Naiset ovat parhaita kaikessa!

Foorumilta loistaa se, että naiset ovat (näköjään) parhaita kaikessa ja menestyvät missä tahansa paremmin kuin mies.

Eikö nyt olisi aika lakkauttaa feministiaate kokonaan, kun nainen on saavuttanut paikkansa maailman valtiaana? Naisillahan ei näköjään enää ole mitään ongelmia, joten mihin feministejä enään tarvitaan?
16794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mikä on se sorron väline, jolla miehet kykenevät edelleen alistamaan kaikessa pätevämpää naissukupuolta? Työelämässä kun ei aseita tai nyrkkejä saa käyttää.

Äänestä
  • Pinnistellään, pinnistellään ja mietitään oikein kovasti. Olisikohan se sama väline, millä miessovinistit pyrkivät täällä selittämään tyhjiksi miehille epäedullisia asioita eli väheksyminen. Eihän se nyt vain sovi, että naiset olisivat parempia matematiikassa ja johtamisessa. Ne kun ovat "miesten tonttia" ja sille ei ole astumista. Jos tutkimus kertoo, että naiset ovat matematiikassa yhtä hyviä kuin miehet, tutkimus on tietysti väärin tehty. Johan sen huomaa tosielämästä, että väärin on tehty. Jos tutkimus kertoo, että naiset ovat parempia johtajia, täytyyhän siinä tutkimuksessa nyt jotakin vikaa olla. Kaikkihan sen tietävät, ettei nainen voi olla parempi johtaja. Nainen ei nyt vain voi olla parempi johtaja. Eivätkä naiset kyllä pärjää armeijassakaan, mitä nyt vain tarvittaisiin yleinen kaikkia mahdollisia sukupuolia koskeva asevelvollisuus. Vaikka ei naisista kyllä taistelemaan ole, kaikkihan sen nyt tietävät.

    Äänestä

  • oikein on? kirjoitti:

    Pinnistellään, pinnistellään ja mietitään oikein kovasti. Olisikohan se sama väline, millä miessovinistit pyrkivät täällä selittämään tyhjiksi miehille epäedullisia asioita eli väheksyminen. Eihän se nyt vain sovi, että naiset olisivat parempia matematiikassa ja johtamisessa. Ne kun ovat "miesten tonttia" ja sille ei ole astumista. Jos tutkimus kertoo, että naiset ovat matematiikassa yhtä hyviä kuin miehet, tutkimus on tietysti väärin tehty. Johan sen huomaa tosielämästä, että väärin on tehty. Jos tutkimus kertoo, että naiset ovat parempia johtajia, täytyyhän siinä tutkimuksessa nyt jotakin vikaa olla. Kaikkihan sen tietävät, ettei nainen voi olla parempi johtaja. Nainen ei nyt vain voi olla parempi johtaja. Eivätkä naiset kyllä pärjää armeijassakaan, mitä nyt vain tarvittaisiin yleinen kaikkia mahdollisia sukupuolia koskeva asevelvollisuus. Vaikka ei naisista kyllä taistelemaan ole, kaikkihan sen nyt tietävät.

    ...ihmeessä ylivertainen, maailman parhaiten koulutettu, maailman kaunein ja tasa-arvoisin nainen voidaan alistaa väheksymisellä?

    Äänestä

  • oikein on? kirjoitti:

    Pinnistellään, pinnistellään ja mietitään oikein kovasti. Olisikohan se sama väline, millä miessovinistit pyrkivät täällä selittämään tyhjiksi miehille epäedullisia asioita eli väheksyminen. Eihän se nyt vain sovi, että naiset olisivat parempia matematiikassa ja johtamisessa. Ne kun ovat "miesten tonttia" ja sille ei ole astumista. Jos tutkimus kertoo, että naiset ovat matematiikassa yhtä hyviä kuin miehet, tutkimus on tietysti väärin tehty. Johan sen huomaa tosielämästä, että väärin on tehty. Jos tutkimus kertoo, että naiset ovat parempia johtajia, täytyyhän siinä tutkimuksessa nyt jotakin vikaa olla. Kaikkihan sen tietävät, ettei nainen voi olla parempi johtaja. Nainen ei nyt vain voi olla parempi johtaja. Eivätkä naiset kyllä pärjää armeijassakaan, mitä nyt vain tarvittaisiin yleinen kaikkia mahdollisia sukupuolia koskeva asevelvollisuus. Vaikka ei naisista kyllä taistelemaan ole, kaikkihan sen nyt tietävät.

    mutta minä odotan edelleen käytännön esimerkkejä. Tosi feministi voi tehdä vaikka tutkimuksen, missä todistetaan, että naisilla on keskimääräisesti pidemmät penikset kuin miehillä. Mutta jos käytännön esimerkit puuttuu niin tutkimuksen arvo on 0.

    Äänestä

  • mitä haluat kirjoitti:

    ensi hätään. Tietoa naisjohtamisesta ja lista vaikutusvaltaisista naisista.

    http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1335953

    Äänestä

  • täältä kirjoitti:

    Yhtiön etu tulee ensin. Naisjohtaja onkin muulla kuin naisliikkeen asialla, kun kysymys on henkilöstön palkkaamisesta. Sukupuoli on toki yksi - tärkeäkin - tekijä, mutta vain ominaisuus muiden joukossa, kun etsitään juuri sitä oikeaa työntekijää.

    "Sukupuoli tulee valinnassa kolmantena tai neljänä tekijänä, ja silloinkin vain, jos sillä on vaikutusta työyhteisöä tasapainottavasti. Liian naisvaltainen tiimi voi tarvita miehen, jolloin yhtä pätevä nainen jääkin valitsematta", vahvistaa ravintolapalveluyhtiö Fazer Amican toimitusjohtaja Teija Andersen.

    Äänestä

  • täältä kirjoitti:

    ensi hätään. Tietoa naisjohtamisesta ja lista vaikutusvaltaisista naisista.

    http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1335953

    olevia naisia. Mitä sitten? Tuo ei edelleenkään vakuuttanut naisten olevan kiinni maailman vallan kahvassa. Olisi otettu lista miehistä viereen, niin olisi edes vertailua.

    Äänestä

  • johtavassa asemassa kirjoitti:

    olevia naisia. Mitä sitten? Tuo ei edelleenkään vakuuttanut naisten olevan kiinni maailman vallan kahvassa. Olisi otettu lista miehistä viereen, niin olisi edes vertailua.

    Listassa on 100 selväpäistä naista ja joukko linkkejä naisjohtajuudesta. Ihmetys koskee sitä, että miksi naisjohtajia ei ole enempää, kun he vaikuttavat hyvinkin järkeviltä ja ammattitaitoisilta. Eivät varmaan ole mitään poikkeuksia.

    Oma kommenttisi huokuu taas tuota surullista väheksyntää ja nais-mies -vastakkainasettelua. Naisilla ei ole mitään tarvetta todistella, että oma penis on pitempi kuin toisen. Tämä tarve on yksinomaan ja vain miehillä. Naisilla on tarve todistella, että on hyvä siitä huolimatta, että on nainen. Usea mies ei sitä halua uskoa. Et sinäkään.

    Äänestä

  • todistella? kirjoitti:

    jotain! Voi kerätä sinulle listan PALJON isommista johtajista! Ja kuka tässä vähättelee? Sinulle ei vain yksinkertaisesti kelpaa se fakta, että miesjohtajia on tässä maailmassa enemmän ja kaikki suuret yhtiöt maailmalla ovat miesvetoisisa!

    Äänestä

  • yritit todistella kirjoitti:

    jotain! Voi kerätä sinulle listan PALJON isommista johtajista! Ja kuka tässä vähättelee? Sinulle ei vain yksinkertaisesti kelpaa se fakta, että miesjohtajia on tässä maailmassa enemmän ja kaikki suuret yhtiöt maailmalla ovat miesvetoisisa!

    Ei kuule. Ei tässä siitä ollut kyse. Millä tavalla sinun mielestäsi listan naiset ovat epäpätevämpiä kuin miesjohtajat? Mitä muuten yrität todistella sillä, että miehet ovat PALJON iiisompia ja tosi SUUUUURTEN yritysten johtajia. Ei kai vain sitä, että naiset pipertävät pikkuasioiden parissa, kun taas miesisopomoilla on MUNAA ja valtavasti VALTAA?

    Äänestä

  • tosijohtajista kirjoitti:

    Nyt kun on tullut selväksi, että naiset on parempia johtajia, niin miksi naiset eivät perusta enemmän yrityksiä kuin miehet? Ei kai se miesten ainoa oikeus ole perustaa yrityksiä.. vai käsitinkö nyt oikein, että miesten pitää perustaa yritys, ja jos se sattuu menestymään, niin sitten pitää kiintiöillä tai edellemainittujen tutkimusten perusteella palkata nainen johtamaan. Esimerkiksi tekniikanalalle olisi tervetullutta naisvetoisia suuria yrityksiä, jotta olisi Suomella muitakin ylpeydenaiheita kuin Nokia.

    Äänestä

  • Tasa-arvonkannattaja kirjoitti:

    heti, kun naisten määrä tekniikan alan koulutuksessa lisääntyy. Naiset perustavat omien alojensa yrityksiä kyllä. Hyvin usein on niin, että pk-yrityksessä kannattaa olla johtamassa sen alan asiantuntija. Talousjupit otetaan isoihin yrityksiin.

    Äänestä

  • varmasti syntyykin kirjoitti:

    heti, kun naisten määrä tekniikan alan koulutuksessa lisääntyy. Naiset perustavat omien alojensa yrityksiä kyllä. Hyvin usein on niin, että pk-yrityksessä kannattaa olla johtamassa sen alan asiantuntija. Talousjupit otetaan isoihin yrityksiin.

    enpä ole tuola rakennustyömaalla nähnyt yhtäkään naista kantamassa betonisäkkiä portaita pitkin 4 kerrokseen.... josko aloitetaan siitä se tasa-arvo.

    Äänestä

  • mielipiteitä löytyy kirjoitti:

    Naisilla ei ole fyysistä voimaa. Sinä tiedät sen ja kaikki muutkin tietävät.

    kantaa lasta 9kk ja synnyttää tämän. Siihen ei pysty yksikään mies kuten ei kaikki terveetkään miehet pysty kantamaan 50 kg säkkiä neljänteen kerrokseen. Aloitetaan tasa-arvo tästä.

    Äänestä

  • siitä aloittaa? kirjoitti:

    Naisilla ei ole fyysistä voimaa. Sinä tiedät sen ja kaikki muutkin tietävät.

    Simpanssikin on viisi kertaa vahvempi, joten jos vaikka opetettaisiin simpanssi kantamaan sitä säkkiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hämmentynyt!!! kirjoitti:

Foorumilta loistaa se, että naiset ovat (näköjään) parhaita kaikessa ja menestyvät missä tahansa paremmin kuin mies.

Eikö nyt olisi aika lakkauttaa feministiaate kokonaan, kun nainen on saavuttanut paikkansa maailman valtiaana? Naisillahan ei näköjään enää ole mitään ongelmia, joten mihin feministejä enään tarvitaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu