kertokaa ihmiset

te nuoret kiirehditte...

On ihan normaalia että tuntee kaipuuta omaan itsenäiseen elämään jos sitä ei koskaan ole kokenut. Se on tärkeää aikaa, oppii elämään itsensä kanssa. Oppii tuntemaan itsensä ja sen mitä haluaa, miten tahtoo elää. Kokee millaista on olla vastuussa yksin itsestään ja elämästään.

Tämä vaihe ei tosin ole välttämätön. Ei entisaikaankaan eletty yksin sinkkuina. Ympärillä oli perhe. Ensin vanhemmat, ja sitten tavallisesti aviopuoliso ja omat lapset. Ei ollut tätä nykyajan itsenäistymisvaihetta niin suuressa mittakaavassa kuin nykyään. Pärjäsivät ihmiset silloinkin.

Nykyään asiaa vaikeuttaa jatkuvat valintojen suurmarkkinat. Pitäisi kokea yhtä ja toista, kokeilla kaikkea, tehdä muutoksia, ja "tavaraa" riittää. Tekeekö se välttämättä kuitenkaan ihmisistä onnellisempia? Useammat jäävät yksin, niin monet ovat yksinäisiä eivätkä löydä mitään kestävää. Mahdollisuuksien kirjo luo myös paineita, useimmiten aivan turhiakin.

Ymmärrän ahdistuksesi. Olet nuori, ja sinusta tuntuu että sinulla on nyt kaikki mitä elämältä edellytetään, ikäänkuin edessä ei olisi enää mitään yllättävää ja mullistavaa. Useimmat tarvitsevat oman yksinelämisen aikansa, hurvittelunsa ja kokeilunsa että saavat mielenkiintonsa tyydytetyksi ja kokisivat elävänsä ja ottavan kaiken irti elämän monista mahdollisuuksista. Sitten vasta pystytään sitoutumaan kunnolla, kun huomataan, mikä onkaan tärkeintä, eikä tavoitella kuuta taivaalta kun tietää ettei sitä saa.

Yleisesti ajateltuna, elämää ja kohtaloita nähneenä, voisi sanoa, että yleensä ikäisesi ovat liian nuoria ja kokemattomia sitoutumaan loppuelämää ajatellen. Kun muistelen itseäni sinun ikäisenäsi, ja vertaan pariakin vuotta eteenpäin, merkittävää muutosta persoonassani ja toiveissani oli tapahtunut. 19-vuotias ei ole vielä aikuisen tasolla. Niin nuorena ei vielä useinkaan tunne itseään. Luultavasti katuisin nyt jos olisin sen aikaisilla kriteereilläni valinnut elämänkumppanin.

Tämä kuitenkin on yksilöllistä. Jotkut ovat kypsempiä kuin monet vanhemmat. Et ole ainoa joka on sitoutunut noin nuorena. Tunnen pareja, jotka ovat olleet teinistä vanhuuteen yhdessä. Ja onnellisia. Vaikeuksia tulee kaikille, se on selvä, mutta ehkä juuri kypsyys ja elämänkokemus auttavat käsittelemään ne asiat paremmin, aikuisen tavalla, ja kun on takana jotain mihin verrata, ja on oppinut virheistä. Sinun ikäisellesi moni asia on maailmankaatava, mikä kymmenen, tai parikin vuotta vanhemalle on varsin merkityksetöntä. Toisaalta kun on alusta asti yhden kanssa sitoutuneena, tuntee sen ihmisen ainutlaatuisen hyvin. Kasvatte yhdessä. Mutta saatatte myös kasvaa erillenne. Se on suurimmista vaaroista nuorten liitoissa.

Mitä sinä haluaisit elämältä? Mitä kaipaat? Mikä on sinulle tärkeintä? Mieti tarkasti.

Haluat ehkä kokeilla siipiäsi, ja siihen sinulla on vapaus ja täysi oikeus. Muista kuitenkin, että kun kerran olet tuon verran isoa vastuuta ottanut niskoillesi, eli sitoutunut elämä toisen ihmisen kanssa, sinun on kannettava vastuutaakkaan verrattuna yhtä isot seuraukset. Sinun elämäsi muutokset ovat toisenkin elämän muutoksia. Nyt ei auta valittaa ja vedota nuoruuteesi, olet itse vapaaehtoisesti astunut aikuisten maailmaan tekemällä aikuisten päätöksiä. Jokainen tekee virheitä, mutta nyt ainakin opit, että on pakko miettiä ottamiensa askelien seurauksia. Ja miettiä miten kypsä oikeasti on mihinkin asiaan.

Voisit nyt esimerkiksi muuttaa asumaan yksin toistaiseksi, ei ole pakko erota heti. Keskustele miehesi kanssa avoimesti ja rehellisesti tuntemuksistasi, niin ehkä löydätte yhteisen ratkaisun mikä tyydyttää molempia. Älä kuitenkaan jätä miestä epätietoisuuden vallassa odottamaan epämääräisiä ikuisuuksia milloin tulet takaisin, vai tuletko ollenkaan. Tuskinpa hänkään siihen suostuu. Jonkinlainen isompi päätös tuossa olisi tehtävä. Mutta korostan, ettei se välttämättä ole juuri ero. Mieti mitä oikeasti haluat, realistisesti, ennenkuin teet lopullisia ratkaisuja.

Voitte sopia yhdessä vapautesi rajat. Jos täyden riippumattomuuden ja vapauden haluat, ero olisi paikallaan.

Mitä sinä siltä itsenäisyydeltä haluat? Mainitsit tuossa, että kipinä suhteestanne on kadonnut, muuten menee hyvin ja rakastatte toisianne. Toisinsanoen alkuhuuma on ohi, ja arki on saapunut. Se tapahtuu kaikille. Aivan kaikille. Sitä et pääse pakoon miestä vaihtamalla ja kokeilemalla. Kyllä sinä varmasti rakastuisit uudelleen, jopa moniin, mutta löydät itsesi samojen ajatusten kanssa ennemmin tai myöhemmin uusissa suhteissasi; alkuhuuma, kipinä, kadonnut. Muissa miehissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Ehkä joku on sinulle sopivampi kuin nykyinen, ehkä ei. Elämä on yhtä suurta riskiä. Mikään valintasi ei varmista onnellisuuttasi pidemmän päälle. Ainoa vakaa onni löytyy omasta itsestä ja elämän asenteestasi. Jos nyt eroat, saatat katua syvästi vuosien päästä. Kaikki kun eivät ikinä löydä ihmistä ketä rakastaa ja keneltä saa vastarakkautta ja turvaa, vakiintumista. Se, missä olet nyt, on useimpien varttuneempien unelma.

Tuo voi olla vaihe, niinkuin ajattelit. Parinkympin kriisiä, tiedä sitä. Jos sinua oikeasti ahdistaa paljon, ja on ahdistanut pitkäjaksoisemmin, useita kuukausia, kannattaisi tehdä jotain. Aloita keskustelemalla miehen kansaa mahdollisesta ratkaisusta. Päätä kuitenkin sinä lopullinen askel. Mutta harkitse tarkkaan! Ehkä parempi odottaa hieman jos vaikka mieli muuttuisi(ellei tilanne ole sietämätön), kun voit lähteä myöhemminkin, toisin kuin palata, jos ero tulee.

Voisit koittaa hakea vapaudentunnetta muutakin kautta. Harrastukset, tyttöjenillat, ehkä reissu jonnekin ihan yksin ottamaan etäisyyttä, vaikka ulkomaille asti pariksi viikoksi tai enemmän. Jotain radikaalia, selviytymistä omin neuvoinesi. Voisit etsiä itseäsi rauhassa. Sitä erillään asumista myös suosittelisin. Voi olla, että kaipaat pian takaisin entiseen, koska yksin oleminen ei ole mitään herkkua, ja suurin osa ihmisistä kamppailee päästäkseen siitä pois. :)

lähteä vaikka opiskelijavaihtoon jos vain mahdollista. siellä asiat voisi selkiintyä ja saisi ottaa myös etäisyyttä eikä silti tarvitsisi erota.

vaikka lähtisit nykyisestä suhteestasi, en yhtään epäile, ettetkö löytäisi uutta rakkautta jossain vaiheessa.

yksin asuminen voi olla myös ihan nautittavaa, vaikka joku toisin mainitsikin. riippuu aivan ihmisestä ja kuinka itsenäinen ja aktiivinen muuten on.

jos et ole aiemmin deittaillut muita miehiä, et voi myöskään tietää, ettetkö löytäisi sopivampaa kumppania.

itse olin 18-19v umpirakastunut ja tunsin olevani oikean ihmisen kanssa, mutta nyt muutaman vuoden jälkeen huomasin olleeni täysin väärässä. ja löysin oikeamman. :)
näin jälkeenpäin myöskin noita vuosia kun muistelen niin kyllä itsenäisyyteen oli pitkä matka vaikka silloin tunsikin olevansa "ihan aikuinen". tietysti aivan yksilöllistä tuo, mutta itse sitä ei voi tietää.