itsemurhan tehneiden omaiset

löytyy keskustelualue:

http://www.itsemurhantehneidenlaheiset.net/

Kyllä tänne hyvin voi kirjoittaa myös. Miksi kuolema ja suru pitäisi jotenkin erotella kuolemantapojen mukaan ? Eihän syöpään kuolleillakaan ole eri sivustoa kuolemanjälkeiselle surutyölle. Minulla on läheinen, joka päätyi samaan ratkaisuun, mutta tunsin itse henkilökohtaisesti tuon itsemurhantehneiden omaiset sivuston tekevän minut vain onnettomammaksi, joten en ole käynyt siellä enää. Voimia sinulle. Aluksi on kauhea shokki, kuten kaikissa äkillisissä kuolemissa. Isäsi oli tarkoitus kuolla näin. Jollakin tavalla me kaikki kuolemme ja päädymme siihen lopulta. Älä syyllistä itseäsi. Uskon, että isälläsi on nyt hyvä olla, hän ei lähtenyt täältä kiusatakseen sinua, vaan siksi, että hänen aikansa oli nyt täynnä. Kaikkea hyvää sinulle, muista, että surun alussa pystyt elämään vain sekunnin, minuutin, hetken ja päivän kerrallaan, muuta sinun ei nyt tarvitse. Suru muuttuu. Jossain vaiheessa huomaat, että kaikki katkseratkin ajatuksesi ovat haihtuneet ja muistat isääsi rakkaudella. Rakkaus on ainut, joka jää. Voimia sinulle surussasi.

otan osaa suureen suruusi. minun isäni teki itsemurhan 5 viikkoa sitten. olen ollut surullinén, vihainen.
jos haluat jutella niin minulle voi laittaa viestiä s-postiin. en tiedä helpottaako se, mutta ainakin me voimme ymmärtää toisiamme.
voimia sinulle.

[email protected]

Olen antanut läheiseni itsemurhan anteeksi viime viikolla.Kesti 37 vuotta tehdä se.Surutyönne tulee olemaan elinikäinen, otan suuresti osaa menetyksiinne.

Siskoni teki itsemurhan vuosi sitten. Kuolema on aina hirveä asia, mutta itsemurha sinänsä tuntuu vielä "tarpeettomammalta" ja väkisinkin miettii, että mitä olisi voinut tehdä toisin tai enemmän. On ollut tosi raskas vuosi ja tunteita laidasta laitaan, vihaa, surua, paniikkia, ikävää, ahdistusta, onneksi myös rakkautta.

Olen aina luullut pystyväni käsittelemään asiat yksin ja olemaan itsenäinen, mutta tässä asiassa tunteista tuli niin hallitsevia, että hakeuduin terapiaan. Se oli ainakin mulle tosi tärkeä asia, sain ne vihan tunteet ja kaikki muutkin tunteet purettua ja keinoja käsitellä ja selvitä. Ei vieläkään helppoa ja hirveä ikävä varsinkin nyt vuosipäivän lähestyessä, mutta jotenkin olen pystynyt pitämään kiinni elämästäni ja hyväksymään, että se oli siskoni ratkaisu, eikä sille olisi voinut tehdä mitään. Hänen viimeinen viestinsä minulle oli, että "rakastan sinua sisko, anna anteeksi, mutta en enää jaksa." Rakkauden ja muistojen ei tarvitse kadota, olen kiitollinen niistä vuosista, jotka hän oli täällä. Jos hänet voisi saada takaisin, tekisin mitä vain, mutta koska ei voi, sille ei vain voi mitään. Elämän on jatkuttava ja täällä on vielä muita ihania ihmisiä. Elämäntarkoitus on kuitenkin olla onnellinen, kaikesta huolimatta.

Minun veljeni teki itsemurhan v1983. Ampui itseään haulikolla suuhun, meidän kotimme yläkerrassa. Aivomössön, verihyytymälammikon ja kallonluusirujen keruu portaikossa oli meidän siskojen työ, kun ruumis oli pussitettu. Äiti oli kotona, kun Veljemme tuli taksilla kotiin kirkonkylältä kertoen taksikuskille,ettei enää tarvitse rahojaan ja antoi kaikki rahansa taksikuskille. tuttu taksikuski soitti isällemme,joka toimi ravintolassa portsarina. Äiti juoksi sukkasillaan 600m päähän naapuriin kertoen, että oli kuullut laukauksen kotoa ja tiesi,että poika ampui varmasti itsensä. Koska hän, äitiäni oli yrittänyt vastustaa sitä, yrittämällä ottaa haulikon, mikä oli tuvassa hirvensarvissa, seinällä. Veljeni sanoi äidilleni, jos vastustat, lähdet mukaan. Äitini roikkui aikansa haulikossa ja antoi periksi.

EI OLE KOHTALOTOVETEITA