hej!

Iltaa!
Täällä olisi parikymppinen tyttönen Helsingistä :)
Kesä on otettu vähän liiankin rennosti ja lähinnä painonhallinnan kannalta, eli tavoitteena on ollut vain se, ettei paino nouse :)
Nyt kun syksy alkaa hyvää vauhtia käynnistyä, niin ajattelin, että tämän tytönkin on aika saada hieman vauhtia itseensä.
Aloitin laihdutusurakkani viime syksyny, syyskuussa.
Lähtöpaino oli huikeat 130 ( Kuulostaa järkyttävän paljolta) kg. Sain hyvän startin ja tsempattua itseni liikkeelle. Tärkein muutos elämässäni oli ruokavalio, joka melkeinpä muuttui kokonaan. Pienet annokset ja kevyt-tuotteet astuivat elämääni. Kerran viikossa pidin herkuttelupäivänkin, mutta tuolloinkin pysyin kohtuudessa. Tietysti elämääni kuului ravintolaillatkin, jolloin en juuri juomisiani miettinyt, mutta tämä tarkoitti sitä,että seuraavalla viikolla tehdään töitä vieläkin enemmän :)
Kilot tippuivat suht. nopeasti, n. 1 kg/vko :)
Viime toukokuussa painoin 95 kg. Eli 35 kg oli pudotettu :) Nyt olen samassa pisteessä, eli painan n. 95 kg. Itsetunto on noussut ja on mahtavaa pitää trendikkäitä vaatteita, mutta ymmärrän , että terveyden ja itseni takia urakkani ei ole vieläkään valmis :) Olen 173 pitkä, eli normaalipainoon on vielä aikomoisesti matkaa :)
Painonhallinta ja terveellinen ruokavalio ovat tulleet elämääni jäädäkseen, mutta kaipaisin pientä potkua persauksille :P Eli muita kohtalontovereita! Olisi mahtava jakaa kokemuksia ja kannustaa toisiamme. Aluksi voisimme jutella mesessä ja myöhemmin ehkä tavatakin mm. lenkkeilyn tai vaikkapa kahvikupposen ääressä :)
Eli jos kiinnostaa, niin laittakaapas viestiä tämän keskustelun jatkoksi!
0130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


syksy08 kirjoitti:

Iltaa!
Täällä olisi parikymppinen tyttönen Helsingistä :)
Kesä on otettu vähän liiankin rennosti ja lähinnä painonhallinnan kannalta, eli tavoitteena on ollut vain se, ettei paino nouse :)
Nyt kun syksy alkaa hyvää vauhtia käynnistyä, niin ajattelin, että tämän tytönkin on aika saada hieman vauhtia itseensä.
Aloitin laihdutusurakkani viime syksyny, syyskuussa.
Lähtöpaino oli huikeat 130 ( Kuulostaa järkyttävän paljolta) kg. Sain hyvän startin ja tsempattua itseni liikkeelle. Tärkein muutos elämässäni oli ruokavalio, joka melkeinpä muuttui kokonaan. Pienet annokset ja kevyt-tuotteet astuivat elämääni. Kerran viikossa pidin herkuttelupäivänkin, mutta tuolloinkin pysyin kohtuudessa. Tietysti elämääni kuului ravintolaillatkin, jolloin en juuri juomisiani miettinyt, mutta tämä tarkoitti sitä,että seuraavalla viikolla tehdään töitä vieläkin enemmän :)
Kilot tippuivat suht. nopeasti, n. 1 kg/vko :)
Viime toukokuussa painoin 95 kg. Eli 35 kg oli pudotettu :) Nyt olen samassa pisteessä, eli painan n. 95 kg. Itsetunto on noussut ja on mahtavaa pitää trendikkäitä vaatteita, mutta ymmärrän , että terveyden ja itseni takia urakkani ei ole vieläkään valmis :) Olen 173 pitkä, eli normaalipainoon on vielä aikomoisesti matkaa :)
Painonhallinta ja terveellinen ruokavalio ovat tulleet elämääni jäädäkseen, mutta kaipaisin pientä potkua persauksille :P Eli muita kohtalontovereita! Olisi mahtava jakaa kokemuksia ja kannustaa toisiamme. Aluksi voisimme jutella mesessä ja myöhemmin ehkä tavatakin mm. lenkkeilyn tai vaikkapa kahvikupposen ääressä :)
Eli jos kiinnostaa, niin laittakaapas viestiä tämän keskustelun jatkoksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu