Tilanne on tämä: Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa 9 kk. Hän kertoi lähtevänsä vaihtoon Kanadaan, jo ennen suhdettamme. Hänen ex-tyttöystävänsä esti häntä menemästä armejaan ja petti häntä. Suhde loppui ikävästi. Suhteen päätyttyä hän teki päätöksen vaihtoonlähdöstä, ja ei tullut kuuloonkaan, että hän jättäisi lähtemästä minun vuokseni. Se tuntui pahalta, mutta halusin hänen lähtevän. Itse olen saanut olla ja mennä monta vuotta, olenhan jo 28v. Hankalaksi tilanteen tekee se, että poikaystäväni on minua 6v nuorempi. Ennen lähtöään, hän pelkäsi luottavansa minuun nyt luottamuspula vaivaa minua. Olen rauhaton ja ahdistunut, maalaan piruja seinälle ja pelkään hänen löytävän uuden naisen, onhan hän nuori ja varmasti hänellä on halua "kokeilla muitakin". Pelkään, että 3,5kk ero tappaa suhteemme. Itse olisin valmis asettumaan ja vakiintumaan, kun hän joskus sieltä palaa.
En kestäisi, sitä että hän jättäisi minut, olen niin monesti jätetty ja loukattu. Ajattelen häntä jatkuvasti ja olen masentunut, vaikka sitä en itselleni myönnäkkään. Joka tunti odotan häneltä viestiä tai yhteydenottoa, olen kärsimätön.En halua nähdä ystäviäni, istun vain kotona ja odottelen hänen viestejään.
Ymmärrän, että hänelle kaikki siellä on uutta ja ihmeellistä ja silloin helposti häneltä unohtuu minun olemassaoloni, ja se masentaa. Kiukuttelen hänelle toisinaan ja hän ei pidä siitä. Miten osaisin olla onnellinen hänen puolestaan ja jatkaa omaa elämääni onnellisena kaikesta huolimatta???
En kestäisi, sitä että hän jättäisi minut, olen niin monesti jätetty ja loukattu. Ajattelen häntä jatkuvasti ja olen masentunut, vaikka sitä en itselleni myönnäkkään. Joka tunti odotan häneltä viestiä tai yhteydenottoa, olen kärsimätön.En halua nähdä ystäviäni, istun vain kotona ja odottelen hänen viestejään.
Ymmärrän, että hänelle kaikki siellä on uutta ja ihmeellistä ja silloin helposti häneltä unohtuu minun olemassaoloni, ja se masentaa. Kiukuttelen hänelle toisinaan ja hän ei pidä siitä. Miten osaisin olla onnellinen hänen puolestaan ja jatkaa omaa elämääni onnellisena kaikesta huolimatta???
Vastaukset 10
Vanhimmat
Moi!
Ollaan melkoisesti samanlaisessa tilanteessa.. Luitko mun kirjoittaman viestin "Suomi-Kanada" ? Olen 29 vee ja poikaystäväni mua 4 vuotta nuorempi... Kovin samanlaisia tuntemuksia mulla kuin sullakin! Ois kivaa vaihtaa ajatuksia! :)
Kiitos vastauksestasi. Mielelläni vaihtaisin ajatuksia, jospa se vaikka helpottaisi tätä tuskaa..
Mun mailiosoite, jos haluat kirjoitella fiiliksiä ja muita tuntojasi :)
[email protected]
Ymmärrän hyvin tunteesi, itse olen seurustellut kolme vuotta ja suurimman osan ajasta eri puolilla Suomea on oltu milloin opiskelun, milloin armeijan takia. Ei kaukosuhde tunteita kuihduta, usein ikävä vain vahvistaa tunteita. MUTTA. Älä ala elämään elämääsi vain poikaystäväsi kautta. Hän on siellä vaihdon ajan kaikesta huolimatta. Ota siis kaikkia ilo irti ystävistäsi, koulusta/työstä, elämän pienistäkin asioista. Mitä sinulla sitten on jos jossain vaiheessa päätätte erota? Arvosta itseäsi ja ennenkaikkea pidä huolta itsestäsi. Hän tietää miltä tuntuu tulla petetyksi eikä varmasti halua tuottaa sinulle samaa tuskaa. Voimia ja jaksamisia sinulle, kyllä elämä hymyilee kun hymyilet sille takaisin :)
Olet jo 28-vuotias. Älä tuhlaa aikaasi 22-vuotiaaseen mieheen, sillä on hyvin todennäköisetä että hän ei ainakaan vielä halua perhettä. Kylmien numeroiden valossa sinun pitäisi parin seuraavan vuoden aikana pystyä vakiintumaan ja perustamaan perhe tai sitten unohtaa koko juttu.
Itse en 22-vuotiaana todellakaan halunnut perhettä, enkä ainakaan 6v vanhemman naisen kanssa.
Tämä on nyt kyllä todella kyynisen kuuloista, mutta ikäeronne on liian suuri. Jos olette yhdessä vaikka vielä kuuden vuoden kuluttua miehelläsi on hyvät saumat sinua yli 10v nuorempiin naisiin, jotka ovat miehen kannalta sopivammassa iässä (lue: joiden kanssa perheen voi perustaa 10v myöhemmin kuin sinun kanssasi) sekä myös kauniimpia.
Ikäero, vaikka ei lyhyellä tähtäimellä tunnukaan pahalta, tulee aiheuttamaan vakavia ongelmia parisuhteeseenne juurikin noiden perheenperustasmiasioiden takia.
Näillä perusteilla suosittelisin eroamista, mutta luuelenpa että ohjeeni kaikuu kuuroille korville. Mutta lasten saanista kannattaisi puhua heti, silä jos sinä tahdot lapsia, sinulla on jo kiire.
Moi,
Vähän kyllä komppaan tuota edellistä mielipidettä. Tuo 6 vuoden ikäerohan ei sinänsä ole mitään, mutta kun se on juuri tuossa vaiheessa kuin se teillä on, voi olla että se tuottaa ongelmia.
Sinun olisi ehkä tuossa tilanteessa järkevämpi katsella noin 30 v miehiä vakiintumistarkoituksessa. Poikaystäväsi, matkusteluun yms. makuun päästyään, ei välttämättä halua vakiintua siten että perustaisi perhettä, vielä ehkä 10 vuoteen...
3,5 kuukauden ero saattaa alussa tuntua todella pitkältä, mutta loppujen lopuksi aika kuluu todella nopeasti (sanon omasta kokemuksesta). Sinun pitää keksiä itsellesi kaikkea hauskaa tekemistä, ettet jää vain huokailemaan poikaystäväsi perään ja epäilemään häntä joka käänteessä. Vaikka hän pitäisikin hauskaa, ei se tarkoita sitä, että hän olisi etsimässä uutta naista. Siispä sinun pitää antaa hänen mennä ja olla iloinen siitä, että hän saa kokea kaikkea jännää matkallaan. Sitten kun hän tulee sieltä pois, voitte kokea kaikkea jännää yhdessä.
Olen itse ikävöinut, raivonnut mustasukkaisuus puuskissa, harkinnut suhteen lopettamista, rakastanut niin että sattuu... Tunteet heittelee päivittäin.. MUTTA, kaikki on sen arvoista. Itse koen, että koska olen selvinnyt tästä yli viiden kuukauden erossa olosta olen vahvempi persoona. Uskon meidän suhteeseen enemmän kuin koskaan ja luotan meihin enemmän kuin koskaan.
Näen suhteen toisen osapuolen kuukauden päästä. Toisinaan tuntuu, että räjähdän ikävästä, mutta tiedän että se palkitaan pian. Ystävät auttavat ja puhuminen auttaa.
Jotkut varmasti yrittävät teilata suhteenne, ÄLÄ USKO MUITA, vaan tee kuten sydämesi sanoo!! Minulle on sanottu, että miten voit olla suhteessa jolla ei ole tulevaisuutta. Itse kuitenkin uskon, että meillä on tulevaisuus. Jos uskoisin muita, olisin luovuttanut jo aikoja sitten. Tällä hetkellä kuitenkin olen iloinen ja onnellinen juuri tämän ihmisen olemassa olosta ja rakastan häntä enemmän kuin ketään koskaan.
Jos jaksaa uskoa itseensä ja omaan voimaansa ja rakkauteen, kaikki järjestyy. Rakasta ja usko suhteesenne!
Minun rakkaani lähti Saksaan tuossa kuukausi sitten vaihtoon ja eihän tämä ole helppoa ollut, itseasiassa todella dorkaa ja karmeeta, mutta 3½ kuukautta on lyhyt aika ja se menee oikeasti hujahtaen.
Kyllähän odottavan aika on pitkä, varsinkin jos sen pitkäksi itselleen tekee. Jos vietät päivät pitkät odottelemassa häneltä viestiä, niin sun päivistä tulee todella pitkiä ja saattaapa olla niinkin, että tukehdutat rakkaasi huomionkipeydelläsi.
Rakkaus on sitä, että on valinnut toisen jonka kanssa on omasta vapaasta tahdostaan. Se pysyy siinä pitämättäkin.
Älä ole kärsimätön, kyllä te vielä perheen perustatte, sitten kun sen aika koittaa. Nauti sillä aikaa tästä hetkestä =).
kaukosuhde toimii, riippuu ihan suhteen osapuolista. Itse olen suhteessa ulkomaalaiseen mieheen. Alusta alkaen oli selvää, että emme tule asumaan yhdessä (tai edes näkemään kuin muutamia kertoja vuodessa rahatilanteen ja välimatkan vuoksi) ennen kuin molempien opinnot on saatu päätökseen.
Tämä ei ole kuitenkaan haitannut kovinkaan paljoa, vaan meillä on mennyt verraten hyvin, kohta kolmatta vuotta yhdessä.
Riippuu ihan siitä, mitä suhteen molemmat osapuolet tuntevat toisiaan kohtaan, ja siitä millainen luottamus välillänne vallitsee.
Tätä kuvaa hyvin se seikka, että entisen poikaystäväni kanssa ero tuli vuodessa jouduttuamme eri kaupunkeihin. Nykyisessä suhteessa ongelmaa ei tunnu olevan lainkaan. Entiseen mieheeni en voinut luottaa, nykyiseen voin.