Kertokaapa sitten, no okei.. miehethän siihen enmmän "sortuu" että miksi ette sitten puhu?? Onko turhaa? Eli jos ihan alussa sanoitte että rakastan tai etä olet kaunis niin onko se vain sitä että "marssilaisille" riittää se sitten koko loppuiäksi ja naisten tulee tämä vain hiljaa hyväksyä? Vai mikä on, tuntuu olevan vaan aika monen eron syy niin onko se akkojen jonnin joutavaa vaatimusta?
Entä häiritseekö ukkoja sitten se, että nainen puhuu niistä tunteista? Voisin veikata että naisillä ärsyttää se, ettei saa vastakaikua!
Tottakai naisetkin voi kommentoida.
Entä häiritseekö ukkoja sitten se, että nainen puhuu niistä tunteista? Voisin veikata että naisillä ärsyttää se, ettei saa vastakaikua!
Tottakai naisetkin voi kommentoida.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ikävikseni minun täytyy tunnustaa että meillä on kyllä niin että mies puhuu ja osittaa tunteitaan, (välillä liikaakin, alkaa ahdistaa)ja minun on vaikea puhua vaikka syytä olisi.
Luulen että meillä miestä ärsyttää kun ei saa vastakaikua. Minusta tuntuu ettei ole enää mitään puhuttavaa kun tunteetkin ovat jäätyneet.
Juuri näin meillä kävi ja nyt ollaan erottu että silleen , vaimo tosiaan ei paljoakaan puhunut eikä pussannut ja lopuksi itseänikin rupes rinnasta puristamaan niin paljon ettei enää mikään auttan ja päätös oli tehtävä.
Miksi ette sitten puhu?
Tapatte toisen seksuaalisuuden, halut, ihmisarvon ja itsetunnon omalla itsekkyydellänne.
Sori vaan suora kommentti mut kokemuksen syvällä rintaäänellä ... noin se vaan menee. Ei toinen voi tietää mitä toisen päässä liikkuu.
mutta niin se vaan on että puhuminen ei aina riitä, ihmiset muuttuu. Varmaankin pitäisi se tajuta ja vaan erota jos ei asioita pysty kumppanin kanssa puhumaan.
Puhut vähän mutta asiaa ,jos kaikki keinot on käytetty menemättä toisen osapuolen persoonallisuuteen asti ja siitä huolimatta kumpainenkin vain voi huonosti niin ei sitä parisuhdetta kannata edes lasten takiakaan jatkaa , lapset kyllä nimittäin vaistoavat tämän epäkohdan jo melko aikaisessa vaiheessa, eli loppu kaneettina kannattaa erota viellä siinä vaiheessa kun jatkosta voidaan huolehtia "ystävinä"
Ei meidän avioliitossa oikeastaan koskaan tunteista puhuttu. En muista että mies olisi koskaan sanonut minulle mitään tunteisiin liittyvää. Ainoa on varmaan se Tahdon tuomarin edessä. Minä puhuin tunteistani, haaveistani ja kaikesta mahdollisesta mutta kyllä se minunkin puhe jossain vaiheessa loppui kun en saanut vastakaikua puheilleni. Tuntui, ettei meillä yksinkertaisesti ole enää mitään puhuttavaa. Lapsista jotain, siinä tärkeimmät puheenaiheet. Ja kun loppuu puhe, niin pikkuhiljaa loppuu myös kaikki muukin. Ehkä olin tyhmä kun odotin myös puolisolta puhumista ja kosketusta.
odottaa. Molemmat odotti, olemmat olisi halunneet puhua ja koskettaa, hellyyttä ja kosketusta.
Mutta on niin helppo sanoa, ei ne miehet osaa, silloin saa ikään kuin olla itsekkin osaamatta ja muuri kasvaa väliin.
Olen mies jonka ex ei osannut puhua tunteista, eikä halunnut läheisyyttä, ei kosketusta, kunnes päätti mennä vieraisiin.
Molemmat vain oletimme ja luulimme, mitä toinen haluaa. Mitä menetimme ? Kaiken ? Rakkauden.
Tyhmyyttä tosiaan; minun olisi pitänyt vain jatkaa puhumista, koskettelua ja kaikkea muutakin. Eikä vain jäädä odottamaan vastavuoroisuutta. Eniten tässä kaikessa menettivät lapset; he menettivät ehjän perheen ja aika suurelta osin myös isän.
että kun molemmat vain odotti vastavuoroisuutta, eikä kumpikaan osannut tarttua ongelmaan, nythän se on meillä jo ohi.
Niin kuin sanoit, kaikki menetti, minä rakkaani, perheeni ja lapset, en vain osin vaan täysin.
Ja vain sen takia, että kaksi aikuista ei osanneet puhua.
..moisen tuppisuun kanssa?
Olisiko kannattanut ensin seurustella ja tutustua?
Naimisiin mentiin 6 vuoden seurustelun jälkeen ja ensimmäinen lapsi syntyi 17 yhteisen vuoden jälkeen. Kahdestaan eläessä elämä oli yhtä menoa ja meininkiä; harrastuksia, matkoja, kaveribileitä. En minä huomannut että me emme niin kauheasti keskustele. Sen huomasin vasta sitten kun lapsia tuli ja elämä pyöri lasten ympärillä. Mies jatkoi aika pitkälti entistä elämää ja minä keskityin kotiin. Silloin sitä puheseuraa olisi kyllä kaivannut.
Mekin tapasimme nuorena. Opiskeltiin, matkustettiin, tehtiin töitä, bailattiin ja lapset saatiin vasta nelikymppisenä. Nyt lasten ollessa murkkuja ja itse jo reilu viiskymppinen,
kotiin keskittynyt, puhumattomuus pamahti päälle,mies ilmoitusluontoisesti kertoi tavanneensa elämänsä naisen ja tämä on tässä. 30 vuotta meni yhdessä yössä ihan oikeasti.
Olen kanssasi samaa mieltä siinä että puhua pitäisi vaikka kuinka tuntuisi siltä että loukkaa kumppaniansa. Vielä suurempi loukkaus on se että lähtee hakuun ja antaa itselleen luvan hakuun (sitähän se on jos antautuu vietäväksi). Tuntuu kun tätä palstaa lukee ettei tämä niin tavatonta ole. Vähän ihmettelen vaikkei näitä uusia onnia tietenkään saisi arvostella, mutta useimmiten he kuitenkin tietävät jotakín tästä tilanteesta, kuinka he pystyvät tällaiseen ja voivatko olla onnellia? En oikein usko että
se pitkällä tähtäimellä onnistuu. Lapset, vähän isommatkin tässä suurimmat kärsijät todella ovat,
meni se ehjä perhe ja vähän isäkin.
näitä viestejä,niin nämä lähtiät vähättelevät eron vaikutusta lapsiin,saattavat puolustaakki eroa sillä,että lapset voivat jotenki paremmin(tarkoitan nyt riiattomia,väkivallattomia ja viinattomia eroja).paskanmarjat,minä olen nyt vuoden yrittänyt tulkita lasteni ajatuksen juoksua ja viimmeksi tänään kun ex-vaimo haki lapset niin nuorimmainen juoksi itkien autosta takasin ja jumittu,ettei lähde mihinkään.siinä yritin rauhotella ja sanoa,että pitäähän sitä äitiäkin nähdä,niin ex tulee ja syyttää minua tilanteesta,itsekki hermostuen tokaisin takaisin,että pitäisi miettiä omaa roolia,miksi lapset karsastaa.ex:ki lähti elämään sitä omaa ainoaa elämäänsä uutensa kanssa,kyllä lapset varmasti vaistonneet,mikä siinä äitille tärkeää.
Itse en kaipaa vakuutteluja rakkaudesta tai kommentteja ulkonäöstä, vaan se miten toinen katsoo ja koskee kertoo enemmän kuin sanat.
Kun on henkisesti lähellä toista ei sanoja kaipaa. Toki joskus on kiva sanoinkin "hellitellä".
Puhetta kaipaan asioista, jotka vaivaavat mieltä...sitä normaalia kopmmunikointia siis kahden ihmisen välillä. Myös negatiivinen palaute on hyvä ottaa vastaan loukkaantumatta ja yrittää miettiä itä asialle voisi tehdä.
Ei silloin kannatakkaan jatkaa jos ei molemamt halua. Mutta sepä siinä varmaan onkin se vaikeus saada ongittua tuppisuulta se tieto että haluaako koittaa... Tyhjää ei kannata elämäänsä tuhlata eikä ainakaan luottaa siihen että toista vois muuttaa. Ei voi kuin itseä.
Ketjua varmasti on lukenut moni muukin sellainen joka ei puhu. Voisitko kertoa miksi et puhu???? Oli se sitten mistä tahansa asiasta parisuhteessa, toiveista, odotuksista, epäkohdista, tunteista tms. Mielenkiinnolla odotan kommentteja...
Siitä puhumattomuudesta oma kokemukseni on, että toisen kanssa vaan noita ajatuksiaankin on helpompi ilmaista kuin toisen. Kun vertaan edellistä avioliittoani ja nykyistä avioliittoani.
Olen sitä mieltä että jos puhumisen aloittaminen on naiselle luontevampaa ja helpompaa niin ei siitä tarvitse loukkaantua että on lähes aina se joka aloittaa. Jos sillä keinon saa oman kullan myös juttelemaan niin lopputuloshan se ratkaisee ja varsinkin jos molemamt osaa sen kuuntelun taidon eikä luule tietävänsä mitä toinen on sanomassa. Ja meillä ainakin mies on helppottunut kun jutellaan vaikkei itse niin kovin helposti aloitakkaan. Tosin aloittaa jos on totisesti aihetta ja esim. paha olla. Mutta tiedän myös sen että arvostaa sitä että minä aloitan. Ehkä se johtuu siitä että ollaan se "uusi onni" (ei pettämisen vuoksi) ja edelliset pitkät liitot on kaatuneet osittain siihen tuppisuu meininkiin.
Ja tässä pätee myös sellainen juttu, että seksi ensin ja puhuminen sitten;-)
Sitä en ymmärrä että jos itse tiedostaa olevansa se tuppisuu ja omassa sisimmäässään yleensä tietää myös syyn, että miksi sitä toista pitää rankaista sillä tuppisuulla.
Oma kokemukseni on, että se on turhaa. Ex vaimon kanssa puhuin ja puhuin ja puhuin. Niin hyvistä kuin huonoista asioista. Tunteista, lapsista ja rahasta kaikesta suoraan ja avoimesti. Oli kuin olisi puhunut seinälle. Mutta ex vaimo olikin patologinen petturi. eron jälkeen kuulin, että oli pettänyt useasti. Tarkointan siis useasti. Eipä siinä sitten ollutkaan ex-vaimolla mitään sanottavaa tai keskusteltavaa, kun ei voinut tunnustaa, kun rohkeus ei riittänyt. Salaisuuksia ja valheita. Nyt voi pyöriä rauhassa treffi palstoilla etsimässä sitä rikasta rakastajaa..