ja masentunut

olen 30 vuotias ja 165cm pitkä painan 80 kiloa. haluasin laihtua 30 kiloa mutta kun se on niin hemmetin vaikeaa. haluaisin niin urheilla ja käydä kävelyllä mutta kun en pysty, mulla on niin paha selkärankavika josta ei pääse eroon. saan vaan maata suurin osa päivästä kun en voi istua enkä kävellä kauvaa kun selkää alkaa särkeä, ja sitten kun makaa niin tulee luettua ja samalla popsittua jotain. vituttaa lukea kun jotkut pitäis laihduttaa mutta ilman että ei tarttis liikuttaa eväitäsä. olen ajatellut että olisihan minullakin varmasti helpompaa selän kanssa kun vain pääsis läskeistä eroon, ei vaan ole helppoa kun ei voi liikkua. sain jopa myydä koiranikin kun ei voi viedä sitä lenkille. olen miettinyt kyllä monta kertaa voiko elämästä enään odottaa mitään.
1177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen itse myös ollut aikoinaan lähes 80kiloinen, ja olin tosi masentunut, mikään ei kiinnostanut, ei ulkoilu, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus(olin tuolloin juuri eronnut). Olen muuten 167cm pitkä. Yhtenä päivänä otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että nyt läskit lähtee. Tein totaalisen ruokavalion muutoksen. Ei enää makkarakastikkeita,pizzaa,suklaata eikä muutakaan herkkuja. Söin tummaa riisiä,tonnikalaa(öljyssä) paljon kasviksia,join vettä,kahvista sokeri pois ,leipänä näkkileipä ja söin sen eri aikaan kun muun ruoan. Kun teki mieli makeaa söin omenan tai appelsiinin. Tosin mulla putosi paino vähä liiankin kovaan tahtiin, muut huomasivat sen. Mutta itse tarkkailemalla vaakaa tiedät parhaiten. Tällä hetkellä painan 55kg ja ruokavalioon ei edelleenkään kuulu roskaruoat. Jotta et jää täysin sängyn pohjalle, pyydä jotain ystävääsi ns. kannustajaksi ja muutenkin seuraksi... Kyllä se elämä vielä hymyilee, kun vain jaksaa uskoa itseensä. Onnea yrityksellesi ja hyvää syksyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kärsinyt kirjoitti:

olen 30 vuotias ja 165cm pitkä painan 80 kiloa. haluasin laihtua 30 kiloa mutta kun se on niin hemmetin vaikeaa. haluaisin niin urheilla ja käydä kävelyllä mutta kun en pysty, mulla on niin paha selkärankavika josta ei pääse eroon. saan vaan maata suurin osa päivästä kun en voi istua enkä kävellä kauvaa kun selkää alkaa särkeä, ja sitten kun makaa niin tulee luettua ja samalla popsittua jotain. vituttaa lukea kun jotkut pitäis laihduttaa mutta ilman että ei tarttis liikuttaa eväitäsä. olen ajatellut että olisihan minullakin varmasti helpompaa selän kanssa kun vain pääsis läskeistä eroon, ei vaan ole helppoa kun ei voi liikkua. sain jopa myydä koiranikin kun ei voi viedä sitä lenkille. olen miettinyt kyllä monta kertaa voiko elämästä enään odottaa mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu