minä etsin

ja oikeastakin elmästä ihmistä jossa on äksöniä.
Tarkoitan siis siten,että ulkomuoto miellyttää ja
sisälläkin on jotain muuta kuin silkoa.
En lämpene vaellusretkille enkä metsastykselle,toki niitä saa harrastaa,mutta mukaan en lähde.
Ellei mies kokonaisvaltaisesti minua miellytä en takuulla ala mitään sääli ym.suhteita vetää.
Ellei sopivaa löydy,olen mieluummin yksin.Pitää sitä sen verran hyvä itselleen olla.
Sänkyyn en varmasti mene kenenkään mieliksi ellen itse halua.
Ellen vastaa viesteihin,minut voi unohtaa.En ole
silloin kiinnostunut.Kuvaansa panttaavat saavat
pantata sitä vaikka loppuikänsä,en edes vastaa
kenellekään jolla ei ole kuvaa.
Että miettikääpä sitä.
3371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eiköhän meistä useampi etsi samaa vastakkaisesta sukupuolesta, mitä sitä suotta alkaa ns. säälisuhteisiin, ilman ns. kiinnostuksen kipinää e ei tule mitään asiasta.

Mutta kukaan ei ole niin täydellinen että ei omaisi pikkuvikoja, joten aika turha pitää kiinni täydellistäs ihannekumppanin ominaisuuksien listasta ;)

Äänestä

Täällä mietitään mielemme puhki ja vaivumme sinun päätöksesi takia syvään mielenvikaisuuteen.
Meitä ei enää mikään pelasta, miehet!

Ketjun aloittajalle lohdutuksen sana, on varmasti lukematon määrä miehiä, jotka eivät edes muista unohtaneensa sinut jo. Kun et sitten vastannut.

Äänestä
  • vastata jollekkin joka ei kiinnosta? Mielestäsi pitää vastata kaikille? Juu ei kiitos. Kuvattomat ensinnäkin on totaalisen out....siitä on hyvä lähtee

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


treffeistä kirjoitti:

ja oikeastakin elmästä ihmistä jossa on äksöniä.
Tarkoitan siis siten,että ulkomuoto miellyttää ja
sisälläkin on jotain muuta kuin silkoa.
En lämpene vaellusretkille enkä metsastykselle,toki niitä saa harrastaa,mutta mukaan en lähde.
Ellei mies kokonaisvaltaisesti minua miellytä en takuulla ala mitään sääli ym.suhteita vetää.
Ellei sopivaa löydy,olen mieluummin yksin.Pitää sitä sen verran hyvä itselleen olla.
Sänkyyn en varmasti mene kenenkään mieliksi ellen itse halua.
Ellen vastaa viesteihin,minut voi unohtaa.En ole
silloin kiinnostunut.Kuvaansa panttaavat saavat
pantata sitä vaikka loppuikänsä,en edes vastaa
kenellekään jolla ei ole kuvaa.
Että miettikääpä sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu