Miten

Matkailuauto

Soveltuu ympäri vuoden käytettäväksi työmatka ja kaikkeen muuhunkin käyttöön kahden hengen taloudessa??
Jos kokemusta omaavat kertoisivat.
Ei ole varaa kahteen autoon.

9

1121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • auto ei ole tehty

      Ranskassa tai Saksassa. Kabe on auto joka kestää kesät ja talvet. Osta puoliintergroitu auto niin varmasti on lämmin myös talvella. ( Kabe tehdään ainoastaan puoliinter. )

      • toimivat muutkin kuin Kabe. Itselläni oli ensimmäinen Italiassa koottu. Tein sillä useana talvena viikonkin matkoja. Siinä ei talvivarustelu ollut viimeisen päälle se täytyy myöntää mutta pärjäsin.

        Toinen autoni oli Saksassa tehty, siinä oli jo lämpösolat kalusteiden takana ja lämmitetty jätevesisäiliö. Ei mitään ongelmia talvikäytössä. Nämä kaksi olivat alkovimalleja.

        Nyt on kolmas ja se on Saksassa tehty integroitu, saas nähdä miten talvi menee, itse en usko ongelmia olevan.

        Suurin ongelma matkailuauton käytössä muussa tarkoituksessa on parkkipaikkojen väärä koko. Yleensä kuitenkin on hiukan sivummalta löytynyt. Mitään ei ole sen vuoksi jäänyt tekemättä vaan aina on onnistunut.


      • höh
        karva.naamari kirjoitti:

        toimivat muutkin kuin Kabe. Itselläni oli ensimmäinen Italiassa koottu. Tein sillä useana talvena viikonkin matkoja. Siinä ei talvivarustelu ollut viimeisen päälle se täytyy myöntää mutta pärjäsin.

        Toinen autoni oli Saksassa tehty, siinä oli jo lämpösolat kalusteiden takana ja lämmitetty jätevesisäiliö. Ei mitään ongelmia talvikäytössä. Nämä kaksi olivat alkovimalleja.

        Nyt on kolmas ja se on Saksassa tehty integroitu, saas nähdä miten talvi menee, itse en usko ongelmia olevan.

        Suurin ongelma matkailuauton käytössä muussa tarkoituksessa on parkkipaikkojen väärä koko. Yleensä kuitenkin on hiukan sivummalta löytynyt. Mitään ei ole sen vuoksi jäänyt tekemättä vaan aina on onnistunut.

        talvella matkailuautolla retkeillä? kun aina täällä häpiset. autosi seisoo jatkuvasti pihallasi


      • täy-tyy

        ruotsi poikaa opettaa, että esimerkiksi italialaista Laikaa pidetään monessa suhteessa kabea parempana talvi-autona.Joten jos ei tiedä kuin yhden auto merkin, ei se ole silloin paras.Ja näissä kabeissa on vielä se vika, ettei niistä löydy perhe mallia, ainostaan pariskunnalle sopivan kokoisia.Ja nekin ahtaan puoleisia


      • höh kirjoitti:

        talvella matkailuautolla retkeillä? kun aina täällä häpiset. autosi seisoo jatkuvasti pihallasi

        Tänä kesänäkin pikku (reilu viikonvaihde) reissujen lisäksi 2 vk ja 4 vk reissut ja kohta taas ainakin 2 vk ruskaa. Nythän on niin, ettei sitä koskaan tiedä mistä joku näitä viestejään lähetteleepi. Myönnän kuitenkin sen, että nyt se seisoo tuolla pihalla, on seissyt jo 9 tuntia.


    • pirssiä

      Ei ole hölmömpää hommaa kuin käyttää matkailuautoa työmatkapirssinä. Halvemmaksi tulee ostaa 500-1000e kottero (tai riippuen työmatkasta niin vaikka skootteri). Säästää pelkissä polttoainekuluissa jo huomattavasti. Vakuutusten bonusten verojen kanssa voi kikkailla laittamalla toinen aina seisontavakuutukseen välillä.

      • kikkailla vak./vero yms.

        asioilla. Ajan ympärivuoden as.autolla ei hankaluuksia, auto perinteinen LMC , talvella vain välieriste paikalleen niin lämpöä riittää yli kaiken tarpeen. Aina tulee säästöä jos olis yks ylimääräinen auto.


      • oletkos

        kysäissyt vak.yhtiöstä onnistuuko auton vakuutus bonuksineen siirtää skootteriin??Moottoripyörään kun se ei enää onnistu.Normaali skootteri(ei mopo) on kai jo moottoripyörä?


      • mf...
        oletkos kirjoitti:

        kysäissyt vak.yhtiöstä onnistuuko auton vakuutus bonuksineen siirtää skootteriin??Moottoripyörään kun se ei enää onnistu.Normaali skootteri(ei mopo) on kai jo moottoripyörä?

        Mikä normaali skootteri niitä kun on monen kokoisia kuten moottoripyöriäkin .

        Onhan niitä myös "kevari" kokojakin .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      59
      1105
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      861
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      604
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      65
      514
    Aihe