Pettäjä

olen minäkin.. sille ei voi mitään. Etsin kauan sellaista ihmistä joka olisi samassa elämäntilanteessa kuin minä. Ja nyt kaksi kuukautta sitten sellaisen löysin, ja tällä hetkellä olen onnellisempi kuin aikoihin. Meillä molemmilla on puolisot ja lapsia. Suhteet samassa jamassa, ja meistä ei kumpikaan halua erota. Te ette uskokkaan kuinka ihanaa on jutella puhelimessa, suudella, ja rakastella. Tietäen koko ajan että toinen haluaa juuri sitä samaa mitä itsekin. Niin ja tietenkin mukavaa on myös kokea se narsistinen tunne siitä, että olet jonkun viehättävän ihmisen mielestä, kaunis ja mielenkiintoinen. Niin ehkä tämä ei ole kuitenkaan kaikken mielestä oikein.. mutta niinhän sitä laulussakin sanotaan että "maailma on tyly" Mutta me olemme tehneet itsellemme ja sitä kautta toisillemme oman "maailman" jonne voi paeta tätä tylyyttä ja arkea mitä joudumme kohtaamaan ihan tarpeeksi tällä elämänpolulla.
81401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sinä et ole epänormaali.Nykymaailmassa tuntuu siltä,että jos ei petä on epänormaali.Minä olen epänormaali!!Ei ole mitään tarvetta pettää,ei koskaan ole ollut eikä tule olemaankaan.Olen todella onnellinen suhteessani!

Äänestä

äläkä täällä kehuskele muille, kuinka ihanaa on pettää! Sairasta, sanon minä!

Äänestä
  • Sick love on juuri niitä ihmisiä, joiden takia elämä on niin raskasta. Toivoa vain sopii, että hän ja hänen kaltaisensa eivät pääse sekaantumaan muiden elämään muuten kuin täällä.
    Entäpä jos elämä ei olekaan pelkästään yhdessä hyvässä suhteessa elämistä. Entäpä jos ihmisellä, miehellä tai naisella, voi olla myös muita hyviä,antoisia, täyteläisiä, nautittavia suhteita, jotka eivät syö energiaa avioliitosta. Miten ihmiset jaksavat tehdä kotitöitä, vaikka käyvät leipätöissä. Eivätkö he arvosta kotia. Miten he jaksavat kasvattaa omia lapsiaan, vaikka vetävät partiota tai valmentavat koripallojunnuja tai opettavat pyhäkoulussa. Eivätkö he rakasta lapsiaan.
    Koko pettämiskeskustelu kulminoituu aina kiinni jäämiseen. Mitä teen, kun jäin kiinni! Älkää jääkö. Eläkää kaksoiselämää, jos voitte ja haluatte, ja antakaa muidenkin elää.
    Sick youn sairaassa maailmassa ajatellaan, että joku kumppani on totaalisesti toista parempi, jolloin pitäisi erota ja ottaa uusi. Ei kukaan muu ole sen täydellisempi kuin me itsekään. Sick you, hylkäisikö joku rakkaansa sinun takiasi, vaikka sattuisi pitämään seksistä ja keskusteluista sinun kanssasi? Ja vaikka hän ei hylkäisikään rakastaan, hän silti olisi myös sinun kanssasi.
    Herätkää, pahvit.

    Äänestä

  • Wonderfull world kirjoitti:

    Sick love on juuri niitä ihmisiä, joiden takia elämä on niin raskasta. Toivoa vain sopii, että hän ja hänen kaltaisensa eivät pääse sekaantumaan muiden elämään muuten kuin täällä.
    Entäpä jos elämä ei olekaan pelkästään yhdessä hyvässä suhteessa elämistä. Entäpä jos ihmisellä, miehellä tai naisella, voi olla myös muita hyviä,antoisia, täyteläisiä, nautittavia suhteita, jotka eivät syö energiaa avioliitosta. Miten ihmiset jaksavat tehdä kotitöitä, vaikka käyvät leipätöissä. Eivätkö he arvosta kotia. Miten he jaksavat kasvattaa omia lapsiaan, vaikka vetävät partiota tai valmentavat koripallojunnuja tai opettavat pyhäkoulussa. Eivätkö he rakasta lapsiaan.
    Koko pettämiskeskustelu kulminoituu aina kiinni jäämiseen. Mitä teen, kun jäin kiinni! Älkää jääkö. Eläkää kaksoiselämää, jos voitte ja haluatte, ja antakaa muidenkin elää.
    Sick youn sairaassa maailmassa ajatellaan, että joku kumppani on totaalisesti toista parempi, jolloin pitäisi erota ja ottaa uusi. Ei kukaan muu ole sen täydellisempi kuin me itsekään. Sick you, hylkäisikö joku rakkaansa sinun takiasi, vaikka sattuisi pitämään seksistä ja keskusteluista sinun kanssasi? Ja vaikka hän ei hylkäisikään rakastaan, hän silti olisi myös sinun kanssasi.
    Herätkää, pahvit.

    Ihanaa löytää samoin ajatteleva!!!Miksi elämän pitäisi olla mustavalkoista???Miksi pitää olla niin pirun putkinäköistä???No,itsepähän siinä putkinäköisen oma näkökenttä on ahdas ja sitä myötä myös elämä on kivuliasta ja ahdasta!!!Minä olen suvaitsevaisuuden äänitorvi.Elämä on täyttä monine tunteineen...Elämä on kirkasta,kirpeää ja keveää kuten syysaamu!Ja toisinaan paksua,tukahduttavan kuumaa kuten heinäkuun helle neljän ruuhkassa.Olen rakastanut elämässäni monia ja tulen aina rakastamaan:ystävänä,äitinä,avovaimona,rakastajattarena...Olen kokenut elämässäni mitä mielettömimpiä ihmissuhdeseikkailuja ja koen ne silkaksi pääomaksi!!Olen elänyt vuosia myös ´vain yhdelle ihmiselle omistautuen,mutta kun arki nielaisi meidät,hain ihailua,keskusteluja,hellyyttä ja rakkauttakin muualat.Ei se ole ollut hetkeäkään pois mieheltäni!!Päin vastoin se on ehkäissyt eromme ja niinollen lapsillamme on yhä ehjä koti.Miestäni rakastan aidosti.
    Rakkautta tähän pahaan maailmaan mahtuu kyllä ja sitä pitäisikin kylvää enemmän!!!Oma sydämeni on laaja;se pystyy antamaan ja ottamaan monelta taholta...Rakkaus pyörittää maailmaa!!!Miten se voisi olla väärin,että tuttaa itselleen ja toiselle hyvää oloa??!!

    Rakkauden täytteistä syksyä kaikille!!!

    Äänestä

Ja lujaa tulin alas pilvilinnoista niin että ropisi!Pian selvisi etten ollut suinkaan ainut!?
Mies oli valehdellut myös että liitossa meni huonosti.Ei mennyt.Vaimolle oli tunnustanut ja anteeksi saanut.Pian halusikin ruveta uskolliseksi ja hyväksi mieheksi.Bye,bye,to me!
Hehkuttele sinä likka vaan,niin kauan kunnes sinutkin pudotetaan!En koskaan tee sitä uudelleen!

Äänestä
  • niin sattuu olemaan etten ole ainut.. niin minkäs minä sille voin?! Kuitenkin nautin tästä tilanteesta tällä hetkellä juuri sellaisena kuin se nyt on, en murehdi huomista. Ja jos tältä pilveltä putoan, niin tuskin jään katkeraksi, kun en ole etsinytkään "uskollista elämäni rakkautta" Kyllä ne realiteetit on koko ajan tiedossa..

    Äänestä

  • m.a.s kirjoitti:

    niin sattuu olemaan etten ole ainut.. niin minkäs minä sille voin?! Kuitenkin nautin tästä tilanteesta tällä hetkellä juuri sellaisena kuin se nyt on, en murehdi huomista. Ja jos tältä pilveltä putoan, niin tuskin jään katkeraksi, kun en ole etsinytkään "uskollista elämäni rakkautta" Kyllä ne realiteetit on koko ajan tiedossa..

    Kun asiat tuntuvat luistavan, niin on helppoa olla suurpiirteinen ja kulkea takki auki.

    Äänestä

Itse olen vielä siinä etsintävaiheessa,mutta tuollainen suhde kuulostaa sellaiselta kuin kuvittelinkin.Kirjoituksesi antoi lisää uskoa ajatuksilleni.Kiitos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m.a.s kirjoitti:

olen minäkin.. sille ei voi mitään. Etsin kauan sellaista ihmistä joka olisi samassa elämäntilanteessa kuin minä. Ja nyt kaksi kuukautta sitten sellaisen löysin, ja tällä hetkellä olen onnellisempi kuin aikoihin. Meillä molemmilla on puolisot ja lapsia. Suhteet samassa jamassa, ja meistä ei kumpikaan halua erota. Te ette uskokkaan kuinka ihanaa on jutella puhelimessa, suudella, ja rakastella. Tietäen koko ajan että toinen haluaa juuri sitä samaa mitä itsekin. Niin ja tietenkin mukavaa on myös kokea se narsistinen tunne siitä, että olet jonkun viehättävän ihmisen mielestä, kaunis ja mielenkiintoinen. Niin ehkä tämä ei ole kuitenkaan kaikken mielestä oikein.. mutta niinhän sitä laulussakin sanotaan että "maailma on tyly" Mutta me olemme tehneet itsellemme ja sitä kautta toisillemme oman "maailman" jonne voi paeta tätä tylyyttä ja arkea mitä joudumme kohtaamaan ihan tarpeeksi tällä elämänpolulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu