Niin, olisikohan mahdollista, jos vaikka joku itsekin ATM jolla sopivia kontakteja alkaisi puuhaamaan vaimonhakumatkoja kohtuullisella katteella jonnekin thaikkuihin, itäblokin maihin tai ihan mihin vaan josta olisi mahdollista löytää sävyisiä edustusvaimoihmisiä ATM:ille
Kun täällä palstalla useilla ATM:illä ei rahastakaan tunnut olevan kiinni niin luulisi kiinnostavan, ja olisihan se pieni kuittaus suomitytöille kun nätin & nuoren vaimokkeen noutaisi vähän edempää. Voisi olla aika hyvä bisnes järjestäjällekin jos homma toimii asialinjalla.
Onhan niitä roudareita (joku sir Vilikö se oli) ollut ja on jotka ovat sitten suh't sivistymättömille juntturoille eukkoja hommanneet mutta jos nyt lähdettäisiin sillä että myös kohdepäässä olisi henkilö joka etsii oikeasti fiksuja ja koulutettuja paikallisia naisia fiksuille ATM:ille tänne suomeen.
Jos ei järjestäjää löydy voisivathan ATM:ät keskuudestaan kerätä porukan ja lähteä tsekkailemaan jonnekin sopivaan paikkaan olisiko tyttöjä tyrkyllä, jos ei vaimoa löydy niin olisi ainakin hyvä lomareissu jos ei muuta. Kaikki myös tuntisivat kuuluvansa porukkaan kun olisivat samanlaisia surkimuksia kaikki, jos mukaan sattuisi eksymään joku YTM tällä kertaa se olisikin "ulkopuolinen",oikein sille.
Kun täällä palstalla useilla ATM:illä ei rahastakaan tunnut olevan kiinni niin luulisi kiinnostavan, ja olisihan se pieni kuittaus suomitytöille kun nätin & nuoren vaimokkeen noutaisi vähän edempää. Voisi olla aika hyvä bisnes järjestäjällekin jos homma toimii asialinjalla.
Onhan niitä roudareita (joku sir Vilikö se oli) ollut ja on jotka ovat sitten suh't sivistymättömille juntturoille eukkoja hommanneet mutta jos nyt lähdettäisiin sillä että myös kohdepäässä olisi henkilö joka etsii oikeasti fiksuja ja koulutettuja paikallisia naisia fiksuille ATM:ille tänne suomeen.
Jos ei järjestäjää löydy voisivathan ATM:ät keskuudestaan kerätä porukan ja lähteä tsekkailemaan jonnekin sopivaan paikkaan olisiko tyttöjä tyrkyllä, jos ei vaimoa löydy niin olisi ainakin hyvä lomareissu jos ei muuta. Kaikki myös tuntisivat kuuluvansa porukkaan kun olisivat samanlaisia surkimuksia kaikki, jos mukaan sattuisi eksymään joku YTM tällä kertaa se olisikin "ulkopuolinen",oikein sille.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Tuskinpa ne Kaukoidän tai Itä-Euroopan neidotkaan jaksavat meistä ATM:stä oikeasti kiinnostua. Teeskennelty kiinnostuskin päättyisi viimeistään siinä vaiheessa, kun oleskelulupa on taskussa.
Varokaa vaan, ne mimmit osaa tosiaan miellyttää miestä. Enkä puhu seksistä vaan koko olemuksesta, siinä missä suominainen heittää kivellä sellanen thaikkulikka tulee tuomaan laastaria haavaan ja trimmaa parran samaan syssyyn ja antaa suukon poskelle ja sanoo että oot hyvä mies ja hän haluais nähdä sut huomennakin että voitte tutustua kunnolla.
Niihin naisiin _rakastuu_ koska ne saa miehen olon tuntuun hyvältä. Omaa kokemusta ei ole mutta olen lukenut aihetta koskevan kirjan ihan mielenkiinnosta jossa sekä suomalaiset miehet että thaikkunaiset kertoo kokemuksia toisistaan. Thaikkunaiset sanovat järjestäen että suomimies on sellainen mörökölli joka tarvii halata hyväksi mieheksi mutta jonka toivois juovan vähemmän viinaa.
Joten jos haluatte oikeesti kokeilla tota reittiä ja tehdä vielä naiseen vaikutuksenkin niin menkää thaikkuihin ja jättäkää viinakset sikseen kun olette siellä, kysykää vaikka baarimikolta että missä voitte tavata tyttöystäväehdokkaita - nimittäin siellä deittailu on toisenlaista ja ihmiset ystävällisiä ja tietää homman nimen ja käytännöt yleisesti ja osaa neuvoa mitä kannattaa etsiä ja miten edetä - se on tapa siellä. Yks millä voi petaa tietä etukäteen on että kirjoittelee netin kautta tai vaikka kirjeitä sikäläisen/sikäläisten naisten kanssa ja kertoo itsestään, ihan silleen rehelliseti. Kaipuustaan naiseen ja elämästään ja silleen. Siellä ei miestä ja miehisiä tunteita dissata samalla tavalla kuin täällä, vaan itseasiassa miestä arvostetaan jos hän haluu naisen ja olla suhteessa - vaikka tää halu koskettaiskin ventovierasta naista sinänsä. Ne nimenomaan haluaa tutustua ja tekee selväksi että se olet juuri sinä johon heillä on se halu... :)
Eräs pölöpää mimmi täällä ehdotteli ATM:lle huorissakäyntiä (täydellistä luovuttamista). Minä suosittelen thaikuissa käyntiä - ei seksituristina - vaan lemmenkipeänä iki-sinkkuna. Siellä on niitä naisia joita te haluaisitte suomalaisista naisista tavata ja jollaisien kanssa teilläkin natsaisi. Ne ei oo prostituoituja läheskään kaikki vaan suuri osa on vapaita naisia jotka haluaa tutustua miehiin.
Et silleen. Sielläkin pätee sääntö että kaikki ei leiki kaikkien kanssa mutta sanottakoon näin että siellä moni nainen haluu koittaa josko leikki suomimiehen kanssa olis kivaa ja ne mimmit osaa tehdä sen leikkimisen kivaksi miehellekin. Toisin kuin suominainen joka jättää miehen jos miehen jalat haisee tekee thaikkunainen asialle jotain eli vinkkaa että käy jalkapesulla niin oot unelmamies :D
Miten se olisi "kuittaus suomitytölle"? Miksi meitä suomalaisia naisia harmittaisi se, että mies, josta emme itse ole kiinnostuneita (tämähän on lähtökohtaisesti oletuksesi) hakee vaimon jostain toisesta maasta?
EU:n sisältä hakeminen olisi kuitenkin paljon helpompaa byrokratian kannalta. Virostakin löytyy jo sellaisia naisia, jotka pitävät tärkeimpänä tehtävänään miehensä hyvinvointia. Tunnen itse yhden virolaisen naisen, joka ei suostu seksiin ennen avioliittoa ja haluaa tehdä kaikkensa miehen eteen. Vuorostaan hän odottaa miehen hoitavan perheen elatuksen, ettei hänen itsensä tarvitse käydä töissä. Tuskin hän ainoa on.
Sri Lankaan minulla olisi kontakteja, mutta Thaimaahan ei. En tosin ajatellut ruveta matkanjärjestäjäksi muutenkaan.
Ei nimittäin harmita yhtään, jos ei-kiinnostava mies saa jostain naisen. Miten se voisi jotenkin näpäyttää, kun on päättänyt elää mielummin yksin kuin että ottaisi kenet tahansa. Ei yksin oleminen ole mitenkään kamalaa. Kamalaa olisi olla sellasen ihmisen kanssa, joka ei nappaa yhtään.
"Tunnen itse yhden virolaisen naisen, joka ei suostu seksiin ennen avioliittoa ja haluaa tehdä kaikkensa miehen eteen."
Tällaisen naisen haluaisin. Miksi Suomesta ei löydä tällaisia?
vaikka Viron kansalainen taitaa edelleen ollakin.
Tarvitsee vain olla sen verran pätäkkää, että pystyy elättämään hänet, jotta hän voi keskittyä hoitamaan miestään, itseään ja kotia (ja mahdollisia lapsia). Suomen verotuksella ja palkoilla aika vaativa juttu. Mutta ei mitenkään mahdoton. Hänen ja hänen kaltaistensa tapaaminen onkin sitten vaikeampi järjestää, koska hän ei käy baareissa eikä käytä nettiä.
"arvitsee vain olla sen verran pätäkkää, että pystyy elättämään hänet, jotta hän voi keskittyä hoitamaan miestään, itseään ja kotia (ja mahdollisia lapsia). Suomen verotuksella ja palkoilla aika vaativa juttu."
Täh? Syökö se nainen jotain kultaharkkoja or wat?
Jos olen puusepän vähäisellä palkallani (suhteessa suomalaisten keskipalkkaan) elättänyt vaimoa ja lapsia oikein hyvin ja maksellut vielä omistusasuntoakin pois pankilta niin ihmettelen että mitä sitten tämä virotar vaatii vielä siihen päälle jos kerran kyseessä on "vaativa juttu"?
Vai tuleeko tässä nyt siis tämä kysymys että "tullaan toimeen" ei riitä vaan pitää olla sitä tätä ja tota ja kaikki aina uutta ja nainen elääkin siis timanteista ja ulkomaanmatkoista?
In that case ... Olen ___NIIN___ ATM ettei mitään rajaa. Ei musta kyllä siltä tunnu mutta kai se on uskottava kun sanotaan ;-)
...on sellainen että silloin kun ATM löytää jollain ihmeen konstilla naisen, vaikka vain vähäksi aikaa, niin siinä vaiheessa ATM muuttuukin taianomaisesti YTM:ksi ja alkaisi kelpaamaan muillekin naikkosille. Asialla lienee jotain yhteyttäsiihen satuun jossa sammakko suudellaan prinssiksi :)
Saletisti olisitte kiinnostuneita entisestä ATM:stä kun käsipuolessa tepsuttaisi kuvankaunis thaikkutyttö, olisihan mies nyttemmin YTM.
kävelee kadulla mustaihoisen miehen tai vaikkapa turkkilaisen kanssa käsi kädessä, niin tuleeko hänestä automaattisesti YTN?
Niinpä.
Ja nyt keskityn Num3roihin, kun on tältä päivältä hommat tehty.
Kyse voi olla ihan luontaisesta kasvusta thaikkuaineksen hioessa miehestä esiin parempia piirteitä. Kun nainen on plakkarissa on helpompi olla olemassa kun ei tarvi murehtia naisensaamisesta jolloin kyky kohdata vastakkaista sukupuolta on pyrkimättömämpi ja rennompi.
On puhuttu monesti "ukkomiehen taudista" eli kun sormus ilmestyy sormeen niin miehestä tulee pian hyvinkin suosittu naisten keskuudessa. Se on sekä "toi on kelvannut" huomiota että myös sitä että ko. mies on entistä tottuneempi olemaan naisen kanssa.
Mun todellinen pätevyyteni naisten kanssa alkoi vasta kun olin ollut avioliitossa ja eronnut. Mä olen tottunut naisiin ja naisellisuuksiin, siksi voin olla... hmmh. Itseni - ja miellyttää niitä tyyppejä rennosti jotka tykkää munkaltaisista tyypeistä. Niitäkin tässä maailmassa on muutamia... ;-)
En nuorena koskaan ehtinyt edes kunnolla ajatella että "En kai koskaan löydä ketään" ennenkuin ensimmäinen olikin jo uimassa liiveihin. Sittemmin ei ole tarvinnut juurikaan murehtia että kelpaanko mä kun tiedän että tää liha ja sielu on ennenkin kelvannut mukaville mimmeille.
Jos olisin tutustunut naisiin jotenkin keinotekoisesti (vaikkapa huoran avulla) olis mun ajatusmaailma ehkä raadollisempi kuin se nyt on. Nyt mua johdattaa hyvät ja positiiviset onnistumiskokemukset naisten suhteen.
Mikä mainio juoni. Ensin esitetään vanhanaikaista unelmamorsianta jotta saadaan tarpeeksi varakas mies kiinnostumaan, sitten kun ollaan menty avioon niin tekee töitä tekemätön unelma-vaimo rajut tilit ottamalla eron ja viemällä puolet omaisuudesta. Ei hassumpi suunnitelma, jos mies on tarpeeksi rahoissaan niin ei tarvitse kuuna päivänä töitä tehdäkään.
Jos ATM olisi rahan perässä niin silloin varmaan olisi tuollainen nainen hänen silmissään YTM. Kun huomioidaan se että ATM:t ovat yleensä ihan mukavasti toimeentulevia ei tuollainen nainen ole tavoittelemisen arvoinen, itseasiassa hänenlaisiaan tulee välttää.
juuri tyttö Suomeen? Miksei koskaan niinpäin, että laajentaisitte omaa maailmaanne Suomen ulkopuolelle? Jos homma teidän mielestä täällä kusee...
Vastailkaa.
Tässä pimeässä, kolkossa ja jurossa maassa on kuitenkin jotain perirakasta. Väittäisin että isänmaan henkinen perintö on ATM-väessä hyvin syvällä jossain.
Suomalainen itsetunnottomuus. Missään muualla ei tunnu yhtä... kotoiselle... kuin täällä jurpolassa?
Mun teoriani.
Esimerkiksi siksi, että mies haluaa tarjota turvallisessa ja elintasoltaan korkeassa Suomessa rakastamalleen puolisolle turvallisemman elämän ja paremman toimeentulon kuin siellä jossakin. Kääntöpuolena on tietty koti-ikävä.
Siellä kun jokainen suomalainen mies on YTM ikään,
ulkonäköön tai varallisuuteen katsomatta.
Sellaisetkin turjakkeet jotka omaavat olemattomat
mahdollisuudet länsimaiseen naiseen, ovat thaikku-
landiassa ehdottoman haluttua tavaraa:
http://lasse.toosa.net/gallery/album21/85_G
http://lasse.toosa.net/gallery/album21/114_G
Ja nuo kaverit ainakin ovat niitä ATM:iä jos
ketkä..
Minulle on moneen kertaan vastattu, ettei ATM:iys näy päälle päin, ATM:t ovat niitä tavallisia, ruutupaitaisia huomaamattoman näköisiä "insinöörejä", joista korkeintaan ajattelee, että "joku saa tuosta hyvän miehen itselleen".
Ja nyt sinä sanot, että kuvien miehet "ovat ATM:iä jos ketkä". Miten niin? Eihän sen pitänyt näkyä päälle päin? Eihän noilla ole ruutupaitoja? Ja ovat kaikkea muuta kuin sellaisia miehiä, joista ajattelisin että "joku saa tuosta hyvän miehen itselleen".
En yleensä alennu kuvien arvosteluun, mutta kun nyt aloitin niin sanonpa saman tien, että tyttöjen ilmeet puhuivat puolestaan...
Keskustelupalstalla on turha olettaa että kaikki puhuvat samasta asiasta / yhdellä äänellä. Varsinkaan noin epämääräisen käsitteen ollessa kyseessä.
Mitä tarkoitat? Ekassa kuvassa etualan tyttö näytti kyllästyneeltä/onnettomalta. Tokassa kuvassa eri tyttö taas hyvinkin onnelliselta.
Ekaa tytxztöä kukaan ei halaa vaan äijät örmöttää keskenään, toisessa kuvassa naisella on oma nallekarhu^2 jonka kainalossa on hyvä olla. Lisäksi kakkoskuvan nainen voi olla varma että ravintoa riittää vaikka äijä kuolisikin kunhan pakastin on tarpeeksi iso... Sietääkin hymyillä :)
mun käy noita naisia sääliksi? 50 miehet "treffeillä" 20v prostituoitujen kanssa. Tyttöparat.
mä en usko että yksikään nainen tuntee koskaan sääliä vaikkapa nyt prostituoituja kohtaan.
Ainoastaan pelkoa, että oma se löydetty tai vielä löytämätön "äijä" käy kairaamassa nuorempaa ja kauniimpaa maksullista tai että jostain sattuman oikusta joutuisi itse myymään seksiä. Toisekseen naisethan myy seksiä suoraan tai epäsuoraan.
Kyllä mun mielestä nimenomaan surullista, että joku alaikäinen pikkutyttö oikein pääsee "nauttimaan" suomalaisten ylipainoisten sikamiesten seurasta.
Susta mä on varmaan kade pedofilian uhreillekin ja pelkään, että mies vaihtaa kolmevuotiaaseen.
Hyvin sä vedät.
Että ne fiksut ja koulutetut ja kauniit naiset eivät halua lähteä Suomeen jonkun ATM-juntin matkaan vaan mieluummin esimerkiksi USAan tai Japaniin varakkaan liikemiehen matkaan. Kun katsos sellaiset toisella kierroksella olevat varakkaat miehet kyseisistä naisista ottavat mielellään edustusvaimon vaikka Venäjältä (esimerkiksi Donald Trump).
Tavis-insinörtillä ei ole tarjota mitään sellaista, mitä naisten parhaimmisto yhtään missään haluaisi.
Thaimaalaisia ja virolaisia prostituoituja saa kyllä vaikka nyrkin ja hellan väliin kun vilauttaa vähän seteliä.
Vilkaisin proiiliasi, aika suppea näkemys sulla tuntuu olevan asioista, mutta eihän sitä voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu :D
On muuten niin 99% varmaan naisistakin haluaa ensisijaisesti rakkautta, joskus se voi olla tavis insinörttikin jolta sitä saa. Ehkä 1% on niitä bimpoja jotka hamuavat vain rahan perässä.
Eipä oltu prostioituja lähdössäkään hakemaan, niitä ja kaltaisiasi löytyy suomestakin eivätkä ne oikein kelpaa kuitenkaan.
ajatella että suomalaisella miehellä on ihan oikeasti vientiä ulkomailla. Siis samanlaista kuin täällä suomessa ulkkiksilla, eksotiikkaa. Eikä kyse ole vain rahasta ja passista parempaan elintasoon.
Naiset on kaikkialla samanlaisia, mitä nyt suomessa vähän lihavampia ja muutenkin miehekkäitä.
pitkäaikaisesta alkoholinkäytöstä, kun suomityttö liottaa itseään riitävästi siiderissä nousee naisillakin mieshormonitaso ylemmäs ja ääni madaltuu, iho rasvoittuu ja kasvojen karvoitus lisääntyy. Eipä ihme että ulkkis -tytöt alkavat kiinnostaa kun ovat niin siroja ja nättejä.
Se on vaan, että mistä sitä rakkautta hakee ja mistä ei. Fakta homma on, että korkeakoulutetut ja fiksut nuoret naiset Thaimaasta tai Venäjältä eivät todellakaan tule ensisijaisesti Suomeen. Mieluummin Japaniin tai USAan. Prostituoidun voit saada.
PS. Sinun ei tarvitse huolehtia siitä, että menisin kanssasi naimisiin. Minä menin naimisiin miehen kanssa, joka ei ole luuseri joka joutuu ostamaan naisen.
Joo, täälläkin ne somalialaisten ghettomorsiot ovat järjestään niitä penaalin terävimpiä kyniä, jotka samalla poseeraavat Voguen kannessa.
Ei saatana kun irtosi taas hyvät röhönaurut.
vähän muuta kuin ruksi kohdassa "toivemaa", ymmärtäisit jos olisi edes vähän elämänkokemusta. Voin saada kuule ihan kenet vaan kun palaset loksahtavat kohdalleen, sekä suomesta että ulkomailta :) Nimimerkistä ei välttämättä kannata ihan kaikkea päätellä.
ps. Enpä olisi kaltaistasi halunnutkaan, miehesi saa puolestani pitää jokinorsunsa niin ei tarvitse lähteä "ostoksille" :D
samasta kuin ns. työvoimapula jossa halutaan pitää työttömien reserviä.
Eli halutaan ATM reserviä niin, että miehet pysyy nöyränä ja hyväksyvät myös ruman ja muiden miesten nussiman huoran.
Luehan tämä ketju uusiksi. Löydät siitä jopa kommentin sellaiselta naiselta, joka olisi ollut valmis organisoimaan näitä matkoja.
Meitä naisia kiinnostaa omat asiamme ja oma elämämme. Ei sillä ole mitään väliä, jos mies josta emme ole kiinnostuneet hakee vaimon ulkomailta. Jos itse emme mieleistä miestä Suomesta saa, menemme itsekin ulkomailta hakemaan riistaa. ;)
näistä ns. pakolaisista tai työvoimaperäisestä maahanmuutiosta tuntuu olevan nuoria miehiä afrikasta?
Eikä nuoria naisia vaikkapa Vietnamista?
Vai kuka naisista haluaisi, että Suomi vastaanottaisi lähitulevaisuudessa sanotaan vaikka maltilliset 200 000 aasialaista naista?
Jos nyt kuitenkin OIKEASTI luulet, että suomalaiset naiset valitsevat tänne tulevat pakolaiset ja maahanmuuttajat, niin kerrotaan nyt sulle että olet väärässä.
Syy siihen, että tänne tulevat ovat nuoria miehiä on muun muassa se, että pako kotimaasta on melkoisen riskialtis: usein ollaan sulloutuneina esim. kontteihin tai lähdetään pienellä paatilla seilaamaan merelle määränpäänä paremmat olosuhteet. Miesten fysiikka kestää tämän kaiken paremmin ja tarkoituksena usein on hakea perhe myöhemmin mukaan. Naiset eivät ole usein näissä maissa vapaita eli heillä ei ole vapautta vaan ottaa ja lähteä paremman perään.
Aviopuolison hankkiminen on aivan eri asia kuin mistä sinä puhuit. Sinulla on mahdollisuus matkustaa vaikka sinne Vietnamiin, tutustua siellä tyttöön, mennä naimisiin ja tuoda hänen Suomeen asumaan. Vaikka Suomi on vielä hyvinvointivaltio ja olet tottunut siihen että valtio hyysää, niin kotiinkuljetuksena ei sulle vaimoa hommata. Sen joudut ihan itse hankkimaan. Minun puolestani ja varmasti kaikkien naisten puolesta tänne saa tulla 200 000 aasialaista naista asumaan, jos 200 000 suomalaista miestä löytää Aasiasta itselleen vaimon. Avioliitto ja kumppanin valitseminen on jokaisen yksityisasia ja aviopuolisolla on oikeus asua siinä maassa, jossa hänen miehensä/vaimonsa asuu.
pakolaisleireiltä otetaan tietty kiintiö ihmisiä Suomeen vuodessa. Heidät valitaan humanitaarisin perustein. Turvapaikan hakijoita ei valitse kukaan vaan he ovat ihmisiä, jotka jotenkin pääsevät maahan ja hakevat turvapaikkaa. Humanitaarisista syistä heidän hakemuksensa täytyy käsitellä (en tunne prosessia nykyisellään, sehän on muuttunut Schengen-sopimuksen jälkeen). Osa heistä saa jäädä maahan pakolaisstatuksella, osa etsii käsittelyn aikana itselleen suomalaisen puolison ja osa katoaa teille tietymättömille.
Avioliiton kautta maahan tulee paljon naisia Venäjältä ja Kaukoidästä, ja miehiä Lähi-idästä ja pohjois-Afrikasta, mutta nämä ovat vain niitä näkyvimpiä ryhmiä, tosi paljon tulee myös länsimaista mutta heistä ei paljon puhuta. Oleskeluluvan saaminen avioliiton kautta on EU:n ulkopuolelta tuleville pitkä prosessi, mutta mikään ei tosiaan estä sinuakaan hakemasta itsellesi vaimoa ihan mistä maasta tahansa.
Työperäistä maahanmuuttoa ajatellen muistelen lukeneeni, että Suomeen tuotaisiin hoitoalan työntekijöitä nimenomaan jostain idästä, mutta siitä uutisesta on aikaa enkä tiedä onko asialle mitään tapahtunut. Muut muuttajat tulevat yritysten tarjoamien työpaikkojen kautta - ei naisten tai miesten valinnan perusteella.
Itse suosin suomalaista, koska yhteinen kulttuuri on minulle niin tärkeä lähtökohta; en tiedä miten olisi mahdollista seurustella ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä täydellisesti kieltäni, suomalaista mentaliteettia, huumoria, historiaa... Jonka kanssa ei voisi katsella esimerkiksi parhaillaan Maria-talk showta, koska hän ei tietäisi kuka on Sari Sarkomaa jne. Mutta minulla ei tosiaankaan ole mitään sitä vastaan, että muut hakevat puolisonsa ulkomailta, se ei ole minulta pois koska mitä ilmeisimmin minulla ja esimerkiksi thaivaimosta haaveilevalla miehellä ei olisi muutenkaan kovin hyvät lähtökohdat parisuhteelle.
ruotsistako nämä urheat venepakolaiset tänne tulevat?
Virkamiehistä suurinosa alkaa olemaan naisia, ei se sattumaa ole, että suomeen tulevat pakolaiset on valittu lähinnä näistä afrikan maista ja vielä miespuolisia.
Jos valtio ei kustanna meille suomalaisille miehille aasialaisia naisia, niin miksi sitten afrikkalaisia miehiä suomalaisille naisille?
Satuin muuten kerran juttelemaan naisen kanssa joka työkseen näitä afrikkalaisia paapoo ja sitä enemmän töitä ja rahaa mitä enemmän paapottavia tuodaan, ja esitin saman asian. Nainen veti hirveät pultit ja alkoi suurinpiirtein huorittelemaan aasialaisia naisia. Olihan se tavallaan ymmärrettävää, koska hän oli ylipainoinen.
Jos suomessa on kerran työvoimapula esim. hoitoalalla yms. aloilla, niin luuleeko joku nyt ihan oikeasti että tänne tuodut muslimiehet alkavat suomalaisten mummojen perseitä pyyhkimään?
virkamiehet jotka on näissä virastoissa useimmiten naisia?
Milloin Suomen kiintiöpakolaisia on edes otettu muualta kuin afrikasta viimeisen 10 vuoden aikana? Ja nämäkin vielä useimmin vetreässä kunnossa olevia nuoria miehiä...
ootko mukana kokoomuksen tyttöpoikakalenterissa.
jaksa pitää sulle luentoa Suomen lainsäädäntö pähkinänkuoressa. Sanotaan kuitenkin sen verran, että virkamiehet eivät saa toimia mielivaltaisesti ja heidän on näitä pakolaispäätöksiä tehdessään toimittava mm. siten, että he eivät saa asettaa ihmisiä eri asemaan sukupuolen tai muun syyn mukaan. Jos väitteesi olisi totta, niin meillä olisi ollut jo aika mehukkaat jutut vireillä hallintotuomioistuimissa... Suomi on kuitenkin oikeusvaltio ja täällä noudatetaan lakia.
Toiseksi asia ei mene niin, että porukkaa tulee virkamiesten eteen seisomaan ja nämä valitsevat: aasialainen tyttö -> pois, afrikkalainen mies -> tänne vaan... Ggggrauh! jne. Suomeen tulevat pakolaiset ovat lähinnä miehiä jo edellä mainitusta syystä. Lisäksi pakolainen, joka kykenee lähtemään omin neuvoin pakoon, on yleensä kotimaassaan suhteellisen varakas, jotta pystyy matkansa kustantamaan. Ymmärtäähän sen, että ovat miehiä, sillä naiset omistavat yhden prosentin maailman omaisuudesta ja ansaitsevat kymmenen prosenttia maailman tuloista. Maailman köyhistä 70 prosenttia on naisia.
Edelleen: suomalaiset naiset hommaavat itse aviomiehensä. Valtio ei niitä heille kustanna. Suomalaiset naiset avioituvat useammin ulkomailla tapaamansa miehen kanssa kuin Suomessa jo asuvan ulkomaalaisen.
En jaksa aiheesta enempää vääntää, kun et taida kuitenkaan tajuta. Voisitko kertoa ikäsi, jotta voin tietää johtuuko tietämättömyytesi nuoruudesta vai oletko vain yksinkertaisesti tyhmin mies mitä maa päällään kantaa?
tyhmä ja sä olet läski.
Mutta käsittääkseni tuo kiintiöpakolaisten valinta perustuu virkamiesten haastatteluihin missä selvitetään syyt pakolaisuuteen ja sopetuminen suomeen. Ja onko sun mielestä kovin hyvin onnistunut tuo valinta jos maahamuuttajia työttömyys on jossain 40-50% välillä ja rikollisuus huomattavasti kantaväestöä suurempi?
Ja maahanmuuttovirasto, siis virkamiehet, valitsee mistä maasta minäkin vuonna kiintiöpakolaiset otetaan.
Ja kun suurinosa maahanmuuttoviraston virkamiehistä on naisia, niin olisi aika naivia kuvitella jo tehtyjä valintoja tarkastelemalla, että tämmöiset asiat EI vaikuttaisi. Tosiaan juttelin tämmöisen lihava naisen kanssa joka on töissä maahanmuuttajien parissa ja olin lievästi sanoen hämmästynyt siitä huorittelusta aasialaisia naisia kohtaan. Edelleen, milloin Suomi on viimeksi ottanut vaikkapa kiintiöpakolaisia aasiasta?
Tosiaan, suomeen tulleista pakolaisista taitaa olla joku alle 30% naisia mikä on tosiaan vähän hassua jos kerran ovat niin päähän potkittuina siellä kotimaissaan. Eikö heitä pitäisi silloin suosia pakolaisvalinnoissa (puhumattakaan sopeutumisen todennäköisyydestä kohdemaahan)?
aiheesta yksi linkki.
http://www.mol.fi/mol/fi/06_tyoministerio/05_tiedotteet/2007-01-31-01/index.jsp
Googleta itse lisää. Mä en jaksa asennevammaista käydä opettamaan. Ihmekään, jos et naista saa, kun et edes tässä asiassa jaksa tehdä mitään sen eteen, että tietäisit miten asiat on. Siedätkin jäädä ilman naista, jos et itse ole valmis tekemään asian eteen mitään.
Suomessa edelleen homma menee niin, että kansanedeustuslaitos säätää lait ja virkamiehet ovat sidottuja niihin. Virkamiehet ovat teoistaan oikeudellisessa vastuussa, joten jos mainitun kaltaista naisten syrjintää olisi tapahtunut, niin eiköhän feministit olisi ollee etunenässä sitä oikeusjuttua kasaamassa. Lisäksi Suomen kansanedustuslaitoksessa on edelleen enemmistö (59%) miehiä ja siellä ne päätökset oikeasti tehdään, joten syytä asiasta vaan omaa sukupuoltasi, kun eivät tähän (kuvittelemaasi) epäkohtaan puutu.
T: "läski" kokoa 34.
niin linkki on vuodelta 2007 eli silloin on otettu Aasiasta pakolaisia vastaan...
eräs valinnoista päättävä kaveri:
http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=08/2007&id=8e84b86
Eli ei ne pelkkiä naisia ole ne virkamiehet. Ja lyhyt pätkä samasta artikkelista kriteereistä, joita käytetään valinnoissa:
"Kriteereitä on monia, joista Suomi painottaa etenkin humanitäärisiä. Pyykkösen puheissa toistuvat silti useimmin kotoutumisen edellytykset. Niitä ovat esimerkiksi kielitaito, koulutus ja työkokemus. Vielä enemmän Pyykkönen puhuu silti asenteista."
toi 2007 vuoden päätös ottaa kiintiöpakolaisia aasiasta oli "historiallinen", koska se herätti jo vähän ihmetystä ja keskustelua, että miksi kiintiöpakolaiset tullut viimset 15v aina samasta suunnasta...
Luuletko sä nyt ihan oikeasti, että siellä kansanedustajat päättää mistä maasta pakolaiset otetaan. Kyllä ne päätökset tehdään virkamiesten esitysten perusteella. Ja toisekseen maahamuuttoministerikin on nainen joka ääneen haaveilee afrikkalaisista maahanmuuttajista työvoimapulan paikkaajina.
Ja kerro ihmeessä milloin viimeksi suomalaiset feministit ovat ajaneet muiden kuin suomalaisten naisten asioita? Usein vielä ärsyttääkseen suomalaisia miehiä. Toisekseen käsittääkseni feministit käy aika kuumana muslimeihin, niin hullulta kun se kuulostaakin. Jotenkin huvittava mielikuva, että suomalaiset feministit osottaisivat mieltään vaikkapa nyt islamia vastaan tai vaatimalla lisää aasialaisia naispakolaisia :).
todellinen harvinaisuus noissa piireissä sukupuoleltaan.
Tietysti voidaan kysyä, että jos somalialaisista miehistä 60% on työttömiä ja tekevät paljon rikoksia ja vastaavasti vaikkapa aasialaisista naisista työttömiä on 10% rikollisuuden ollessa lähellä 0% niin kumpaa kannattaa suosia? Ja onko tämä sitten näkynyt valinnoissa?
noudattavat lakeja, jotka kansanedustuslaitos säätää. Rupea lobbaamaan ja aktivoi se miesenemmistö sieltä eduskunnasta ja laita ne säätämään laki siitä, että valtio kustantaa teille vaimot Aasiasta. Ei tuo ruikuttaminen ja tosiasioiden vääristely netissä auta sua yhtään.
jotain äläkä ruikuta, jos kerran noin kovin asiaasi uskon. Mä en ala sun opettajaa leikkimään, kun sun asennevamma paistaa kilometrin päähän (ajan tuhlausta). Sen kun vääristelet niitä tosiasioita ihan rauhassa.
En ole, mutta tuohan olisi loistoidea: Sinkut-palstan kalenteri, jossa olisi aina toisella puolen nainen ja toisella mies. Minä haluan olla toukokuu, koska se on suosikkikuukauteni!
- toivottavasti sinulle ei jäänyt pysyviä traumoja, kun jouduit juttelemaan suomalaisen jokinorsun kanssa...
http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;121;43719
oikein viittaa?
Väittääkö joku nyt ihan vakavalla naamalla, että eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka on ollut edes jollain tasolla menestystarina?
Katsokaa nyt vähän ympärillenne, vaikka vain Suomessa, ja verratkaa näitä kauniita sanoja ympärillä vallitsevaan todellisuuteen.
Maahanmuuttopolitiikka on ollut onnistunutta lähinnä jossain Kanadassa, Australiassa ja Aasiassa. Ensimmäisiin on otettu tiukalla seulalla lähinnä aasialaisia ja valkoisia töihin ja aasialaiset maat eivät ota pakolaisia tai "työvoimaperäistä maahanmuuttoa" ollenkaan.
Se mitä täällä Suomessa tapahtuu on, että nämä virkamiehet (kutsuttakoon heitä vaikka lihaviksi naisiksi) harrastavat hyväntekeväisyyttä ja samalla työllistävät itseään toisten, eli veronmaksajien, rahoilla.