Olen tässä katsellut näitä keskusteluja, joissa joko miehet tai naiset valittavat kärsivänsä puutteesta (avio)liitossaan. Näin on meilläkin, toinen kärsii puutetta, koska toista ei seksi tai edes mikään läheisyys juurikaan tällä hetkellä kiinnosta. Syy tähän ongelmaan on hämärän peitossa. Läheisyyden puutteen ja siitä seuranneiden ongelmien vuoksi avioliittoni on lähellä loppumistaan.
Aika usein täällä todetaan, että tutkimus se ja tämä antaa seksikertojen keskiarvoksi n. 1 krt /viikko ja jos tätä enemmän haluaa, pidetään outona ja turhan valittajana. Hei haloo, kyseessä on KESKIARVO! Tarkoittaa sitä, että joku voi haluta 2 krt /päivä ja joku toinen kerran kuukaudessa, molemmat ovat kuitenkin ihan normaaleja seksuaalisuudessaan. Ei tämän enemmän haluavan kärsimystä saa mitenkään vähätellä sillä perusteella, että hänen halunsa ei ole jonkin keskiarvon lähettyvillä, hänen kokemansa tuska on aivan yhtä suuri, kuin tuon vähemmän haluavan / saavan.
Avioliittoon tai hyvään parisuhteeseen kuuluu läheisyys ja seksi olennaisena osana. Jos näin ei ole, on kyseessä ystävyyssuhde. Turha myös selittää, että seksin merkitystä parisuhteessa liioitellaan ja että rakkaus on tärkeintä. Montako liittoa on kaatunut siihen, että seksiä on harrastettu liikaa ja montako siihen, että sitä on harrastetu liian vähän? Voiko muka rakastaa toista kuten aviopuolisoiden kuuluu, jos ei ole hellyyttä tai seksiä ( molempia tarvitaan )? Ja seksiä nimenomaan riittävästi.
Jos pariskunnan toinen osapuoli kokee, että hän ei saa perustarpeitaan tyydytettyä, tai on puutteessa, on keskustelun paikka. Itse olen sitä mieltä, että jos vain mikään fyysinen seikka ei estä, niin vähemmän haluavan pitäisi kyetä joustamaan enemmän haluavan suuntaan. Vaikka ei itseään niin kovasti kiinnostaisikaan tai sytytä, niin voi kuitenkin tuottaa mielihyvää toiselle. Usein myös voi käydä niin, että vaikka aluksi ei kiinnostaisikaan, niin lopulta kuitenkin nautinto on molemminpuolinen. Enemmän haluavan on kuitenkin muistettava, että joskus voi yrittää hillitä haluajaan ja olla vähän aikaa "selibaatissa". Tämän jälkeen myös seksi ehkä tuntuu mukavammalta, kun on vähän aikaa joutunut odottamaan.
Jos siis halutaan pitää suhde toimivana, missään nimessä ei saa rajoittaa toisen seksuaalisuutta. Toki tilapäisesti on aikoja, jolloin fyysinen puoli parisuhteessa on laimeampaa, mutta pidemmällä aikavälillä on varmaa, että suhde ajautuu karikkoon, jos toisen halut tukahdutetaan. Eli harrastakaa tarpeeksi seksiä. Siitä puhutaan sen vuoksi että se on tärkeä asia elämässä, ei siksi että saataisiin julkisuutta tai lehtiä myydyksi - vaikka siltä ehkä näyttääkin.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Mutta se pakko seksi pidemmänpäälle vie ne loputkin halut.
Vaikea tilanne.
Jos vaikka enemmän seksiä tarvitseva antaisi vaikka hieronnan vähemmän haluavalle niin ei ainoastaan toinen saa tilanteesta jotain.
Oma parisuhteeni alkoi seksin suhteen yltäkylläisyydessä, mutta aika pian, noin kahden vuoden suhteen jälkeen vaimoksi ottamani naisen halut vähenivät. Siihen liittyi luonnollisesti raskaus ja imetys yms. asiat. Elämän kiireet. Stressi. Kuukausikierto. Väsymys.. Jne. Syitä alkoi tulla enemmän ja enemmän ja seksin määrän väheneminen alkoi tulla ongelmaksi. Suhteen alkuaikoina pidin jopa masturbointia eräänlaisena pettämisenä, mutta viimeisen vuoden aikana emme oikeastaan enää harrastaneet kuin sen kerran kuukaudessa. Olin kyllä jo tajunnut tilanteen, josta seksinkin väheneminen johtui. Nainen, ja miksei mieskin, voi käyttää sitä voimakeinona parisuhteessa. Mutta suhteessa, jossa todella välitetään toisista, ei halun määrän tarvi olla aina tasapainossa. Itse mietin aina niin, että jos mulla ei itsellä pelittäisi tai en kykenisi yhdyntään, niin nautin toiselle tyydytyksen tuottamisesta. Siitäkin voi ja on tosi hyvä keskustella avoimesti, mitä seksistä haluaa. Vertailujen ja galluppien perusteella ei kannata alkaa toimimaan, mutta kannattaa miettiä, missä mennään, jos toinen ei haluakaan. Oma suhteeni päättyi eroon, jossa seksikin oli eräänlainen mittari.
"Mutta se pakko seksi pidemmänpäälle vie ne loputkin halut.
Vaikea tilanne."
Niin on, mutta seksittömyys vie pidemmän päälle liiton karille.
"Jos vaikka enemmän seksiä tarvitseva antaisi vaikka hieronnan vähemmän haluavalle niin ei ainoastaan toinen saa tilanteesta jotain. "
Yleensä enemmän haluava seisoo vaikka päällään, jos se oikeasti johtaa lisäsaantiin. Käytännössä monesti käy niin, että lämmittelyilä tai huomaavalla käytöksellä ei juurikaan ole merkitystä saantiin -> vitutuskäyrä nousee entistä kovemmin
Olen itse ollut parisuhteessa sekä vähemmän että enemmän seksiä haluava, eli olen ollut pöydän kummallakin puolella.
Itse olen sitä mieltä, että joskus parin seksuaaliset tarpeet ja yhteensopivuus ei vain natsaa ja tällöin on parempi erota. Ihminen, jota ei juurikaan haluta, voi jonkun toisen kanssa olla hyvinkin aktiivinen ja toisinpäin.
Miksi pitäisi keskittyä seksiin joka on suhteesta vain pieni osa. Joillakin kai halut vie kuin elukkaa kun pitäisi mihen viedä haluja. Uskoisin seksin määrän olevan suhteessa siihen kuinka kumppania on kohdeltu ja suhtauduttu hänen muihinkin toiveisiin.
Jos tarkastalee omaa asennetta taaksepäin niin luultavasti se selittää miksi asiat ovat niin kuin ovat. Ei naiset ole sen haluttomampia kuin miehetkään, vai mistä tulevat tarinat "miehistä jotka eivät anna"?
Mikä näistä asioista tekee ne niin vaikeiksi? Ehkä minä näen vain osan omalla putkella.
tuo kommentti pitää paikkansa . Huomioimme toisiamme kaikilla muillakin tavoilla. Kun kokee itsensä hyväksytyksi ja puolison suunnalta arvostetuksi, on helpompi vapautua myös sängyssä.
Samaa mieltä! Ei hyvä seksi synny pelkästä yhdynnästä.Alkuinnostuksen jälkeen on keksittävä yhteinen syy, miksi jatketaan yhdessä. Se vaatii pidemmänpäälle myös henkistä yhteyttä. Parin välistä kiintymystä ja luottamusta, joka kasvaa tekojen, huomioimisen ja sanojen kautta. Toisen läheisyys pitää tuntua hyvältä, että seksikin sujuu. Jos joku mättää se heijastuu heti niin intiimiin asiaan kuin seksi.
Ei seksiin tarvitsekaan keskittyä, ei lainkaan, jos sen määrä ja laatu suhteessa haluun on riittävä. Kun halut ja toteutumat poikkeavat toisistaan riittävästi, silloin ei suhteessa muuta olekaan näennäisesti kuin seksi; kaikki pyörii sen ympärillä. Tätä ei voi ymmärtää, ennen kuin itse on asian kokenut. En olisi itsekään vuosi sitten ymmärtänyt, kun hellyyttä, seksiä yms. oli pari kertaa viikossa. Toista on nyt, kun en ole saanut halata tai suudella vielä tämän vuoden aikana...
Mitä tulee kumppanin kohteluun, se tottakai merkitsee olennaisen paljon. Mutta entä, kun puoliso sanoo, että kaikki on hyvin, ei vain läheisyys kiinnosta? Ja yli 10 vuotta on mennyt hyvin, lapsia on...Sitten ihmetellään, kun toinen alkaa kuukausien puutteen jälkeen kiukuttelemaan!
Edelleen olen sitä mieltä, että kun pitää huolen suhteen fyysisistä tarpeista, henkisiin asioihinkin jaksaa paneutua paremmin. Eihän oikein nälkäisenä jaksa ajatellakaan, tai jos oikein kovasti väsyttää, niin alkaahan sitä kiukuttamaan ja kaikki tuntuu olevan huonosti. Fyysinen läheisyys luo myös henkistä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, joka varmasti heikkenee, jos eletään ns. ystävyyssuhteessa.
Niin, yleisesti puhutaan seksistä kun oikeastaan tarkoitetaan rakastelua, jos on kysessä avioliitto. Minäkin teen niin, mutta tässä keskustelussa oikeaastan olen kyllä tarkoittanut puhua molemmista asioista.
Tässä minun ongelmassani on kysymys juuri päinvastaisesta, eli liian vähäinen fyysinen puoli ( seksi, rakastelu, hellyys ) on johtanut siihen, että henkinen yhteys on kadonnut arjen harmauteen.
Jos toista kohtelee kuten ystävää, myös tunteet muuttuvat helposti "ystävällisiksi". Seksi nimittäin vapauttaa niitä mielihyväntekijöitä ( hormoneita? ) elimistössä, joita suhteen alkuaikoina esiintyy ilman seksiäkin. Suhteen edetessä näiden hormonien määrä vähenee, jolloin siis tarvitaan fyysistä toimintaa saman olotilan saavuttamiseksi. Toki eroja on yksilöittäin, mutta näin käsittääkseni noin periaatteessa. Saa korjata, jos joku tajuaa tämän fysiologisen puolen paremmin!
Eli rakastelkaa, vaikka ei aina haluta, jos haluatte pitää suhteen elossa!
Jos minua ei haluta niin en myöskään pane. Koska silloin ei seiso.
Hankala tilanne, en kiistä. Ehkä kuitenkin asioiden erottaminen ei ole hyväksi. Molempia tarvitaan niin fyysistä kuin henkistä.
Näin se on usein miehillä, että ensin seksi ja sen myötä tulee se läheisyyden tunne.
Mutta naisilla useimmiten on juuri toisinpäin.
Täytyy olla suhde muuten kunnossa ja tuntea itsensä arvostetuksi jotta sitten hellyys tuntuisi luontevalat ja sitä kautta seksiin syttyisi vaikka ensi huuma on mennyt.
Näin sitten mies on etäinen ja odottaa seksin tuovan lähemmäksi naista ja nainen ei anna seksiä koska ei koe läheisyyttä mieheen.
tilanne ei saisi mennä tähän pisteeseen.
Kuitenkin arjen raskaudessa se vahingossa lipsahtaa kiireessä tähän. Kun vauva on pieni ei ehdi ja jaksa harrastaa seksiä josta nainenkin nauttisi vaan pika seksiä.
Helposti naiselle jää päälle tunne, että on tässä täyttelemässä kaikkien muiden tarpeita muttei omiaan.
Suhde voi olla naisesta toisaalta hyvä, mutta seksi ei enää maistu koska liikaa kotitöistä katuu päälle ja syvällä sisimmässä on katkeruus siitä kun itse täytyy jaksaa aina.
Meillä näin. Olen väsynyt ja en jaksa valvoa seksin takia.
Mies ei anna edes kunnollista hierontaa.
Silti joskus annan, mutta olen jo alkanut haaveilla erinlaisesta miehestä.
Sitten tulee tunne, että kaikki miehet on itsekkäitä ja sitä alkaa poistamaan itsestä seksuaalisuutta jolle ei tyydytystä täältä löydy.
Aika harvassa miehet jotka alun jälkeen viitsivät kunnon esi leikit tarjota.
Jos ryhtyisit minulle "antamaan" en huolisi. Jos odottaisit minun tarjoavan sinulle esileikin, en ryhtyisi. Nykyinen vaimoni odottaa samoja asioita. etsin naisen jonka kanssa yhdessä teemme seksiä esileikein tai ilman. Kummankin panostus on 50 %.
"1. Älä anna säälistä
Jotkut naiset suostuvat pitkäkestoisesti seksiin vain sen takia, että ei se miehen reppana muiltakaan saa, tai siksi, että sen jälkeen se ei vonkaa lisää, vaan pysyy rauhallisena ja käyttäytyy muutenkin kunnolla"
Lähde:http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/200809058212618_lz.shtml
sillä naiset ja miehet ovat erinlaisia juuri seksialueella.
Yhdessä se on se ideaali, mutta jos toinen ei kuuntele toisen toiveita ei se ole yhteistyötä.
Ja keskustella pitäisi koska kukaan ei ole ajatusten lukija.
tarkoitti varmaan sitä, että mies vastavuoroisesti hoitaisi esileikin naiselle, eikä että mies pelkästään hoitaisi esileikit, ja että nainen makaisi odottamassa valmista palvelua. Toisekseen nainen tarvitsee yleensä enemmän kiihottamista fysiologista syistä. Joten jos lähdet ehdottamalla 50% säännöllä, niin metsässä olet, sinä olet lauennut ja naisesi ehkä vasta lämpeämässä. Niin miesten tyypillinen seksimoka oli muuten luulla, että nainen kiihottuu samoista asioista ja yhtä nopeasti, kuin mies. ;)
Meillä on ainakin niin, että mies kyllä kaipaa esileikkiä, muttei älyä sitä antaa, muutoin kun kinuamalla. Eli muutoin menisi suoraan asiaan.
Joka h*vetin kertako se pitää kädestä pitäen näyttää, mitä tehdä?? Juuri tuo vie nautinnon seksistä.
Jos on kylmyyttä arjen kanssakäymisessä, niin kuinka tunteet voi lämmetä illalla pedissä(tai mihin aikaan vaan)? Nämä asiat kulkevat kyllä käsikädessä. Ja onhan se niinkin, että kun petihommat sujuu mukavasti niin on mukava hellitellä pitkin päivää. Olen myös sitä mieltä, että joskus on syytä antaa, vaikka ei niin innokas olisikaan itse. Voi yllättyä itsekkin, kuinka innostuikin lopulta asiasta. Näihin asioihin on varmasti yhtämonta vastausta ja mielipidettä, kun on ihmistäkin. Koitetaan löytää yhteinen sävel.