Minusta näyttää, että palstan on vallanneet(/-nnut) teinit (/teini), tai muuten vaan häiriintyneet ihmiset (/ihminen) joilla (/jolla) on erittäin lapsellinen huumorintaju.
Suurin osa aloituksista on aivan uskomatonta paskaa. En tiedä saako nää ihmiset (rekisteröimättömiä nimimerkkejä, joista poimisin esimerkiksi nimimerkin salapoliiti) jotakin seksuaalista tyydytystä, kun pääsevät laittamaan aloituksiaan, vai luulevatko olevansa erityisen hauskoja?
Okei, on munkin aloitukset uskomatonta paskaa, mutta sentään niissä on edes olevinaan joku tolkku.
Henk koht aattelin pitää nyt lakon Miehen Logiikasta ainakin perjantaihin saakka (jostain syystä viikonloppuisin keskustelun taso on nousevinaan). Ei sillä, että yksinäisen miehen elämässä olis tärkeemää, tai jännempää tekemistä, mutta alkaa olo olla kuin pikkukakkosta kattoessa. Sillä erotuksella, että Ransu-koiralla on oikeesti hyvät jutut.
Hyvää yötä ja toivokaamme, että häiriintyneet/häriintynyt persoonat/persoona pääsee laitoshoitoon viikonloppuun mennessä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mä annan sulle luvan pitää lomaa. En jouda itekkään niin paljoa tänne paskaa puhumaan. Se perkeleen Katainen pakottaa jälleen kerran töihin! Nyt laittasin taas sellasen vihasen hymiön mut en muista miten se tehdään. =(
et hakee perjantaiksi hyvää viskiä ja viidennen grogin jälkeen avaa ML-sivun.
Kehtaisiko sen jälkeen papata ML sivuille on eri juttu :D
musta aukko on viimeinen toivomme!
Nimi pitäisi muuttaa, eihän täällä ole mitään asia keskustelua ollu vähään aikaan. Kenen perse sitä ja tätä, kuka panee ja ketä ym, pelkkää sontaa.
Keskinäisen jutusteluja ja haukkumisen palsta sopisi nimeksi, ei ihme ettei pahemmin ole tullut kirjoiteltua tänne.
turinatiimin pariutumispalsta?
ja ehkä jopa suhteisiin liittyvää, niin keskustelua ei ainakaan synny:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000037605079
Täällä ei taida miehiä ollakaan.