- 4,5 cm

Tässä nyt n.2 viikkoa olen ollut jonkinlaisella "kuurilla". Oikeammin siis yritän muuttaa elämäntapani. Vähennän hiilihydraatteja, ostan kevyt tuotteita, karkit, limut ja ylimäänräinen roskaruoka ja herkut pois. Kerran viikkoon syön mitä tykkää. Vähän jumppaa kotona ja yritän päivittäin tehdä sellaisen 8 min. vatsalihas ohjelman. Uskomatonta mutta 4,5 cm on lähtenyt vyötäröltä! Tosin voihan osa olla jotain nestettä ja turvotusta, mutta kun vatsalihakset on olleet tosi tosi huonot niin muutaman päivän jälkeen jo olo tuntui ryhdikkäämmältä ja jotenki "timmimmältä" :-). Kuukausi sitten osetut farkutkin on löysät vyötäröltä. Ja tää siis on tapahtunu parissa viikossa! Ihmeemmin en ole pinnistelly enkä pakottanu itseäni. Radikaalia muutosta en myöskään ole tehnyt koska muuten kyllästyn. Kasviksia lisäsin ruokavalioon reilusti. Puoli kiloahan pitäisi päivässä syödä vähintään. Menin kauppaan ja ostin 3,5 kiloa kasviksia ja hedelmiä ja päätin syödä ne viikon aikana. Torstain kaapissa ei ollut enään mitään pupun ruokaa vaikka sunnuntaina olin käynyt kaupassa. Tomaatti silloin tällöin "pikkunälkään" tai mielitekoon niin hyvin on mennyt. Liian ankara en aio itselleni silti olla, että ei lopu mielenkiinto. Painosta en tiedä, kun vaakaa en omista. Ajatuksena oli että jos 5-10 kiloa putoisi. Mutta lihashan painaa enemmin kuin läski. Tarkoitus on lähinnä kiinteytyä, varsinkin vyötärön kohdalta. Punttikselle en ole vielä päässyt mutta saa nähdä...
1139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onnea paljon saavutuksestasi ja hienosta motivaatiostasi. Näin se sitten lähtee alkuunsa :) Mulla kun tipupi paino n. 8kg niin lähti 5 cm lantiolta. Mutta enempi se mittanauha kyllä kertoo kun vaaka.

Jatka samaan malliin! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*raparperi* kirjoitti:

Tässä nyt n.2 viikkoa olen ollut jonkinlaisella "kuurilla". Oikeammin siis yritän muuttaa elämäntapani. Vähennän hiilihydraatteja, ostan kevyt tuotteita, karkit, limut ja ylimäänräinen roskaruoka ja herkut pois. Kerran viikkoon syön mitä tykkää. Vähän jumppaa kotona ja yritän päivittäin tehdä sellaisen 8 min. vatsalihas ohjelman. Uskomatonta mutta 4,5 cm on lähtenyt vyötäröltä! Tosin voihan osa olla jotain nestettä ja turvotusta, mutta kun vatsalihakset on olleet tosi tosi huonot niin muutaman päivän jälkeen jo olo tuntui ryhdikkäämmältä ja jotenki "timmimmältä" :-). Kuukausi sitten osetut farkutkin on löysät vyötäröltä. Ja tää siis on tapahtunu parissa viikossa! Ihmeemmin en ole pinnistelly enkä pakottanu itseäni. Radikaalia muutosta en myöskään ole tehnyt koska muuten kyllästyn. Kasviksia lisäsin ruokavalioon reilusti. Puoli kiloahan pitäisi päivässä syödä vähintään. Menin kauppaan ja ostin 3,5 kiloa kasviksia ja hedelmiä ja päätin syödä ne viikon aikana. Torstain kaapissa ei ollut enään mitään pupun ruokaa vaikka sunnuntaina olin käynyt kaupassa. Tomaatti silloin tällöin "pikkunälkään" tai mielitekoon niin hyvin on mennyt. Liian ankara en aio itselleni silti olla, että ei lopu mielenkiinto. Painosta en tiedä, kun vaakaa en omista. Ajatuksena oli että jos 5-10 kiloa putoisi. Mutta lihashan painaa enemmin kuin läski. Tarkoitus on lähinnä kiinteytyä, varsinkin vyötärön kohdalta. Punttikselle en ole vielä päässyt mutta saa nähdä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu