Viime viikon maanantaina juoksin cooperin testin mikä meni paremmin kuin vuosi sitten. Ihme sinällään koska tänä vuonna en ole juurikaan juossut. No tuossa oli takana melkoiset hiilaritankkaukset viikonloppuna ja ajattelin että kyse olisi siitä, niin ainakin täällä kirjoitetaan hiilarien lisäävän suorituskykyä huomattavasti.
Tänään juoksin saman matkan ja se tuntui ehkä hieman raskaammalta, vaikea sanoa mutta aikaa meni enemmän. Laskin sitten ihan laskimella ja ero oli huima, tänään meni aikaa n.1% enemmän kuin hiilarien avulla. Että kylläpäs oli huima ero ja tuokin todennäköisesti selittyy sillä että viime maanantai oli töissä rauhallinen päivä, kun taasen tällä viikolla olen ollut jo 4,5 päivän edestä töissä ja lenkkikin tuli juostua tuntia myöhemmin kuin edellisellä kerralla.
Että huuhaaksi sitten osoittautui tuo hiilarien tulosta parantava voima tavallisella kuntoilijalla.
Tänään juoksin saman matkan ja se tuntui ehkä hieman raskaammalta, vaikea sanoa mutta aikaa meni enemmän. Laskin sitten ihan laskimella ja ero oli huima, tänään meni aikaa n.1% enemmän kuin hiilarien avulla. Että kylläpäs oli huima ero ja tuokin todennäköisesti selittyy sillä että viime maanantai oli töissä rauhallinen päivä, kun taasen tällä viikolla olen ollut jo 4,5 päivän edestä töissä ja lenkkikin tuli juostua tuntia myöhemmin kuin edellisellä kerralla.
Että huuhaaksi sitten osoittautui tuo hiilarien tulosta parantava voima tavallisella kuntoilijalla.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mutta cooperihan ei ole pitkä matka.
Itse tarvitsen pitkillä lenkeillä banaanin ainakin.
Tarkoitan 15-20km lenkkiä tai päivän taivalluksia.
Mulle tulee vhh:sta tunkkainen olo.
Huomaan sanoin mulle ja olen ollut tammikuusta heinäkuuhun.
En myöskään kokenut mielekkääksi vetää vaelluksilla kuivalihaa tai vastaavaa.
Mutta tokihan lyhyitä lenkkejä heitetään vaikka ilman mitään.
Kun ei ole laihdutuksen tarvetta en osaa sanoa mitä se heille vaikutta itse kyllä lihoin vajaa 3kiloa.
Toki vieläkin syön pitkälle vhh.sti mutta hedelmiä ja ruisleipää joskus karjalanpiirakoitakin. jokainen tekee kuin haluaa.
On vain uskottava itseensä eikä uskottava mitä muut sanoo ja tuntee.
No sen huomaa hyvin tällä palstalla. Viestini koski nimenomaan VHH:ta, niin jo täällä tyrkytetään lisää hiilareita. Jäälleen.
Minulla kyllä onnistuu ihan hyvin parin tunnin pyörälenkit. Alku menee ihan ok, mutta noin 20 minuutin jälkeen saa lisää puhtia ja todellakaan se ei johdu hiilaritankkauksesta vaan siitä että en käytä niitä.
Monelle tuntuu tulevan tunkkainen olo VHH:lla. Mutta siinä vaiheessa kun on tutkittu heidän ruokavapäiväkirjoja niin kukaan ei ole asiaa ihmetellyt. Ovat yleensä olleet mukamas Atkinsilla mutta heillä ei ole ollut mitään hajua asiasta. Kun heitä on sitten neuvottu miten Atkinsia tai VHH:ta on tarkoitus noudattaa niin johan on tunkkaiset olut hävinneet.
Nämä tapaukset on kylläkin ollut ihan jossain muualla kuin täällä, täällähän ei saa kertoa miten VHH:lla tulee hyvä olo. :(
Kuka niitä ruokapäiväkirjoja on tutkinut?
Miten ihmeessä se ravinteikas ja luonnollinen ruokavalio yhtäkkiä onkin niin kauhean vaikea, ettei sitä muka osaa noudattaa?
Miksi kirjoitat tuon vhh lyhenteen isoilla kirjaimilla?
Ihmisten ruokapäiväkirjoja?
Mutta kun sinua ja Mattilaa seuraa olet oikealla tiellä, niinkö?
Eipä tainnut Eviläkään läskillä loikata.
Miksi ei saitten saa kertoa että tulee huono kun tulee ja lihoo. Mutta kun näille fanaatikoille ei sovi kuin oma malli.
Jos joku haluaa koko elämänsä ajan vetää läskiä niin sitten se vetää.
Toivottaisi sinunkin olevan muualla kuin täällä.
Tuossa vastauksessa ei ollut mitään vikaa se oli tasan oma näkemys mutta tietysti väärä kun ei ollut sa kuin sinulla.
Tuskin olet paljon urheillut.
Kuinka paljon parissa tunnissa etenee se onkin sitten eri juttu, eiks je.
Olet olevinasi mukamas muita fiksumpi, yak.
sillä yleisesti tunnettu tosiasia on että pitkäkestoisilla matkoilla rasvat ovat se tärkein energian lähde, mutta sinä tarjoatkin siihen ratkaisuksi banaania.
Haluaisin kuulla tarkemmin mitä oikein mahdoit tarkoittaa.
Missä määritellään miten VHH lyhenne pitäisi kirjoittaa?
Niitä on käynny läpi ihmiset jotka ovat tutustuneet aiheeseen.
Miksi ihmiset eivät osaa luonnostaan noudattaa KTL:n suosittelemaa ruokavaliota?
Heti kun herra negatiivinen keksit jotain oikeaa sanottavaa, niin palataan silloin asiaan.
eteen päin. Lähetä se ravitsemusta ja urheiluterveyttä tutkiviin tiedelaitoksiin, sekä kaikille maailman lyhyen matkan juoksuvalmentajille.
Heille on varmasti järkyttävä tieto, että kerran vuodessa juostun cooperin tulokset voivat vaihdella noinkin radikaaliissa määrin ruokavaliosta riippuen. Olet tehnyt historiaa.
Miksi et pysty kirjoittamaan asiallista viestiä joka koskisi käsiteltävää aihetta? Siksikö kun todettu tosiasia ei ole sellainen kuin sinä haluat?
juoksemme cooperin kerran vuodessa, on muuttujia niin paljon, että ruokavaliolla ei ole mitään merkitystä tulosten suhteen, ellemme ole olleet välillä keskitysleirillä. Siksi.
Eihän se ollut ollenkaan tuon aloituksen pointtina.
Pidä hiilarit vähintään kuukausi 50g tuntumassa ja juokse coopperi. Tee sama testi uudestaan, mutta tankkaa pari päivää hiilareita riittävästi vähintään 300g. Huomaat eron paremmin;D
en näe mitään syytä. Jos tulokset paranee VHH:lla, niin miksi huonontaisin oloani ja laihtumistani älyttämillä hiilarimäärillä?
Energiamäärän voit säilyttää samana vaihdat vain osan rasvoista hiilihydraatteihin kokeen ajaksi. Muutoin kokeesi on ihan turha. Tiede dokumentissä teemalla jokin aika sitten tehtin vastaavanlainen koe ja tulokset olivat huomattavasti paremmat hiilari tankkauksen jälkeen;D
Miksi siis muuttaisin mitään.
Oliko siinä testissä mukana VHH:ta noudattavia ihmisiä?
Siinä sitä taas tehdään VHH-tiedettä. Kyllä kai tuokin juttu on kohta jossain Nutrition Healthness- lehdessä suurin otiskoin, ja sitten sitä esitetään täällä mullistavana havaintona.
On tässä se positiivinen puoli, että nämä liikuntajutut täällä saavat ikänsä sohvaperunana olevat tyypit liikkumaan, edes kokeilemaan coopereita ja ties mitä kuntosaleja, ja vieläpä ne yksi tai kaksi kertaa innoittavat nuo tyypit kirjoittelemaan tänne kuin vanhat tekijät.
Mutta kerropa miten takkkasit itsesi hiilareilla? Et kai kuvittele että hiilaritankkaus käy niin että pelkästään mässytät makeaa mahan täydeltä? No kohtahan varmaan kerrot miten sen teit.
VHH-vastaiset sohvaperunat ja hiilarisyöpöt saadaan aktivoitua liikkumaan. Heille se on ensiarvoisen tärkeää, mutta ensin pitäisi kyllä korjata ruokavaliota ja laihduttaa että jaksaa virkeänä liikkua.
jonka pallomaha, tuttavallisemmin "pallis" kannattelee häntä pinnalla kun hän käy aamukellunnalla uimahallissa tai pallis pomppii edestakaisin hänen köpötellessään sienimetsällä. Siinä Aku Ankka -puvussa vähän palliksen kohdalta kirrasi, mutta nyt varmaan on jo toisin kun on syönyt tukevasti pekonia ja munia, siansilavaa, munuaisia, hapankaalia smetanalla ja päälle kuppi kahvia - tietysti lorauksella kuohukermaa, a vot!
Tällä palstalla tiedettä on se että väitetään että VHH:ta noudattava ei voi harrastaa liikuntaa. Se on mukamas yleisesti hyväksytty tosiasia. Se että käyttäjien kokemukset ovat aivan päinvastaisia niin sillä ei ole mitään merkitystä.
Ja jokainen positiivinen kokemus joista VHH-laiset kirjoitaa yritetään täällä haudata tavalla toiselle. Sinäkin yrität tosiasiat saada katoamaan kirjoittamalla täysin asiattoman viestin. Arvaa vain onnistutko?