neuvoa

Hei!
Olen kolmivuorotyössä, työpaikka on avoinna joka päivä vuodessa ja viikonloput venyvät aina aamun pikkutunneille. Olen pienen lapsen yksinhuoltaja ja muita auttajia minulla ei juurikaan ole. Lapsen isä ei kuulu kuvioihin, omilla vanhemmilla on omakin elämänsä,en voi heitä koko ajan vaivata. Rupean olemaan todella loppu siihen että pääsen aamun pikkutunneilla töistä,saan nukkua muutaman tunnin (n.3h) ja sitten taas kello soittaa että haen pojan vuoropäiväkodista aamulla 8. Päivä tietysti menee pojan kanssa. Poika on jo kuitenkin sen verran vanha ettei nuku kotona enää päiväunia. Näillä yöunilla pitäisi taas jaksaa lähteä töihin ja valvoa pikkutunneille asti ja hyvässä lykyssä seuraava työvuoro onkin jo aamu vuoro. Olen todella väsynyt elämääni, ei missään kohtaan kunnon yöunia,poika on villi ja elämässä ei ole mitään säännöllistä rytmiä...
Nyt olen vakavasti ruvennut miettimään että mitä jos sanon itseni kylmästi irti??? mitä silloin tapahtuu?? saanko mistään rahaa. 3kk karenssi tulee, sen kyllä kestän että saan jonkun näköisen järjestyksen elämääni. mutta auttaako sosiaalitoimisto vai vaiko ne kylmästi heittää minut ja lapseni kadulle?? kertokaa te viisaammat. en kaipaa mitään moraalisaarnoja tai pään aukomisia. asiallista keskustelua ja mitä teidän minun mielestä kannattaisi tehdä? olen vain yksinkertaisesti niin loppu ja se varmasti vaikuttaa jo poikaanikin ja se saa hänet varmasti myös käyttäytymään villisti. vaistoaahan hän äidin pahan olon..
kiitos etukäteen kaikille vastanneille
13644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Onpas sinulla melkoinen tilanne. Hae nyt ensi hätään edes sairauslomaa uupumuksen vuoksi. Ethän millään tuolla tahdilla pysy kunnossa.

Sitäpaitsi jos saat sairauslomaa siten, että se jatkuu työsuhteen päättymisen jälkeenkin, niin saat sairauspäivärahaa mahdollisen karenssin aikana, mikä vähentää tappioita. On näet niin, että erokarenssi voidaan määrätä alkamaan vain sen työsuhteen päättymisestä, mistä on erottu.

Työkkäri ei taida armoa tuntea, joten 3 kk:n karenssi paukahtanee, jos irtisanoudut.

Kyllä sinun toimeentulotukea tulee saada, vaikka karenssi olisikin päällä.

Koska sinulla on pieni lapsi, niin tuskin edes tekevät sitä 20 %:n alennusta toimeentulotukeen, mitä normaalisti tekevät karenssitilanteessa perustukeen. Tuo alennus on harkinnanvarainen ja minulla on se käsitys, ettei sitä yksinhuoltajalle tehtäisi, vaikka sosiaalitoimestahan se viimekädessä riippuu ja niitähän on moneen junaan.

Pistä kuitenkin jotain sukanvarteen pahan päivän varalle, jos suinkin pystyt (älä pidä mitään ylimääräistä tilillä), sillä sosiaalitoimi toimeentulotukea myöntäessään katsoo tilannettasi pari kuukautta taannehtivasti. Joudut toimittamaan sosiaalitoimistoon vähintään kahden kuukauden taannehtivat tiliotteet.

Äänestä

työnantajan kanssa, josko voisit tehdä yhtä vuoroa vaan tai kahta toistaiseksi, jos se auttaisi asiaan, ei kannata irtisanoa itseään, ennemmin hakee s-lomaa niinkin edellinen kirjoittaja neuvoi, kyllä työpaikan kannattaa aina pitää kuitenkin, ei se työttömänä ole häävi olla, "muuutaman vuoden" päästä lapsesi on kouluiässä, sitten sinulla on aikaa ottaa nokoset vaikka keskellä päivää.

Äänestä
  • Hei taas!
    Olen kyllä yrittänyt selostaa työnantajalle tilanteeni ja kysynyt vuoroista, ei onnistu, on syrjintää muita työntekijöitä kohtaan. ymmärrän sen kyllä.
    puhuit et lapsi on kohta koulussa, sekin on yksi asia mikä pelottaa ja mietityttää. lapsi lähtee aamulla kouluun, hyvin todennäköisesti pystyn usein olemaan saattamassa hänet sinne ja joskus oisin kotona kun saapuisi, mutta yöksi en edelleenkään voisi häntä yksin kotiin jättää,missä hän olisi? jossain kunnan järjestämässä paikassa? silloin en olisi häntä edes aamulla saattamassa... tunnin pari näkisin koulun jälkeen ja taas saisin nuoren koululaisen viedä jonnekkin yöksi. siis varsinaista elämää jo lapsellekkin...

    Äänestä

  • yrittänyt kirjoitti:

    Hei taas!

    Ilmoittaudu heti työnhakijaksi, et siitä välttämättä mitään saa muttet mitään menetäkään. Pyydä apua sosiaalitoimistolta. Ekaluokkalaisen vanhempi saa tehdä lyhennettyä työpäivää, siihen ei taida olla työnantajalla vastaansanomista. Mutta eikö lapsi saa tosiaankaan olla hoidossa sen vertaa enemmän, että saisit nukkua? Koulussa sitten ehdottomasti ip-kerho.

    Tilannehan on kestämätön, lähde heti hakemaan apua. Vähän vastaavassa tapauksessa oli taidettu karenssi perua, kun työkkäri oli saanut lapun, että joutuvat syytteeseen lapsen heittelejättöön pakottamisesta, kun olivat yrittäneet pakottaa vammaisen pikkulapsen yh-äitiä kolmoivuorotyöhön viereiselle paikkakunnalle. Tämä on näitä kaverin kaverill tapahtuneita, mutta harva kai tuollaista keksiä viitsii.

    Äänestä

  • ilmoittaudu kirjoitti:

    ''Vähän vastaavassa tapauksessa oli taidettu karenssi perua, kun työkkäri oli saanut lapun, että joutuvat syytteeseen lapsen heittelejättöön pakottamisesta, kun olivat yrittäneet pakottaa vammaisen pikkulapsen yh-äitiä kolmoivuorotyöhön viereiselle paikkakunnalle.''

    Muistan tuon tarinan. Tuota aloittajan kannattaisi kokeilla. Esimerkkitarinassa karenssin saanut oli hakenut lastensuojeluviranomaisilta todistuksen, joka sisälsi jotain sellaista, että olisi ollut lapsen heitteillejättöä ottaa osoituksen mukainen työpaikka vastaan.

    Aloittajan tilanteessahan lapsen kehitys aivan ilmeisesti vaarantuu, jos homma jatkuu kerrotunkaltaisena.

    Lastensuojeluviranomaiset ovat usein inhimillisempiä kuin sosiaali- ja työvoimaviranomaiset.

    Äänestä

  • ilmoittaudu kirjoitti:

    Ilmoittaudu heti työnhakijaksi, et siitä välttämättä mitään saa muttet mitään menetäkään. Pyydä apua sosiaalitoimistolta. Ekaluokkalaisen vanhempi saa tehdä lyhennettyä työpäivää, siihen ei taida olla työnantajalla vastaansanomista. Mutta eikö lapsi saa tosiaankaan olla hoidossa sen vertaa enemmän, että saisit nukkua? Koulussa sitten ehdottomasti ip-kerho.

    Tilannehan on kestämätön, lähde heti hakemaan apua. Vähän vastaavassa tapauksessa oli taidettu karenssi perua, kun työkkäri oli saanut lapun, että joutuvat syytteeseen lapsen heittelejättöön pakottamisesta, kun olivat yrittäneet pakottaa vammaisen pikkulapsen yh-äitiä kolmoivuorotyöhön viereiselle paikkakunnalle. Tämä on näitä kaverin kaverill tapahtuneita, mutta harva kai tuollaista keksiä viitsii.

    ''Tämä on näitä kaverin kaverill tapahtuneita''

    Itse kyllä luin jutun sellaisena, että kirjoittaja oli itse ko. yh-äiti. Ehkä juttu on lähtenyt sitten elämään eri keskustelupalstoille.

    ***************

    Äänestä

  • Vielä. kirjoitti:

    ''Tämä on näitä kaverin kaverill tapahtuneita''

    Itse kyllä luin jutun sellaisena, että kirjoittaja oli itse ko. yh-äiti. Ehkä juttu on lähtenyt sitten elämään eri keskustelupalstoille.

    Minä olen tarinan kuullut ihan täällä oikeassa elämässä, mutta saattaa hyvinkin olla että tarina on myös keskustelupalstoilla ollut ihan sama.

    Äänestä

Olisiko poika jo siinä iässä, että hänelle löytyisi harrastus? Oma äitini minun ollessa pieni teki päivätyön lisäksi yötyötä, illat meni nukkuessa. Kävin kaikenlaisissa harrastuksissa askartelukerhoista itsepuolustuskursseihin, ja äiti sai sillä välin levätä. :)

Äänestä

Tee työsi ja lopetä nyyhkiminen. Laita päiväkotivuorot kuntoon. Luuletko olevasi ainoa, joka joutuu tekemään jotain elämänsä eteen.

Äänestä
  • Tähänkin ketjuun. Me emme jää kaipaamaan sinua jos sattuisi niin hyvin käymään, että katoisit.

    Ei kukaan näin on!

    Äänestä

  • Kaveri on kaupassa. Siellä muori, jolla on yksi 15-vuotias kakara ja mummot sun muut lähellä, vaatii aina, että hänen pitää saada kaikki juhlapyhät vapaaksi, koska hänellä on perhettä. Vittumaisia työkavereita alkuperäisellä, jos eivät jousta. Oletko sinä niitä? Ainakin vittumainen olet, moni itsestään liikoja luuleva pelstaisi työpaikkansa ilmapiirin täysin älyämällä häipyä.

    Äänestä

  • Alkuperäinen kysyi neuvoa. Vittuilu ei ole neuvomista, turpa kiinni jos et osaa hyödyllistä vastausta antaa. Sua ei kukaan tarvitse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

auttakaaaa kirjoitti:

Hei!
Olen kolmivuorotyössä, työpaikka on avoinna joka päivä vuodessa ja viikonloput venyvät aina aamun pikkutunneille. Olen pienen lapsen yksinhuoltaja ja muita auttajia minulla ei juurikaan ole. Lapsen isä ei kuulu kuvioihin, omilla vanhemmilla on omakin elämänsä,en voi heitä koko ajan vaivata. Rupean olemaan todella loppu siihen että pääsen aamun pikkutunneilla töistä,saan nukkua muutaman tunnin (n.3h) ja sitten taas kello soittaa että haen pojan vuoropäiväkodista aamulla 8. Päivä tietysti menee pojan kanssa. Poika on jo kuitenkin sen verran vanha ettei nuku kotona enää päiväunia. Näillä yöunilla pitäisi taas jaksaa lähteä töihin ja valvoa pikkutunneille asti ja hyvässä lykyssä seuraava työvuoro onkin jo aamu vuoro. Olen todella väsynyt elämääni, ei missään kohtaan kunnon yöunia,poika on villi ja elämässä ei ole mitään säännöllistä rytmiä...
Nyt olen vakavasti ruvennut miettimään että mitä jos sanon itseni kylmästi irti??? mitä silloin tapahtuu?? saanko mistään rahaa. 3kk karenssi tulee, sen kyllä kestän että saan jonkun näköisen järjestyksen elämääni. mutta auttaako sosiaalitoimisto vai vaiko ne kylmästi heittää minut ja lapseni kadulle?? kertokaa te viisaammat. en kaipaa mitään moraalisaarnoja tai pään aukomisia. asiallista keskustelua ja mitä teidän minun mielestä kannattaisi tehdä? olen vain yksinkertaisesti niin loppu ja se varmasti vaikuttaa jo poikaanikin ja se saa hänet varmasti myös käyttäytymään villisti. vaistoaahan hän äidin pahan olon..
kiitos etukäteen kaikille vastanneille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu