Miten puolison suku on ottanut vastaan?

Silloin kun kävin Bangladeshissa mies tietysti esitteli minua koko suvulle kuin häkki apinaa...
Miehen äiti tuli Alampurista Dhakaan asti katsomaan minua vaikka on kipeä ja vaivainen. Myös serkut italiasta tulivat ja naapurit ja niiden lapset.

Olimme miehen siskon ja hänen perheensä luona.
Erityisesti siskon mies tykkäsi minusta (ja tietysti siskon lapset) Näin ainakin luulisin sillä hän kävi kerran hakemassa minulle kanahampurilaisen torilta kun olin kyllästynyt riisiin. muutenkin hän oli minulle oikein mukava. toki miehen siskokin oli mukava mutta ehkä hän ei osoittanut tykkäämistään niin suoraan.

Eipä tullut kyllä sellainen tunne, että en olisi ollut terve tullut. sitten kun lähdin niin porukat itki ja hyvästelivät halaamalla monet kerrat.

Monella muullakin on varmaan samanlaiset kokemukset miehen perheen vieraan varaisuudesta ja lämmin henkisyydestä... Kävin siellä ramadanin aikaan. vaikka muu perhe ei syönytkään aamulla ja päivällä mitään minulle ja miehelle oli laitettu aina pöytään eri ruokia.

Se on aika outoa kun mitä kuulin ex-poikaystäväni käynnistä (kun seurustelimme vähän) (minua edeltäneen) tyttöystävän kotona. Tytön äiti oli vain kyräillyt ja isä oli lukenut lehteä sohvalla (ja minun exä ei tosiaan ole mikään paha poika tai muu mitä pitäisi kyräillä)

sitten minun äitini ja expoikaystäväni tapaaminen oli aika hauska. Asuin äitini kanssa vielä yhdessä
ja äiti oli baarissa kun kutsun poika kaverin luokseni ja se jäi yöksi ja nukkui sohvalla (sitä ennen pelattiin tietsikkaa ja jalkapalloa ja käytiin kiikkumassa (poika oli 19v. ja minä 17v.)) sitten äiti tuli yöllä ja katsoi että "jaa-ha täällä on vieraita... tahtooko se poju vähän viinnaa?? mulla on puna viinniä täälä laukussa öö ootas prkle missä omun pullo on??"

(minä tietysti sähisin äidille että hsss, pitääkö sen aina nolata minut;D Toisaalta nauratti kun vertasi minun äitiä ja sitä expoikakaverin extyttöystävän äitiä joka vain kyräili...)

Kyllä meilläkin kotipuolessa otettiin minun mies vastaan ihan hyvin, mummo lämmitti saunan ja isä osti kossua ja mummo teki savulohta (ja varoitteli että tuo itämuan sheikki se vielä viepi minut arabiaan ja vaihtaa kameleihin... jep jep mummi kaikki muslimit ovat arabeja;D)

Appivanhempani asuvat kotimaassaan, ovat melko perinteisiä, mutta olen ollut heti ensitapaamisesta tervetullut perheeseen. Mieheni äiti ei puhu englantia,mutta olemme pärjänneet arkisissa asioissa hänen äidinkielellään. Häissämme anoppi halusi puhua tärkeistä asioista ja pyysi siskoaan kääntämään. Silloin todella ymmärsin,että olen kuin tytär hänelle, kuinka tärkeä meidän onnemme on hänelle jne.

Appiukkoni on perheen pää useamman vaimon kera,mutta tietää varsin hyvin,että minä tulen olemaan hänen poikansa ainoa vaimo ;) ja aina lähettelee terveisiä minulle ja varmistaa,että poika on ollut hyvä mies. Hän on hyvin "ilmeetön",vanhempi mies, joten todella hellyttävää, ihan oikeasti, kun hän kyselee kuulumisista ja muista asioista.

Perhe on suuri, paljon sisaruksia, heidän puolisoita ja lapsia. Perheen vanhimmat ovat onneksi sen verran viisaita ja maailmasta tietoisia,että ajatukset "rikkaasta valkoisesta vaimosta" kitkettiin heti pois sellaista miettivien mielestä.

appivanhempani ovat jo kuolleet, joten heistä en tässä yhteydessä puhu sukuna, vaan mieheni sisaruksista. Minut otettiin avosylin vastaan sukuun, mutta olemme silti aika vieraantuneita nykyään. :o( Yksi syy on yhteisen kielen puute; minä ymmärrän huonosti albaniaa ja mieheni sisaruksista vain nuorin veli puhuu englantia. Suurin syy on kuitenkin, että asumme täällä niin kovin kaukana ja näemme harvoin - jopa mieheni tuntee olevansa vieraantunut sisaruksistaan ja tuntee läheisemmiksi minun vanhempani ja veljeni. Omasta viitseliäisyydestä tämä on kiinni, meillä olisi kaikki mahdollisuus pitää tiiviimpää yhteyttä ja vaikka joka kesä matkustaa sukulaisten luokse, mutta sen sijaan lähdemme usein ihan jonnekin muuhun maahan matkalle. Mies ei tunnu enää rentoutuvan "omiensa parissa" vaan hän kaipaa aina ensimmäisenä kotiin Suomeen, omaan rauhaan. Ja kun ei kuuluta toistemme elämää "vakituisesti", niin spontaani kuulumisien soitteleminenkin on vähäistä. Tämä on todella harmi ja toivon kovasti, että saamme asiaan muutosta. En missään nimessä toivo, että mieheni vieraantuu suvustaan ja tyttäremmekin toivoisin olevan suvun kanssa läheinen.

Miehelläni (saksalainen) on melko etäiset välit pienehköön sukuunsa. Vanhemmat viihtyvät loistavasti kahdestaan ja veli myös elää omaa elämäänsä. Mieheni ei juuri koskaan sitten opiskelija-aikojen ole mennyt jouluksi kotiin, syntymäpäivänä äiti soittaa ja joskus isä käy meidän kotikaupungissamme työmatkalla, mutta ei välttämättä ota yhteyttä yhteisen illallisen merkeissä tms. Näin ollen he ovat ystävällisen iloisia minun olemassaolostani ja lähettävät terveisiä, mutta heille on oikeastaan yksi lysti kuka olen, voisin olla kuka muu tahansa ja he suhtautuisivat minuun juuri yhtä ystävällisen neutraalisti.

Joskus tulee miestä sääli, sillä perhe on yleensä arvokas tukiverkosto. Toisaalta oma perheeni Suomessa on niin tiivis ja kaukaakin läsnä, ettei kai tässä kahden samanlaisen suvun puristukseessa pääsisi hengittämään ;-) Mieheni liikuttui kyyneliin, kun siskoni halasi häntä ja sanoi, että "olet mulle kuin veli". Eipä ole anoppi minua koskaan halannut ja sanonut että "olet minulle kuin oma tytär" ;-) Tilanteeseen ollaan totuttu ja me otamme ne vanhemmat sellaisina kuin ovat, eivätpä ole neuvomassa ja arvostelemassa, eivät myöskään ole mitenkään ilkeitä tai pahansuopia ja me saamme olla ja elää niinkuin haluamme.