Valokuvista

nuorempana kiva esitellä todistusaineistoa kauniista tyttöystävästä kavereille.

Minä ainakin koen valokuvat hyvin tärkeinä. Valokuva on vahva väline ilmaisuun, tutkimiseen, ihasteluun, muistoihin ja jopa tunteisiin. Valokuva voi olla arkinen otos, naisen ylistys ja rakkauden osoitus, hassuttelua tai mitä vain. Valokuva voi olla realismia tai rikkoa positiivisessa mielessä realismia.

Hyviä valokuvia ei voi olla liikaa.

Jos minulla vain olisi nainen niin valokuvaisin naista ja yhteiselämää niin paljon kuin mahdollista ja nainen suostuisi. Nainen on hyvin monimuotoinen, kaunis, ihmeellinen ja kuvauksellinen ja valokuvassa on lähes rajattomat mahdollisuudet.

Minä en luopuisi myöskään entisten naisten valokuvista. Valokuva itsessään on arvokas, mutta niin on kaikki muukin valokuvaan ja ihmissuhteisiin liittyvä, vaikka suhde olisikin historiaa niin elettyä elämää on mielestäni moraalitonta ja rakkaudetonta olla arvostamatta, unohtaa ja tuhota. Ei historia ole pois nykyhetkestä vaan päinvastoin merkittävä osa ihmisyyttä.

Eläminen on tietenkin tärkeintä, mutta valokuva on mahtava väline.

Vaan ei ole pelkoa naisista tai entisistä naisista, pakko tyytyä valokuvaamaan vähemmän kiehtovia kohteita.

mukanani kanniskele C:n kuvaa.

Intissä piti tietenkin olla tyttöystävän (tietysti bikineissään) kuva mukana.

Mä olen myös itse aika vähän kuvattavana ja enemmänkin kuvaajana. C välillä pääsee salakuvaanaan, niin kuin tänä kesänä kun olin kuivaanmassa itteeni uimisen jälkeen, niin eikös toi ottanu persekuvan perkule.

On mulle tyrkytetty kuvaa ja se on jotenkin noloo.