Eli minulla olisi kysymys teille "vanhemmille" ja kokeneemmille, teille jotka olette nähneet ja kokeneet enemmän kuin minä.
Olen 19 vuotias vaaleaverikkö. Olen lähihoitaja -opiskelija, käyn opiskelujen ohessa töissä, rahaa on sen verran kuin sitä tarvinkin, minua on kehuttu kauniiksi eikä koskaan ole ollut ongelmia hankkia mies -seuraa jos olen sellaista ollut vailla. Monet miehet ovat todella sanoneet että olen heidän mielestään unelmien nainen.
Itse pidän enemmän vakavasta seurustelusta ja luottamuksesta, en niinkään yhden illan jutuista ynnä muusta säädöstä. Seurustelin elämäni ensimmäistä kertaa vakavasti kaksi vuotta. Olimme onnellisia. Loppujen lopuksi tulimme kuitenkin siihen tulokseen ettemme olisi se "täydellinen pari", suhde viileni enemmänkin toveruudeksi.
Tämän vuoden alussa tutustuin komeaan ja mielestäni upeaan mieheen. Hän on sitä mielestäni edelleenkin. Superlatiivit eivät riitä kuvaamaan sitä hienoa ihmistä. En odottanut parin kuukauden aikana mitään suurempaa, vastahan opimme tuntemaan toisiamme?! Mielestäni pitää edetä hitaasti, tutustua ja tunnustella. Aloin pikku hiljaa luottamaan häneen ja uskottelinkin jo itselleni että tässä olisi mies jonka kanssa voisin viettää loppuelämä jos sikseen!
8 kk tuntemisen jälkeen (olimme olleet suuren osan ajasta tiiviisti yhdessä) kysyin häneltä oliko hän sattumalta tehnyt mitään Thaimaan -reissunsa aikana kun oli siellä ollut kolmen viikon lomalla noin pari kuukautta aikaisemmin. En odottanut mitään suurempaa, miksi olisin, miksi hänen olisi pitänyt lähteä sinne asti vokottelemaan naisia jos hän oli sanonut minulle että tahtoo vain olla kanssani? Vastaukseksi sain kuitenkin kuulla että hän oli harrastanu seksiä yhden viinan -täyteisen illan päätteeksi sikäläisen naisen kanssa.
Olemme jatkaneet samalla tavalla. Hän on pyytänyt anteeksi monia kertoja, hänen käytöksensä kertoo että hänelle on tärkeintä meidän suhteemme ja se että yhdessä selvitämme kaikki vastaan tulevat ongelmat. Sanon hänelle että olen antanut anteeksi sen mitä silloin tapahtui, ja senkin, ettei hän sitä suoraan aluksi itse sanonut.
Silti itken aina kun jokin muistuttaa siitä. En vain tahdo uskoa siihen kun hän sanoo että olen hänelle tärkein. Kysyn koko ajan itseltäni "miksi hänen tarvi tehdä niin?". Enkö koskaan opi antamaan anteeksi/unohtamaan sitä vai auttaako aika tosiaan asiaan?
Ei ole viikkoa etten itkisi asian takia. Luottamusta tärkeämpää asiaa en suhteessa tiedä.
Olen 19 vuotias vaaleaverikkö. Olen lähihoitaja -opiskelija, käyn opiskelujen ohessa töissä, rahaa on sen verran kuin sitä tarvinkin, minua on kehuttu kauniiksi eikä koskaan ole ollut ongelmia hankkia mies -seuraa jos olen sellaista ollut vailla. Monet miehet ovat todella sanoneet että olen heidän mielestään unelmien nainen.
Itse pidän enemmän vakavasta seurustelusta ja luottamuksesta, en niinkään yhden illan jutuista ynnä muusta säädöstä. Seurustelin elämäni ensimmäistä kertaa vakavasti kaksi vuotta. Olimme onnellisia. Loppujen lopuksi tulimme kuitenkin siihen tulokseen ettemme olisi se "täydellinen pari", suhde viileni enemmänkin toveruudeksi.
Tämän vuoden alussa tutustuin komeaan ja mielestäni upeaan mieheen. Hän on sitä mielestäni edelleenkin. Superlatiivit eivät riitä kuvaamaan sitä hienoa ihmistä. En odottanut parin kuukauden aikana mitään suurempaa, vastahan opimme tuntemaan toisiamme?! Mielestäni pitää edetä hitaasti, tutustua ja tunnustella. Aloin pikku hiljaa luottamaan häneen ja uskottelinkin jo itselleni että tässä olisi mies jonka kanssa voisin viettää loppuelämä jos sikseen!
8 kk tuntemisen jälkeen (olimme olleet suuren osan ajasta tiiviisti yhdessä) kysyin häneltä oliko hän sattumalta tehnyt mitään Thaimaan -reissunsa aikana kun oli siellä ollut kolmen viikon lomalla noin pari kuukautta aikaisemmin. En odottanut mitään suurempaa, miksi olisin, miksi hänen olisi pitänyt lähteä sinne asti vokottelemaan naisia jos hän oli sanonut minulle että tahtoo vain olla kanssani? Vastaukseksi sain kuitenkin kuulla että hän oli harrastanu seksiä yhden viinan -täyteisen illan päätteeksi sikäläisen naisen kanssa.
Olemme jatkaneet samalla tavalla. Hän on pyytänyt anteeksi monia kertoja, hänen käytöksensä kertoo että hänelle on tärkeintä meidän suhteemme ja se että yhdessä selvitämme kaikki vastaan tulevat ongelmat. Sanon hänelle että olen antanut anteeksi sen mitä silloin tapahtui, ja senkin, ettei hän sitä suoraan aluksi itse sanonut.
Silti itken aina kun jokin muistuttaa siitä. En vain tahdo uskoa siihen kun hän sanoo että olen hänelle tärkein. Kysyn koko ajan itseltäni "miksi hänen tarvi tehdä niin?". Enkö koskaan opi antamaan anteeksi/unohtamaan sitä vai auttaako aika tosiaan asiaan?
Ei ole viikkoa etten itkisi asian takia. Luottamusta tärkeämpää asiaa en suhteessa tiedä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mutta jos tossa vaiheessa veri vetää vieraisiin, niin ainakin todennäköisyys "uusinnasta" on melko todennäköinen!
Itsehän sä tunnet hänet ja teet päätökset, mutta jotenkin vaan noin heppoisasti menee thaimaassa kuksimaan, niin mä en luottais. Sanoit, että olet nuori ja kaunis. Etsi itsellesi tasokkaampi kumppani. Miehes vaikuttaa sun kertoman perusteella heikolta ja sellaselta, joka haksahtaa helposti naisiin. Tosta ei hyvä heilu ja tulee melko varmaan toistamaan ton. Aina löytyy viehättäviä naisia ja jos mies ei osaa eitä sanoa, niin perkeleellinen loppuelämä petturin kanssa tiedossa. No tää vaan mun mielipide, mutta olen itse 35-vuotias ja jonkin verran maailmaa nähneenä tuli tällänen tunne. Miehiä löytää hyviäkin, mutta jos jää huonoon suhteeseen kuluttaa itseänsä kynnysmattona ja tuhlaa aikaa, jonka pitäs olla sun ikäsellä onnellista:)
Kiitos vastauksestani, kaikki neuvot ja mielipiteet ja kommentit todellakin tervetulleita!
Mies sanoi vielä että se oli sellain "once in a lifetime" -tilaisuus.. Tuokin loukkasi minua mutta vetosin siihen että tuollaisia nuo nuoret miehet välillä ovat, sanovat mitä sylki suuhun tuo enempiä ajattelematta.
En tiedä, mistä voin tietää ansaitsenko itsekään parempaa? Onko olemassa parempaa ihmistä minulle kuin hän? Vaan mistäpä tuotaan tietää ilman että menee ja tutustuu erilaisiin ihmisiin ja antaa ajan näyttää..
Tuntuu kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Tiedän kuitenkin sen että elämässä täytyy kunnioittaa myös itseään eikä antaa muiden kohdella kuin tiskirättiä. Mutta miten voin luottaa enää keneenkään, miksi haluaisinkaan jos tämä on siitä palkkana?
siis "once in a lifetime"
Ja sinä et sitten ole sitä. Otti tietoisen riskin tuossa siitä, että voi menettää sinut.
Kannattaa harkita, noita "once in a lifetime" voi tulla useempiakin. Ainakin ulkomaanmatkoilla.
Laitoin aika rankasti oman mielipiteeni, mutta se on varmaa, että ei kannata kummasskaan tapauksessa sitä kummittelemaan mieleesi ja jos eroat, niin älä anna sen vaikuttaa seuraaviin suhteisiin. Mulle kävi niin ja nykyinen kumppanini on saanut tuntea sen nahoissaan. En luota häneen ja epäilen, olen siis antanut epäilylle vallan ja se on kauheeta. Mutta luotto miehiin mennyt, vaikka toisaalta ajattelenkin nykyisen olevan uskollinen, mutta varuillaan olo on kauheen kuluttavaa. Kannattaa käydä läpi noi jutut, ennenkuin alottaa uutta:)
Näinkin kyynikkönä voin sanoa, että tuskin sulle enää seuraavalla kerralla samoin kävis, mutta mieti ajan kanssa aiotko sä antaa anteeks miehellesi. Kaikkea hyvää.
Täytyy kyllä sanoa , että noita ONCE IN A LIFETIME tilaisuuksia tulee kyllä enemmänkin eteen kuin pari kappaletta.
Ehkä minusta tuntuu, että tämän suhteen eteen joudut tekemään töitä ja tämä mies hereättää sinussa sen hoivaamisvietin. Tämän takia en usko sinun hänestä helposti itri pääsevän.
En kyllä itseasiassa usko, että hän tapojaan muuttaa.
Ukoisin, että sun edellisissä suhteissa nämä miehet on olleet niin rakastuneita sinuun ja niin "turvallisia", että et vaan ole kiinnostunut heistä. Tällaista se on. Itsekään en ole sitä uskollisinta sorttia, mutta en tiedä miksi naiset kuitenkin piirittävät paljon enemmän kuin kaveria, joka on se turvallinen mies. Kai teillä jokin itsesuojeluvaisto puuttuu :D
ei tuo suhde kuitenkaan kestä eläkeikään saakka. Ja kun nyt on tuollaisia ongelmia, niin kannattaisi varmaan suosiolla luovuttaa.
käväisisit nyt ainakin hetimiten HIV-tstissä!!!!!
, että ensimmäisenä marssisin kaikkiin tautitesteihin.
Ja sitten tuli mieleen, että miksi poikakaverisi lähti Thaimaaseen ilman sinua? Toki ihmiset saa vapaasti reissata ja luottaa pitäisi, ellei ole syytä toisin olettaa.
Se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että siellä harrastetaan seksiä paikallisten naisten kanssa. Eräs tuttavamies sai sieltä hivin, joka eteni aidsiksi (oli kyllä ihan poikamies, ettei pettämisestä ollut kyse), ja kuoli siihen. Se oli niitä ensimmäisiä aids-tapauksia, kun lääkitys siihen oli tosi alkeellisella tasolla.
Muutenkin inhoan sukupuolitauteja yms saastaa. Oma ukkoni (siis ex) jäi lopulta todistettavasti kiinni pettämisestä, kun toi pari kertaa satiaiset kotiin tuliaisina jostain "kaveri-illasta" tai "työreissusta". Tuli niin äglö olo koko äijää kohtaan. Pettynyt olin, mutta en mustasukkainen. Inhotti ajatella, minkälaisten tautisten luuskien kanssa äijä on ollu, että meni kyllä kaikki mielenkiinto ja tunteet kuoli.
Jo satiaisten hoitaminen apteekin tuotteilla v-tutti, mutta jonkun hivin hoitaminen vasta rankkaa olisi. Kävin muuten varulta hiv-testeissäkin, jotka oli negatiiviset.
Mä laittaisin seurustelusuhteen tänä päivänä poikki, jos mun miesystävä haluaisi lähteä ilman minua viikkojen ulkomaan reissulle. Jos mieluummin pistäisi rahansa poikamiesten unelmakohteisiin kuin satsaisi sen meidän yhteisiin lomiin tms., niin evvk.