Miten tähän tultiin? Olin opiskelemassa 1,5v eri paikkakunnalla. 6kk asuin koulukunnan asuntolassa viikot ja viikonloput olin kotona. Lopun opiskeluajan ajaksi hommattiin asunto opiskelupaikkakunnalta ja asuttiin siellä 8kk. Nyt kun opiskeluni on ohi ja kaiken sen hienon unelman rakentaminen piti alkaa, olikin kumppanini lyömässä luukkuja kiinni. Opiskeluaikanani oli pientä ressiä opintojen takia, ja kotona ei aina jaksanut huomioida toista ihan 100%. Arki painoi ja lujaa. Kumppanini selitti suhteen alkuaikoina kuinka arki sitten joskus painaa ja on vaikeeta, mutta pitää vaan siitä selvitä ja yhdessä selvitään. No, nyt kun oli hetken alamäkeä, kumppanini löikin melkein rukkaset naulaan. Aikoinaan opetti minut puhumaan ajatuksistani ja tunteistani (perus juntti suomalainen mies) ja oikein patisti ja kyseli mikä on kun en puhunut. Aijan myötä opin puhumaan ja homma kääntyikin aivan päinvastaiseksi, emäntä ei puhu eikä pukahda, kaikki pitää kaivaa ja onkia, eikä sittenkään saa mitään irti.
Nykyinen asuinpaikkakuntamme on eri missä työskentelemme. Kumppanini tänne aluksi halusi, mutta nyt on kauhean vaikeeta kulkea töihin ja on hän onki mielummin pitkäpäivän päätteeksi ystävänsä luona yön, joka asuu lähempänä hänen työpaikkaansa, kuin tulisi kotiin yöksi. Minulla taas on välillä työnpuolesta vapaata paljonkin ja yksin kotona roikkuminen vieraalla paikkakunnalla on melkoisen tylsää. Lisäksi kumppanini on ruvennut olemaan viikonloppuisin enemmän ystäviensä kanssa, ei sinäsä mikään huonojuttu, mutta eipä tule äkkiä mieleen koska oltaisiin vietetty yhdessä viikonloppua ja juteltu asioista. Aina kun yritän jutella ja kysellä mikä on ja miten menee, saan vastaukseksi ettei hän tiedä mikä on, kunhan on. Epäilen itse, tai no huomaahan sen, ettei yhteinen homma enää kiinnosta oikein. Kumppanini on myös kertonut että haluaisi asua yksi, kun ei ole sitä koskaan kokennut ja vielä paikkakunnalla jonne en itse todellakaan halua. Kun kysyn miksi et sitten tee päätöstä ja muuta yksin olisi helpompaa, saanoo hän ettei tiedä tekeekö oikean ratkaisun, mitä jos rupeekin kaduttamaan. Tulee ihan sellainen olo että tässä ollaan jonain sijoituskohteena, kannataako vai ei, nouseeko ne osakkeet vai laskeeko. Meillä ei ole ikinä ollut mitään suurempia riitoja, epäilyksiä toisen tekemisistä, aina luotettu 100% toisiimme, ei ole tarvinnut epäillä. Mutta nyt itseäni epäilyttää, mitä sitä touhutaan viikonloput ystävien kanssa. Puhelimessakin kumppanini tulee paremmin juttuun kaikkien muiden kanssa, paitsi minun. Jos soitan ja kysyn "mites on päivä mennyt.. jne" saan hyvin lyhyitä vastauksia "mites se nyt töissä meneekään...." jos joku hänen kaverinsa soittaa ja kysyy samaa on vastaus todella iloinen, kiva kun joku kysyy miten menee.... ?
Aika sekaista tekstiä tulee, mutta eipä haittaa. Meillä on muuttokin tässä edessä ja olen tosiaan ruvennut harkitsemaan josko muuttaisin yksin, miksi en, olenhan tässä yksin ollut jo pidemmän aikaa. Kotona kun ollaan yhdessä, ollaan kuin oltaisiin yksin. Aikoinaan mentiin kihloihin, onneksi ei vielä pidemmälle, kumppanini vakuutti että sitten kun se tapahtuu on se lopullinen päätös ja jutteli kaikkea miten ollaan sitten vanhjoja yhdessä ja kuuntelin näitä juttuja "just, niinkö meinaat, pitäiskö nyt mennä kuitenkin pikkuhiljaa eteenpäin" ja aikani kattelin ja totesin että kyllä tämä se on näillä mennään loppuun asti ja sormukset vaihdettiin. Tuota onnea kesti ehkä vuoden, jonka aikana jos oli sormus hukassa, oli se katastrofeista kauhein, nyt ei ole sormusta näkynyt kumppanillani ties kuinka moneen kuukauteen. Asiaa kun kysyy miksi ei käytä, jos ei halua käyttää niin kertoo, on vastaus että unohtui, on tainnut unohtua paljon muutakin tässä. Viimeisin valaistus jonka koin, tapahtui tietokoneemme kautta. Kone hajosi ja ehdotin uuden ostamista johon kumppanini sanoi ettei halua ostaa kannani mitään kallista yhteistä?! Just. Tälläisillä mennään, tiiä sit miten kauan. En itse haluaisi jättää hommaa tähän, mutta ei kumppanistani ole päätöksen tekijäksi, joten varmaankin tässä on kohta itse se tehtävä....
Nykyinen asuinpaikkakuntamme on eri missä työskentelemme. Kumppanini tänne aluksi halusi, mutta nyt on kauhean vaikeeta kulkea töihin ja on hän onki mielummin pitkäpäivän päätteeksi ystävänsä luona yön, joka asuu lähempänä hänen työpaikkaansa, kuin tulisi kotiin yöksi. Minulla taas on välillä työnpuolesta vapaata paljonkin ja yksin kotona roikkuminen vieraalla paikkakunnalla on melkoisen tylsää. Lisäksi kumppanini on ruvennut olemaan viikonloppuisin enemmän ystäviensä kanssa, ei sinäsä mikään huonojuttu, mutta eipä tule äkkiä mieleen koska oltaisiin vietetty yhdessä viikonloppua ja juteltu asioista. Aina kun yritän jutella ja kysellä mikä on ja miten menee, saan vastaukseksi ettei hän tiedä mikä on, kunhan on. Epäilen itse, tai no huomaahan sen, ettei yhteinen homma enää kiinnosta oikein. Kumppanini on myös kertonut että haluaisi asua yksi, kun ei ole sitä koskaan kokennut ja vielä paikkakunnalla jonne en itse todellakaan halua. Kun kysyn miksi et sitten tee päätöstä ja muuta yksin olisi helpompaa, saanoo hän ettei tiedä tekeekö oikean ratkaisun, mitä jos rupeekin kaduttamaan. Tulee ihan sellainen olo että tässä ollaan jonain sijoituskohteena, kannataako vai ei, nouseeko ne osakkeet vai laskeeko. Meillä ei ole ikinä ollut mitään suurempia riitoja, epäilyksiä toisen tekemisistä, aina luotettu 100% toisiimme, ei ole tarvinnut epäillä. Mutta nyt itseäni epäilyttää, mitä sitä touhutaan viikonloput ystävien kanssa. Puhelimessakin kumppanini tulee paremmin juttuun kaikkien muiden kanssa, paitsi minun. Jos soitan ja kysyn "mites on päivä mennyt.. jne" saan hyvin lyhyitä vastauksia "mites se nyt töissä meneekään...." jos joku hänen kaverinsa soittaa ja kysyy samaa on vastaus todella iloinen, kiva kun joku kysyy miten menee.... ?
Aika sekaista tekstiä tulee, mutta eipä haittaa. Meillä on muuttokin tässä edessä ja olen tosiaan ruvennut harkitsemaan josko muuttaisin yksin, miksi en, olenhan tässä yksin ollut jo pidemmän aikaa. Kotona kun ollaan yhdessä, ollaan kuin oltaisiin yksin. Aikoinaan mentiin kihloihin, onneksi ei vielä pidemmälle, kumppanini vakuutti että sitten kun se tapahtuu on se lopullinen päätös ja jutteli kaikkea miten ollaan sitten vanhjoja yhdessä ja kuuntelin näitä juttuja "just, niinkö meinaat, pitäiskö nyt mennä kuitenkin pikkuhiljaa eteenpäin" ja aikani kattelin ja totesin että kyllä tämä se on näillä mennään loppuun asti ja sormukset vaihdettiin. Tuota onnea kesti ehkä vuoden, jonka aikana jos oli sormus hukassa, oli se katastrofeista kauhein, nyt ei ole sormusta näkynyt kumppanillani ties kuinka moneen kuukauteen. Asiaa kun kysyy miksi ei käytä, jos ei halua käyttää niin kertoo, on vastaus että unohtui, on tainnut unohtua paljon muutakin tässä. Viimeisin valaistus jonka koin, tapahtui tietokoneemme kautta. Kone hajosi ja ehdotin uuden ostamista johon kumppanini sanoi ettei halua ostaa kannani mitään kallista yhteistä?! Just. Tälläisillä mennään, tiiä sit miten kauan. En itse haluaisi jättää hommaa tähän, mutta ei kumppanistani ole päätöksen tekijäksi, joten varmaankin tässä on kohta itse se tehtävä....
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulle kävi vähän samoin. Kai se ei sitten jaksanutkaan odottaa?
Nainen
lukiessani tuli kyllä sellainen vahva tunne että sinuna lopettaisin koko suhteen. En yleensä tällaista kellekään suosittele mutta jotenkin sinun kohdalla tuntuisi oikealta ratkaisulta. Jo se että omassa mielessäsi olet sitä mieltä että olet jo pitemmän aikaa ollut yksin, niin näkisin että kyllä sinun kannattaa jatkaa eteenpäin ilman häntä. Ethän sinä voi ottaa sitä kannettavaksi että onko hänen mielestä ero oikea ratkaisu vai ei. Tee se päätös hänen puolesta kun hän ei siihen kykene. Näytä että olet mies joka osaa tehdä päätöksiä. Tämän sanon kyllä ihan vilpittömästi.
Kannattaa käynnistellä omaa elämää. Vaikuttaa siltä, että nainen on jo jättänyt sinut. Ei vaan saa sitä lopullista siirtoaan tehdyksi. Valmistelee ja varmistelee, odottaa sopivaa hetkeä. Joko roikut siinä varamiehenä ja odotat tai aloitat oman elämäsi ja omat juttusi.
Rohkeutta sulle!
Tee vain sellaisia valintoja elämäsi suhteen, mitä itse oikeasti haluat. Ei kannata ajatella kumppanisi haluamisia, koska jo nyt näet mitä siitä seurasi. Eli asut käytännössä yksin paikkakunnalla, jossa et edes haluasi asua. Ystävät, harrastukset ym. ovat muualla.
Muuta vaikka sinne, missä itse tykkäät elää ja asua.
"elämä on ihmisen parasta aikaa" jokainen päivä voi olla viimeinen. Ota elämäsi omiin käsiisi ja nauti siitä.
ole kypsä ihmisuhteeseen. Hän haluaa kokeilla rajojaan ja tutustua uusiin ihmisiin.Ymmärrän häntä toisaalta hyvin, meni vuosia ennenkuin itse löysin paikkani tässä maailmassa.