Kaukosuhde

Itse jouduin pettymään vaikka siitä on nyt jo 2 vuotta aikaa se jäytää vieläkin sydämmessäin ja tuntuu pahalta. Olin eromassa pitkästä suhteesta mustasukkaisuuden ja mies oli niin donivoiva että piti minua neljän seinän sisässä. Kunnes sitten aloin käymään tyttöjen kans viihteeellä ja kotia tulo oli raskasta. Mies kysy mitä sielä tapahtu ja kenen kans juttelin se oli tressaavaa. Erottiin ja tapasin täältä miehen joka oli kiva mutta kaukana minusta. Sovittiin että nähdään ja mentiin mökille. Mukavaa oli noin vuoden verran mutta kaippa sitten matka teki tepposet. Viimeisen kerran näin tätä miestä syksyllä. vietettiin syntäreitä ja annoin hänelle sydämmeni lahjaksi. Itkin sinä iltana kun hän lähti takaisin monen sadan kilometrin päähän. En nähnyt enään sen jälkeen häntä. Hän ihastui toiseen ihmiseen ja alkoi tapamaan häntä. Kun kuulin siitä joulun alla romahdin. vielä yritettiin mutta hän tapasi jo toista. Menin ihan sekaisin siitä ja sairastuin psyykkisesti koska rakastin häntä tositosi paljon. Näinkin voi käydä ihmiselle joka rakastaa toista niin paljon ettei vältä muusta ja toinen on kaikki. Nyt toivun ja kuntoudun. jouduin jättämään kaiken muun tämän ihmisen vuoksi kun olin niin loppuun palanut ja järkyttynyt ettei millään enään olut väliä.
-Särkynyt sydän-
1905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen täysin maassa. Mies,johon rakastuin,ilmoitti n. kuukausi sitten tavanneensa toisen naisen. Se oli minulle aivan kauhea järkytys. Olimme olleet kaukosuhteessa yli vuoden ja suunnittelimme jo kaikkea yhteistä. En voinut kuvitellakaan tällaista tapahtuvan,enkä vieläkään usko tai halua uskoa tätä todeksi. Tämä tekee niin kauhean kipeää. Tätä tunnetta on vaikea sanoin kuvata. Mikään ei kiinnosta eikä mistään tule mitään. Mietin vain koko ajan häntä. Kunpa saisin hänet taas vierelleni. Millään muulla ei ole merkitystä tällä hetkellä. Kaikki on vain harmaata,ei tulevaisuutta näkyvissä. En tiedä,miten ihmeessä tästä eteenpäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


särkynyt sydän kirjoitti:

Itse jouduin pettymään vaikka siitä on nyt jo 2 vuotta aikaa se jäytää vieläkin sydämmessäin ja tuntuu pahalta. Olin eromassa pitkästä suhteesta mustasukkaisuuden ja mies oli niin donivoiva että piti minua neljän seinän sisässä. Kunnes sitten aloin käymään tyttöjen kans viihteeellä ja kotia tulo oli raskasta. Mies kysy mitä sielä tapahtu ja kenen kans juttelin se oli tressaavaa. Erottiin ja tapasin täältä miehen joka oli kiva mutta kaukana minusta. Sovittiin että nähdään ja mentiin mökille. Mukavaa oli noin vuoden verran mutta kaippa sitten matka teki tepposet. Viimeisen kerran näin tätä miestä syksyllä. vietettiin syntäreitä ja annoin hänelle sydämmeni lahjaksi. Itkin sinä iltana kun hän lähti takaisin monen sadan kilometrin päähän. En nähnyt enään sen jälkeen häntä. Hän ihastui toiseen ihmiseen ja alkoi tapamaan häntä. Kun kuulin siitä joulun alla romahdin. vielä yritettiin mutta hän tapasi jo toista. Menin ihan sekaisin siitä ja sairastuin psyykkisesti koska rakastin häntä tositosi paljon. Näinkin voi käydä ihmiselle joka rakastaa toista niin paljon ettei vältä muusta ja toinen on kaikki. Nyt toivun ja kuntoudun. jouduin jättämään kaiken muun tämän ihmisen vuoksi kun olin niin loppuun palanut ja järkyttynyt ettei millään enään olut väliä.
-Särkynyt sydän-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu