Boogie nights - disco daze

Marketeissa on nyt myynnissä kokoelma-DVD Boogie nights - disco daze, joka on nauhoitettu livenä New Jerseyssä elokuussa 2004. Monet näistä esityksistä oli entuudestaan tuttuja Youtubesta, mikä kyllä panee epäilemään, että joskus vielä jotkut Youtube-postittajat joutuvat lakitupaan näistä tekijänoikeusrikkomuksista.

Anyway, DVD näyttää, että on turha puhua discosta laulutaidottomien musiikkina. Vaikka levytysten originaaliversiot on tehty melkein 20 vuotta konserttia aiemmin ja välttämättä kaikilla ei ollut aktiivista keikkailua alla, lähes kaikki laulajat vetävät esityksensä kuin nuoruutensa päivinä. Toivottavasti joku kotimainen keikkajärjestäjä näkee tämän DVD:n ja hoksaa, että esimerkiksi Norma Jean Wright & Luci Martin, Trammps sekä KC & the Sunshine Band kiertelevät edelleen konserttilavoja. Tosin KC:llä on niin paljon keikkoja USA:ssa, että tuskin hän lähtee rapakon tälle puolelle aivan pikkurahoilla.

KC & the Sunshine Bandin groovea ei tässä konsertissa kukaan pysty ylittämään, mutta huippuluokan laulutaidoillaan yllättävät mm. Irene Cara, Peaches & Herb, Hues Corporation ja teräsvaarit the Trammps. Yleisön riehakas mukanaolo tekee konserttiin iloisen fiiliksen. Bonusraitana on vajaa 3-minuuttinen Donna Summerin Last Dance livenä 70-luvulta.
0226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vinyylinkrahina kirjoitti:

Marketeissa on nyt myynnissä kokoelma-DVD Boogie nights - disco daze, joka on nauhoitettu livenä New Jerseyssä elokuussa 2004. Monet näistä esityksistä oli entuudestaan tuttuja Youtubesta, mikä kyllä panee epäilemään, että joskus vielä jotkut Youtube-postittajat joutuvat lakitupaan näistä tekijänoikeusrikkomuksista.

Anyway, DVD näyttää, että on turha puhua discosta laulutaidottomien musiikkina. Vaikka levytysten originaaliversiot on tehty melkein 20 vuotta konserttia aiemmin ja välttämättä kaikilla ei ollut aktiivista keikkailua alla, lähes kaikki laulajat vetävät esityksensä kuin nuoruutensa päivinä. Toivottavasti joku kotimainen keikkajärjestäjä näkee tämän DVD:n ja hoksaa, että esimerkiksi Norma Jean Wright & Luci Martin, Trammps sekä KC & the Sunshine Band kiertelevät edelleen konserttilavoja. Tosin KC:llä on niin paljon keikkoja USA:ssa, että tuskin hän lähtee rapakon tälle puolelle aivan pikkurahoilla.

KC & the Sunshine Bandin groovea ei tässä konsertissa kukaan pysty ylittämään, mutta huippuluokan laulutaidoillaan yllättävät mm. Irene Cara, Peaches & Herb, Hues Corporation ja teräsvaarit the Trammps. Yleisön riehakas mukanaolo tekee konserttiin iloisen fiiliksen. Bonusraitana on vajaa 3-minuuttinen Donna Summerin Last Dance livenä 70-luvulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu