Jos ei rakasta itseään, ei voi rakastaa muitakaan.
Niinhän ne väittävät ja sanoisin, että pitää paikkansa. Eiköhän se tämä ole suurin syy tähän ATM-syndroomaan, kun pääosin kokemattomuuden kautta aiheutunut epävarmuus ja heikko itsetunto heijastetaan vihana vastakkaiseen sukupuoleen.
Voin tämän sanoa, koska itselläni asia on juurikin näin. En vain kertakaikkiaan tunnu kykenevän normaaliin kanssakäymiseen naisten kanssa, kaveritasolla saatika vakavammalla.
Yleensä se on sellasta vuoristorataa, jonain päivinä tulen esim. nuorten sinkkunaistyökavereiden kanssa toimeen ihan jees. Mutta taustalla kytee aina jonkinlainen ihastus/omistushalu ja sitten iskee kausia, kun näkee itsensä vaan niin paskana ettei itsevarmuus riitä edes näiden työkaverinaisten seurassa olemiseen. Sitten välttelen joutumasta naisten kanssa sellasiin tilanteisiin, että niille voisi joutua jopa puhumaan.
Tällöin alan kiinnittämään huomiota kaikkiin naisten ärsyttäviin pikkupiirteisiin, jotka tekevät heistä "horoja". Tyyliin "voi saatana, siellä se nyt muka niin nostelee käsiään äijien lähellä että napa näkyy" yms.
Ja vaikka naisilla saattaisikin olla minua kohtaan kiinnostusta, kaatuu sekin näihin mykkyyttä aiheuttaviin itsetunto-oireluihin. Katson joutuvani itse tekemään kaiken eikä naiset tule yhtään vastaan. Eikö ne perhana vie tajua tai näe päällepäin, etten minä ole mikään pelimies, vaan estoinen heikkoitsetuntoinen hörhö. Ja taas vihaan naisia.
Siispä tavallaan, koska tiedostan omat puutteeni ja sen, ettei naishommista koskaan voi tulla mitään, on naisia helpompi alkaa vihaamaan ja pyrkiä pitämään ne näin loitolla. Elämä tuntuisi niin paljon helpommalta, jos ei tarvitsisi pakosta olla naisten kanssa tekemisissä esim. työpaikalla. Eihän niitä näillä heikoilla eväillä voi kavereinakaan pitää.
Toisaalta elämä tuntuu valuvan myös osittain hukkaan ilman naista ja parisuhdetta, välillä pyörin aika pahassakin masennuksessa itsetuhoisuuksia mietiskellen. Vihaamieni naisten takiako muka, ei voi olla mahdollista...
Niinhän ne väittävät ja sanoisin, että pitää paikkansa. Eiköhän se tämä ole suurin syy tähän ATM-syndroomaan, kun pääosin kokemattomuuden kautta aiheutunut epävarmuus ja heikko itsetunto heijastetaan vihana vastakkaiseen sukupuoleen.
Voin tämän sanoa, koska itselläni asia on juurikin näin. En vain kertakaikkiaan tunnu kykenevän normaaliin kanssakäymiseen naisten kanssa, kaveritasolla saatika vakavammalla.
Yleensä se on sellasta vuoristorataa, jonain päivinä tulen esim. nuorten sinkkunaistyökavereiden kanssa toimeen ihan jees. Mutta taustalla kytee aina jonkinlainen ihastus/omistushalu ja sitten iskee kausia, kun näkee itsensä vaan niin paskana ettei itsevarmuus riitä edes näiden työkaverinaisten seurassa olemiseen. Sitten välttelen joutumasta naisten kanssa sellasiin tilanteisiin, että niille voisi joutua jopa puhumaan.
Tällöin alan kiinnittämään huomiota kaikkiin naisten ärsyttäviin pikkupiirteisiin, jotka tekevät heistä "horoja". Tyyliin "voi saatana, siellä se nyt muka niin nostelee käsiään äijien lähellä että napa näkyy" yms.
Ja vaikka naisilla saattaisikin olla minua kohtaan kiinnostusta, kaatuu sekin näihin mykkyyttä aiheuttaviin itsetunto-oireluihin. Katson joutuvani itse tekemään kaiken eikä naiset tule yhtään vastaan. Eikö ne perhana vie tajua tai näe päällepäin, etten minä ole mikään pelimies, vaan estoinen heikkoitsetuntoinen hörhö. Ja taas vihaan naisia.
Siispä tavallaan, koska tiedostan omat puutteeni ja sen, ettei naishommista koskaan voi tulla mitään, on naisia helpompi alkaa vihaamaan ja pyrkiä pitämään ne näin loitolla. Elämä tuntuisi niin paljon helpommalta, jos ei tarvitsisi pakosta olla naisten kanssa tekemisissä esim. työpaikalla. Eihän niitä näillä heikoilla eväillä voi kavereinakaan pitää.
Toisaalta elämä tuntuu valuvan myös osittain hukkaan ilman naista ja parisuhdetta, välillä pyörin aika pahassakin masennuksessa itsetuhoisuuksia mietiskellen. Vihaamieni naisten takiako muka, ei voi olla mahdollista...
Vastaukset 18
Vanhimmat
kirjoituksestasi. Jos kirjoittajat reflektoisivat enemmän "ATM"-aihetta tuolla tasolla; avoimesti ja tiedostaen ettei syy todellisuudessa ole niissä naisissa, niin olisi paljon helpompi yrittää itse asettua toisen puolen saappaisiin. Viha herättää vain vihaa ja turhautumista, mutta tuo lähestymistapa herättää empatiaa.
Usko pois, että ei meillä naisillakaan ole jatkuvasti itsetunto korkealla. Tänään juuri eräs ystäväni lähetti tuoreet studiokuvat itsestään arvioitavakseni, jotta antaisin kommenttini mitä niistä hänen kannattaa käyttää tiettyyn tarkoitukseen (ei mitään missi/mallijuttuja vaan asiallisempaa). Hän on viisi vuotta minua nuorempi, viitisen kiloa hoikempi, ja jumalaisen kaunis. Vaikka en olekaan ulkonäkökeskeinen ihminen, niin hetken aikaa taas tunsin itseni ihan maan matoseksi. Onneksi tiedän, että jos alan kohtuuttomasti rypeä itsesäälissä ja "minusta-ei-ole-mihinkään" -ajatuksissa, niin voin soittaa eräälle toiselle ystävättärelleni, joka palauttaa nopeasti maanpinnalle (hän taas on yli 20 vuotta minua vanhempi). Tänään en soittanut, koska osaan jo arvata mitä hän milloinkin sanoisi ("vaihtaisitko sitten elämää hänen kanssaan vain saadaksesi olla samannäköinen?", "olisitko valmis ottamaan myös hänen lapsensa, murheensa etc" jne, ja aina totean, että oma elämäni on sittenkin minulle kaikkein sopivin). Mutta kyllä minua edelleen PÄNNII kun näen, että FB:ssa yhteiset ystävämme ovat ihastelleet hänen kuvaansa. Minusta kun saa parhaimmillaankin vain "ihan ok" -kuvia. Niin ja -ajattele- kun yhdessä kuvassa näkyi selkeä vatsamakkara hänen tyköistuvan paitansa alla, niin olin vahingoniloinen! Minä, aikuinen ihminen heittäydyn niin lapselliseksi. Tuota en viitsisi sanoa kenellekään muulle ääneen kuin ihan parhaille ystävättärilleni, tuolle minua vanhemmalle ja parille muulle.
Toinen episodi: eilen tapasin yhdistystoiminnan merkeissä erään miehen, jota olen nähnyt aiemmin vain pari kertaa. Meidän piti jatkaa kahden kesken erään jutun suunnittelua, joten menimme istumaan kahville. Kävellessä hän alkoi räplätä kännyään ja ajattelin, että aika moukkamaista lähettää tekstareita sen sijaan että huomioisi seuralaisen (oli etukäteen tiedossa että tapaaminen venähtäisi pitkäksi eli hänen ei varmaan tarvinnut siitä kenellekään ilmoittaa). Kahvilassa hän hermoili niin paljon kahvinsa kanssa, että kaatoi sitä käsilleen ja pöydälle. Siinä vaiheessa tajusin, että hän oli yksinkertaisesti niin epävarma, että hän suojautui sen kännykkänsä taakse ja istuminen vastapäätä laukaisi "kahvikuppineuroosin". Meidän oli kuitenkin helppo jutella, koska tapaamisellamme oli selkeä agenda ja tavoite, ja kaksi tuntia vierähti tosi nopeasti. Loppua kohden hänkin oli jo täysin vapautunut eikä enää tullut muita kiusallisia hetkiä kuin erotessa, kun hän ei näyttänyt tietävän pitäisikö kätellä vai vain moikata, ja minä taas en kehdannut kysyä saako halata, ettei hän pelästyisi.
Pakko tunnustaa, että ihastuin häneen aika tavalla :-) jos ne olisivat olleet nettideitit, niin ne olisivat olleet katastrofaaliset, koska ei olisi ollut mitään selkeää puheenaihetta ja olisin mittaillut koko ajan häntä sillä silmällä että onko hän kiinnostunut minusta vai onko hänen pidättyvyytensä torjuntaa, mutta nyt minä viihdyin hänen seurassaan. Harmi vaan etten tiedä onko hän naimisissa (ei sormusta) tai muuten varattu, ja että onko hän yhtään kiinnostunut minusta muuna kuin kollegana. Mutta tapaamme syksyn mittaan lähes viikoittain, joten antaa ajan näyttää ;-)
En tiedä miksi tuon episodin nyt tänne laitoin, mutta jotenkin tuo avautumisesi houkutti itseänikin kertomaan jotain henkilökohtaista.
... sentään tuntuu menevän aika hyvin, et kuitenkaan itseäsi niin paljon vihaa että vihaisit sen takia miehiäkin.
Ja mitä noihin "yhteisten agendojen" hetkiin tulee, ei mulla naisjutut ole ainakaan tollasissa edistyneet mihinkään. Mulla ei vaan ole kanttia viedä juttuja kovin paljoa henkilökohtaiselle tasolle, saatika kysyä naista oikeille treffeille yms. On sitten vaan aina pysytty asiassa ja sanottu lopuksi että hei hei. Naisilla kun on sentään se oikeus jättää aloitteenteko miehelle, niihin vanhanaikaisiin perinteisiin vedoten.
Muutamaan otteeseen olen rohkaissut itseäni ja ottanut naisen numeron selville (raukkamaista kun ei ollut pokkaa kysyä suoraan), mutta se yhteydenpitokin on jäänyt pääosin yksipuoliseksi touhuksi. Paitsi jos nainen on sattunut tarvimaan vaikka kuskia tai jotain, silloin toki soitellaan.
Nämäkään nyt ei tietysti ole juuri auttaneet minun itsetuntoani/naisvihaani, kun minut nähdään vain hyväksikäytettävänä objektina.
Hih ilostuin puolestasi, niin lupaavalta tuo alku vaikutti minusta. Mutta jos mies hermoilee ja jäykistelee seurassasi, niin hän ei takuulla saa tehdyksi aloitetta ei sitten millään. Siispä ota ensin selvää jostakin, onko hän vapaa (kyllä sen jostakin esiin kaivaa), sitten hakkiudu hoitamaan lisää yhdistysasioita (keksi vaikka tyhjästä), on tietysti helpompi kummallekin tutustua ensin "neutraalisti" kuin ryhtyä heti enempiin ehdotuksiin, luulen että ei kannata kiirehtiä ;) Veikkaan että sinä joudut lopulta tekeen sen ratkaisevamman aloitteen, mutta siitä vaan rohkeesti, et menetä enmpää luin jos et tekisi mitään.
Samaa asennetta haluaisin suositella myös sulle Atm-mies, siis vähän vaivannäköä ja sisukkuutta, äläkä heti ala vihaamaan vaikeasti valloitettavaa naista, vaan valloita.
Sinä muuten kirjoitat kaikessa naisvihassasi niin kivasti, että et millään voi olla todellinen ATM-mies, luulet vaan
"Samaa asennetta haluaisin suositella myös sulle Atm-mies, siis vähän vaivannäköä ja sisukkuutta, äläkä heti ala vihaamaan vaikeasti valloitettavaa naista, vaan valloita."
Jahas, taas näitä joiden mielestä sitä asennetta noin vaan muutetaan ja taiotaan sitä sisua/itsetuntoa/yms. jostain takataskusta esille.
Ehkä sulle asia on itsestäänselvää, kun omaat ns. terveen pään. Minulla taas on lanttu sekoittunut jo useamman vuoden ajan ja tää kaava alkaa olemaan senverran pinttynyttä kamaa, ettei sitä noin vaan muuteta.
Suurin syy on siis tää kokemattomuus ja kun EI OLE juurikaan kokemuksia naisten kanssa. Ei minkäänlaista fyysisesti läheistä kokemusta. Jos nyt nainen esim. koskettaisi mua viattomasti olkapäälle niin johan heti alkaisin kuvittelemaan jo siitä vaikka mitä.
Sellaset häiskät jotka on jo nuoresta asti pelehtineet ja säädelleet naisten kanssa, omaavat suht terveen itsetunnon ("mä oon naisten silmissä ihan jees") ja osaavat myös suhtautua naisiin jokseenkin kuin ihmisiin. Ainakin niin, ettei ole rajoittunutta itsetuntoa esteenä spontaanille kommunikoinnille, eivätkä sekoita päätään kaikenmaailman analysoinneilla jostain viattomista naisten eleistä. Omaavat siis myös suhteellisuudentajua asiassa.
Toki olen miettinyt, että kun ei kerran omat resurssit riitä asian parantamiseen, pitäisikö sitä hakeutua jonnekin "hoitoon". Mikähän laitos sitten lienee erikoistunut olemattoman itsetunnon kohotukseen ja naisten kanssa toimeentulon opettamiseen?
Ehkäpä pointti olikin siinä, että moni LUULEE olevansa ATM, koska aivot ovat naisten positiivisen palautteen puutteen johdosta muovautuneet tähän tilaan. Sitten siinä uskoo olevansa täysi paska, naisille kelpaamaton luuseri ja nämä ajatukset pyörii päässä silloinkin kun/jos nainen tekee tuttavuutta mahdollisesti kiinnostusmielessä. Ne pakkoajatukset omasta huonoudesta yksinkertaisesti estävät näkemästä tai tajuamasta niitä asioita, jotka voisivat johtaa syvempään suhteeseen naisen kanssa.
pidä vaan peukkuja, koska tämä mies olisi tosi kiinnostava; ilmeisesti raitis tai ainakin ongelmaton, savuton, koulutettu, mukava ja minun silmissäni toooosi kivan näköinen.
No, meidän projekti jatkuu ja sen merkeissä tavataan, joten pidän tuntosarvet ojossa, ei tässä mitään kiirettä ole. Ja olisi kiusallista olla tyrkyllä, jos kiinnostus on yksipuolista. Yhtä kiusallista olisi jos kiinnostus heräisi molemmin puolin ja sitten paremmin tutustuttua jompi kumpi huomaisi, että tuohan onkin ihan dorka (sori, DorkaM) :-)
Jos ympäristön palaute on aina loppuviimein ollut tiivistettävissä muotoon "olet mitätön/huomaamaton/arvoton/tylsä" niin eikö silloin ole juuri sitä? Itse en perusta omaa luuseriuttani niinkään itse lietsottuihin kuvitelmiin vaan tekemiini johtopäätöksiin erinäisistä kohtaamisista elämän aikana.
Kuinka voi olla aivan päinvastaista kuin minä ympäristö pitää? Enemmän on itsepetosta kuvitella olevansa jotenkin ainutlaatuinen ja mitä mainioin kumppani jollekulle vaikka palaute on jotain aivan muuta.
Mielestäni "ATM:t" ovat enemmänkin hyväksyneet tosiasiat ja lopettaneet tyhjänpäiväisen toivon vaalimisen.
Mitä sitten etukäteisvihaan tulee, se on tosiaan helpompaa tulla ignooratuksi kun inhoaa vastapuolta jo valmiiksi; silloin ignooraus ja torjunta on voitto koska inhottu vastapuoli loittonee ja ATM voittaa.
Inhoaminen onkin tästä syystä mielestäni terveellisempää kuin jatkuva pettymysten kerääminen ilman minkäänlaista voiton mahdollisuutta.
Mulla on suurin osa elämästä ja palautteesta ollut tuota "olet mitätön/huomaamaton/arvoton/tylsä", mutta viimeaikoina on alkanut peräti todella tympimään tämä ATM-päähänpinttymä, kun useat kerrat on jälkijunassa tajunnut että se muijahan oli musta peräti kiinnostunut ja yritti tutustua. Johon vastasin mykkäilemällä, sönköttelyllä, katsekontaktin välttelyllä ja kaiken tuon jälkeen tilanteesta pakenemisella ja välttelyllä muuten vaan, kun koin itseni niin vastenmieliseksi ja epäonnistuneeksi.
Tästä koko tähän astisesta ketjusta tulee mieleen että olisi ihan mukava jos te miehet saisitte jotenkin kerättyä sitä rohkeutta. Ottakaa yhteyttä ja ehdottakaa tapaamista.
Minua ainakin väsyttää välillä olla se aktiivinen osapuoli. Vaikka tiedän että jos ehdotan tapaamista, niin ehdotukseeni suostutaan, olisi kiva jos miehellä olisi sitä rohkeutta ehdottaa.
Tai siis korjaan, olisi kiva kun sellainen mies jonka itse haluan ehdottaisi. Taidan olla nyt hieman hankalalla tuulella...
Niin ja sitä terapiaa kannattaa harkita vakavasti, kyllä sitä saa itsetunto ongelmiin.
en tiedä olenko jäänyt jostain paitsi vai olenko ATN vai miksi en tunnista tuota ilmiötä, että miehen kiinnostuksenosoitus olisi jotain naurettavaa. Olen kai liian vanha (30 rikki) tälle palstalle, koska en osaa ajatella että halveksuisin tai kikattelisin, jos joku "ATM" tekisi aloitteen. Imartelevaahan se on kuulla, että joku on kiinnostunut! Jos kiinnostus ei ole molemminpuolista, niin sen ilmaiseminen vaatii diplomatiaa. Humalaisten lähentelyihin taas suhtaudun ihan huumorilla, ei ole kauan kun pienessä hilpeässä oleva mies jäi katselemaan kaula-aukkoani (joka ei ole provosoiva koska en ole mikään povipommi). Kysyin häneltä että "mitä miehellä mielessä" ja nauroimme molemmat ja muutaman minuutin kuluttua hän olikin jo kertonut minulle elämänsä traagisimman tapahtuman ja yritin rohkaista häntä hakemaan apua ongelmaansa. Aggressiivisistä ihmisistä ja sellaisista jotka yrittävät koskettaa, pysyn loitolla, mutta muuten en kyllä tunnista enkä myönnä että lokeroihin miehiä ATM:iksi ja YTM:iksi.
"Imartelevaahan se on kuulla, että joku on kiinnostunut!"
Njoo ehkä se päälle 30v naisilla ei ole enää niin tarkkaa kuka on kiinnostunut, kunhan on kiinnostunut. Moni nuorempi nainen on vaan senverran ylimielinen pientä pissisminpoikasta omaava "hei kaikki jätkät ihailee mua", että suorastaan nolaa aloitteen tekevän miehen, ellei miehen ulkoinen olemus ole häntä tasan tarkkaan miellyttävä.
...keitoksia sä olet viime aikoina keitellyt?
"Ottakaa yhteyttä ja ehdottakaa tapaamista."
Sitähän sinä haluaisit. ATM:n kanssa treffeille. Ja tiedänkin miksi. Tarvitset valokuvan ATM:stä ja hiuksen päästä. Teet niistä ATM voodoo-nuken, johon voit työnnellä neuloja, koska tarvitset kipeästi kypsään ikään pääseen neitsyen tuoretta verta, jotta voisit ottaa komentoon koko maailman.
"Sitähän sinä haluaisit. ATM:n kanssa treffeille. Ja tiedänkin miksi. Tarvitset valokuvan ATM:stä ja hiuksen päästä. Teet niistä ATM voodoo-nuken, johon voit työnnellä neuloja, koska tarvitset kipeästi kypsään ikään pääseen neitsyen tuoretta verta, jotta voisit ottaa komentoon koko maailman."
Nyt se perhana sekos. Kutsukaa ATMlanssi!
*reps*
Lisää samanlaista, kiitos!
Myyttinen yön ritari AT-Man on näemmä juuri saanut uuden maailmanvalloitusta suunnittelevan arkkivihollisen riesakseen, vaikka Flaksinaama ja Varvuuttajakin ovat yhä vapaalla jalalla vosuja vokottelemassa.
Oletko koskaan miettinyt, millaisen kuvan annat itsestäsi näille naisille, joiden kanssa olet tekemisissä? Naisilla todella voi olla ihan samanlaisia itsetunto-ongelmia, kuten tuossa jo Miss Drinkwater kirjoitti. Jos itse juttelen kivanoloisen miehen kanssa ja yritän viestittää olevani kiinnostunut hänestä eikä mies reagoi, ajattelen, a) että mies on varattu, b) että mies on homo tai c) olen vain kertakaikkisesti niin epäviehättävä, ettei mies tunne mitään vetoa minuun. Ei minulle suoraan sanottuna ole koskaan tullut mieleen, että mies on ehkä vain ujo eikä sen vuoksi lähesty. Jos oikeasti olet kiinnostunut jostakusta, laita kaikki peliin. Niin itsekin yritän tehdä. Mitä sitten, jos saa pakit? Hölmömpää on olla kokeilematta, koska silloinhan voi olla, että missaa tosi hyvän tyypin, joka olisi voinutkin olla kiinnostunut.
Jaa että millaisen kuvan annan itsestäni naiselle?
No sönkötän hermoissani ja sormilla on jatkuvasti pakko näplätä jotain. Katse alkaa haahuilemaan. Ja naiset ei tietenkään voi tajuta tätä muuksi kuin "ei kiinnosta/olet ruma"-käsitteeksi. Sillä eihän ujoja ja estoisia miehiä ole olemassa! He ovat tottuneet siihen, että joka pelimies on heti sanavalmis naisenviihdyttäjä.
En usko, että naisilla olisi lähellekään yhtä vakavalla asteella olevia itsetunto-ongelmia, kun lähes jokaisella muijalla tuntuu kuitenkin olevan niitä mieskokemuksia.
Mutta tää mun tilanne taitaa todellakin kaivata jonkinlaista psykiatrista hoitoa, ei tästä enää mihinkään parannuta. Jos pidempään olen samojen naisten kanssa tekemisissä, alan oireilemaan aika pahastikin itsetunto-ongelmissani ja sitten alkavat pitämään mua outona sekopäänä. Todella yllättävää, jos ei naisten kanssa mitään tulekaan.