Katselin juuri Horizon dokkarin, The day we learned to think, ja pyydän anteeksi että olen puhunut neandertaaleista pilkkaavaan sävyyn.
Arkeologiset löydöt et.afrikassa osoittavat että nykyihminen oli paikan päällä jo 77 000 v. sitten ja pystyi ajattelemaan symboolisesti ts. keskustelemaan eilisestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.
Tämän löydön vuoksi eurooppalaisia neandertaali asutusten löytöjä on tutkittu uudelleen ja havaittu että myös neandertaalit puhuivat ja ajattelivat symboolisesti jo ennen kuin heillä oli kontaktia nykyihmisen kanssa.
Puhekyvyn katsotaan olleen mahdollista fyysisesti n. 200 000 vuotta sitten.
Nämä erilaiset löydöt osoittavat että ihminen kehittyi pitkän satoja tuhansia vuosia kestävänä aikakautena vähitellen. Mitään jumalan kosketusta ei yhtäkkiä tapahtunutkaan 40 000v. sitten, ei mitään mullistavaa geenimutaatiotakaan.
Näiden samankaltaisten primitiivisen taiteen näytteiden ikäero on 33 000 vuotta.
Tutkijat ovat myös sitä mieltä että nykyihminen ei syrjäyttänyt neandertaaleja, vaan että he todennäköisesti kuolivat sukupuuttoon tautiepidemian vuoksi, jonka uudet tulokkaat toivat mukanaan.
Ei ole syytä olettaa etteikö neandertaali olisi joukossamme yhtä lailla kehittynyt kuin nykyihminen, ellei tätä joukkotuhoa olisi tapahtunut.
Voi olla hyvinkin, että evohistoria joudutaan kirjoittamaan uusiksi.
Näyttää siltä että raamattu on satua.
http://www.movie-forumz.org/showthread.php?t=52349
Ps. tarvitset asentaa veohtv:n katsoaksesi koko pätkän tai etsi muualta.

Vastaukset 9
Vanhimmat
että ihmiskunnan kusetus on loppusuoralla ja se on hyvä asia se. Raamattun sanoma on ja pysyy. Näköjään muuta pysyvää tässä maailmassa ei ole.
En ymmärrä, kun koko ajan paljastuu lisää tietoa ja vanhoja virheellisiä uskomuksia korjataan, miksi jotkut haluavat pitää kynsin hampain kiinni totaalisesta valheesta kuten raamatusta ja koraanista??
mikä on raamatun sanoma? Miten se on ja pysyy?
Aatamin ja Eevan voit heittää romukoppaan lelujen sekaan heti kättelyssä.
Maailman ainoa pysyvä asia on muutos. Todista vääräksi, ole hyvä.
Muutos on todellinen asia kyllä minä sen tiedän. Muutos ei vain ole hyvään suuntaan kuten huomaat. Ja tämä muutos johtaa siihen miten on ennustettu. Olen kyllä ottanut asioista selvää aika paljon.
Sinällään hauskaa, että ihmiset, jotka yrittävät kertoa raamattua valheeksi itse todistavat siitä omalla käytöksellään.
H.H.:n foliohattua.
Vai onko teillä sama hattuhylly jo muutenkin?
Eiköhän se siltä ole näyttänyt jo aiemminkin.
ihmiset söivät simpukoita ja koristelivat itseään.
http://www.cnn.com/2007/TECH/science/10/17/early.seafood.ap/index.html
tämähän on hauskaa, faktaa löytyy sen verran kuin jaksaa etsiä. Milloinkahan historiankirjat kirjoitetaan uusiksi.
Neandertaalit soittivat huilua :D
http://dinostampnews.wordpress.com/2008/03/23/slovenia-2007-archeological-finds-the-oldest-flute/
naposteltiin savikulhoista :D
Ei mikään uusi snack näköjään :D
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2007/02/15/AR2007021502130.html