Kunnioitan toista kollegaa, tässä tapauksessa Heikkilää.
Eri mieltä olen seuraavista asioista
1. Diabetes 2 on hoidettava kunnolla. HH-tietoisuudesta on hyötyä. Diabetesta (2) ei dieetillä voi hoitaa kokonaan. Olen vetänyt VLCD-ryhmiä, joissa hh on matala, mutta eivät ole kaikki lääkkeet todellakaan kadonneet. Osa lähtee.
2. DM 2 alkaa muistuttaa DM1 jossain vaiheessa siinä mielessä, että siinäkin insuliinin eritys vähenee taudin myötä. Jossain vaiheessa ei auta kuin insuliini. Samoin tietyissä tilanteissa ei voi käyttää kuin insuliinia: esim. mn-vajaatoiminta.
Diabeteksen hoito on muutakin kuin sokerin hoitoa, esim. ASA hoitamaan kohonnutta hyytymistaipumusta ja kolesterolin ja verenpaineen hoito. On vähän ongelmallista, jos näitä ei seulo,jos VHH kovasti mukavalta tuntuu. Tällöin voi nimittäin olla kyse piilevästä taudista. Eli sokerirasitus herkästi, tai GHbA1C -koe. Helsingin alueella erilainen lab lyhenne, en muista miten. (Glykosyloitunut hemoglobiini joka tapauksessa).
Kunniottaen kollegaani tri Heikkilää. Tarkoitus olla asiallinen kirjoitus

Vastaukset 14
Vanhimmat
hoitoon jos lääkäri oot. Tai perusta omat nettisivut.
pitäisi hoitoon hakeutua, etkö osaa vastata hänen asiallisiin kysymyksiin? Näinhän vhh:laiset juuri tekevät, eli väistelevät (niinkuin Mattila tuota syöpäasiaa) kun ei olekaan vastausta.
Vaan kyllä hän oli yksi kanssasisaristasi eli siis VHH-vastustaja.
myös totesi, että Heikkilän kirjassa on paljon asiaa, mutta suoranaiset asiavihreet häiritsevät. Vanhemmiten hän on myös alkanut käyttäytyä tavalla, joka ei edistä hänen asiaansa, eikä ole vakavasti otettavalle tiedemiehelle sopivaa.
Vaikuttaa siltä, että vhh-ruokavalioon olisi syntynyt alakulttuuri, joka perustuu varsin erikoisiin toimintapoihin. Se tekee valitettavan paljon hallaa periaatteessa ihan hyvälle asialle. Tätä on tuolla karppien sivuillakin surtu.
Tämän valossa olen alkanut ymmärtää Suomen Messujakin, vaikka aluksi kummastelin heidän päätöstään olla myymättä Rasalakselle messupaikkaa kirjamessuille. Heidän on ajateltava asiakkaitaan.
Tässä jälleen yksi viesti joka osoittaa tämän palstan tarkoituksen. Tarkoitus ei suinkaan ole keskustella VHH:sta vaan kopioida muiden tekstejä ja arvostella VHH:ta niiden avulla. Ja jos ei muuta asiaa ole, niin ainakin sitten täytyy haukkua ihmisiä jotka noudattavat VHH:ta tai ovat tutkineet asiaa.
On teille mielenkiintoinen pikkukuppikunta täällä. Onneksi on paikkoja joissa voi myös keskustella itse aiheesta, eli VHH:sta ja sen noudattamisesta.
ja vasta sitten komemntoida opusta. Nyt näytät ottavan kantaa asiaan johon et ole perehtynyt lainkaan.
ja ovat kaikkien luettavissa Heikkilän nettisivuilla.
Myös niin että kuka lukee.
Sanovat että raamattuakin voi lukea eri tavalla.
Sehän on selvä että jos fanaatikko lukee, kaikki on selvää ja totta.
Vastustaja etsii vain virheitä.
Minä tavallinen taatelin tallaaja etsin.
En siis lue etsien virheitä ekä myöskään valmiita vastauksia saaneena.
Kun ollaan niin erilaisia kuitenkin.
Medän 5 henkisessä sisarusparvessa yksi on selvästi muita alttiimpi saamaan ihan flunssasta vatsatautiin kunhan vain samalla paikkakunnalla joku virus riehuu.
Vaikka syömme samanlaista ruokaa yksikään ei ole ylipainoinen jne.
Oikeastaan kun vähän ajattelen tämä sairastuva onkin aikamoinen terveysintoilija ja tiukkis vaikka samanmoista ruokaa pöytään kannetaan ei se merkitse sitä että sitä myös syödään.
Ja miksikö syömme samaa ruokaa ainakin kerran kaksi päivässä johtuu siitä että olemme perheyritys.
Ei se tee ihmisestä asiantuntijaa jos lukee jonkun toisen ajatuksia ja sen jälkeen esiintyy muutaman kuukauden jälkeen kuin olisi itse tutkinut ja oivaltanut.
Perehtymiseen tarvitaan aikaa minä olen esim. perehtynyt historiaan noin 30-35v enkä ole silti historian kirjoittaja jotain tiedän en kiellä mutta ruoka ja terveys onkin sitten eri juttu.
Nämä ovat nettisivun asiavirheet. Kirjaa en kommentoi.
Olen sanottavani sanonut. Se siitä.
Mielestäni VHH:sta olisi hyvä keskustella, koska hh tietoisuus on hyvin tärkeää.
Olen pahoillani muutamien hyvin vihaisesta ja asiattomasta kommentoinnista puolin ja toisin. Ei edistä kenenkään asiaa ja tekee hommasta amatöörimäisen ja vihaisen. Ihan kuin olisi joku elektrolyyttihäiriö päässä jatkuvasti. Kyllä ihan tarpeen tullen menen hoitoon, mutta nyt oli tarkoitus keskustella hh-aineenvaihdunnasta ja miten hh tietoisuutta käytetään. Oli opettavainen tutustumismatka.
Uskontokaan ei tarvitse fanaattisuutta: tulee siitä siltikin ihan hyvä.
Tämä vihaisuus ja nimittely yllättivät.Olen ollut niin pahoissa paikoissa elämäni varrella, että eipä hetkauta, mutta kummastuttaa. Heips kaikille!
lihaa vegaanipalstalle vai viinaa AA-kerholaisille?
Teet ilmeiseti työtä VHH:n puolesta. Sinusta saa kuvan, että olet vihainen etkä halua keskustelua. Se ei ole hyvää PR:aa millekään. Harkitse tyylilajiasi. En tuputa vaan haluaisin keskustella, ei onnistu
jo lopettaa. Olen sanottavani sanonut jne. adios& goodbye sulle.
Piti, mutta päätin, että en ihan vielä!
Mielet muuttuvat