolla Pääministerillä, asian suhteen. Onks maailma todella jo niin erilainen kuin aikasemmin. Vai onks ihminen kaikessa ahneudessaan ja raadolisuudessaan muuttunut niin paljon, ettei sellaista sodan käyntiä enää tällä planeetalla harjoiteta ollenkaan. Kysyn vaan, että mihin sitten Matti käsityksensä perustaa?

Ja jos Stubb, joka tuntee Ryssian tavat, ja elkeet jo paremmin. Alkaa vaatimaan kylläkin vanhana Kokoomuksen jäsenenä, joka hoitaa yhtä tärkeintä Ulkoministerin paikkaa, tajuaa että Suomi tarvihee turvakseen NATOA. Niin toi mamseli sitten torjuu ajatuksenkin aktiivisesta asian pohdinnasta. Niin onkos sitten myöhemmin turvallista luoda suhteita NATOON, jos alkaa tuntua siltä. Sehän vasta sais noi Olirgit raivostumaan kerralla, ja päättäisivät masinoida armeijansa, ennen kuin oltais luotu suhteita kunnolla. Näinhän me nähtiin niiden ajattelevan juuri äsken Georgiassa.SAATANAN! MATTI VANHANEN, SÄ OOT NYT LAUSUNUT SUN KANTAS. JA OOT VASTUUSSA TÄSSÄ MAAILMAN AJASSA SUOMALAISTEN TURVALLISUUDESTA. JA MÄ PALAAN ASIAAN VIELÄ. SALUT SUN VIRJA AIKANAS, ON KUOLLUT JO SUOMALAISIA ABOUT 6000 KANSALAISTA VUODESSA, JA IHAN VAAN SUN YMMÄRTÄMÄTTÖMYYTTÄS. KUN ET TAJUNNUT ALKOHOLI VERO ALENNUKSEN SEURAUKSIA. NIIN ET TAJUA TÄMÄNKÄÄN PÄÄLLE HAITUVAN PÖLÄYSTÄ. PUNKT SLUSS AUSS! SÄ LENNÄT TOSTA HEIKON PÄÄMINISTERIN PAIKALTA VIELÄ MUKKELIS MAKKELIS, PITKIN EDUSKUNTA TALON PORTAHIA. SALUT

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järki.. kirjoitti:

http://plaza.fi/kotimaa/vanhanen-torjuu-puolustusmaararahojen-lisakorotuksen

On onni että suomella on näin hyvä pääministeri!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu