Olisitte onnellisia että teillä vielä on appivanhemmat. Minä en koskaan ehtinyt omiin appivahempiin edes tutustua. Kun mieheni tapasin, oli hänen äitisä kuollut ja isä sairasti alzheimerin tautia. Olisin niin kovasti halunnut tutustua molempiin.
Tuntuu siltä että aina valitetaan miten "paha ja ilkeä" anoppi tai appi on! Mutta syytä on aina niin sysissä kuin sepissäkin! Kannattaisi mennä peilin eteen seisomaan ja katsoa mitä sieltä näkyy! Oletko itse valmis heittämään sen ensimmäisen kiven! Oletko itse todellakin se syytön osapuoli!
Tuntuu siltä että aina valitetaan miten "paha ja ilkeä" anoppi tai appi on! Mutta syytä on aina niin sysissä kuin sepissäkin! Kannattaisi mennä peilin eteen seisomaan ja katsoa mitä sieltä näkyy! Oletko itse valmis heittämään sen ensimmäisen kiven! Oletko itse todellakin se syytön osapuoli!
Vastaukset 19
Vanhimmat
älä tuomitse niitä, joilla on...
Ihmisiä on monenlaisia, tänne nyt vain tulevat juuri ne, joilla on ongelmia suhteissaan.
Enhän mä niin sanonut että mulla ei ole kokemuksia appivanhemmista....
Taisit niinkuin lukea sitten rivien välistä mitä siellä ei ollut. Ja päätit itse ryhtyä tuomitsemaan ja tuomariksi!!!!!
En suinkaan tuominnut ketään!
Ja sulla tuntuu niitä ongelmia suhteessas olevan! Ethän sä muuten olisi tuntenut tarvetta avautua tarpeettomalla tavalla. Repee ja hajoo!
Nimenomaan tuomitsit ne palstalla kirjoittelevat, joilla on ongelmia appivanhempiensa kanssa. Käskit sellaisia peilin eteen ja käskit olemaan onnellinen, kun ylipäänsä on olemassa appivanhemmat.
Kerroit myös, ettet ehtinyt koskaan tutustumaan omiin appeloihisi. Sen vuoksi sinulla siis ei ole kokemusta hankalista appeloista. Itsepä sen kerroit.
Olen ihan samaa mieltä tuon sinulle ensin vastanneen kanssa.
Mutta sinähän tulitkin tänne vain haastamaan riitaa, vai mitä?
Kylläpä se alkup.tekstisi vaan tuomiolta vaikutti, syyttelevältä ja hurskaalta.
Ei anoppi/miniä suhteet ole niin yksinkertaisia, että pelkkä peiliinkatsominen riittäisi. Nimittäin peiliin katsomiseen tarvitaan näissä suhteissa molempien, anopin ja miniän katsomista.
Ei riitä, että vain toinen katsoo.
Kaikkien ihmisten kemiat eivät vain toimi ja siinä onkin elämänikäinen opetteleminen.
Ikävää että toivotat jollekin repee ja hajoo kommenttia. Tuhoa siis toivotat.
Etkö mieluummin voisi toivottaa eheytymistä tai muuta rakentavaa.
Vanhanaikainen hyvien toivotusten tervehdys on aina paikallaan.
Joten hyvää syysaamua sinullekin, ihminen ihana!
kun ei muuten kykene keskustelemaan.
Et sitten sitä vähää ole pastaa lukenut että täällä HYVÄ ihminen parjaa ja valittaa anopistaan ja apestaan.Ja parjaaja saa kaikki myötätunnot samanlaisilta tyhjäpäiltä kuin itsekkin on. Kaikki muut kimurantilla tavalla tulkitaan häiriytyneiksi, kokemattomiksi, ja (miniöille) pahanilkisiksi.
Tämä on valituspalsta, sananmukaisessa muodossa, ei täällä saa haastaa miniöiden järkeä käyttöön, kun sitä ei ole. Taatusti saat paskaa niskaasi. (tiesit sen kyllä etukäteen, veikkaan)
Olen ulkopuolinen: anoppini on kuollut, eikä minulla ole vielä miniää.
Kyllä rauha on tärkeintä. Ei kannata niin tarkalla seulalla nyysiä joka pahaa sanaa tai sellaiseksi oletettua. Ihan relax vaan molemmin puolin´.
Nuori nainen on voimakkaassa pesänrakennusvietissä ja ampuu yli. Se kuuluu luonnon suunnitteluun ja anopin kannattaa antaa sille paikka ja rohkaista miestä olemaan nyt mies vaimolle eikä enää poika äidille. (minulla on 2 poikaa ja aion tehdä tämän selväksi kun aika on)
*Viskaa kivellä*
On vähän eri asia puhua asiasta, kun ei ole minkäänlaista kokemusta. Minulla on kokemusta kamalasta appiukosta, en ollut takuulla syyllinen suhteen hankaluuteen, mutta hän oli sitä mieltä, että väärä nainen tuli miniaksi, tosin en tiedä, kenen olisi pitänyt tulla.
Ensimmäisen 10-vuotta olin hiljaa ja kuuntelin solvauksia, mutta sitten repesi ja sen jälkeen tulikin sanottua aina vastaan. Appi oli tunnetusti änkyrä sekä riitaisa ja tilannetta pahensi alkoholisoituminen.
Ei anoppikaan katsonut kulta-poikansa saaneen hyvää vaimoa, mutta ensi vuosien jälkeen oltiin aivan hyvissä väleissä, kai hän lopulta hyväksyi minut.
Olen todella syytön osapuoli.Hartain toiveeni on , että anoppi kuolisi mahdollisimman pian, jäisi vaikka auton alle.Kuvottava akka.En ole onnellinen, että ämmä on elossa kiusaamassa läheisiään.
missä sitten voisi purkaa pahaa mieltä, ellei tällä palstalla? Kaikkea kun ei voi kertoa omalle miehellekään/vaimollekaan saati muille sukulaisille.
on hienoa, että toisilla menee appivanhempien kanssa hyvin ja siitä kannattaa olla kiitollinen. Tuskin täällä nyt kukaan vain haukkumisen vuoksi haukkuu, vaan siitä pettymyksestä ja surusta, ettei suhde appivanhempiin toimi. Onhan kyseessä puolison vanhemmat ja siinä mielessä läheiset ihmiset.
Varmasti suurin osa toivoisi suhteiden toimivan edes kohteliaisuus-tasolla. liekö kyseessä sukupolvien välinen vuorovaikutus-kuilu vai muuten persoonaltaan vaikeat ihmiset? Ongelmia on hyvä purkaa jossain ja täällä sen voi tehdä anonyymisti. Ja täällä on myös paljon kohtalotovereita.
ei se auta, että tullaan tälle palstalle ketään piikittelemään. Mielipiteitä saa olla ja monia, mutta toisten kokemusten vähätteleminen on väärin.
Jossakin varmaan on palsta, missä keskustellaan rakennusten ongelmista. Yhdellä on hometta ja toisella vetoa ja niistä sitten keskustellaan ja ehkäpä saadaan hyviä vinkkejäkin. Ainakin helpottaa, kun saa purkaa ja jauhaa asiasta.
Mitäpä heitä auttaisi tai ilahduttaisi jos esim. minä, jolla on ihan hyvä ja ongelmaton talo, menisin sinne kommentoimaan, että miksi te aina tätä samaa valitusta jatkatte. "Olisitte onnellisia kun teillä on talo".
Kyllä siis repesin totaalisesti lukiessani kommenttia. Jopas oli kärjistetty esimerkki! Ei noin voi asioita yhdistellä vertaamalla hometaloa anoppeihin ja appeihin.
Siis viestissäni oli aivan muu ajatus, kuin anopin ja hometalon vertaaminen. Mutta kaitpa sen niinkin voi käsittää.
Hyvä oppituokio ainakin minulle, että kuinka helposti väärinkäsityksiä sikiää.
tuon seuraavalla kerralla muillakin palstoilla, kun joku haukkuu kirjoittajia ja käskee katsomaan peiliin ym. muita kliseitä.
aina riidellään.
Ihmisillä on oikeutensa omiin mielipiteisiinsä. Se että toinen on eri mieltä ei tee siitä mielipiteestä väärää. Se vain sattuu olemaan hänen henkilökohtainen mielipiteensä.
Voihan sitä aina jossitella että jos .. sitä sun tätä.
Mutta omaan anoppiini en olisi ikinä halunnut tutustua. Henkilö kun ei puhunut minulle koskaan ja sanoi minua "vieraaksi".
Luuletko että tämä skenario on ollut minulle hauskaa?
Äitini on semmoinen akka, että vävyt ovat hänelle "vieraita".
No eipä hän olekaan yrittänyt tututua ihan normaaleihin vävyihinsä, haukkumista vain on ilmennyt ihan alusta asti.
Saan aina hävetä hänen käytöstään ja sanomisiaan, samoin siskoni joutuu selittelemään miehelleen äidin törppöilyjä.
Minä luulin että äitini on harvinaisen veemäinen, mutta taitaa niitä toisiakin sitten kuitenkin olla.
Voin katsoa peiliin ja todeta olevani syytön siihen, ettei anoppini osaa tai halua katkaista napanuoraa aikuiseen poikaansa. Olen syytön siihen, että anoppini ottaa meidän perheen asioita hoitaakseen meiltä mitään kysymättä ja tekee asioita omalla tavallaan eikä aina muista tai katso tarpeelliseksi siitä edes ilmoittaa, saati sitten kysyä, mitä mieltä me olisimme. Olen nelikymppinen, siis katson olevani aikuinen ihminen. Enkä pidä siitä, että joku toinen ihminen järjestelee minun huushollini ja perheeni asioita aivan omalla luvalla. Kuten vie lapset parturiin jos hän sattuu olemaan sitä mieltä, että he parturia tarvitsevat. VANHEMMILTA KYSYMÄTTÄ. Tämä vain esimerkki monista. Mielestäni olen syytön. En minä puutu hänen asioihinsa millään tavalla. Minä en nuuski hänen nurkkiaan ja ostele hänen kotiinsa tavaroita, joita oletan hänen tarvitsevan. En tunkeudu hänen reviirillensä. Olen ystävällisesti kertonut hänelle, että hänen ei tarvitse kantaa huolta aikuisten ihmisten elämästä. (Olemme siis ihan täyspäisiä, koulutettuja, työssäkäyviä ihmisiä.) Ei ota kuuleviin korviinsa. Hän on todellinen rasite. Hänen ja poikansa väleihin en ole koskaan puuttunut. Mutta oman kotini ja lapseni haluaisin kyllä hoitaa ihan itse, tai mieheni kanssa yhdessä. Mies on kyllä osaltaan myös yrittänyt parhaansa saadakseen äidilleen edes jonkunlaiset rajat. Ei tulosta. jos hän jonain päivänä pystyy irrottautumaan ja elämään sitä omaa elämäänsä, voin minäkin lakata näkemästä punaista joka kerta kun sen akan naama näkyy tossa ovella. Perkele.