Risto Koivula
Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto, Konetekniikan osasto
PL 20, 53851 Lappeenranta
tel. 05-6212445
[email protected]
Etelä-Karjalan Kesäyliopiston kurssin Tieteenfilosofia harjoitustyö v. 1998
Hyväksynyt: Sami Pihlström
MATERIALISTISEN DIALEKTIIKAN TOTUUSKÄSITYKSESTÄ SOVELLETTUNA TEKNISIIN TIETEISIIN
Johdanto
Dialektinen materialismi (DM) on entisessä Neuvostoliitossa nykyiseen muotoonsa kehitetty tieteenfilosofinen lähestymistapa, joka perustuu mm. Karl Marxin, Friedrich Engelsin ja V. I. Leninin filosofisille töille. Myöhemmistä teorioista suuri vaikutus DM:in on ollut suhteellisuusteorialla, kvanttimekaniikalla, L. S. Vygotskin ns. kulttuurihistoriallisella kielellisellä tajuntateorialla ja kaaosteorialla.
Dialektinen materialismi asettaa filosofian peruskysymykseksi kysymyksen tajunnan ja todellisuuden suhteesta sekä maailman, ns. objektiivisen todellisuuden, periaatteellisesta tiedostettavuudesta, joihin DM olettaa johdonmukaisesti ns. tieteellisen realismin /8/ mukaisen ratkaisun: Tajunta on korkeasti järjestäytyneen materian ominaisuus, joka voi olla olemassa vain ihmisen (tai muun vastaavan ns. sosiaalisessa liikemuodossa elävän kielellisesti kommunikoivan olennon) aivoissa. Maailma on tiedostettavissa aistimustemme, kielen ja käytännöllisen toimintamme välittämänä ulkoisen todellisuuden heijastuksena tajunnassamme ilman, että esimerkiksi mitkään synnynnäiset ”aprioriset” ikuiset ei-yhteiskunnalliset ajatusmallit voisivat tälle asettaa historiallisesti pysyviä esteitä, tai että jotkin todellisuuden puolet olisivat ”tuomittuja” ikuisesti jäämään tiedostusprosessin ulkopuolelle.
Tieteen tehtävä on DM:n mukaan objektiivisen todellisuuden kohteiden ja ilmiöiden, erityisesti luonnon ja yhteiskunnan lakien heijastaminen ennen kaikkea teorianmuodostuksen kautta. Objektiivisuutta omaavat, suhteellisesti todet, sisällöltään havaitsijasta riippumattomat teoriat johdannaisineen toimivat käytännöllisen toiminnan suhteellisen luotettavana teoreettisena perustana, tietona. Tietynlaisiin tutkimuskohteisiin liittyvien teorioiden järjestelmä on tieteenala, esimerkiksi fysiikan, kemian ja biologian tutkimuskohteena on luonnon prosessien sisältö, matematiikan tutkimuskohteena ovat kohteiden määrälliset suhteet ja avaruudelliset muodot, muodollisen logiikan, joka on siis erityistiede, tutkimuskohteena on kielellisten järjestelmien muoto /3/. Tieteenalan olemassa olon edellytys on objektiivisen tutkimuskohteen olemassaolo, tätä edellytystä eivät DM:n mukaan täytä esimerkiksi teologia (ymmärrettynä ”jumalien” tutkimukseksi) tai ”filosofinen antropologia” (ymmärrettynä ”ikuisen ihmisluonnon” tutkimukseksi), niissä on (ainakin DM:n mukaan) kyseessä jokin muu yhteiskunnallisen tajunnan ilmiö kuin tiede.
Tieteenalat jaetaan ensinnäkin tutkimuskohteen lainalaisuuksien tyypin mukaan ihmistieteisiin (gumanitarnye nauki), joita ovat esimerkiksi yhteiskunta-, kieli- ja historiatieteet sekä luontotieteisiin (jestestvennye nauki), joita ovat perusluonnontieteiden (prirodnye nauki) ohella myös matematiikka sekä informaatio-, systeemi- jne tieteet /3/.
Edelleen tieteenalat jaetaan perustieteisiin (osnovnye nauki), kuten fysikaalisiin, biologisiin ja yhteiskuntatieteisiin, sekä sovellettuihin tieteisiin (prikladnye nauki), kuten teknisiin, lääke-, maatalous-, hallinto-, kasvatus- jne tieteisiin, johon jakoon palataan /4/.
DM ei tunnusta kaikille tieteenaloille samanlaisen metodologian mahdollisuutta, jota ajoivat takaa esimerkiksi loogiset empiristit. Erityisesti tehdään ero materian eri liikemuotojen välillä, joita ovat ainakin fysikaalinen (laajasti), biologinen ja sosiaalinen eli yhteiskunnallinen /2/. Ylemmän liikemuodon piirissä johtavat, keskeiset, olennaisimmat lainalaisuudet eivät palaudu eli redusoidu alemman liikemuodon lakeihin, viime mainitut ovat vain edellytyksinä, eräänlaisena kasvualustana edellisille. DM on siis ns. emergenttiä materialismia, jossa tunnustetaan periaatteellisesti uudenlaisen laadun syntymismahdollisuus materian itsekehityksessä /8/. Tämä merkitsee mm. sitä, että meillä on mahdollista olla testattua totta tietoa esimerkiksi psyykkisistä prosesseista, vaikka näiden eräänä perustana olevat biokemialliset, molekyylibiologiset rakenteet ja prosessit olisivatkin vielä suhteellisen tuntemattomia. Aivan samoin esimerkiksi ydinvoimateknologiassa olennaisten ilmiöiden puitteissa nykyinen atomiteoriamme on mitä ilmeisimmin tosi, vaikka sitten atomitason ilmiöitä edelleen selittävässä kvarkkiteoriassa ilmenisikin vastaisuudessa jotakin olennaista korjaamisen varaa.
Olemisen yleisimpiä, kaikille tieteenaloille yhteisiä piirteitä ja lainalaisuuksia, kuten syy- ja seuraussuhteita, sisällöllisiä ja muodollisia (kuten informatiivisia) prosesseja, materian ja liikkeen ja näihin liittyen ajan ja avaruuden, ykseyden ja erillisyyden, määrän ja laadun, mahdollisuuden ja todellisuuden jne. kysymyksiä tutkivaa tieteenalaa nimitetään (objektiiviseksi) dialektiikaksi /2/. Jos jonkin dialektiikan osa-alueen ilmiöitä ja lakeja onnistutaan formalisoimaan ja matematisoimaan, syntyy uusi erityistiede. Näin tapahtui mm. syy ja seuraus sekä sattuma ja välttämättömyys -kategoriapareihin liittyen kaaosteorian syntyessä.
DM ei sulje silmiä erilaisia yhteiskunnallisia etuja heijastavien ideologioiden vaikutukselta tietojemme piirissä eikä myöskään tieteessä /2/. Tieteellinen tiedon aukkopaikat täytetään, halusimme sitä tai emme, todistamattomilla ideologisilla selityksillä esimerkiksi kokonaisvaltaisen fysikaalisen maailmankuvan, ihmiskuvan tai yhteiskuntakuvan muodostamiseksi, jotka osaltaan ohjaavat uuden tieteellisen tiedon etsintää. Fysikaalisen maailmankuvan, ihmiskuvan ja yhteiskuntakuvan muutokset ovat aloillaan tieteellisiä vallankumouksia, joissa edellisen kuvan ideologiset ainekset (ja joskus jopa osa sen avulla kerätyistä tosiasioistakin) kumotaan (dialektisesti) ja korvataan uusilla, aikanaan mitä todennäköisimmin myös joiltain osin ahtaiksi käyvillä asettamuksilla. /6/ Luontotieteissä ideologia on eriytettävissä tieteellisestä tiedosta helpommin, sen sijaan ihmistieteissä (jotka toki nekin voivat saavuttaa objektiivista tietoa) ideologisten etunäkökulmien vaikutus on väistämätön; me tiedämme, että tieteellisen ja ideologisen tiedon raja on olemassa, mutta vasta historiallisesti todentuu, missä se esimerkiksi juuri nyt sijaitsee /2/. Tarkastellessaan objektiivista todellisuutta tieteellisesti jonkun intressiryhmän kannalta yhteiskuntatieteen on perusteltava tieteellisesti ”puolueellisuutensa” /2/, jotta kyseessä todella voisi olla tiede eikä esimerkiksi (vain) bisnes tai politiikka.
Uutta tietoa koskevat hypoteesit asetetaan periaatteessa aina ideologisista lähtökohdista, sillä ideologia on jo määritelmänsä mukaan tietoa (tai ”tietoa”), jonka objektiivisuudesta joku on vakuuttunut, mutta jota ei ole ainakaan vielä tieteellisesti osoitettu todeksi. Tieteellinen ideologia on sellainen, jossa ideologisille hypoteeseille asetetaan periaatteessa samat pätevyysvaatimukset (esimerkiksi periaatteellinen empiirinen testattavuus) kuin tieteellisillekin.
Tieteellisenä maailmankatsomuksena DM ei voi sitoutua mihinkään _tiettyyn_ fysikaaliseen maailmankuvaan (joista ns. big bang on nykyisin vallitseva), puhumattakaan, että se ryhtyisi luomaan erityistieteistä riippumatta ”omaa” maailmanmalliaan, kuten tekivät aikanaan ns. luonnonfilosofiat /3/. Tieteenfilosofiahan juuri tutkii mm. eri maailmankuvien vaikutusta tiedon kehitykselle historiallisesti ja loogisesti. Tarkasti ottaen tiede ei voi _ehdottoman kategorisesti_ sitoutua edes puhtaasti yhteiskunnalliseen psyykemalliin, sillä esimerkiksi psykologiassa ja psykiatriassa on konkreettisen tutkimuksen kysymys, voisiko esimerkiksi jollakin poikkeavuudella olla geneettisiä syitä. Todistamisvelvollisuus on kyllä synnynnäisten psyykkisten ilmiöiden olemassaolon olettajalla /11/, ja ilman muuta selvää on, että sellaisista ”tiedosta” sosiaalisesti omaksutun kanssa kilpailevana olisi tiedostusprosessin kannalta ja muutenkin pelkkää harmia. Biologiseen ja sosiaaliseen liikemuotoon kuuluvat ilmiöt voidaan kuitenkin kategorisesti erottaa toisistaan, sillä yhteiskunnalliset lainalaisuudet eivät ole mitään yksilöllisen tajunnan lainalaisuuksien ”kuvia”, vaan pikemminkin päinvastoin /2/.
Tarkasti ottaen objektiivisen tieteellisen löydön merkitys varsinkaan luontotieteissä ei juuri riipu siitä, mitä alunperin ideologisesti on lähdetty etsimään, eikä siitäkään kenen etuja tai ennakko-oletuksia se lyhyellä tähtäyksellä tukee, ja kenen heikentää: Mendelin ja Pasteurin löydöt vahvistivat ensi vaiheessa aikansa kreationistien, luomisoppiin uskovien, ideologisia asemia (mikä oli ainakin Mendelin tarkoituskin), sillä nimenomaan aikansa tieteellisen, periaatteellisesti testattavissa olevan, maailmankuvan kannattajat uskoivat tuolloin yksinkertaisten olioiden alkusyntyyn ja hankittujen ominaisuuksien periytymiseen (voidakseen olla turvautumatta mielestään vielä epätyydyttävämpiin selityksiin), mutta olivat sillä kertaa väärässä.
Ideologioiden suhteen on siis syytä olla tieteessä vapaamielinen. Pahin ajateltavissa oleva mahdollisuus kuitenkin on, että nimen oman tieteellinen maailmankatsomus työnnettäisiin hallinnollis-terroristisin keinoin vaikkapa hyvinkin tilapäisesti sivuraiteelle.
Dialektinen logiikka tieteenä ajattelun kehityslaeista ja suhteesta todellisuuteen
Ajattelun yleisimpiä liikelakeja sekä sen ja todellisuuden keskinäisiä suhteita tutkivaa tieteenalaa nimitetään dialektiseksi logiikaksi. Lyhyt filosofian sanakirja /5/ määrittelee seuraavasti:
”Dialektinen logiikka on tiede ajattelun yleisistä laeista ja liikevoimista, objektiivisen todellisuuden tiedostamisen teistä tieteellisen ajattelun keinoin, tiede, joka tutkii filosofisten kategorioiden keskinäisiä suhteita.
Dialektista logiikkaa ei ole olemassa ilman dialektiikkaa, oppia kehityksen yleisimmistä lainalaisuuksista. Dialektisen logiikan pääkysymys on kysymys totuudesta ja sen saavuttamisen teistä. Se kartoittaa perusvaatimukset, joita ajattelun tulee seurata kutakin kohdetta tutkittaessa. Näitä ovat vaatimukset kohteen objektiivisesta tarkastelusta kaikkine ominaisuuksineen, yhteyksineen ja suhteineen, liikkeessä olevana, kehittyvänä. Dialektinen logiikka alleviivaa ihmisten käytännöllisen toiminnan määräävää roolia materiaalisten objektien tiedostamisessa, vain käytäntö mahdollistaa näiden kohteiden eriyttämisen todellisuuden ilmiöiden loputtomasta virrasta, osoittaa niiden ihmiselle merkittävät ominaisuudet, todentaa, missä määrin oikein ne on ajattelussa tiedostettu.”
”Todella tunteakseen kohteen on hallittava, tutkittava sen kaikki puolet ja ”välitykset”, tämä on tärkeintä. Toiseksi dialektinen logiikka edellyttää, että kohde on tiedostettava sen kehityksessä, itseliikunnassa. Kolmanneksi inhimillisen käytännön tulee sisältyä kohteen ”täydelliseen” määrittelyyn niin totuudellisuuden kriteerinä kuin kohteen suhteen määrittäjänä (opredelitel) siihen, mikä on hyödyllistä ihmiselle. Neljänneksi dialektinen logiikka opettaa, että ”abstraktia totuutta ei ole”, totuus on aina konkreettinen” (Lenin).
”Dialektisen logiikan tärkeä periaate on tarkastella ilmiöitä vastakohtien ykseytenä, mitä ilman on vaikea saada käsitystä niiden omalakisesta kehityksestä, päästä niiden olemukseen. Dialektinen logiikka on ”ristiriitojen logiikkaa”, se tarjoaa metodin heijastaa ajattelussa kohteiden objektiivisia ristiriitoja. Se myös paljastaa itse ajattelun ristiriitaisen luonteen, vastakkaisten puolten ja menetelmien ykseyden sen piirissä, analyysin ja synteesin, induktion ja deduktion, abstraktin ja konkreettisen, loogisen ja historiallisen (sekä empiirisen ja rationaalisen, RK). Tiede pyrkii objektiiviseen totuuteen, kiinnittäen tiedostuksen tulokset ajattelumuodoiksi: käsitteiksi, lauseiksi, päätelmiksi (ja teorioiksi, RK). Näiden muotojen tutkimus on aina ollut logiikan tehtävä.
Dialektinen logiikka ei tarkastele näitä ajattelumuotoja muuttumattomina, toisistaan erillisinä, vaan keskinäisessä yhteydessä, liikkeessä. Ajattelumuodot ovat aina sisältöpitoisia, ne muuttuvat inhimillisen tiedon tunkeutuessa syvemmälle ulkoisen maailman kohteisiin ja ilmiöihin ja paljastaessa tämän yhä uusia ominaisuuksia ja suhteita.”
”Dialektinen logiikka ei kumoa välttämättömyyttä muodollisessa logiikassa, joka tutkii ajattelumuotojen loogista rakennetta abstrahoituen niiden konkreettisesta sisällöstä. Dialektinen logiikka käyttää muodollisen logiikan kuten muidenkin tieteenalojen tuloksia muodostaessaan ajattelun yleisiä liikelakeja kohti totuutta.”
Termiä ´logiikka´ käytetään siis kaikista tieteistä, joiden tutkimuskohteena ovat ajattelun lainalaisuudet, ei vain kielellisten järjestelmien muotoa ilmaisevista muodollisista logiikoista.
´Dialektinen ristiriita´ merkitsee ennen kaikkea kehityksen sisäistä liikevoimaa, mikä se kulloisessakin konkreettisessa tilanteessa sitten lieneekin. Muodollislooginen ristiriita ei (yleensä) ole dialektisen ristiriidan heijastuma, vaan se on ristiriita kielellisessä järjestelmässä, jossa kohde on kuvattu, ja yleensä merkitsee sitä, että kuvauksessa on jotakin vialla, että se ei ole objektiivinen. Toisinkin voi olla, esimerkiksi lauseiden ”Valo on hiukkasvirtaa” ja ”Valo on aaltoliikettä” ristiriita palautuu nimenomaan hiukkasen ja aallon, aineen ja energian, materian ja liikkeen objektiiviseen dialektiseen vastakohtaan, ja nämä muodollisloogisesti ristiriitaiset lauseet ovat siis periaatteessa molemmat tosia (eikä tästä silti voida päätellä, että valo-opissa mikä tahansa lause olisi voimassa). (DM:n mukaan ei ole olemassa materiaa ilman liikettä, eikä liikettä ilman materiaa. Toisin olettavat mm. ”kilpailevat” mekanistinen materialismi ja energetismi.) Käytännössä yksi ja sama kohde, valo, oli pitkään muodollisloogisten ristiriitojen välttämiseksi mallinnettava kahdella eri teorialla, aalto- ja hiukkasvalo-opilla, joiden välinen vastakohtaisuus on sittemmin uuden ja yleisemmän teorian myötä kumoutunut.
Materialistinen dialektinen logiikka on siis ennen kaikkea käsitteen- ja teorianmuodostusoppia, joka ei tunkeudu _muodollisten logiikoiden_ alueelle, osoittaen kuitenkin näiden kuten muunkin tiedon suhteellisuuden. Se ei ole vaihtoehtoinen formaalinen päättelymenetelmä erityistieteille eikä anna ”oikoteitä” erityistieteellisiin tuloksiin /10/.
Dialektinen logiikka tarjoaa tieteellisen näkökulman sellaisiin yleiskäsitteisiin, kategoriapareihin, kuten ´sisältö ja muoto´, ´syy ja seuraus´, ´määrä ja laatu´, ´sattuma ja välttämättömyys´ jne., joita ilman erityistieteet eivät tule toimeen, mutta joita toisaalta yksikään erityistiede ei tyhjentävästi selitä. Nämä ovat niin sanottuja dialektisia vastakohtapareja, joita ei ole olemassa ilman toisiaan, ja jotka eivät ole ns. kategorisesti toisensa pois sulkevia muodollisloogisia vastakohtia. Kahden eri käsitteen ero palautuu usein joidenkin dialektiikan kategorioiden väliseksi eroksi, esimerkiksi ´syy´, dialektiikan kategoria sekin, suhtautuu ´aiheeseen´ suurin piirtein samoin kuin ´materia´ ´informaatioon´. Materialistisen dialektiikan mukaan kategoriat ovat, kuten muutkin (todet) käsitteet, objektiivisten ilmiöiden subjektiivisia kuvia, kulttuurisesti omaksuttuja ja muun aistikokemuksemme vahvistamia malleja, tajunnassamme /10/.
Materialistista dialektista logiikkaa ei pidä sekoittaa idealistisen hegelistisen dialektiikan kanssa, jota ansiokkaasti käsittelee esimerkiksi lähde /7/. Oppien perusero on niiden totuuskäsityksissä: Materialistisessa dialektiikassa se on aristoteelisen korrespondenssiteorian mukainen ajatuksen, nyt viime kädessä teorian, vastaavuus kohteensa kanssa, hegeliläisessä dialektiikassa päin vastoin kohteen vastaavuus ajatuksensa, tässä tapauksessa yleensä käsitteensä eli ´ideansa´ kanssa, kuten ilmauksissa ´tosi saksalainen´ tai ´oikea tiedemies´ /7/. Hegelistisenkään dialektiikan ei sinänsä tarvitse olla pelkkää humpuukia siinä mielessä, etteikö sen kuvaamaa ajattelua olisi kautta aikojen esiintynyt yhteiskunnassa, ja etteikö hegelistinen käsitteenmuodostus saattaisi olla suorastaan välttämätöntäkin kulttuurin joidenkin puolien kehitykselle, mutta se ei ole objektiivisen todellisuuden systemaattisen tiedostusprosessin eikä siis tieteen dialektiikkaa.
Perus- ja sovelletut tieteenalat, perus- ja soveltava tutkimus
Tekniset tieteet kuuluvat tyypillisimpänä esimerkkinä ns. sovellettuihin tieteenaloihin, niiden perustutkimuskohteena ovat teknisten järjestelmien objektiiviset lainalaisuudet. Teknisiä järjestelmiä ovat fysiikan, kemian, matematiikan ja informaatioteknologian laeille rakentuvat hyödykkeet ja tuotantovälineet. Teknisiin tieteisiin eivät kuulu esimerkiksi lääke-, maatalous- tai taloustieteet, joiden tutkimuskohteet omaavat itsenäisen kehitysmahdollisuuden, vaikka nämäkin tieteet kuuluvat pääosin sovellettuihin tieteisiin, ja niiden tutkimus hyödyntää myös teknisten tieteenalojen kehitystä ja luo näille haasteita ratkaistavaksi /5/.
Laki on yleinen, olennainen ja välttämätön yhteys ilmiöiden välillä /12/. Tämä lause koostuu muuten yksinomaan dialektiikan käsitteistä. Teoria, sanan ns. suppeassa merkityksessä, jos se on tosi, kuvaa luonnon tai yhteiskunnan lain oikein. Lakia ei voida luoda tai hävittää muuttamatta samalla itse kohdetta joksikin olennaisesti muuksi kohteeksi. Laki on siis objektiivinen, tajunnastamme riippumaton, mutta sen ei tarvitse olla ikuinen, vaan se voi olla ja usein onkin, historiallinen. Sen ei tarvitse olla myöskään deterministinen, aina välttämättä tietyllä tavalla toteutuva, vaan se voi olla, ja tarkasti ottaen lähes aina onkin, tilastollinen tai kaoottinen, se voi ilmentää myös kohteen tendenssiä, taipumusta, pyrkimystä kehittyä tiettyyn suuntaan, kuten esim. taloudelliset tai populaatiolait /2/.
Sikäli kuin määrittelemme tieteenalan tiettyyn tutkimuskohteeseen liittyvien teorioiden ym. tutkimustiedon kokonaisuudeksi, jakoa perus- ja sovellettuihin tieteenaloihin ei pidä sekoittaa tieteellisen toiminnan jakoon perus- ja soveltavan tutkimuksen sekä tuotekehityksen osa-alueisiin. Viimemainittu jako nimittäin luonnehtii tutkimuksen välitöntä päämäärää: myös teknisissä tieteissä perustutkimuksen välittömänä päämääränä on teorianmuodostus, soveltavassa tutkimuksessa, jota tehdään myös perustieteissä, teoriat oletetaan tunnetuiksi.
Niin perus- kuin soveltavienkin tieteiden teorioiden tutkimien ja kuvaamien lainalaisuuksien tulee olla yleisiä ja välttämättömiä, jotta kyseessä todella olisivat lait, eivätkä jotkin muut ilmiöt. Tietyistä kohteeseen kohdistetuista vaikutuksista pitää olla tietyt seuraukset, usein tosin todennäköisyysjakautumien muodossa. Se, mikä sovelletuissa ja perustieteissä eroaa on se, millä perusteella jotkin ilmiöt ovat tai eivät ole olennaisia, tai jotkin ilmiöt ovat olennaisempia kuin jotkin toiset. Perustieteissä tämä määräytyy ensisijaisesti itse tieteenalan teoriarakenteen vastaisen kehityksen näkökulmasta, soveltavissa tieteissä puolestaan ongelmien olennaisuuden ratkaisevat tuotannolliset ja muihin hyötyihin liittyvät objektiiviset sovellutusmahdollisuudet. Insinööritieteilijän tutkima ongelma saattaa olla perusfyysikon kannalta ns. marginaalinen, ja päin vastoin, joskaan mitään ehdotonta rajaa tässä ei ole, yllätykset ovat kaikkiin suuntiin mahdollisia. Teknisten tieteenalojen perustutkimuksen tyypillinen kysymyksenasettelu ei ole se, miten vallitsevasta asiantilasta A jossakin teknisessä järjestelmässä päästäisiin tuotannollisesti toivottavammaksi arvioituun asiantilaan B, se on itse teknisen ym. suunnittelun, kuten tuotekehityksen, peruskysymys.
Teknistieteellisen perustutkimuksen peruskysymys on, mitkä kaikki objektiiviset lainalaisuudet suunnittelemissamme A:n ja B:n kaltaisissa järjestelmissä objektiivisesti ovat olemassa vaikuttaen siihen, mitä suunnitelmiemme tuloksena todella syntyy ja mitä ei, ja erityisesti onko näissä ilmiöissä jotakin sellaista, mitä emme vielä toistaiseksi tunne tai emme ole oikein mallintaneet. Soveltava tutkija tutkii, miten näitä lainalaisuuksia voidaan hyödyntää tuotannossa yleensä ja jossakin tietyssä konkreettisessa tuotantoprosessissa erityisesti. Selvää on, että perustieteissä painottuu perustutkimus, ja sovelletuissa tieteissä soveltava tutkimus ja tuotekehitys.
Perustieteenalojen joskus jopa tärkeimmäksikin tehtäväksi, erotukseksi soveltavista tieteenaloista, on usein asetettu _tieteellisen maailmankuvan_ luominen. Periaatteessa näin onkin jossakin määrin asia. Tieteellinen maailmankuva koostuu kuitenkin _ideologisista_ kokonaisuuksista: kulloinenkin fysikaalinen maailmankuva, ihmiskuva ja yhteiskuntakuva, jotka sisältävät todistetun tiedon ohella todistamatonta, ovat nekin ”tiedon kehityksen oman logiikan kannalta” myös ja ennen kaikkea välineitä, joita voi verrata silmälaseihin, valokeilaan tai siivilään, joka kohdistaa tieteellisen etsintätyön ja mielenkiinnon tiettyihin ilmiöihin, joidenkin muiden jäädessä ehkä entistä pahemmin taustalle tai sivulle /3/. (Hegelistinen ilmaus lainausmerkeissä on pelkkä kielikuva.) Fysikaalisen maailmankuvan tai ihmiskuvan vaihtuminen merkitsee ns. normaalitiedetilan rikkovaa paradigmanvaihdosta mainitulla tieteenalalla, mutta tällainen paradigmanvaihdos ei milloinkaan hävitä kaikkea edellisten paradigmojen puitteissa kerättyä tietoa, sikäli kuin kyseessä todella on ollut objektiivinen, kohteesta määräytyvä tieto, vaan aiempi tieto sisältyy uuteen ns. kumoutuneessa muodossa, kuten erikoistapauksena, raja-arvona, kohteen kehitysvaiheen ilmentymänä jne /6/. Jos jokin jossakin paradigmassa totena pidetty ”tieto” (esimerkiksi teoria) paradigmojen dialektisissa kumoutumisissa häviää pysyvästi olemattomiin, se on tuskin koskaan ollutkaan tosi.
Aivan varmaa ei ainakaan ”teoriassa” ole, että maailmankuva lähestyisi jotakin tiettyä stabiilia tilaa: ainakin periaatteessa fysikaalisesta todellisuusta voisi paljastua yhä uusia rakennetasoja, kuten esimerkiksi jotkut DM:n perustajat ennakoivat (”Elektronikin on ehtymätön.” Lenin /1/). Yhteiskunnan ei myöskään aivan välttämättä tarvitse kulkea lainalaisuuksiltaan kohti jotakin stabiilia tilaa. Mikään tällainen ei ainakaan ole välttämätön edellytys sille, että tietomme todellisuuden kohteista voisi olla objektiivista, totta.
Tieteen päämäärä on objektiivinen, kohteesta määräytyvä, todistettu tieto, oli tämä sitten kokonaisvaltaista tai detaljiluonteista. Jotta esimerkiksi fysikaalinen tieto olisi teknisiä sovellutuksia varten riittävän objektiivista, sen on suorastaan välttämätöntäkin olla käynyt läpi ainakin yhden kumoutumiskierroksen, sillä tulisi toisin sanoen olla kokeellisesti testattavissa oleva yleistys, joka antaa teorialle sen sovellettavuuden rajat, varsin olennaisen seikan. (Ns. määrällisten muutosten laadullisiksi muuttumisen lain mukaan jokaisella teorialla on sovellettavuuden rajat.)
Käytäntöä, teorioiden todenperäisyyden viimekätistä kriteeriä, lähempänä olevien sovellettujen tieteiden osalle sattuu usein välttämättömyys pudottaa perustieteilijöitä ideologisista sfääreistä maan pinnalle, minkä ei missään tapauksessa pidä ymmärtää tarkoittavan ”teorian-vastaisen” ns. lattean empirismin ihannointia.
Oikein hyvä esimerkki saatiin aivan viime viikkoina soveltavan naapuritieteenalan turkistarhaustutkimuksen alueelta. Perusbiologin, ekologin, epidemiologin, riistanhoitajan tai siipikarjankasvattajan kannalta on varsin marginaalinen kysymys, kaivaako kettu maata synnynnäisen lajityypillisen käyttäytymismallin ohjaamana suojautuakseen ja kätkeäkseen ruokaa ja jätteitä, kuten muurahainen raahaa kortta tai kana nokkii kaikkia jyvänmuotoisia kappaleita, vai pitääkö jokaisen villin ketun oppia tämä ahtaassa ekologisessa lokerossa menestymisen kannalta elinvälttämätön taito mallioppimisen ja ”kantapään” kautta. Heille riittää, että kaikki villit ketut tekevät niin. Mutta turkistuotannolle tämä kysymys tuotantoeläinten hyvinvoinnin eräästä osatekijästä on olennainen, ja sitä kautta myös tieteelle yleensä. Nyt ”mullistavaksi” luonnehdittu tulos oli, että ainakaan täysikasvuisella ketulla ei ole vähäisintäkään innostusta eikä halua kaivaa maata, ellei se näin saavuta jotakin sellaista uutta etua hyvinvoinnilleen, jota sille ei jo muutoin olisi tarjolla. Tämä osoittaa, että tuskinpa ketun, ja muidenkaan koiraeläinten, muutkaan keskeiset käyttäytymismallit ovat myötäsyntyisiä; pääasiassa nämä otukset käyttäytyvät opittujen ns. ehdollisten refleksien järjestelmän mukaisesti, kuten mm. apinat ja varislinnutkin.
Vielä 20 - 30 vuotta sitten tämä hyvin suoritettu ja ansiokas tutkimus olisi aiheuttanut eduskuntakyselykierroksen veronmaksajien rahojen tuhlauksesta ”ilman muuta selvien” asioiden nollatutkimukseen. Mikä siis on muuttunut, ovatko naapurit maataloustieteilijät mahdollisesti kloonanneet rahastusautomaatin humpuukitoimittajalta, jonka tämän päivän sensaatiouutinen on, että eilinen shokkipaljastus iskelmälaulaja(tar) Lahtisen seksielämästä olikin perätön? Tätä nimenomaista asiaa (ketun kaivamista siis) ei kuitenkaan ole koskaan aikaisemmin tutkittu.
Ongelman lienee viime kädessä aiheuttanut ”normaalitieteen paradigman” asemaan aiemman behavioristisen teorian tilalle julkisuudessa tuputettu ns. sosiobiologinen teoria, joilla teorioilla on pyritty selittämään kaikkea käyttäytymistä ameebasta ihmisyhteiskuntaan. Yhteiskunnalle molemmat paradigmat ovat vääriä, ”uusi” vieläpä edeltäjäänsä selvästi väärempi, sillä ajattelu mm. hyödyntää nimenomaan ehdollisten refleksien järjestelmän myötä kehittynyttä koneistoa, eikä synnynnäisten ehdottomien refleksien, joita niitäkin marginaaalisina on. Säilyttääkseen vähäisenkään ripauksen uskottavuutta ihmisyhteiskunnan biologistisille selityksille sosiobiologismin ideologien pitäisi ehdottomasti häivyttää näkyvistä koko ehdollisten refleksien järjestelmä (jonka behaviorismi puolestaan absolutisoi) ajattelun ja synnynnäisten käyttäytymismallien välistä. Ja tästä sitten jotkut ovat vetäneet (myös) täysin muita, mutta sinänsä omalla tavallaan ”rationaalisia” johtopäätöksiä, kuin niitä, mitä ”projektilla” alun perin on tarkoitettu.
Edellä mainittu esimerkki osoittaa muun ohella, että aina ei ole niin, että aina keksittäisiin ensin alkeellisempi ja yksinkertaisempi malli, joka sitten paradigmanvaihdoksessa korvattaisiin välttämättä kehittyneemmällä, joskus on voinut poikkeuksellisesti käydä myös päin vastoin. Paradigma on jossakin määrin puolustanut paikkaansa, jos se tuonut edes joitakin uusia pysyviä, tosia tuloksia esiin joistakin olennaisista kohteista.
Paradigmoja on periaatteessa aina useita, sosiobiologismia ei toki koskaan ole hyväksytty yhteiskuntatieteiden ”perusparadigmaksi”.
Teknisten tieteiden filosofisia ongelmia
Uuden tieteellisen tiedon tuottamisen filosofiset kysymykset yhtenevät teknisillä tieteenaloilla pitkälle näiden perustana olevien fysiikan, mekaniikan, kemian, matematiikan ja informaatiotieteiden vastaavien kysymysten kanssa. Erityisen keskeiseksi nousee fysikaalisen (laajasti), matemaattisen ja loogisen tiedon keskinäisten suhteiden ongelma.
Jos vilkaisemme, mitä eräät eniten siteeratut tieteenharjoittajat ovat asiasta olleet mieltä, saamme lukea vaikkapa seuraavaa: muodollinen logiikka on ”biologista” alkuperää (Chomsky), matematiikka on ”palautettavissa” muodolliseen logiikkaan (Russel) /3/ tai teoreettisella fysiikalla ja geometrialla on ”yhtenevä” tutkimuskohde (Einstein) /13/. Lainaukset ovat erittäin vapaita, enkä tiedä, pitikö esimerkiksi Russel koko ikänsä kiinni tästä teoriastaan. (Se oli alun perin suunnattu platonismia vastaan, jota taas Einsteinin näkemys lähenee.) Jos kaikki nämä teoriat pitäisivät paikkansa, niin kosmologia ja kvanttimekaniikkakin olisivat ”biologisia” tieteitä! Tästä kyllä useimmat sellaisetkin, jotka hyväksyvät jonkin edellä esitetyistä oppi-isien olettamuksista, myöntävät, että jossakin on taatusti mätää.
DM katsoo kaikkien näiden kolmen teorian olevan periaatteellisesti vääriä. DM:ssa myös ns. formaalisten tieteiden kuten matematiikan ja kaaosteorian katsotaan tutkivan ihmisestä ja ihmiskunnasta riippumattoman objektiivisen todellisuuden ilmiöitä, jotka tosin ovat erilaisia kuin sisällöllisten luonnon- ja yhteiskuntatieteiden tutkimat /3/. Tämä on erityisen ilmeistä kaaosteoriassa, jossa prosessien formaalien laadullisten muutosten kokeellinen havainnointi on helppoa. DM torjuu virheellisinä näkökantoina sekä kantismin, joka olettaa loogiset ja matemaattiset muodot apriorisiksi, ja jonka huonoimmat puolet ovat ”rikastuneet” sosiobiologismin ideologiaan, että loogismin, joka pyrkii palauttamaan matemaattiset lainalaisuudet loogisiin, kielen lakeihin, kuten myös platonismin, joka näkee matemaattiset, loogiset, informatiiviset tmv. muotoja koskevat lainalaisuudet fysikaalisia ym. sisällöllisiä lainalaisuuksia perustavampina, tai aineellisesta todellisuudesta riippumatta olemassa olevina, johtaen loogisesti uskonnollisiin oppeihin /3/.
Matematiikan tutkimuskohteena ovat DM:n mukaan (mm.) avaruudelliset muodot ja määrälliset suhteet. Tällöin matematiikka, kaaosteoria jne. eivät ole riippumattomia kokeellisesta todentamisesta fysikaalisen ym. tulkinnan välityksellä /3/. Matemaattisten konstruktioiden tulee loogisen ristiriidattomuuden ohella läpäistä ainakin yhden kokeellisesti todennettavissa olevan fysikaalisen tmv. tulkinnan kriteeri. Logiikka ei määrää, millaisia matemaattisia objekteja tulee määritellä, kunhan määritelmät eivät sisällä loogista ristiriitaa /3/. Lisäksi ns. loogiset totuudet eivät ole vailla informaatiosisältöä, ne voivat kertoa mm., miten jaottelemme todellisuutta: lauseet ”Jokainen ovi on avoin tai suljettu” ja ”Jokainen ovi on avoin tai lukittu” ilmaisevat kaksi suuresti poikkeavaa näkökulmaa siihen, onko jokin tietty avoin vai ei.
Ristiriidaton tulkinnan omaava matemaattinen konstruktio voidaan periaatteessa yleistää N:llä eri tavalla. Sen, mitkä näistä yleistyksistä ovat sellaisia, jotka ehdottomasti jopa pitääkin tehdä, määrää viime kädessä tulkintojen välityksellä juuri kokeellinen tiede. Erilaiset kohteet saattavat edellyttää erilaisia määritelmiä vaikkapa integraalille tai sarjan summalle, eikä pelkästään erilaista sisällöllistä tulkintaa.
Mikään ei tietenkään estä rakentelemasta järjestelmiä puhtaan matematiikan omin keinoin, näin tekivät esimerkiksi Lobatshevski ja Bolyai tunnetuin tuloksin, jotka vaikuttivat ratkaisevasti suhteellisuusteorian keksimiseen /6/, /13/. ”Todellista matematiikkaa" niistä tulee ensimmäisen objektiivisen tulkinnan myötä. Tulkinta voi olla välillinen sellaisessa matemaattisessa ym. formaalisessa järjestelmässä, esimerkiksi euklidisessa geometriassa, jolla entuudestaan tiedetään olevan kokeellisesti todennettu fysikaalinen ym. tulkinta. Matemaattisen konstruktion perustulkinnat voi(si)vat periaatteessa olla myös biologisia tai yhteiskunnallisia.
Muodolliset ja määrälliset lainalaisuudet, joita kuvaavat tietomme piirissä juuri matemaattiset lait, ovat olemassa objektien välillä ihmisen ja ihmiskunnan tajunnasta riippumattomina, mutta niitä ei ole olemassa, ei edes avaruutta eikä aikaa, erillään, riippumattomina vuorovaikuttavista materiaalisista kappaleista ja kentistä /2/.
Matematiikka on fysikaalisesta sisällöstä äärimmilleen abstrahoitua tietoa rakenteiden ja prosessien keskenään analogisista, muodollisesti yhdenmukaisista puolista. Esimerkiksi teknisen mekaniikan tutkijat ja käyttäjät ovat voineet noin yhden sukupolven kuluessa havainnoida, miten ns. äärellisten alkioiden menetelmä (FEM, finite element method) on kehittynyt ns. sauvarakenteiden kuormitus- ja muodonmuutosyhtälöiden ratkaisemiseksi ATK:lla kehitetystä puhtaasta mekaniikan ”palikkamenetelmästä” yleistysten kautta (ensin muuntyyppisille rakenteille ja sittemmin muihinkin prosesseihin) minkä tahansa differentiaali- ja integraaliyhtälöiden likimääräiseen ratkaisemiseen soveltuvaksi sovelletun matematiikan teoriaksi, jonka pätevyys, mm. suppenevuus, tiettyyn tarkoitukseen on todistettava tavallisen matematiikan tapaan.
DM torjuu _intuitionismin_ ja _konventionalismin_ näkökannat, jotka nihilisoivat tulkinnan välityksellä tapahtuvan kokeellisen (käytännöllisen) todentamisen merkityksen matemaattisille järjestelmille, vaikkakaan intuitionistisen kehitysmahdollisuuden olemassaoloa matematiikassa tai konventionaalisen aineksen väistämätöntä läsnäoloa niin matematiikan kuin sen välityksellä fysiikankin teorioissa ei kiistetä /3/. Erilaiset ”sopimukset”, konventiot, joilla on taipumus vanhentua, kuuluvat matemaattisten ja fysikaalisten teorioiden ongelmakysymyksiin /6/, mitä enemmän jonkin tieteenalan tieto koostuu niistä, sitä huonompaa tiedettä. Toinen ongelmakysymys on matemaattisten mallien usein sisältämä fysikaaliselta merkitykseltään epäselvä ns. epäkonstruktiivinen aines /6/.
Kielellisten järjestelmien muodollisia ominaisuuksia tutkivat logiikat eivät tarkasti ottaen nekään ole riippumattomia siitä, millaisista kohteista niille rakentuvan kielen tulisi olla kelvollinen välittämään objektiivista tietoa. Sellaisen opin absolutisoiminen, että mikä tahansa ominaisuus jossakin kohteessa joko täysin on tai sitä ei ole lainkaan, joka on sisäänrakennettuna ns. klassiseen logiikkaan, saattaisi jättää todellisuuden joitakin puolia periaatteellisesti tiedon ulkopuolelle /3/.
Tässä suhteessa loogismi on itse metafyysinen oppi juuri siinä mielessä, jossa loogistit joskus väittävät samaa mm. dialektiikasta.
Loogismille ominainen näkökulma tieteellisen ´totuuden´ käsitteeseen on, että totuus on ehdottomasti nimenomaan lauseen totuutta, mahdollisesti sellaisella lievennyksellä, että laajempikin tiedon kokonaisuus voi olla tosi, jos se koostuu vain tosista lauseista. Loogismiin sisältyy ikäänkuin ”vakaumus” siitä, että sen, mitä olemme tiedostaneet, olemme tiedostaneet jo täysin oikein, ja että se on teoreettisesti ongelmatonta. Tässä suhteessa loogismi on sukua lattealle empirismille.
Mainituista syistä loogismi ei ole aina omiaan suuntaamaan tieteenharjoittajien huomiota uuden objektiivisen tiedon etsintään, vaan vanhan järjestelemiseen. Loogistinen materialismi on yleensä epädialektista materialismia. Sitä ilmenee lähteen /12/ totuusmääritelmässä.
Objektiivisia, kohteesta määräytyviä, voivat olla tietomme piirissä paitsi lait, myös _periaatteet_. Lain ja periaatteen ero on se, että laki on olemassa sekä ulkoisessa todellisuudessa että tietomme piirissä, periaate vain jälkimmäisessä, menettelytapana, jota noudattaen tiedostustoimintamme todennäköisimmin kulkee kohti objektiivista tietoa /6/. Objektiivisesta periaatteesta ei käytetä kuitenkaan termiä ´tosi´, vaan ´oikea´, koska se ei ole asiaintilan kuvaus, vaan toimintamalli. (´Tosi periaate´ on sellainen periaate, jota joku todella toiminnassaan noudattaa, on se sitten oikea tai väärä, tässä on kyseessä ns. käsitteen totuus.) Koska fysikaalisessa todellisuudessa ei ole muodollista logiikkaa, myös loogiset päättelysäännöt ovat eräänlaisia periaatteita, joita noudatettaessa lauseiden totuusarvo säilyy tai sitten muuttuu ennakoitavissa olevalla tavalla (ns. subjektiivinen todennäköisyys).
Ainakin jotkut logiikat ovat kuitenkin ”materiaalista” tietoa siinä mielessä, että ilman loogista muotoa ei ole kieltä, ja ilman kieltä ei ole materian yhteiskunnallista liikemuotoa. Jokaisen on opittava logiikka suurin piirtein samalla tavalla oppiakseen puhumaan ja ajattelemaan. Sitä ei ole ”sisäänrakennettu” geeneihimme, vaan äidinkieleemme.
DM:n perustanlaskijat pitivät logiikan aksioomia yhteiskunnalliseen käytäntöön erittäin lujasti fikseerautuneena tietona, mutta torjuivat ehdottomasti niiden aprioristiset ja mystis-platonistiset tulkinnat. ”Inhimillisen toiminnan on täytynyt saattaa tietoisuus miljardi kertaa toistamaan tiettyä loogista kuviota, jotta siitä tulisi aksiooma”, totesi Lenin /1/. Nykyisin tämä on jäänyt historiaan sellaisena aksiooman käsitteen "pavlovilaisena" määritelmänä, "selviönä", joksi se on epäonnistunesi joskus suomennettukin: nykyaikaisen aksioman eitarvitse olla "ilmeinen" (esimerkiksi suhtellisuusteoriassatai kvanttimekaniikassa) kunhan se johtaa kokeelisesti vahvistettaviin objektiivissiin tuloksiin jonkin luonnontieteellisen teorian osana.
Kuten jo on tullut mainituksi DM ei ole metafyysisesti sitoutunut mihinkään tiettyyn universaaliseen logiikkaan (oli se sitten ”selkäydinlogiikkaa” tai jotakin muuta) kaikkien mahdollisten kielellisten järjestelmien pohjana, vaikkakin kaikkien kielten pohjana on jokin logiikka.
Loogisessa aksioomajärjestelmässä tehty _pätevä_, aksioomien mukaan oikein muodostettu _päätelmä_ on johtopäätöksen totuuden _ennuste_, jonka totuus viime kädessä on empiirinen kysymys. (Vain tulkitsemattomissa aksiomaattisissa järjestelmissä ´totuus´ ja ´pätevyys´ovat sama asia.)
Nykyisin myös muilla kuin ns. klassisella logiikalla on laajoja sovellutuksia esimerkiksi ohjausteoriassa, ja matemaattisissa konstruktioissa voidaan käyttää muitakin kuin klassista tai konstruktiivista logiikkaa. Toki on oltava tiedossa, mitä logiikkaa tietty matemaattinen konstruktio soveltaa, ja miten.
Detaljisoidun teoreettisen mallin pohjalta suoritettava ja vakioitavissa olevissa olosuhteissa toistettavissa oleva laboratoriokoe on nimenomaan teknisille tieteenaloille ominainen totuuskriteeri. Tällainen koe perustuu luonnollisesti aina yhdelle tai useammalle fysiikan, matematiikan, vieläpä logiikankin teorialle, ja se ”tekninen” ilmiö, joka meille kokeessa esittäytyy, ei ole fysiikkaa sinänsä tai matematiikkaa sinänsä, vaan fysikaalisen, matemaattisen ja loogisen tiedon kokonaisuus, ykseys.
Teknologian kehityksen syyt ovat yhteiskunnallisia. Yhteiskunnalliset, poliittiset ja taloudelliset, instituutiot asettavat haasteita, rajoituksia jne. tekniikan kehitykselle. Haasteita ja rajoituksia ja aiheutuu myös biologisista, ekologisista jne. kysymyksistä.
Tekniset tieteet on kuitenkin syytä rajata niin, että sosiaaliset ja biologiset ilmiöt _eivät_ niiden tutkimuskohteiden sisältöön kuulu /4/.
Erilaisten ihminen ja kone-, elimistö ja kone-, viljely- jne järjestelmien kehittämisessä ”johtavan roolin” tulee kuulua yhteiskunta- ja biotieteilijöille, esimerkiksi lääkäreille, sekä poliittisille päättäjille. Vaikka tekniset mahdollisuudet laajasti ottaen vaikuttavatkin jopa ratkaisevasti yhteiskunnallisten tavoitteiden asetteluun, on sitä parempi, mitä vähemmän tekniset ”välttämättömyydet” määräävät ”suoraan” ihmisten olemista.
Tekniikka on työkaluoppia, jonka pitää vaikuttaa tarjoamiensa mahdollisuuksien kautta ja lutviutua monimutkaisempien itsekehittyvien järjestelmien tarpeisiin päätösten tekijänä ollessa käyttäjä eikä kone /4/.
On vieläpä niinkin, että joidenkuiden taloudellisten, poliittisten, ideologisten jne etujen esittäminen ”teknisinä välttämättömyyksinä”, on _teknistenkin_ tieteiden näkökulmasta vilpillistä toimintaa.
Teknisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden välille asettuvat usein taloudelliset lait, jota ovat riippuvaisia kulloisestakin teknologisesta tasosta, mutta eivät mekaanisesti. Sitä ilmiökokonaisuutta käsittelee oma filosofian alansa, historiallinen materialismi /2/.
Yhteiskunnallisten päätöksentekijöiden tulisi saada käyttöönsä kaikki ongelmansa tekniset ratkaisuvaihtoehdot. Insinööri vaikuttaa yhteiskunnallisesti normaaleja poliittisia, taloudellisia, tiedotus- ym. kanavia pitkin.
Ainoastaan silloin, jos tämä ei ole mahdollista, asia mutkistuu, varsinkin, jos muilta tahoilta esitetään teknisinä välttämättömyyksinä kysymyksiä, jotka todellisuudessa ovat jotakin muuta (teknokratismi).
Totuuden käsitteen määrittelemisestä teknisillä tieteenaloilla
Useimmat tieteenalat ovat erityisesti kokeellisessa toiminnassaan riippuvaisia tekniikan kulloinkin tarjoamista mahdollisuuksista. Eräs filosofian ikuisuuskysymys on, missä määrin havaintomme ovat aistimiemme ja teknisten havaintovälineidemme ”väärentämiä”. Puuttumatta lähemmin tähän ongelmakenttään todettakoon, että tietopitoiset aistimuksemme ovat olennaisesti tarkempia ja ”todenperäisempiä” kuin mitä pelkät aistimiimme saapuvat fysikaaliset viestit tulkitsemattomina kertoisivat: ne kertoisivat mm., että muut ihmiset ”pienenevät” kulkiessaan minusta poispäin, että aurinko on ”noin lautasen kokoinen” tai että ”kuu liikkuu taivaalla seuraten juuri minun liikkeitäni” /14/.
Jos ”kohteen määrittelyyn tulee sisältyä inhimillisen käytännön”, se merkitsee mm. sitä, että teknisten tieteiden totuuskäsityksen on oltava eräällä tavalla sisäänrakennettuna esimerkiksi fysikaalisten tieteiden totuuskäsitykseen, eikä pelkästään päinvastoin.
Dialektiikan kategorioita, joita totuuden käsitteen määrittely näyttää edellyttävän, ovat siis ainakin subjektiivinen/objektiivinen sekä abstrakti/konkreettinen. Totuus on myös aina sekä suhteellista, eli tietomme kohteesta on puutteellista ja kohdekin epämääräinen, että absoluuttista, sellaista, joka ei tule täysin kumoutumaan tullessamme tuntemaan kohteen entistä paremmin.
Tieteen yleisestä päämäärästä, objektiivisesta totuudesta Lyhyt filosofian sanakirja /5/ toteaa mm:
”Objektiivinen totuus on tietoa, jonka sisältö ei riipu ihmisestä eikä ihmiskunnasta. Ollen objektiivista sisällöltään tosi tieto on samalla subjektiivista muodoltaan, se ei siis kuulu ulkoiseen todellisuuteen, vaan ihmiselle ollen hänen tiedostustoimintansa tulosta...Tietojemme objektiivisuutta ei pidä sekoittaa niiden muuttumattomuuden kanssa, kuten ovat tehneet metafyysiset materialistit.”
(Tieteellistä objektiivisuutta ei pidä sekoittaa myöskään ´erilaisten näkökantojen oikean ja tasapuolisen esiintuomisen´ kanssa, joka on tieteellisen tai poliittisen ym. journalismin objektiivisuutta suhteessa subjektiiviseen kohteeseen, ja saattaa olla kyllä sekin tärkeää tiedon kehitykselle.)
Esitetyn pohjalta voitaisiin kokeilla seuraavaa työmääritelmää ´teknistieteelliselle totuudelle´:
Teknisillä tieteenaloilla käsite ´totuus´ ilmaisee objektiivisen todellisuuden suhteellisen itsenäisyyden omaavien objektien eli kohteiden, niiden ominaisuuksien ja suhteiden sellaista kuvautumista, heijastumista yhteiskunnallisen tajunnan piirissä kielellisen tiedon muodossa, joka kuvautuminen on kohteensa kanssa yhtäpitävää, yhteiskunnallisen käytännön piiriin olennaisina tulleiden objektiivisten luontotieteellisten lainalaisuuksien puitteissa isomorfista.
Siitä, millaisen materiaalista objektia koskevan tiedollisen yksikön kohdalla totuus on objektiivisimmillaan ja ilmaistavissa ja testattavissa mahdollisimman riippumattomana muista totuuksista ja epätotuuksista, Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet /2/ toteaa seuraavaa:
”Totuus ei voi olla objektiivinen, ellei se ole konkreettinen, ellei se ole kehittyvä tietojen järjestelmä, ellei se rikastu jatkuvasti uusilla aineksilla, jotka ilmaisevat objektin uusia puolia ja yhteyksiä ja syventävät aikaisempia tieteellisiä käsityksiä. Tässä suhteessa totuus on aina _teoreettinen tietojärjestelmä_, joka heijastaa objektia kokonaisuutena.” /2/, s. 230, /10/, s. 217-219
´Teoria´ esiintyy tässä ns. suppeassa merkityksessä, ajattelumuotona, joka heijastaa kohdetta kokonaisuutena ja samalla ilmentää analyysin ja synteesin dialektista yhteyttä /10/.
Teoria on ajattelumuodoista sisällöllisesti perustavin, sillä kehittyneillä tieteenaloilla käsitteenmuodostus on erottamattomassa yhteydessä teorianmuodostukseen: kohde jaotellaan analyysissä edelleen suhteellisen itsenäisyyden omaaviksi ominaisuuksiksi, joiden lainalaisena yhteytenä kohde rakennetaan uudelleen teoreettisen mallin muodossa. Käsitteet suhtautuvat tässä yhteydessä teoriaan kuin osat kokonaisuuteen tai abstrakti konkreettiseen. Teoria ilmentää tiedon, myös käsitteiden liikettä. Lauseiden ja käsitteiden totuus on alisteista teorioiden totuudelle. Tämä on peruskuvio, johon käytännössä tietysti liittyy paljon muutakin erityisesti yhteiskuntatieteissä, esimerkiksi tieteen ja taiteen vuorovaikutus käsitteenmuodostuksessa.
Paitsi että tieteellinen käsite toimii jonkin teorian osana, myös käsitteen ”takana” on yleensä jokin teoria, joka osoittaa, että käsitteen määritelmässä yhteen niputetut tuntomerkit muodostavat todellisuudesta oikein eriytetyn aidon objektin. Ellei tällaista yhteistä nimittäjää ole, käsite voi olla ”tosi”, mutta epäadekvaatti: esimerkiksi ´höyhenettömät kaksijalkaiset´, joka yhdistää yhden käsitteen alle ihmiset ja lentoliskot, on muodollisesti tosi, mutta epäadekvaatti käsite. (´Lentolisko´ ei ole muuttunut epätodeksi käsitteeksi, vaikka nämä otukset ovatkin kuolleet sukupuuttoon /14/.) Epäadekvaatein käsittein suoritetut päätelmät, toisin kuin adekvaatein, eivät vie tietojamme kohti suurempaa vastaavuutta todellisuuden kanssa. Teorian osana käsitteen tulee olla paitsi tosi ja adekvaatti, myös oikea: esimerkiksi ehdoton refleksi on kyllä tosi ja adekvaatti käsite, mutta yhteiskuntatieteellisen teorian rakennuspuuna se on väärä.
Lauseen totuuden alisteisuus teorioiden ja käsitteiden totuudelle ei merkitse sitä, että lause olisi tosi tai epätosi ”jossakin teoriassa”, hieman samaan tapaan kuin on ´totta Seitsemässä veljeksessä´, että Jukolan Jussi meni naimisiin Männistön Venlan kanssa. Tällaiselle lauseen, päätelmän tai teorian vastaavuudelle joidenkin subjektiivisten puitteiden kanssa (vaikka nämä samalla olisivat objektiivisiakin) on oma terminsä, se on jo mainittua pätevyyttä joissakin (subjektiivisissa) ”raameissa”, usein aksiomaattisessa järjestelmässä, usein jossakin muodollisessa logiikassa. Esimerkiksi ´DM:n mukaan pätevä´ on moni sellainenkin hypoteesi on joka lopulta tulee kuitenkin osoittautumaan epätodeksi. Sen sijaan vastaavuus tiettyjen (objketiivisten) lainalaisuuksien puitteissa on objektiivinen ilmiö, vaikka kulloinenkin käytäntömme, tiedostusprosessin kannalta jollakin hetkellä objektiivinen ilmiö sekin, määräisi nämä puitteet.
Lause on tosi ja mielekäs, jos se kuvaa adekvaatein käsittein kuvattujen todellisuuden objektien välisen relaation tmv. sillä tavalla kuin kyseinen asia todellisuudessa on. Niiden _lauseiden_ totuus, joissa todellisuuden objektin teoreettinen malli _lopulta_ formuloidaan, on kuitenkin enemmänkin tiedostusprosessin lopputulos kuin lähtökohta.
Ulkonaisesti lauseiltaan aivan samannäköisen kuvauksen sisältö saattaa esimerkiksi olennaisesti muuttua, jos teoriat ja sitä kautta lauseiden sisältämien käsitteiden sisältö muuttuu. Ajateltakoon vaikkapa tekstejä, joissa sinänsä ilmeisen adekvaateille käsitteille ´demokratia´ tai ´edistys´ annetaan vastakkaisia tulkintoja.
Käyttämästäni tutkimuskohteen määritelmästä johtuen teknisissä tieteissä voidaan yleisyyttä (enempää) rajoittamatta asettaa totuudelle kovempia vaatimuksia kuin perustieteissä. Periaatteellisen empiirisen testattavuuden sijasta voidaan puhua (aktuaalisesta) kokeellisesta testattavuudesta. Periaatteessa, mutta ei aktuaalisesti, testatavissa olevat lauseet koskevat yleensä juuri toistaiseksi yhteiskunnallisen käytännön ulkopuolella olevia kohteita, kuten ”Jupiterilla on/ei ole elollista materiaa” tai ”On/ei ole olemassa gravitoneja.” (Varmasti jompikumpi vaihtoehdoista on tosi, mutta tietoa meillä ei asiasta vielä ole.) Jos olosuhteet eivät ole vakioitavissa, toisin kuin tekniikassa, saattaa toteutuneiden luonnonhistoriallisten kehityskulkujen havainnointi olla laboratoriokoetta luotettavampi empiirinen tutkimusmenetelmä (esimerkiksi ekologiassa).
Isomorfismia jonkin ilmiöjoukon puitteissa ei voida asettaa _perustieteissä_ ainakaan laajimpien ja yleisimpien teorioiden totuudellisuuden edellytykseksi, niissä joudutaan usein olettamaan toistaiseksi koettelemattomissa olevia suureita. Isomorfismi voi olla olemassa vain _jonkin ilmiöiden joukon puitteissa_, tässä tapauksessa tietyllä tieteenalalla yhteiskunnallisten käytäntöjen kannalta merkitystä omaavien lainalaisuuksien, jotka jo nyt siis vaikuttavat objektiivisesti siihen, mitä teknisten suunnitelmiemme pohjalta todella syntyy ja mitä ei. Tällainen vaatimus asettuu siksi, halusimme sitä tai emme, että suunniteltavat tuotteet pyritään mallintamaan tietojärjestelmän piirissä niiden toimivuuden testaamiseksi virtuaalisesti, ja koetulosten ennustamiseksi, jotta voisimme luottaa yleensä matemaattisten malliemme antamaan tietoon. Tällainen isomorfismi merkitseekin nimenomaan objektien periaatteellista mallintamismahdollisuutta tietojärjestelmien piirissä. Tämä ei tietenkään ole kaikilla tieteenaloilla, esimerkiksi yhteiskuntatieteissä, mahdollista.
´Tiedon´ (Erkenntnis, poznanye) käsitteen Philosophisches Wörterbuch /12/ määrittelee seuraavasti: ”Tieto on tiedostusprosessissa objektiivisen todellisuuden omaksumisen, haltuunottamisen tuloksena syntyvää objektiivisen todellisuuden ominaisuuksien, rakenteiden ja lainalaisuuksien heijastusta inhimillisessä tajunnassa sellaisen empiirisen ja teoreettisen tietämyksen (Wissen, znanye) muodossa, joka on suhteellisen luotettava perusta inhimillisen käytännöllisen toiminnan tarkoituksenmukaiselle muotoutumiselle.”
Tiedon ja totuuden määritelmät muistuttavat toisiaan, mutta edellisen olemus on tietyn todellisuuden osan objektiivisessa kuvautumisessa, jälkimmäisen olemus on toiminnassa käytännöllisen toiminnan suhteellisen luotettavana teoreettisena perustana. (Muilla kuin teknisillä tieteenaloilla kaikki ´totuus´ ei välttämättä ainakaan vielä olekaan ´tietoa´. ´Tiedolla´ on myös suppea merkitys ´signaalin sisältö´ /2/, tässä on kyseessä laaja merkitys.)
Monet ovat korostaneet, ilmeisen oikein ja dialektisesti, että totuus on prosessi. Tämän on tulkittu merkitsevän mm. totuuden samaistamista sen verifioimisprosessin kanssa (mm. William James, /8/), totuuden samaistamista tutkimusprosessin subjektiivisen tuloksen kanssa (”konsensusteoria”, Habermas /8/), sen samaistamista (muuttumattoman?) raja-arvon kanssa, jota totuudenkaltainen tietomme lähestyy, muttei koskaan saavuta (näin tulkitsen Niiniluodon näkemystä /8/), todellisuuden prosessiluonteen heijastumana, kuten myös suhteessa prosessiin, jossa tieto ilmaantuu tietämättömyydestä (Lenin, /1/).
´Prosessi´ on dialektiikan kategoria, jonka dialektinen vastakohta on ´rakenne´. Jos siis totuus on prosessi, niin formalistinen dialektikko kysyy, mikä on vastaava rakenne. Tämä avaa vielä yhden näkökulman totuuden prosessiluonteeseen. ´Rakenne´ on systeemin elementit toisiinsa kytkevien relaatioiden joukko /12/). ´Prosessi´ on esineen tai asian (Dinges) tilojen dynaamista seuraavuutta toistensa pohjalta (dynamische Aufeinanderfolge) /12/). Kategoriaparin määräävä komponentti on prosessi. Kaikki rakenteet ovat prosessien tulosta, mutta kullakin prosessilla on aina myös rakenteelliset ominaisuutensa.
Tajunnan tiedolliset rakenteet ovat ajatteluprosessissa havaintoprosessien tuloksista systematisoituja. Prosessi ilmaisee usein jonkin rakenteen (aika)derivaattaa, rakenne jonkin prosessin integraalia.
Tulkintani mukaan ´totuus´ suhtautuu ´tietoon´ (laajassa merkityksessä) kuten ´prosessi´, liike kohti objektiivisuutta, ´rakenteeseen´, tiedolliseen ideaaliseen todellisuudenkuvaamme, jonka pohjalta toimintaamme suunnittelemme. Totuus luonnehtii tietojemme kokonaisuuden etäisyyden derivaattaa todellisuuden ”täysin yhtäpitävästä kuvasta”, teknisissä tieteissä ns. objektiivisesti mahdollisesta totuudesta nähden, kunkin ajattelumuodon (teorian, käsitteen, päätelmän tai lauseen) kohdalla /3/). Ajattelumuodon totuus ratkaisee sen, pitääkö se liittää kohdetta kuvaavaan tietojärjestelmään vai ei, tässä suhteessa vaihtoehdot ovat tosi tai epätosi. Tällöin teorian, ja sitä tietä myös lauseen ja käsitteen, totuus riippuvat paitsi teoriasta ja todellisuudesta itsestään, suhteellisesti myös edeltävistä tiedollisena ”oletusarvona” toimineista teorioista. Tästä seuraavat sellaiset seikat, että yksi ja sama teoreettinen formulointi samannäköisine käsitteineen saattaa olla tänään selkeä, joskin suhteellinen tosi, mutta huomenna epätosi. Suhteellisesti tosi teoria saattaa ennustaa yksittäisiä epätosia lauseita, ja sisältää vieläpä epätosia käsitteitäkin, kuten Newtonin mekaniikassa ´absoluuttinen aika ja avaruus´ sekä ´äärettömän nopea kaukovaikutus´. Saattaapa jokin lause muuttua ”nollatiedosta” tarpeelliseksi todeksi tiedoksi, kuten osoitti esimerkkilauseemme aiheesta ”Kettu kaivaa maata vain, jos siitä on sille jotakin hyötyä.”
Koska tekninen totuus koskee yhteiskunnallisen käytännön palvelukseen sovellettavissa olevia luontotieteellisiä ilmiöitä, niin ´objektiivisesti mahdollinen totuus´ on jotakin sellaista, mikä jo ilmenee esimerkiksi tuotannossa (aluksi yleensä ongelman muodossa) tai koelaboratorioissa, mutta joka ei ole vielä välttämättä tullut kuvatuksi oikein tietojärjestelmämme piirissä ainakaan teoreettisen mallin muodossa. Tällainen objektiivisesti mahdollinen totuus ”pakenee” teorioitamme, normejamme ja suunnitteluohjeitamme siinä mielessä, että uusia ilmiöitä tulee jatkuvasti teknisesti olennaisten ilmiöiden piiriin, ja tunnettujen lainalaisuuden tehokkaampi hyödyntäminen nostaa välttämättömyyttä mallintaa tarkasti myös aiemmin ”marginaalisiksi” tiedettyjä tai luultuja ilmiöitä.
Jos siis miellämme geometriseksi suoraksi materiaalisen todellisuuden kohteen ”sellaisena kuin se yhteiskunnallisen käytännön piiriin tulleiden objektiivisten ilmiöiden puitteissa on”, tai siis todellisuuden objektiivisesti tiedostettavissa olevat puolet, niin tietomme kokonaisuus kohteesta voidaan ilmeisestikin mieltää käyräksi, joka (luultavimmin asymptoottisesti), lähestyy tätä suoraa. Mitä objektiivisempaa tietomme on, sitä lähempänä suoraa kulkee ”tiedonkäyrä”. Jokainen ajattelumuotona ilmenevä lisäys tähän tiedonkäyrään, uusi arvostelma, päätelmä, käsite tai teoria, on uusi jananpätkä tiedonkäyrän jatkoksi. Ajattelumuoto on kussakin historiallisessa tilanteessa tosi tai epätosi sen mukaan, osoittaako tämä jananpätkä suoraa kohti vai siitä poispäin, toisin sanoen lähestyykö tietojärjestelmä olettamuksemme vaikutuksesta isomorfismia kohteen kanssa käytännön piiriin tulleiden fysikaalisten jne ilmiöiden puitteissa, vai etääntyykö se tästä.
Paitsi että totuus on sisällöltään historiallista eli sisällöltään rikastuvaa ja että myös tietyn teoreettisen konstruktion totuudellisuus on historiallista, kuten esimerkiksi kosmologisten mallien, niin myös itse ´totuuden´ _käsite_ on historiallinen: tällaista isomorfismin vaatimusta ei ole aina voitu asettaa tiedoillemme, eikä sille olisi ollut sellaista tarvetta eikä käyttöäkään kuin nykyisin. Esimerkiksi mikrobit ovat aina olleet (bio)teknologisen käytäntömme piirissä, mutta mitään kohteestaan isomorfisesti määräytyvää tietoa niistä ei ole voinut olla ainakaan ennen mikroskoopin keksimistä.
Sellaisen hieman epädialektisen ja epähistoriallisen totuuskäsityksen, joka palauttaa kaiken totuudellisuuden lauseiden totuuteen, ei tarvitse olla varsinaista humpuukia, eikä sitä yleensä tiedon etenemisen esteeksi, tai muiden ilmiöiden portiksi tieteen nimikkeen alle, markkinoidakaan (kuten relativistista tai hegelististä totuuskäsitystä tai koherenssiteoriaa tai konsensusteoriaa). Se ilmentää pikemminkin jonkinlaista edelleen suppeampaa ohjaus- tai systeemiteoreettista totuuskäsitystä, jossa tähtäintä ei kohdisteta uuden tiedon luomiseen, vaan vanhan tiedon prosessointiin, jolloin oletetaan kohteet entuudestaan täysin oikein tiedostetuiksi, sikäli kuin niitä on tiedostettu lainkaan. Tämä seuraa muodollisen logiikan piilo-olettamuksesta, että kohteessa jokin ominaisuus joko täysin on tai sitä ei ole lainkaan.
Periaatteessa filosofian pitäisi kuitenkin osoittaa kyntensä nimenomaan uuden erityistieteellisen tiedon tuottamisen apuvälineenä.
Totuus ja todennäköisyys
On olemassa kahta periaatteellisesti aivan erilaista todennäköisyyttä, nimittäin objektiivista ja subjektiivista. Dialektisen määritelmän mukaan objektiivinen todennäköisyys on mahdollisuuden määrällinen mitta /12/. Jälleen tässä on ilmaus, joka koostuu pelkästään dialektiikan käsitteistä. Objektiivinen todennäköisyys osoittaa sen mahdollisuuden asteen, että tietty tapaus muuttuu todellisuudeksi, se on jonkin objektin kenenkään tajunnasta riippumaton ominaisuus, (propensiteetti /9/), jossa ei tarvitse olla mitään subjektiivista, tiedostettua. Jos esimerkiksi arpakuutiota hieman muotoillaan uudelleen, on kullakin silmäluvulla nytkin jokin objektiivinen todennäköisyys, joka ehkä voidaan nyt selvittää vain empiirisesti ja joka nyt voi riippua myös alustan laadusta, jolle noppaa heitetään.
Subjektiivinen todennäköisyys on arvo, jonka tarkkailija tapauksen todennäköisyydelle olettaa. Subjektiivisessa todennäköisyydessä ei tarvitse olla mitään objektiivista, subjektiivisia todennäköisyyksiä voidaan olettaa sellaisillekin asioille joista objektiivisen todennäköisyyden käsite on epämielekäs, voidaan päätyä vaikkapa äänestämällä tulokseen ”Jupiterilla on elollista materiaa 5% todennäköisyydellä” tai ”Napoleon murhattiin 75% todennäköisyydellä”.
Koska lait ovat usein tilastollisia, teorioiden ennustaman subjektiivisen todennäköisyyden yhteenkäyminen empiirisesti mitatun objektiivisen todennäköisyyden kanssa on teorioiden totuuden ilmaus.
Lähteet:
/1/ Lenin, V.I.: Materialism and empiriocriticism, Progress Publishers 1977
/2/ NL:n Tiedeakatemia: Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet, Edistys n. 1972
/3/ Meljuhin, kola, 1985aja S.T.: Filosofskie problemy jestestvoznanija, Vy
/4/ Shapovalov, E.A.: Obshtshestvo i inzhenjer, Leningradskij universitet, 1984
/5/ Blauberg, I.V., Pantin, I.K.: Kratkij slovarj po filosofii, Politizdat 1982
eslav: Tieteellinen teorianmuodostus,/6/ Stepin, Vjat Progress 1983
/7/ Manninen, Juha: Dialektiikan ydin, Pohjoinen 1987
/8/ Niiniluoto, Ilkka: Tieteellinen päättely ja selittäminen, Otava 1983, s.291,292
/9/ - ” - : Johdatus tieteenfilosofiaan, Käsitteen- ja teorianmuodostus, Otava 1983
/10/ Kopnin, Pavel: Dialektiikka, logiikka, tiede, Edistys 1975
/11/ Sereno, Marty: A Brain that talks, Discover 6/1996
/12/ Buhr, M., Klaus, G.: Philosophisches Wörterbuch, Verlag das europäische Buch, 1975
/13/ Kuznetsov, Boris: Einstein, Progress 1987
/14/ Leontjev, A.A.: Kieli ja ajattelu, Kansankulttuuri 1979
Tämä on erityisenmerkittävä, joten lukekaa ja oppikaa!!!
61
450
Vastaukset
- työ tekee vapaaksi
Enpä ihmettele jos pääsi on niin sekaisin jos tollasia luet päivät pitkät. Mene vaikka töihin johonkin fyysiseen hommaan niin saa pääkin levätä. Eikös kommunismi korosta kunnon fyysistä työtä, vaikka ojankaivuu tms? Tai ala vaikka ryyppäämään, jopa sekin on mielelle terveellisempää kun noi huuhaateoriat.
- setä kertoo ja selostaa kuvat
Pätevää tekstiä!
- T Urpo
Tunnette sen perusteella sielujen sympatioita.
Todellä pätevää.
Mitäs luulet jos tuon lukaisisi paperitehtaan
keskusraatiossa niin puhkeaisiko yleisö aplodeihin?
Vittu kun taas naurattaa.
Tai jos päivittäinen mietelause raatiossa olisi
komissaari Raineston puuduttava pamfletti!
Soittaisiko kuulijapalautepöhelimeen kansa ja
pyytäisi lissee!!!!
Menen ulos röökille NAURAMAAN!
- Hämeemiäs
Materialistisen dialektisen logiikan perusidea on yksinkertainen
Kirjoitti: RK (IP rekisteröity)
Päiväys: 17. kesäkuuta 2008 03.48
(Vaparien poistetulta keskustelupalstalta)
Materialistisen dialektisen logiikan idea ja perusajatus ns. luontotieteissä, eli formaalisissa ja luonnontieteisssä, joihin kuuluvat erityistieteinä myös muodolliset, kuten klassiset ja todennäkäisyyslogiikat, kaaosteoria, systeemiteoria, kybernetiikka jne., on yksinkertainen, mutta todellisuus ja soveltaminen sitäkin monimutkaisempia. Se seuraa muodollisen logiikan olemuksesta.
Ihmisen keksimän, kieliin sisäänrakentuneen muodollisen logiikan idea on, että JOKIN OMINAISUUS JOSSAKIN KOHTEESSA JOKO TAYDELLISESTI ON tai SITÄ EI OLE LAINKAAN.
Koska luonto myös objektiivisesti (suhteellisen "hyvin") jakautuu tuollaisiin erillisiin, ns. SUHTEELLISEN ITSENÄISIIN ominaisuuksiin, tutkittavat kohteet eli OBJEKTIT voidaan teorianmuodostuksessa UUDELLEENRAKENTAA SYMBOLISESTI TIEDON PIIRISSSÄ noista ominaisuuksistaan, jos ne on eriytetty oikein todellisuudesta.
Sisäisen muodollisloogisen ristiriidattomuuden vaatimus on siis ehdoton KUNKIN TEORIAN SISÄLLÄ, mutta se EI OLE ehdoton eri teorioiden VÄLILLÄ, vaikka nämä teoriat mallintaisivat kokonaisuutena aivan samaa kohdettakin (ja olla kuitenkin eri teoriat, kuten esimerkiksi aikanaan aaltoliike- ja hiukasvalo-oppi).
Muodollisloogiset ristiriidat ovat tuhoisia teoroiden sisällä, tarkoittavat itse asiassa, että "teoria" EI OLE "OIKEA" teoria, koska se EI ENNUSTA testattavissa olevia yksikäsitteisiä tuloksia, ei jakautumia eikä yksittäistuloksia (vaan sillä voidaan "ennustaa" tai "todistaa" mitä tahansa). Omalla tavallaan ristiriidat teorioiden VÄLILLÄ ovat todellakin "hedelmällisiä", kuten Hegel sanoi jopa luontotieteissä, KOSKA NE OSOITTAVAT, ETTÄ MISSÄ PÄIN TEORIOISSA ON KORJATTAVAA. Ne korjaukset vaan pitää sitten taas tapahtua absoluuttisesti kiinni pitäen muodollisten loogisten ristiriitojen kiellosta SIINÄ KIELESSÄ JOSSA KOHDE ON KUVATTU TEORIAN MUODOSSA, niin "kielen" KÄSITTEISSÄ kuin LAUSEISSAKIN.
Tässä asiassa on kuitenkin yksi iso ongelma MATERIALISMIN kannalta:
Muodollinen logiikka on kuitenkin lopulta IHMISEN LUOMA TYÖKALU todellisuuden mallintamiseksi kielessä, EIKÄ MATERIAALISELLA TODELLSIUUDELLA VOI OLLA MITÄÄN "VELVOLLISUUTTA" OLLA KAIKILTA PUOLILTAAN AINOASTAAN JA VAIN MUODOLLISEN LOGIIKAN TAUSTAOLETUSTEN MUKAINEN! Muodollista logiikkaa ei saa METAFYSIOIDA, eikä se ole mahdollistakaan, ilman että joukko tarkeitä käsitteitä tippuisi tarkastelujen ulkopuolelle.
Erityisen ryhmän tällaisia käsitteitä muodostavat DIALEKTISET KATEGORIAPARIT, kuten ´sisältö ja muoto´, ´määrä ja laatu´, ´mahdollisuus ja todellisuus´, ´sattuma ja välttämättömyys´, ´ulkoinen ja sisäinen´, ´osa ja kokonaisuus´ , olemus ja ilmiö´, ´mahdollisuus ja todellisuus´, ´subjektiivinen ja objektiivinen´, ´rakenne ja prosessi´, ´materia ja liike´.
Nuo dialektiset vastakohtaparit EVÄT VOI OLLA MUODOLLISLOOGISIA VASTAKOHTIA, koska ne EDELLYTTÄVÄT toisiaan voidakseen olla olemassa, EIKÄ MIKÄÄN TODELLINEN KÄSITE (tai ilmiö) VOI SAMAAN AIKAAN EDELLYTTÄÄ JA SULKEA POIS TOISTA KÄSITETTÄ (ilmiötä, loogisesti tai muutenkaan).
Dialektisilla vastakohdilla on usein erikseen muodollislooginen vastakohta. Ne voivat olla subjektiivisesti "lähellä" dialektisia vastakohtia, kuten ´välttämätön´ ja ´ei-satunnainen´ (mutta kumpikaan noista ei sisällä esimerkiksi kaoottisia ilmiöitä!) tai ´satunnainen´ ja ´ei-välttämätön´, mutta toisissa tapauksissa dialektiten vastakohtien muodollisloogiset vastakohdat voivat olla lähes synomyymejä, kuten ´mahdollisen ja todellisen´ muodolliset vastakohdat ´mahdoton´ ja ´olematon´.
Erityistieteelliset käsitteet määräytyvät ja määrittyvät teorianmuodostuksen yhteydessä. Mutta dialektisia kategorioita ei määrää mikään yksittäinen teoria; erityistieteelliset teoriat kyllä VAIKUTTAVAT niiden sisältöön, joskus voimakaastikin.
Ns. DIALEKTIIKAN LAIT koskevat noiden dialektisten vastakohtailmiöiden keskinäisiä suhteita, ja samalla suuressa määrin sitä, mikä ESTÄÄ NIITÄ OLEMASTA MUODOLLISLOOGISIA VASTAKOHTIA (ja toisistaan täysin erillisiä ilmiöitä).
Asiassa voidaan tarkastella toisinkin päin, että ilmiöt, joiden valillä tapahtuu dialektiikan lakien mukaisia ilmiöitä, esimerkiksi välttämätöntä toisikseen muuttumista, eivät voi olla tavallisin käsittein toisistaan tyhjentävästi erotettavissa olevia muodollisloogisia vastakohtia.
On myös mahdollista, että kaksi eri teoriaa samasta kohteesta kuvaavat samaa kohdetta eri dialektisen vastakohdan kannalta. Esimerkiksi Schrödingerin differentiaaliyhtälö kuvaa kvantti-ilmiöitä niiden "liikepuolen" eli energiatilojen kannalta. Mutta kuvaako sitten Heisenbergin matriisiesitys niitä jotenkin erityisesti "hiukkaspuolen kannalta", siihen en mene ottamaan kantaa muuten kuin että periaatteessa sekin olisi mahdollista. - s.partacus
"Mitäs luulet jos tuon lukaisisi paperitehtaan
keskusraatiossa niin puhkeaisiko yleisö aplodeihin?"
Vain urpo pystyy tuollaisia laukomaan. Ei sitä sinne ole tarkoitettukaan.
Aloitusviesti oli hyvä selostus dialektisen materialismin olemuksesta. Käytännössä aivan liian pitkä ja akateeminen ja aloittelijalle käsittämätön.
Tällaista tutkimusta tarvitaan. Onhan materialistinen filosofia tieteisiin perustuva filosofia. DM on kehittyvä ja tiukasti sidoksissa tieteen kehitykseen.
Olisiko mahdollista ottaa erikseen pieninä paloina kansantajuisesti olemisen ja ajattelun lakien yleispiirteitä! Silloin niistä voisi paremmin syntyä keskustelua ja samalla hyödyttää eniten lukijoita.
Jokaisen lukijan olisi välttämätöntä kopioida aloituksen viesti ja tulostaa paperille. Itse honasin useita seikkoja, jotka valottivat perusnäkemyksiä.
Perustollojen edessä ei kannata masentua. Ne rähjäävät minkä kerkeävät. Asioista syntyy aina mielipiteiden vaihtoa ja filosofia on erittäin tärkeä sivistykselle.Tännekö kirmasit pakoon?
Meillä on vielä keskustelu marxin opeista kesken. Sinulla tuntuu olevan pakottava tarve valehdella marxista keskusteltaessa. Se antaa kovin sairaan kuvan rakastamastasi aatteesta joten yritähän pysyä totuudessa vaikka se olisikin epämiellyttävää.
Muuten, mitähän marx sanoi tapahtuvan sillä tavaran arvon osalle, josta ei makseta mitään tavaran vaihtaessa omistajaa sen arvoa vastaavaa hintaa halvempaan hintaan?
Ehkä marx ei ehtinyt kiireiltään asiaa pohtimaan sillä hänellä oli vain yksi elämä aikaa miettiä sitä erikoistapausta, jossa tavara myydään sen arvoa vastaavaan hintaan.
.................- ei kandee
antipunikki kirjoitti:
Tännekö kirmasit pakoon?
Meillä on vielä keskustelu marxin opeista kesken. Sinulla tuntuu olevan pakottava tarve valehdella marxista keskusteltaessa. Se antaa kovin sairaan kuvan rakastamastasi aatteesta joten yritähän pysyä totuudessa vaikka se olisikin epämiellyttävää.
Muuten, mitähän marx sanoi tapahtuvan sillä tavaran arvon osalle, josta ei makseta mitään tavaran vaihtaessa omistajaa sen arvoa vastaavaa hintaa halvempaan hintaan?
Ehkä marx ei ehtinyt kiireiltään asiaa pohtimaan sillä hänellä oli vain yksi elämä aikaa miettiä sitä erikoistapausta, jossa tavara myydään sen arvoa vastaavaan hintaan.
.................välittää tän antipunikin sairaista jutuista.
ei kandee kirjoitti:
välittää tän antipunikin sairaista jutuista.
Niin, miten on.
Pieneneekö riisto tavaran tullessa myydyksi sen arvoa vastaavaa hintaa halvemmalla?
Entä kasvaako riisto riisto tavaran tullessa myydyksi sen arvoa vastaavaa hintaa kalliimmalla?
Mitä marx sanoo?
Onko tietoa?
...........
- Hi hi hi...
Marx päästää pahanhajuisen pierun ja nauraa partaansa kun sai huijattua ihmiskuntaa kunnolla !
Esimekkinä huijatuista isiooteista Rainesto ! Olisikohan Hannu tuossa hieman selityksen makua? Yleensähän jos ajatus on selvä ja järkevä se ei vaadi tautista selitystä vaan on helposti ja kansantajuisesti esitettävissä.
Yleisestihän Marxin ja veljesten aatteet ja niiden kokeilut ovat koituneet kansan tappioksi jokaisen kerran kun sitä on tehty.
Teoriat ovat tietysti mielenkiintoisia jonka huomaat mennessäsi Uudenkaupungin Bonk museoon jossa esitetään Marxiin verrattavia hienoja teorioita kalarasvan hyödyllisyydestä energian tuotannossa vai miten se meni?
Miksi lähdeluetteloon on tarvittu noin paljon kommunistiajan Neukkulan viitteitä? Kaikkihan tiedämme sen ajan julkaisujen luotettavuuden olevan perin kyseenalainen vähän joka alalla koska vain yksi ajatussuunta oli sallittu. Jo se tekee tuon ajatuskudelman saman arvoiseksi kuin Serla nimitys pienen pehmopaperirullan kyljessä.
Kirkastapa Hannu ajatuksesi ja heitä nuo vanhat unelmasi hetteikköön, sinne en kuuluvat ja ala elämään tätä päivää.Voi himpura! taas menin lankaan enkä huomannut päivämääriä, tosin ihmettelin miten se Hannu taas on meitä ilahduttanut kirjoituksillaan.
Mikä ihme saa kaivamaan näitä historioita esiin? Eikö löydy omaa sanottavaa tähän päivään?
Nyut ymmärrän tosin kun esiin ottaja oli Hämeemies joka lienee tyypillinen hämäläinen ja hitaanakin hän on jo tällä vuosituhannella josta kaikki kunnia Hämeelle.
- s.partacus
Risto Koivulan kaltaista korkeampaa filosofista pohdintaa tarvitan ehdottomasti. Siitä oikeastaan on huutava pula.
Kaikkien tieteenalojen tutkimus ja työ perustuu todellisuuden olemasaoloon ja sen tiedostamiseen. Tutkimuksella on suora yhteys käytäntöön ja ihmisten elämään.
Esim. paleontologian, arkeologian ja biologian tutkimus on kohottanut yleistä yhteiskunnallista tajuntaa niin, että uskonnollisidealistiset maailmankatsmukset kokevat vararikkoa. Kirkkkojärjestöistä eroamisilla on suora yhteys yht.kunn. tajunnan etenemiseen.
Sen ovat panneet merkille myös porvarilliset pirit. Mutta mitäpä he sille voivat. Uskonnollinen idealismi on jähmettynyt, paikallaaan seisova kuiva oksa, eikä ole satoihin vuosiin vastannut juuri mihinkään.
Filosofinen materialismi ja dialektinen logiikka ei pidä mitään huntuja silmiensä edessä vaan tutkii maailmaa avoimin silmin eikä pysähdy pelkästään selittämään olevaisen mysteerejä vaan myös muuttaa maailmaa.Tännekö kirmasit pakoon?
Meillä on vielä keskustelu marxin opeista kesken. Sinulla tuntuu olevan pakottava tarve valehdella marxista keskusteltaessa. Se antaa kovin sairaan kuvan rakastamastasi aatteesta joten yritähän pysyä totuudessa vaikka se olisikin epämiellyttävää.
Muuten, mitähän marx sanoi tapahtuvan sillä tavaran arvon osalle, josta ei makseta mitään tavaran vaihtaessa omistajaa sen arvoa vastaavaa hintaa halvempaan hintaan?
Ehkä marx ei ehtinyt kiireiltään asiaa pohtimaan sillä hänellä oli vain yksi elämä aikaa miettiä sitä erikoistapausta, jossa tavara myydään sen arvoa vastaavaan hintaan.
.................
- hämeemmiäs
LENINISTINEN OPPI OBJEKTIIVISESTA JA KONKREETTISESTA TIETEELLISESTÄ TOTUUDESTA
Jokaisen tieteenfilosofisen oppijärjestelmän ydin on sen totuuskäsitys. Totuuskäsitys ja totuus toiminnan päämääränä erottaa tieteen muista yhteiskunnan, erityisesti päällysrakenteen ilmiöistä, kuten ideologiasta (joka sekin määräytyy totuudesta, mutta subjektiivisen ”totena pitämisen” mielessä), taiteesta, moraalista, laeista ja uskonnosta.
Ensimmäinen tieteelliseksi katsottava totuuskäsitys on peräisin Aristoteleelta, jonka yhä pätevän määritelmän mukaan 'totuus' on ”ajatuksen vastaavuutta kohteensa kanssa”. Tämä ns. aristotee-linen eli korrepondenssiteoreettinen totuuskäsitys ei ole vain tieteellisen vaan kaiken totuuden, esimerkiksi taiteellisen ja moraalisen määritelmä niille filosofioille ja ideologioille, jotka sen tun-nustavat. Nuo muut yhteiskunnan ilmiöt eivät kuitenkaan ilmiöinä määräydy totuuskäsityksestään, mutta 'tiede' toden tiedon etsimisenä ja tuottamisena määrittyy siitä.
Aristoteleelle kaikki totuus oli väittämän totuutta, eli sellaisen lauseen, joka oli muotoiltu niin, että sillä oli ominaisuus olla joko tosi tai epätosi. Aristoteles erotti toisistaan ajattelun ja objektiivisen todellisuuden,ja hän liitti ajattelun/puheen ja muunkin kuvaamisen muodon välittymiseen, erottaen näin muodon ja substanssin, eli ”perustana olevan materian” mutta ei ollut tässä johdonmukainen.
Vaikka hän oli jo muodollisen logiikan aksioomat eriyttäessään havainnut,että ainakin 'mahdollisuus ja todellisuus' ovat erityisenlaisia dialektisia vastakohtia, joiden vastakkaisuus ei ”istunut” hänen eriyttämänsä muodollisen logiikan kaavaan, hän ei tullut vielä havainneeksi, että myös muoto (muotti) ja ”materia” (sisältö) ovat nekin sellaisia, vaan hän piti niitä kokonaan eri asioina, jotka voivat joissakin ääripäissä olla olemassa myös toisistaan riippumatta: ”muodottomana alkumateriana” sekä ”Muotojen Muotona” eli ”Jumalana”.
Hänellä olisi ollut jo tiedolliset eväät silloisessa tieteessä ratkaista tuokin kysymys oikein, mutta se olisi edellyttänyt sitä, että hän olisi asettunut opettajaansa Platonia vastaan tämän ”verivihollisen” atomisti Demokritoksen, antiikin suurimman filosofin puolelle näiden sovittamattomassa oppirii-dassa, idealismin ja materialismin välillä. Tuon virheen korjasi vasta 1600 vuotta myöhemmin sir Francis Bacon olio-opissaan ottaen tässä yhteydessä myös englannin kieleen filosofiset termit 'form and content', jotka ovat eri asia kuin erityistieteelliset 'shape' ja 'matter'. Opissaan Bacon etsi nimen omaan logiikan huomattavan laajan pätevyyden selitystä luonnon ominaisuuksissa, ja mahdollisuuksia sen kehittämiseksi palvelemaan entistä paremmin tieteen tarpeita (induktiivinen logiikka). Bacon ja hänen oppinsa systematisoija John Stuart Mill, joka tutki erityisesti 'syyn ja seurauksen' kategoriaparia ontologiassa havaiten nekin erottamattomiksi dialektisiksi vastakohdiksi, perustelivat loistavasti aristoteelista logiikkaa, sen ”pätevyyttä luonnossa”, mutta induktiivisella logiikallaan korkeintaan täydensivät sitä.
Samaa voidaan sanoa ”vastakkaisen” deduktiivisen tieteenihanteen esitaistelijasta G.W. Leibnitzis-ta. Hänen mukaansa ”totuudet ovat hierarkkisia siten että matalammat sellaiset on deduktiivisesti pääteltävissä korkeammista” ja huomio pitäisi keskittää niiden korkeimpien oivaltamiseen vaikka arvaamalla. Leibnitzin totuuskäsitys oli täysin aristoteelinen, kun tämä luetaan niin kuin se on, lisäilemättä siihen omiaan kuten ”todistettuutta”, jota siihen ei sisälly: lause on tosi jos se täyttää vastaavuusehdon, vaikka tätä ei vielä olisikaan todistettu! Leibnitzin paha puoli oli, että hän oli pesunkestävä idealisti, mutta hän oli sitä myös korkeimman julkisesti ja arvosteltavissa olevasti monadologian ideologiassaan, jossa hän nimenomaan avoimesti kirjoitteli muodollisen logiikan ”maailmankaikkeuden (keskeisimmäksi) rakenne-elementiksi”, eli teki julkisesti sitä, mitä ”fysikalisti”-valematerialistit tekevät salaa ja vilpillisesti!”
Se, joka tuli muotoilemaan todella uuden ja entistä konkreetisemman ja kattavamman nykaikaisen aristoteelisen totuuskäsityksen tieteeseen, oli V.I. Lenin. Siihen saavat porvaritkin tyytyä, vaikka se koville näyttää ottavankin.
jatkuu...- hämeemmiäs
jatkuu...
Vuoden 1979 Sovjetskaja entsiklopedija totuuden käsitteestä
Kyseinen Neuvostoliiton Tiedeakatemian julkaisu määrittelee:
"Totuus on objektiivisen todellisuuden paikkansa pitävää heijastusta ihmisen tajunnassa; todellisuuden reproduktiota sellaisena kuin se itsessään on olemassa,ihmisen ja hänen tietoisuutensa ulkopuolella ja niistä riippumatta.
Totuuden käsite tiedon ja olioiden vastaavuussuhteena juontaa juurensa antiikin ajan ajattelijoihin. Aristoteles kirjoitti: "Hänellä, joka ajattelee erotetun [objektiivisessa todellisuudessa] erotetuksi ja yhdistetyn yhdistetyksi, on totuus." Tätä totuuden tulkinnan perinnettä jatkettiin modernin ajan filosofiassa, jota edustivat mm. F. Bacon, B. Spinoza, C. Helvétius, D. Diderot, P. Holbach, M.V. Lomonosov, A.I.Herzen, N.G.Chernyshevski ja L.Feuerbach. ”
(On huomattava,että myöhemmillä feuerbachilaisilla ns. frankfurtisteilla ja ylipäätään sosiobiologis-teilla on muita totuuskäsityksiä, kuten koherenssiteoria (Freud), instrumentaalinen (W. James) ja konsensus(/nonsensus)”teoria” (Habermas). Heitä ei voida pitää materialisteina kuten Feuerbachia.
On edelleen huomattava, että tiedon objektiivisuus eli objektinmukaisuus, määräytyneisyys sen kohteesta ja viime kädessä vai siitä suoraan tai välillisesti, ei edellytä, että tuo totuus olisi ehdottomasti todistettua ja että sen totuusluonteesta olisi jo varma tieto. Tällä seikalla on tärkeä merkitys aksiomaattis-deduktiiviseessa teorianmuodostuksellisessa tieteellisessä menetelmässä,H)
” Idealistisissa järjestelmissä totuus nähdään joko ideaalisten objektien ikuisesti muuttumattomana ja absoluuttisena ominaisuutena (Platon, Pyhä Augustinus) tai ajattelun itsensä yhtäpitävyytenä, yhdessä sen a priori -muotojen kanssa (I.Kant). J.Fichten aloittamana saksalainen klassinen idea-lismi esitteli dialektisen lähestymistavan totuuden tulkintaan. G. Hegelin mukaan totuus on tiedon kehittymisen prosessi. ”
(Totuus on myös Marxin ja Leninin mukaan tiedon kehittymisen prosessi.
Hegelille totuus on koko materiaalisen todellisuudenkin kehittymisen prosessi, sillä Hegelin mukaan totuus on kohteen sellainen ominaisuus, että se on itsenäisesti ”maailmanhengen” mukana dialekti-sesti kehittyvän ”absoluuttisen ideansa” mukainen. Hegelin totuuskäsitys ei ole aristoteelinen eikä tiedettä ainakaan filosofian ulkopuolella erityistieteissä, mutta hänen dialektiikkansa ei ole pelkkää humpuukiakaan, vaan usein kuvaa, miten jotkin muut elämänalueet, esimerkiksi uskonto kehittyvät ns. meemievoluutiona. Niihinkin kuitenkin aina vaikuttaa tiede. H)
” Eksistentialismin kannattajat, seuraten tanskalaista ajattelijaa S. Kierkegaardia, tulkitsivat totuu-den subjektiivis-idealistiseen tapaan yksilön psykologisen tilan muotona (varmuutena, aivan eri asia, vaikkakin tärkeä sekin, H).
Subjektiivis-idealistisen empirismin kannattajat pitivät totuutta vastaavuussuhteena joko ajattelun ja subjektin aistimusten välillä (D. Hume, B. Russell), ideoiden ja yksilön yrityksinä saavuttaa menes-tystä (pragmatismi) tai yksinkertaisimmillaan aistimusten kaikkein "ekonomisimpana" molemmin- puolisena säätelynä (E. Mach, R. Avenarius).
Uuspositivistit määrittelevät totuuden yhteensopivuudeksi tieteellisten väitteiden ja aistimuskoke-musten välillä.
Konventionalismi (J.H. Poincaré, R. Carnap) ottaa lähtökohdakseen oletuksen, että totuuden määritelmä ja sisältö ovat luonteeltaan sopimuksia.
Dialektisen materialismin mukaan sellaiset representaatiot, käsitteet, ideat ja teoriat [ja tietysti lau-seet eli väittämät] ovat tosia, jotka heijastavat riittävästi ja tarkasti sitä, mikä on olemassa objektiivi-sessa todellisuudessa.
V.I. Lenin identifioi objektiiviseksi totuudeksi sellaisen ihmisten ideoiden sisällön, "joka ei riipu subjektista, eikä myöskään ihmisestä tai ihmisyydestä".
Tiede ei ole varasto valmiiksi tehdyille ja tyhjentäville totuuksille vaan se on niiden saavuttamisen prosessi,siirtyminen rajoitetusta approksimatiivisesta tiedosta universaalimpaan, perusteellisempaan ja eksaktimpaan tietoon. Tämä prosessi on (luonteeltaan) loputon.
(Lenin kyllä sanoo selkeästi itse totuutta, eikä triviaalisti tiedettä, prosessiksi. H)
jatkuu... - hämeemmiäs
hämeemmiäs kirjoitti:
jatkuu...
Vuoden 1979 Sovjetskaja entsiklopedija totuuden käsitteestä
Kyseinen Neuvostoliiton Tiedeakatemian julkaisu määrittelee:
"Totuus on objektiivisen todellisuuden paikkansa pitävää heijastusta ihmisen tajunnassa; todellisuuden reproduktiota sellaisena kuin se itsessään on olemassa,ihmisen ja hänen tietoisuutensa ulkopuolella ja niistä riippumatta.
Totuuden käsite tiedon ja olioiden vastaavuussuhteena juontaa juurensa antiikin ajan ajattelijoihin. Aristoteles kirjoitti: "Hänellä, joka ajattelee erotetun [objektiivisessa todellisuudessa] erotetuksi ja yhdistetyn yhdistetyksi, on totuus." Tätä totuuden tulkinnan perinnettä jatkettiin modernin ajan filosofiassa, jota edustivat mm. F. Bacon, B. Spinoza, C. Helvétius, D. Diderot, P. Holbach, M.V. Lomonosov, A.I.Herzen, N.G.Chernyshevski ja L.Feuerbach. ”
(On huomattava,että myöhemmillä feuerbachilaisilla ns. frankfurtisteilla ja ylipäätään sosiobiologis-teilla on muita totuuskäsityksiä, kuten koherenssiteoria (Freud), instrumentaalinen (W. James) ja konsensus(/nonsensus)”teoria” (Habermas). Heitä ei voida pitää materialisteina kuten Feuerbachia.
On edelleen huomattava, että tiedon objektiivisuus eli objektinmukaisuus, määräytyneisyys sen kohteesta ja viime kädessä vai siitä suoraan tai välillisesti, ei edellytä, että tuo totuus olisi ehdottomasti todistettua ja että sen totuusluonteesta olisi jo varma tieto. Tällä seikalla on tärkeä merkitys aksiomaattis-deduktiiviseessa teorianmuodostuksellisessa tieteellisessä menetelmässä,H)
” Idealistisissa järjestelmissä totuus nähdään joko ideaalisten objektien ikuisesti muuttumattomana ja absoluuttisena ominaisuutena (Platon, Pyhä Augustinus) tai ajattelun itsensä yhtäpitävyytenä, yhdessä sen a priori -muotojen kanssa (I.Kant). J.Fichten aloittamana saksalainen klassinen idea-lismi esitteli dialektisen lähestymistavan totuuden tulkintaan. G. Hegelin mukaan totuus on tiedon kehittymisen prosessi. ”
(Totuus on myös Marxin ja Leninin mukaan tiedon kehittymisen prosessi.
Hegelille totuus on koko materiaalisen todellisuudenkin kehittymisen prosessi, sillä Hegelin mukaan totuus on kohteen sellainen ominaisuus, että se on itsenäisesti ”maailmanhengen” mukana dialekti-sesti kehittyvän ”absoluuttisen ideansa” mukainen. Hegelin totuuskäsitys ei ole aristoteelinen eikä tiedettä ainakaan filosofian ulkopuolella erityistieteissä, mutta hänen dialektiikkansa ei ole pelkkää humpuukiakaan, vaan usein kuvaa, miten jotkin muut elämänalueet, esimerkiksi uskonto kehittyvät ns. meemievoluutiona. Niihinkin kuitenkin aina vaikuttaa tiede. H)
” Eksistentialismin kannattajat, seuraten tanskalaista ajattelijaa S. Kierkegaardia, tulkitsivat totuu-den subjektiivis-idealistiseen tapaan yksilön psykologisen tilan muotona (varmuutena, aivan eri asia, vaikkakin tärkeä sekin, H).
Subjektiivis-idealistisen empirismin kannattajat pitivät totuutta vastaavuussuhteena joko ajattelun ja subjektin aistimusten välillä (D. Hume, B. Russell), ideoiden ja yksilön yrityksinä saavuttaa menes-tystä (pragmatismi) tai yksinkertaisimmillaan aistimusten kaikkein "ekonomisimpana" molemmin- puolisena säätelynä (E. Mach, R. Avenarius).
Uuspositivistit määrittelevät totuuden yhteensopivuudeksi tieteellisten väitteiden ja aistimuskoke-musten välillä.
Konventionalismi (J.H. Poincaré, R. Carnap) ottaa lähtökohdakseen oletuksen, että totuuden määritelmä ja sisältö ovat luonteeltaan sopimuksia.
Dialektisen materialismin mukaan sellaiset representaatiot, käsitteet, ideat ja teoriat [ja tietysti lau-seet eli väittämät] ovat tosia, jotka heijastavat riittävästi ja tarkasti sitä, mikä on olemassa objektiivi-sessa todellisuudessa.
V.I. Lenin identifioi objektiiviseksi totuudeksi sellaisen ihmisten ideoiden sisällön, "joka ei riipu subjektista, eikä myöskään ihmisestä tai ihmisyydestä".
Tiede ei ole varasto valmiiksi tehdyille ja tyhjentäville totuuksille vaan se on niiden saavuttamisen prosessi,siirtyminen rajoitetusta approksimatiivisesta tiedosta universaalimpaan, perusteellisempaan ja eksaktimpaan tietoon. Tämä prosessi on (luonteeltaan) loputon.
(Lenin kyllä sanoo selkeästi itse totuutta, eikä triviaalisti tiedettä, prosessiksi. H)
jatkuu...jatkuu...
Sovjetskaja Leninin totuusteoriasta:
" " Totuus on suhteellista siinä määrin kuin se ei heijasta objektia täysin, vaan tiettyjen rajojen, ehtojen ja suhteiden sisällä, jotka ovat jatkuvassa muutoksessa ja kehityksessä. Jokaista tiedostuksen askelta rajoittaa yhteiskunnan historialliset olosuhteet ja käytännön (taito)taso (kuten kulloinenkin teknolo-gia). Tässä mielessä totuus on "aikakausien lapsi". Suoritettaessa vertailua aikaisempaan teoriaan jokainen sitä seuraava tieteellinen teoria edustaa täydellisempää ja perusteellisempaa tietoa. Aiempi teoria tulkitaan uuden teorian sisällä suhteelliseksi totuudeksi ja siten erikoistapaukseksi kattavam-masta ja tarkemmasta teoriasta, esimerkiksi I. Newtonin klassinen mekaniikka suhteessa A. Einsteinin suhteellisuusteoriaan. Tällaista teorioiden välistä korrelaatiota niiden historiallisessa kehi-tyksessä on kutsuttu tieteessä vastaavuusperiaatteeksi.
Dialektinen materialismi "tunnustaa kaiken tietomme suhteellisuuden, ei kuitenkaan kiistämällä objektiivisen totuuden, vaan siinä mielessä, että tietomme approksimaatiorajat suhteessa tähän totuu-teen ovat historiallisesti ehdollisia". Suhteellisen totuuden absolutisoiminen samoin kuin totuuden ikuistaminen synnyttävät virheitä ja joustamatonta (dogmaattista) ajattelua.
Yksi tiedostuksen perustavanlaatuisista periaatteista dialektisessa lähestymistavassa on totuuden konkreettisen luonteen tunnistaminen. Tämä edellyttää ensinnäkin kaikkien sellaisten olosuhteiden, jossa tiedostuksen kohteena oleva objekti löydetään, ja sen ensisijaiset ja olennaiset ominaisuudet, yhteydet ja kehitystaipumukset tunnistetaan, tarkkaa huomioon ottamista. Totuuden konkreettisen luonteen periaate edellyttää faktojen lähestymistä, mutta ei yleisten kaavojen ja kaavioiden avulla vaan ottaen huomioon todelliset olosuhteet ja konkreettiset tilanteet. Lenin huomautti, että "jokainen totuus, jonka kanssa 'mennään liian pitkälle' ... , tai jota liioitellaan, tai joka viedään sen aktuaalisen soveltuvuusalueen ulkopuolelle, voidaan redusoida järjettömyydeksi ja on jopa sidottu muuttumaan järjettömyydeksi tällaisten ehtojen vallitessa." "
Totuuden kriteeri ei löydy ajattelusta itsestään eikä myöskään todellisuudesta subjektin (laajasti) ulkopuolelta. K. Marx kirjoitti, että "kysymys siitä, voidaanko objektiivinen ajatus (totuus, RK) katsoa inhimillisen ajattelun tuntomerkiksi, ei ole teorian vaan käytännön kysymys.
Käytännön piirissä ihmisen pitää todistaa ajattelunsa totuus, eli sen todellisuudenmukaisuus ja voi-ma, sen maa(ilma)llisuus (this-sidedness). Väittely ajattelun todenmukaisuudesta tai epätodenmu-kaisuudesta silloin, kun se eristetään käytännöstä, on puhtaasti skolastinen kysymys."
Tietoisuudessamme sellainen,mikä on suoraan tai epäsuorasti vahvistettua käytännössä,tai sellainen, mikä voidaan käytännössä toteuttaa, on korrektia ja objektiivista. Kun ihminen vertaa omia käsittei-tään asioista toisiin käsitteisiin,jotka on jo vahvistettu käytännössä, hän oikeastaan vertaa välillisesti omia käsitteitään itse objektien kanssa. Käsitteen ja objektin välinen vastaavuussuhde on täydelli-sesti todistettu vasta, jos ihminen onnistuu löytämään, jäljentämään, tai luomaan objektin, joka vastaa käsitettä, jonka hän on muodostanut.
Ongelmia, jotka liittyvät totuuden teoreettisiin ja yhteiskunnallisiin olosuhteisiin, työstetään tietoteoriassa sekä tiedon sosiologiassa."
jatkuu... - hämeemmiäs
hämeemmiäs kirjoitti:
jatkuu...
Sovjetskaja Leninin totuusteoriasta:
" " Totuus on suhteellista siinä määrin kuin se ei heijasta objektia täysin, vaan tiettyjen rajojen, ehtojen ja suhteiden sisällä, jotka ovat jatkuvassa muutoksessa ja kehityksessä. Jokaista tiedostuksen askelta rajoittaa yhteiskunnan historialliset olosuhteet ja käytännön (taito)taso (kuten kulloinenkin teknolo-gia). Tässä mielessä totuus on "aikakausien lapsi". Suoritettaessa vertailua aikaisempaan teoriaan jokainen sitä seuraava tieteellinen teoria edustaa täydellisempää ja perusteellisempaa tietoa. Aiempi teoria tulkitaan uuden teorian sisällä suhteelliseksi totuudeksi ja siten erikoistapaukseksi kattavam-masta ja tarkemmasta teoriasta, esimerkiksi I. Newtonin klassinen mekaniikka suhteessa A. Einsteinin suhteellisuusteoriaan. Tällaista teorioiden välistä korrelaatiota niiden historiallisessa kehi-tyksessä on kutsuttu tieteessä vastaavuusperiaatteeksi.
Dialektinen materialismi "tunnustaa kaiken tietomme suhteellisuuden, ei kuitenkaan kiistämällä objektiivisen totuuden, vaan siinä mielessä, että tietomme approksimaatiorajat suhteessa tähän totuu-teen ovat historiallisesti ehdollisia". Suhteellisen totuuden absolutisoiminen samoin kuin totuuden ikuistaminen synnyttävät virheitä ja joustamatonta (dogmaattista) ajattelua.
Yksi tiedostuksen perustavanlaatuisista periaatteista dialektisessa lähestymistavassa on totuuden konkreettisen luonteen tunnistaminen. Tämä edellyttää ensinnäkin kaikkien sellaisten olosuhteiden, jossa tiedostuksen kohteena oleva objekti löydetään, ja sen ensisijaiset ja olennaiset ominaisuudet, yhteydet ja kehitystaipumukset tunnistetaan, tarkkaa huomioon ottamista. Totuuden konkreettisen luonteen periaate edellyttää faktojen lähestymistä, mutta ei yleisten kaavojen ja kaavioiden avulla vaan ottaen huomioon todelliset olosuhteet ja konkreettiset tilanteet. Lenin huomautti, että "jokainen totuus, jonka kanssa 'mennään liian pitkälle' ... , tai jota liioitellaan, tai joka viedään sen aktuaalisen soveltuvuusalueen ulkopuolelle, voidaan redusoida järjettömyydeksi ja on jopa sidottu muuttumaan järjettömyydeksi tällaisten ehtojen vallitessa." "
Totuuden kriteeri ei löydy ajattelusta itsestään eikä myöskään todellisuudesta subjektin (laajasti) ulkopuolelta. K. Marx kirjoitti, että "kysymys siitä, voidaanko objektiivinen ajatus (totuus, RK) katsoa inhimillisen ajattelun tuntomerkiksi, ei ole teorian vaan käytännön kysymys.
Käytännön piirissä ihmisen pitää todistaa ajattelunsa totuus, eli sen todellisuudenmukaisuus ja voi-ma, sen maa(ilma)llisuus (this-sidedness). Väittely ajattelun todenmukaisuudesta tai epätodenmu-kaisuudesta silloin, kun se eristetään käytännöstä, on puhtaasti skolastinen kysymys."
Tietoisuudessamme sellainen,mikä on suoraan tai epäsuorasti vahvistettua käytännössä,tai sellainen, mikä voidaan käytännössä toteuttaa, on korrektia ja objektiivista. Kun ihminen vertaa omia käsittei-tään asioista toisiin käsitteisiin,jotka on jo vahvistettu käytännössä, hän oikeastaan vertaa välillisesti omia käsitteitään itse objektien kanssa. Käsitteen ja objektin välinen vastaavuussuhde on täydelli-sesti todistettu vasta, jos ihminen onnistuu löytämään, jäljentämään, tai luomaan objektin, joka vastaa käsitettä, jonka hän on muodostanut.
Ongelmia, jotka liittyvät totuuden teoreettisiin ja yhteiskunnallisiin olosuhteisiin, työstetään tietoteoriassa sekä tiedon sosiologiassa."
jatkuu...jatkuu...
Lenin nykyaikaisen tieteellisen totuuskäsityksen formuloijana
Lenin kehitti objektiivisen ja konkreettisen totuuden määritelmässään johdonmukaisesti materialistisen aristoteelisen totuuden määritelmän.
Se ei olisi onnistunut, ellei tuo määritelmä olisi samalla myös dialektinen: jo perustermit ovat dialetiikan kategorioita: objektiivinen tarkoittaa objektilähtöistä, määritelmällisesti siis ”objektistaan määräytyvää”, dialektisena vastakohtanaan subjektiivinen, joka taas tarkoittaa määritelmällisesti subjektilähtöistä, joka taas ei suinkaan tarkoita epäobjektiivista, eli epätotta, joka on objektiivisen muodollislooginen vastakohta!
Tieteen päämäärästä, objektiivisesta totuudesta Lyhyt filosofian sanakirja 5 toteaa mm:
”Objektiivinen totuus on tietoa, jonka sisältö ei riipu ihmisestä eikä ihmiskunnasta. Ollen objek-tiivista sisällöltään tosi tieto on samalla subjektiivista muodoltaan, se ei siis kuulu ulkoiseen todelli-suuteen, vaan ihmiselle ollen hänen tiedostustoimintansa tulosta...Tietojemme objektiivisuutta ei pidä sekoittaa niiden muuttumattomuuden kanssa, kuten ovat tehneet metafyysiset materialistit.”
Objektiivinen totuus, joka ei riipu sisällötään ihmisestä eikä ihmiskunnasta, on aikoana oliona maa-ilmassa samaan aikaan, täysin subjektiivista, koska se on tiedon ominaisuus ja täysin objektiivista, koska sen sisältö ei riipu ihmiskunnan mielipiteestä. Tämä ei tarkoita, etteikö objektiivisuus olisi voinut tulla kohteesta tietoon subjektien välityksellä, sillä subjektithan voivat olla voimakkaasti määräytyneitä toimintakohteestaan! Tässä yhteydessä antidialektiset sekoittajat kuitenkin jankutta-vat, että ”subjektiivinen ei voi olla objektiivista”, ja koska tietomme on sbjektiivista, se on aina ”määritelmällisesti väärää”! Sellainen seikka, että obketiivinen totuus ei riipu ihmisestä eikä ihmis-kunnasta,ei siis tarkoita, että tuo riippumattomuus olisi pelkän objektiivisuuden, määritelmä, sitähän se ei ole, vaan tuo objektiivisen totuuden määritelmällinen ominaisuus tietyn tiedon ominaisuutena on pelkän objektiivisuuden määritelmän seuraus, eikä itse määritelmä!
Edelleen: Sovejetskajan mainitsemat totuuden absoluuttisuus ja suhteellisuus ovat nekin nimen-omaan dialektisia vastakohtia, jotka edellyttävät toisiaan: ei voi olla ”absoluuttisen suhteellista totuutta”, jossa ei ole mitään pysyvyyttä, koska silloin siinä joko ei olsimitään, mikä määräytyy objektiivisesta kohteesta, tai sitten koko ”kohdetta” ei ole olemassa todellisuudessa, jos kaikki sen ominaisuudet ovat ”vain täysin suhteellisia”!
Edelleen lenin totesi, että ”Totuus on aina konkreettista, (täysin) abstraktia totuutta ei ole!”
Myös abstarakti ja konkreettinenovat dailetisia vastakohtia, joist ensin mainuttu tarkoittaa ”koko-naisuudesta eriytettyä” (ominaisuuden eriytyneisyyden astetta ja suhteellista riipumattomuutta juuri tästä kohteesta tai kohderyhmästä) ja konkreettinen (enemmän tai vähemmän ainutkertaisena) ”kokonaisuutena ilmenevää, huomioitua”. Konkreettinen tarkoittaa erityisesti myös ”oliota kulloisissa-kin oikeissa yhteyksissään”.
Toisaalta totuus on aina sidottu tietynlaiseen olioon, objektiiviseen (ja yleensä myös reaaliseen) kohteeseen.
Tuollaiset yhteydet ovat dynaamisia, kehittyviä. Koko olemassaolo on ”vuorovaikutusten piirissä ilmenemistä”, josta syystä Lenin painotti, että myös totuus on luonteeltaan prosessi eikä stabiili asi-aintila tiedon piirissä. Prosessi on dialektiikan kategoria, jonka dialektinen vastakohta on rakenne. Lenin ei suinkaan ole ainoa materialistinenkaan filosofi, joka on painottanut totuuden prosessiluon-netta. Sillä vain on tarkoitettu hyvinkin eri asioita: totuuden tarkentumisprosessia, sen syntymistä ja ilmenemistä ja testaamista käytännön toiminnan piirissä, sen saavuttamis- tai todistamisprosessia jne.
jatkuu.... - hämeemmiäs
hämeemmiäs kirjoitti:
jatkuu...
Lenin nykyaikaisen tieteellisen totuuskäsityksen formuloijana
Lenin kehitti objektiivisen ja konkreettisen totuuden määritelmässään johdonmukaisesti materialistisen aristoteelisen totuuden määritelmän.
Se ei olisi onnistunut, ellei tuo määritelmä olisi samalla myös dialektinen: jo perustermit ovat dialetiikan kategorioita: objektiivinen tarkoittaa objektilähtöistä, määritelmällisesti siis ”objektistaan määräytyvää”, dialektisena vastakohtanaan subjektiivinen, joka taas tarkoittaa määritelmällisesti subjektilähtöistä, joka taas ei suinkaan tarkoita epäobjektiivista, eli epätotta, joka on objektiivisen muodollislooginen vastakohta!
Tieteen päämäärästä, objektiivisesta totuudesta Lyhyt filosofian sanakirja 5 toteaa mm:
”Objektiivinen totuus on tietoa, jonka sisältö ei riipu ihmisestä eikä ihmiskunnasta. Ollen objek-tiivista sisällöltään tosi tieto on samalla subjektiivista muodoltaan, se ei siis kuulu ulkoiseen todelli-suuteen, vaan ihmiselle ollen hänen tiedostustoimintansa tulosta...Tietojemme objektiivisuutta ei pidä sekoittaa niiden muuttumattomuuden kanssa, kuten ovat tehneet metafyysiset materialistit.”
Objektiivinen totuus, joka ei riipu sisällötään ihmisestä eikä ihmiskunnasta, on aikoana oliona maa-ilmassa samaan aikaan, täysin subjektiivista, koska se on tiedon ominaisuus ja täysin objektiivista, koska sen sisältö ei riipu ihmiskunnan mielipiteestä. Tämä ei tarkoita, etteikö objektiivisuus olisi voinut tulla kohteesta tietoon subjektien välityksellä, sillä subjektithan voivat olla voimakkaasti määräytyneitä toimintakohteestaan! Tässä yhteydessä antidialektiset sekoittajat kuitenkin jankutta-vat, että ”subjektiivinen ei voi olla objektiivista”, ja koska tietomme on sbjektiivista, se on aina ”määritelmällisesti väärää”! Sellainen seikka, että obketiivinen totuus ei riipu ihmisestä eikä ihmis-kunnasta,ei siis tarkoita, että tuo riippumattomuus olisi pelkän objektiivisuuden, määritelmä, sitähän se ei ole, vaan tuo objektiivisen totuuden määritelmällinen ominaisuus tietyn tiedon ominaisuutena on pelkän objektiivisuuden määritelmän seuraus, eikä itse määritelmä!
Edelleen: Sovejetskajan mainitsemat totuuden absoluuttisuus ja suhteellisuus ovat nekin nimen-omaan dialektisia vastakohtia, jotka edellyttävät toisiaan: ei voi olla ”absoluuttisen suhteellista totuutta”, jossa ei ole mitään pysyvyyttä, koska silloin siinä joko ei olsimitään, mikä määräytyy objektiivisesta kohteesta, tai sitten koko ”kohdetta” ei ole olemassa todellisuudessa, jos kaikki sen ominaisuudet ovat ”vain täysin suhteellisia”!
Edelleen lenin totesi, että ”Totuus on aina konkreettista, (täysin) abstraktia totuutta ei ole!”
Myös abstarakti ja konkreettinenovat dailetisia vastakohtia, joist ensin mainuttu tarkoittaa ”koko-naisuudesta eriytettyä” (ominaisuuden eriytyneisyyden astetta ja suhteellista riipumattomuutta juuri tästä kohteesta tai kohderyhmästä) ja konkreettinen (enemmän tai vähemmän ainutkertaisena) ”kokonaisuutena ilmenevää, huomioitua”. Konkreettinen tarkoittaa erityisesti myös ”oliota kulloisissa-kin oikeissa yhteyksissään”.
Toisaalta totuus on aina sidottu tietynlaiseen olioon, objektiiviseen (ja yleensä myös reaaliseen) kohteeseen.
Tuollaiset yhteydet ovat dynaamisia, kehittyviä. Koko olemassaolo on ”vuorovaikutusten piirissä ilmenemistä”, josta syystä Lenin painotti, että myös totuus on luonteeltaan prosessi eikä stabiili asi-aintila tiedon piirissä. Prosessi on dialektiikan kategoria, jonka dialektinen vastakohta on rakenne. Lenin ei suinkaan ole ainoa materialistinenkaan filosofi, joka on painottanut totuuden prosessiluon-netta. Sillä vain on tarkoitettu hyvinkin eri asioita: totuuden tarkentumisprosessia, sen syntymistä ja ilmenemistä ja testaamista käytännön toiminnan piirissä, sen saavuttamis- tai todistamisprosessia jne.
jatkuu....jatkuu...
Siitä, millaisen materiaalista objektia koskevan tiedollisen yksikön kohdalla totuus on objektiivisimmillaan ja ilmaistavissa ja testattavissa mahdollisimman riippumattomana muista totuuksista ja epätotuuksista, Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet (1972) toteaa seuraavaa:
”Totuus ei voi olla objektiivinen, ellei se ole konkreettinen, ellei se ole kehittyvä tietojen järjestelmä, ellei se rikastu jatkuvasti uusilla aineksilla, jotka ilmaisevat objektin uusia puolia ja yhteyksiä ja syventävät aikaisempia tieteellisiä käsityksiä. Tässä suhteessa totuus on aina teoreettinen tietojärjestelmä, joka heijastaa objektia kokonaisuutena.”
Todellakin, myös teoria sanan suppeassa merkityksessä ”ajattelumuotona joka heijastaa kohdetta kokonaisuutena” on kussakin tilanteessa joko tosi tai epätosi, mistä johtuen se on joko liitettävä tie-teenalan tietojärjestelmään tai jätettävä siitä pois. Nimenomaan teoriat ilmentävät tietojärjestelmän liikettä kohti suurempaa objektiivisuutta! Teoria on myös se kokonaisuus, jota testattaessa olio on itsenäisimmillään muista olioista, toisin kuin yksittäisten ominaisuuksiensa kohdalla. Teoria on se se Leibnitzinkin tavoittelema ”korkeampi totuus”, josta hän johti ”alemannan tason totuuksiaan”, katsoie ettei ilman sellaista mitään yleisiä (uneversaaisia) totuuksia olisi olemassakaan.
Metodologisesti teoria edustaa dialektisten vastakohtien analyysin ja synteesin ykseyttä. Teoria on ajattelumuodoista sisällöllisesti perustavin, sillä kehittyneillä tieteenaloilla käsitteenmuodostus on erottamattomassa yhteydessä teorianmuodostukseen: kohde jaotellaan analyysissä edelleen suhteellisen itsenäisyyden omaaviksi ominaisuuksiksi, joiden lainalaisena yhteytenä kohde rakennetaan uudelleen teoreettisen mallin muodossa. Käsitteet suhtautuvat tässä yhteydessä teoriaan kuin osat kokonaisuuteen tai abstrakti konkreettiseen. Teoria ilmentää tiedon, myös käsitteiden liikettä.
Lauseiden ja käsitteiden totuus on alisteista teorioiden totuudelle.
Paitsi että tieteellinen käsite toimii jonkin teorian osana, myös edelleen käsitteen ”takana” on yleensä jokin teoria, joka osoittaa, että käsitteen määritelmässä yhteen niputetut tuntomerkit muodostavat todellisuudesta oikein eriytetyn aidon objektin. Ellei tällaista yhteistä nimittäjää ole, käsite voi olla ”tosi”, mutta epäadekvaatti: esimerkiksi ´höyhenettömät kaksijalkaiset´, joka yhdistää yhden käsitteen alle ihmiset ja lentoliskot, on muodollisesti tosi, mutta epäadekvaatti käsite. ´Lentolisko´ ei ole muuttunut epätodeksi käsitteeksi, vaikka nämä otukset ovatkin kuolleet sukupuuttoon .
Lauseen totuuden alisteisuus teorioiden ja käsitteiden totuudelle ei merkitse sitä, että lause olisi tosi tai epätosi ”jossakin teoriassa”, hieman samaan tapaan kuin on ´totta Seitsemässä veljeksessä´, että Jukolan Jussi meni naimisiin Männistön Venlan kanssa. Tällaiselle lauseen, päätelmän tai teorian vastaavuudelle joidenkin subjektiivisten puitteiden kanssa (vaikka nämä samalla olisivat objektiivisiakin) on oma terminsä, se on jo mainittua pätevyyttä joissakin ”raameissa”, usein aksiomaattisessa järjestelmässä, usein jossakin muodollisessa logiikassa. Esimerkiksi ´DM:n mukaan pätevä´ on moni sellainenkin hypoteesi on joka lopulta tulee kuitenkin osoittautumaan epätodeksi. Sen sijaan vastaavuus tiettyjen lainalaisuuksien puitteissa on objektiivinen ilmiö, vaikka kulloinenkin käytäntömme, tiedostusprosessin kannalta jollakin hetkellä objektiivinen ilmiö sekin, määräisi nämä puitteet.
Lause on tosi ja mielekäs, jos se kuvaa adekvaatein käsittein kuvattujen todellisuuden objektien välisen relaation tmv. sillä tavalla kuin kyseinen asia todellisuudessa on. Niiden lauseiden totuus, joissa todellisuuden objektin teoreettinen malli lopulta formuloidaan, on kuitenkin enemmänkin tiedostusprosessin lopputulos kuin lähtökohta. Ulkonaisesti lauseiltaan aivan samannäköisen kuvauksen sisältö saattaa esimerkiksi olennaisesti muuttua, jos teoriat ja sitä kautta lauseiden sisältämien käsitteiden sisältö muuttuu. Ajateltakoon vaikkapa tekstejä, joissa sinänsä ilmeisen adekvaateille käsitteille ´demokratia´ tai ´edistys´ annetaan vastakkaisia tulkintoja. Tämäkin ilmentää osaltaan objektiivisen ja konkreettisen totuuden prosessiluonnetta.
jatkuu... - hämeemmiäs
hämeemmiäs kirjoitti:
jatkuu...
Siitä, millaisen materiaalista objektia koskevan tiedollisen yksikön kohdalla totuus on objektiivisimmillaan ja ilmaistavissa ja testattavissa mahdollisimman riippumattomana muista totuuksista ja epätotuuksista, Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet (1972) toteaa seuraavaa:
”Totuus ei voi olla objektiivinen, ellei se ole konkreettinen, ellei se ole kehittyvä tietojen järjestelmä, ellei se rikastu jatkuvasti uusilla aineksilla, jotka ilmaisevat objektin uusia puolia ja yhteyksiä ja syventävät aikaisempia tieteellisiä käsityksiä. Tässä suhteessa totuus on aina teoreettinen tietojärjestelmä, joka heijastaa objektia kokonaisuutena.”
Todellakin, myös teoria sanan suppeassa merkityksessä ”ajattelumuotona joka heijastaa kohdetta kokonaisuutena” on kussakin tilanteessa joko tosi tai epätosi, mistä johtuen se on joko liitettävä tie-teenalan tietojärjestelmään tai jätettävä siitä pois. Nimenomaan teoriat ilmentävät tietojärjestelmän liikettä kohti suurempaa objektiivisuutta! Teoria on myös se kokonaisuus, jota testattaessa olio on itsenäisimmillään muista olioista, toisin kuin yksittäisten ominaisuuksiensa kohdalla. Teoria on se se Leibnitzinkin tavoittelema ”korkeampi totuus”, josta hän johti ”alemannan tason totuuksiaan”, katsoie ettei ilman sellaista mitään yleisiä (uneversaaisia) totuuksia olisi olemassakaan.
Metodologisesti teoria edustaa dialektisten vastakohtien analyysin ja synteesin ykseyttä. Teoria on ajattelumuodoista sisällöllisesti perustavin, sillä kehittyneillä tieteenaloilla käsitteenmuodostus on erottamattomassa yhteydessä teorianmuodostukseen: kohde jaotellaan analyysissä edelleen suhteellisen itsenäisyyden omaaviksi ominaisuuksiksi, joiden lainalaisena yhteytenä kohde rakennetaan uudelleen teoreettisen mallin muodossa. Käsitteet suhtautuvat tässä yhteydessä teoriaan kuin osat kokonaisuuteen tai abstrakti konkreettiseen. Teoria ilmentää tiedon, myös käsitteiden liikettä.
Lauseiden ja käsitteiden totuus on alisteista teorioiden totuudelle.
Paitsi että tieteellinen käsite toimii jonkin teorian osana, myös edelleen käsitteen ”takana” on yleensä jokin teoria, joka osoittaa, että käsitteen määritelmässä yhteen niputetut tuntomerkit muodostavat todellisuudesta oikein eriytetyn aidon objektin. Ellei tällaista yhteistä nimittäjää ole, käsite voi olla ”tosi”, mutta epäadekvaatti: esimerkiksi ´höyhenettömät kaksijalkaiset´, joka yhdistää yhden käsitteen alle ihmiset ja lentoliskot, on muodollisesti tosi, mutta epäadekvaatti käsite. ´Lentolisko´ ei ole muuttunut epätodeksi käsitteeksi, vaikka nämä otukset ovatkin kuolleet sukupuuttoon .
Lauseen totuuden alisteisuus teorioiden ja käsitteiden totuudelle ei merkitse sitä, että lause olisi tosi tai epätosi ”jossakin teoriassa”, hieman samaan tapaan kuin on ´totta Seitsemässä veljeksessä´, että Jukolan Jussi meni naimisiin Männistön Venlan kanssa. Tällaiselle lauseen, päätelmän tai teorian vastaavuudelle joidenkin subjektiivisten puitteiden kanssa (vaikka nämä samalla olisivat objektiivisiakin) on oma terminsä, se on jo mainittua pätevyyttä joissakin ”raameissa”, usein aksiomaattisessa järjestelmässä, usein jossakin muodollisessa logiikassa. Esimerkiksi ´DM:n mukaan pätevä´ on moni sellainenkin hypoteesi on joka lopulta tulee kuitenkin osoittautumaan epätodeksi. Sen sijaan vastaavuus tiettyjen lainalaisuuksien puitteissa on objektiivinen ilmiö, vaikka kulloinenkin käytäntömme, tiedostusprosessin kannalta jollakin hetkellä objektiivinen ilmiö sekin, määräisi nämä puitteet.
Lause on tosi ja mielekäs, jos se kuvaa adekvaatein käsittein kuvattujen todellisuuden objektien välisen relaation tmv. sillä tavalla kuin kyseinen asia todellisuudessa on. Niiden lauseiden totuus, joissa todellisuuden objektin teoreettinen malli lopulta formuloidaan, on kuitenkin enemmänkin tiedostusprosessin lopputulos kuin lähtökohta. Ulkonaisesti lauseiltaan aivan samannäköisen kuvauksen sisältö saattaa esimerkiksi olennaisesti muuttua, jos teoriat ja sitä kautta lauseiden sisältämien käsitteiden sisältö muuttuu. Ajateltakoon vaikkapa tekstejä, joissa sinänsä ilmeisen adekvaateille käsitteille ´demokratia´ tai ´edistys´ annetaan vastakkaisia tulkintoja. Tämäkin ilmentää osaltaan objektiivisen ja konkreettisen totuuden prosessiluonnetta.
jatkuu...jatkuu...
Tiedon ja totuuden suhteesta käsitteinä
´Tiedon´ (Erkenntnis, poznanye) käsitteen Philosophisches Wörterbuch 12 määrittelee seuraavasti: ”Tieto on tiedostusprosessissa objektiivisen todellisuuden omaksumisen, haltuunottamisen tuloksena syntyvää objektiivisen todellisuuden ominaisuuksien, rakenteiden ja lainalaisuuksien heijastusta inhimillisessä tajunnassa sellaisen empiirisen ja teoreettisen tietämyksen (Wissen, znanye) muodossa, joka on suhteellisen luotettava perusta inhimillisen käytännöllisen toiminnan tarkoituksenmukaiselle muotoutumiselle.”
Tiedon ja totuuden määritelmät muistuttavat toisiaan, mutta jälkimmäisen olemus on tietyn todellisuuden osan objektiivisessa kuvautumisessa, edellisen olemus on toiminnassa käytännöllisen toiminnan suhteellisen luotettavana teoreettisena perustana. (Muilla kuin teknisillä tieteenaloilla kaikki ´totuus´ ei välttämättä ainakaan vielä olekaan ´tietoa´. ´Tiedolla´ on myös suppea merkitys ´signaalin sisältö´ 2, tässä on kyseessä laaja merkitys.)
Tulkintani mukaan ´totuus´ suhtautuu ´tietoon´ (laajassa merkityksessä) kuten ´prosessi´, liike kohti objektiivisuutta, ´rakenteeseen´, tiedolliseen ideaaliseen todellisuudenkuvaamme, jonka pohjalta toimintaamme suunnittelemme. Totuus luonnehtii tietojemme kokonaisuuden etäisyyden derivaattaa todellisuuden ”täysin yhtäpitävästä kuvasta”, teknisissä tieteissä ns. objektiivisesti mahdollisesta totuudesta nähden, kunkin ajattelumuodon (teorian, käsitteen, päätelmän tai lauseen) kohdalla 3). Ajattelumuodon totuus ratkaisee sen, pitääkö se liittää kohdetta kuvaavaan tietojärjestelmään vai ei, tässä suhteessa vaihtoehdot ovat tosi tai epätosi. Tällöin teorian, ja sitä tietä myös lauseen ja käsitteen, totuus riippuvat paitsi teoriasta ja todellisuudesta itsestään, suhteellisesti myös edeltävistä tiedollisena ”oletusarvona” toimineista teorioista. Tästä seuraavat sellaiset seikat, että yksi ja sama teoreettinen formulointi samannäköisine käsitteineen saattaa olla tänään selkeä, joskin suhteellinen tosi, mutta huomenna epätosi. Suhteellisesti tosi teoria saattaa ennustaa yksittäisiä epätosia lauseita, ja sisältää vieläpä epätosia käsitteitäkin, kuten Newtonin mekaniikassa ´absoluuttinen aika ja avaruus´ sekä ´äärettömän nopea kaukovaikutus´.
Sellaisen hieman epädialektisen ja epähistoriallisen totuuskäsityksen, joka palauttaa kaiken totuudellisuuden lauseiden totuuteen, ei tarvitse olla varsinaista humpuukia, eikä sitä yleensä tiedon etenemisen esteeksi, tai muiden ilmiöiden portiksi tieteen nimikkeen alle, markkinoidakaan (kuten relativistista tai hegelististä totuuskäsitystä tai koherenssiteoriaa). Se ilmentää pikemminkin jonkinlaista edelleen suppeampaa ohjaus- tai systeemiteoreettista totuuskäsitystä, jossa tähtäintä ei kohdisteta uuden tiedon luomiseen, vaan vanhan tiedon prosessointiin, jolloin oletetaan kohteet entuudestaan täysin oikein tiedostetuiksi, sikäli kuin niitä on tiedostettu lainkaan. Tämä seuraa muodollisen logiikan piilo-olettamuksesta, että kohteessa jokin ominaisuus joko täysin on tai sitä ei ole lainkaan. Periaatteessa filosofian pitäisi kuitenkin osoittaa kyntensä nimenomaan uuden erityistieteellisen tiedon tuottamisen apuvälineenä.
Teoria, joka ei enää ole ajan tasalla, vaikka on joskus ollut tosi, ei varsinaisesti muutu epätodeksi, vaan sisältyy dialektisesti kumoutuneessa muodossa ”alempana totuutena” uusiin tosiin teorioihin.
Todet teoriat kumoutuvat dialektisesti, epätodet taas muodollisloogisesti!
Totuus ja todennäköisyys
On olemassa kahta periaatteellisesti aivan erilaista todennäköisyyttä, nimittäin objektiivista ja subjektiivista. Dialektisen määritelmän mukaan objektiivinen todennäköisyys on mahdollisuuden määrällinen mitta 12 Jälleen tässä on ilmaus, joka koostuu pelkästään dialektiikan käsitteistä. Objektiivinen todennäköisyys osoittaa sen mahdollisuuden asteen, että tietty tapaus muuttuu todellisuudeksi, se on jonkin objektin kenenkään tajunnasta riippumaton ominaisuus, (propensiteetti), jossa ei tarvitse olla mitään subjektiivista, tiedostettua. Jos esimerkiksi arpakuutiota hieman muotoillaan uudelleen, on kullakin silmäluvulla nytkin jokin objektiivinen todennäköisyys, joka ehkä voidaan nyt selvittää vain empiirisesti ja joka nyt voiriippua myös alustan laadusta, jolle noppaa heitetään.
Subjektiivinen todennäköisyys on arvo, jonka tarkkailija tapauksen todennäköisyydelle olettaa. Subjektiivisessa todennäköisyydessä ei tarvitse olla mitään objektiivista, subjektiivisia todennäköisyyksiä voidaan olettaa sellaisillekin asioille joista objektiivisen todennäköisyyden käsite on epämielekäs, voidaan päätyä vaikkapa äänestämällä tulokseen ”Jupiterilla on elollista materiaa 5% todennäköisyydellä” tai ”Napoleon murhattiin 75% todennäköisyydellä”.
Koska lait ovat usein tilastollisia, teorioiden ennustaman subjektiivisen todennäköisyyden yhteenkäyminen empiirisesti mitatun objektiivisen todennäköisyyden kanssa on teorioiden totuuden ilmaus.
- s.partacus
Monet keski-ikäiset luonnontieteellisen sivistyneistön edustajat, olkoon nimiä mainitsematta, edustavat tieteenalojensa suurta tietoisuutta. Joku heistä uskaltaa asettua julkisesti idealismin uskonnollista haaraa vastaan.
He perustelevat fysiikalla tai biologialla materiasta erillisten henkien olemassaolon mahdottomaksi.
Sitten tulee jonkinlainen kummalinen kammo filosofiaa ja filosofeja vastaan. Heidän argumenttinsa on "tiede kertoo mitä on löytänyt ja muuta ei saa sanoa". Ismit, tarkoittaen filosofiaa ja joskus materialismia kuulemma ovat ihmisaatteita kun taas tiede on todellisuuden tutkimista (mitä se luonnollisesti on).
Näin he asettavat filosofian ja tieteen vastakkain. Eivätkö he näin luo tiedolle keinotekoisia rajoja eli juuri sitä mitä tieteen ei tulisi tehdä. Kuitenkin esitetään omina arveluja, mitä sen ja sen tiedon takana tai sisällä vielä tietämätöntä voisi olla?
Mistä tällainen "puhtaan tieteen" ideologia on peräisin tai missä on sen juuret?Eikö sinusta ole enään keskustelemaan marxin opeista?
Etkö pysty keskustelemaan niista pysymällä totuudessa vai vaatiiko aihe valehtelemaan?
Joko kohta voit kertoa, että mitä tapahtuu tavaran arvon sille osalle, josta ostaja ei maksa mitään ostaessaan tavaran sen arvoa vastaavaa hintaa halvemmalla?
Mitä sanoo marx?
Ja viittaus marxin tekstiin mukaan.
Vai eikö hän ehtinyt tätä tapausta kesitteleen lainkaan sillä erikoistapaus, jossa tavara myydään sen arvoa vastaavaan hintaan, vei kaiken hänen aikansa.
.........................- TSVaskelainen
antipunikki kirjoitti:
Eikö sinusta ole enään keskustelemaan marxin opeista?
Etkö pysty keskustelemaan niista pysymällä totuudessa vai vaatiiko aihe valehtelemaan?
Joko kohta voit kertoa, että mitä tapahtuu tavaran arvon sille osalle, josta ostaja ei maksa mitään ostaessaan tavaran sen arvoa vastaavaa hintaa halvemmalla?
Mitä sanoo marx?
Ja viittaus marxin tekstiin mukaan.
Vai eikö hän ehtinyt tätä tapausta kesitteleen lainkaan sillä erikoistapaus, jossa tavara myydään sen arvoa vastaavaan hintaan, vei kaiken hänen aikansa.
.........................Olisi kai huomioitava teorioiden ja oppien ero verrattuna reaalitodellisuuteen. En väitä, etteikö Marx olis joissain asioissa ollut oikeassa, mutta vain teoriassa.
Mutta - kuten me kaikki tiedämme - kommunismin ja sosialismin todellisuus oli ja on ihan toinen.
En tähän ryhdy listaamaan asioita, mutta vaikkapa ihmisoikeuksien polkeminen, henkilöihin kohdistuva riisto ja valtion harjoittama terrorismi omiinkiin kansalaisiin on kaikkien muistissa. Tai ainakin pitäisi olla...
Tähän liittyy mm. vankileirien saaristo, Berliinin muurille ammutut ihmiset, Tsekkoslovakian miehitys, sisäiset karkoitukset
jne. Samaan liittyy polittisen eliitin yltäkylläisyys samaan aikaan kun kansa osittain näki nälkää.
Suomalaiset kommunistit joko eivät halunneet nähdä/ymmärtää todellisuutta tai sitten he olivat ao. propagandan aivopesemiä.
Sinänsä näillä asioilla ei enää ole kuin historiallinen merkitys, koska kyseinen aatesuunta kaatui omaan mahdottomuuteen. Vaikka näihin vanhoihin Mooseksen aikaisiin mietiskelyihin ei pitäisikään enää vastata niin pitäähän s.p:lle kertoa totuus. Tiede on jotain perin eksaktia ja täsmällistä kuin kertotaulu mutta filosofia on eri henkilöiden mietiskelyä monestakin asiasta. Filosofia on ihmisten suhtautumista asioihin ja aatteisiin joita taitaa riittää joka lähtöön jokaisen mieliksi. Kertotaulu kun on silti jokaisella se sama jonka -50 luvun alussa jouduin päähäni pänttäämään alakoulussa.
Filosofi filosofejakin kun on vähän joka lähtöön. Natsien ja kommunistien filosofiat tosin, niitä sen paremmin yksityiskohdiltaan tuntematta, lienevät kovin yhden suuntaisia vain pienin poikkeuksin koska tilanteen käsittelyt noilla aatteilla/uskonnoilla olivat samankaltaisia, jos ei uskonut, puhui vastoin pääkonttorin ohjeita tai oli väärän kaltainen menneisyys tai nenä niin ei muuta kuin vertauskuvallisen saunan taakse hoitoon.
- s.partacus
"Natsien ja kommunistien filosofiat tosin, niitä sen paremmin yksityiskohdiltaan tuntematta, lienevät kovin yhden suuntaisia ..."
Tässä nyt ei ole fyysikon vaan tavallisen yksinkertaisen kansalaisen lausunto, joka esittää väitteen ja tunnustaa samalla, ettei hän tiedä väitteensä sisällöstä mitään.
Esitetään väite materialistista filosofiaa vastaan, että se olisi fasismin aatteelinen perusta ajatuksella "luulisin niin".
Väite jää elämään lukijan aivoihin mikäli hän ei omakohtaisesti ole tutustunut materialismiin.
Esitystapa on suoraan Hitlerin kuulusta oppikirjasta. Esitetään täysvalhe vastustajasta. Esitystapa on täten epäsiveellinen.
Siteeraaja ei luultavasti lukenut yhtään aloituksen esitystä filosofisesta materialismista. Yksinkertaisesti sanottuna se ei ole muuta kuin yleisten olemisen ja ajattelun lakien tiedostamista. Henkisen ja aineellisen suhdetta toisiinsa vastakohtien kautta ristiriitaisena prosessina.
Toki ilman filosofiaa pärjää. Ihmiset ovat luonnostaan filosofisia materialisteja ennenkuin heidät opillisesti siitä vieroitetaan. Materialisimi näet ei sisällä muuta kuin olevan todellisuuden tiedostamista.
Filosofian kautta ymmärrys ja sisäinen henkisyys on mahdollista edetä monissa suhteissa.Joko luovutit keskustelun marxin opeista?
Etkö päässyt valheillasi eteenpäin vaan jäin rämpimään omaan jaskaasi ja luovutit?
................."Esitystapa on suoraan Hitlerin kuulusta oppikirjasta. Esitetään täysvalhe vastustajasta. Esitystapa on täten epäsiveellinen."
Juuri näinhän sinä kävit keskustelua marxin opeista. Huomattuasi jääneesi pahasti alakynteen aloit valehtelemaan Kallesta kaikenlaista.
Esitit täysvalheen vastustajasta. Esitystapasi on täten epäsiveellinen.
Miten voit muuten tietää esitystapasi olevan suoraan hitlerin kirjasta?
.................."Siteeraaja ei luultavasti lukenut yhtään aloituksen esitystä filosofisesta materialismista."
Mikähän aloituksessa esitetystä filosofisesta materialismista.on tieteellisesti todistettavissa oikeaksi - filosofiaa kun ei pysty oikeaksi todistamaan vaan se on vain jonkun tollon pähkäilyä asiasta ja toisen, usein vielä tollomman, uskomista siihen.
........................Hitleriltäkö olet oppinut keskustelutekniikkasi?
Ainakin tunnut olevan hyvin perillä sen opeista.
.............
On se todella uskomatonta, että Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston Konetekniikan osastolla haaskataan aikaa ja verovaroja tälläiseen puppuun.
Toivottavasti tämänkaltainen hapatus on jo loppunut sillä muutoin Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto menettää maineensa asiallisena oppilaitoksena ja se tullaan rinnastamaan Sirola opistoon.
Phyi.
.............................- KIITOS
Loistavasta kirjoituksesta Risto Koivulalle ja häämeenmiehen, eli Riston, täydennyksille. Tätä lisää.
- s.partacus
"Mikähän aloituksessa esitetystä filosofisesta materialismista.on tieteellisesti todistettavissa oikeaksi - filosofiaa kun ei pysty oikeaksi todistamaan vaan se on vain jonkun tollon pähkäilyä asiasta ja toisen, usein vielä tollomman, uskomista siihen."
Voiko pöhkömpää määrittelyä olla: Sananen jälkimmäisestä osasta.
Filosofia on kaikessa, tieteessä sekä arkipäivässä, elollisessa että elottomassa luonnossa.
Joka päivä arkikokemuksissa tulee esille yleinen ja yksityinen. Yleisen kautta tiedostus kulkee yksityiseen, porautuen sen eri puoliin.
Kieltää filosofia on sama kuin kieltäisi lukutaidon tai tiedon ylipäänsä.
Tai sitten esittäjä tajuaa karun totuuden. Idealistisen filosofian perusnäkemykset ovat kokeneet niin suuren vararikon, josta ei ole nousemista. Vararikon kirkkaimpana ilmiönä on uskonnollisten ideolgoiden vararikko filosofisen idealismin haarana.
Pitkään vallinneet näkemykset demiurgin, maailmanhengen, synnyttämästä ja johtamasta materiasta ovat historiaa eikä mennyt koskaan enää palaa.
Lisää materialistista filosofiaa. Sitä palstalla kaivataan.Niin.
Mitään siis aloitusviestin filosifiasta ei voida tieteellisin menetelmin todistaa oikeaksi.
No. miten on?
Joko kohta pystyt totuudessa pysyen jatkamaan valehtelemisesi takia keskenjäänyttä keskustelua marxin opeista?
..................."Joka päivä arkikokemuksissa tulee esille yleinen ja yksityinen. Yleisen kautta tiedostus kulkee yksityiseen, porautuen sen eri puoliin."
Miten filosofia tulee esille maantien kivessä?
..................Jos et kerran pysty todistamaan dialektisen materialis´min paikkansa pitävyyttä niin miten silloin kuvittelet voivasi sen avulla jotakin perustella?
Kyllä teillä kommunisteilla on todella sairas aate - asiat perustellaan oikeaksi teeseillä, joiden oikeellisuutta ei ole todistettu.
Tekisitte viisaasti lopettamalla sairaan aatteenne liittämisen työväenliikkeeseen sillä aatteenne laatu vetää myös kunniallisen työväenliikkeen lokaan.
..................Jos et pysty todistamaan dialektisen materialismin paikkansa pitävyyttä niin miten silloin kuvittelet voivasi sen avulla jotakin perustella?
Kyllä teillä kommunisteilla on todella sairas aate - asiat perustellaan oikeaksi teeseillä, joiden oikeellisuutta ei ole todistettu.
Tekisitte todella viisaasti lopettamalla sairaan aatteenne liittämisen työväenliikkeeseen sillä aatteenne laatu vetää myös kunniallisen työväenliikkeen lokaan.
..................- hirviuros
antipunikki kirjoitti:
Jos et pysty todistamaan dialektisen materialismin paikkansa pitävyyttä niin miten silloin kuvittelet voivasi sen avulla jotakin perustella?
Kyllä teillä kommunisteilla on todella sairas aate - asiat perustellaan oikeaksi teeseillä, joiden oikeellisuutta ei ole todistettu.
Tekisitte todella viisaasti lopettamalla sairaan aatteenne liittämisen työväenliikkeeseen sillä aatteenne laatu vetää myös kunniallisen työväenliikkeen lokaan.
..................pölvästin lausunto:
"Kyllä teillä kommunisteilla on todella sairas aate - asiat perustellaan oikeaksi teeseillä, joiden oikeellisuutta ei ole todistettu."
Otetaanpa aloituksesta dialektiikan, joka on yhtä kuin logiikan määritelmä. Logiikka voidaan yhtäältä ajatella tieteenä. Tieteessä ei tehdä kuperkeikkoja. Tiede perustuu tosiasioihin.
aloituksesta:
"Olemisen yleisimpiä, kaikille tieteenaloille yhteisiä piirteitä ja lainalaisuuksia,
kuten syy- ja seuraussuhteita, sisällöllisiä ja muodollisia (kuten informatiivisia) prosesseja, materian ja liikkeen ja näihin liittyen ajan ja avaruuden, ykseyden ja erillisyyden, määrän ja laadun, mahdollisuuden ja todellisuuden jne. kysymyksiä tutkivaa tieteenalaa nimitetään (objektiiviseksi) dialektiikaksi /2/."
Siinä se on suht. täsmällisesti sanottu. Kaikille tieteille yhteisiä yleisiä lainalaisuuksia ja se on materialistisen filosofian ydin. Pitkän kehityksen tulos, joka alkoi Demokritoksen aikakauúdella (n. 700 - 500 eaa.).
Materialistinen filosofia ei tukeudu kuviteltuihin olioihin tai ilmiöihin. Se tukeutuu todellisten ilmiöiden hahmottamiseen niin elottomassa kuin elollisessakin luonnossa. Erilaiset tieeenalat tutkivat yksityiskohtia. Sekä filosofia että tieteet tukevat toinen toistaan, ovat liikkeessä, kehityksessä ja muutoksessa itsekin.
Idealismin filosofia yrittää selittää selittämätöntä, asettaa perustaksi kuviteltua tai sotkeentuu näpertelyyn. Silti niissäkin on asiaa, se vain täytyy kaivaa höpinän keskeltä.
Idealismin suuri nimi Hegel kehitti dialektiikkaa 1.800 alun Saksassa niin pitkälle kuin se iddealimin suojissa oli mahdollista. Marx oikoi viimeiset mutkat ja asetti dialektiikan jaloilleen.
Marx sovelsi dialektiikkaa mm. "Pääoman" 1. kirjan alussa tavaran luonteen erittelyssä. hirviuros kirjoitti:
pölvästin lausunto:
"Kyllä teillä kommunisteilla on todella sairas aate - asiat perustellaan oikeaksi teeseillä, joiden oikeellisuutta ei ole todistettu."
Otetaanpa aloituksesta dialektiikan, joka on yhtä kuin logiikan määritelmä. Logiikka voidaan yhtäältä ajatella tieteenä. Tieteessä ei tehdä kuperkeikkoja. Tiede perustuu tosiasioihin.
aloituksesta:
"Olemisen yleisimpiä, kaikille tieteenaloille yhteisiä piirteitä ja lainalaisuuksia,
kuten syy- ja seuraussuhteita, sisällöllisiä ja muodollisia (kuten informatiivisia) prosesseja, materian ja liikkeen ja näihin liittyen ajan ja avaruuden, ykseyden ja erillisyyden, määrän ja laadun, mahdollisuuden ja todellisuuden jne. kysymyksiä tutkivaa tieteenalaa nimitetään (objektiiviseksi) dialektiikaksi /2/."
Siinä se on suht. täsmällisesti sanottu. Kaikille tieteille yhteisiä yleisiä lainalaisuuksia ja se on materialistisen filosofian ydin. Pitkän kehityksen tulos, joka alkoi Demokritoksen aikakauúdella (n. 700 - 500 eaa.).
Materialistinen filosofia ei tukeudu kuviteltuihin olioihin tai ilmiöihin. Se tukeutuu todellisten ilmiöiden hahmottamiseen niin elottomassa kuin elollisessakin luonnossa. Erilaiset tieeenalat tutkivat yksityiskohtia. Sekä filosofia että tieteet tukevat toinen toistaan, ovat liikkeessä, kehityksessä ja muutoksessa itsekin.
Idealismin filosofia yrittää selittää selittämätöntä, asettaa perustaksi kuviteltua tai sotkeentuu näpertelyyn. Silti niissäkin on asiaa, se vain täytyy kaivaa höpinän keskeltä.
Idealismin suuri nimi Hegel kehitti dialektiikkaa 1.800 alun Saksassa niin pitkälle kuin se iddealimin suojissa oli mahdollista. Marx oikoi viimeiset mutkat ja asetti dialektiikan jaloilleen.
Marx sovelsi dialektiikkaa mm. "Pääoman" 1. kirjan alussa tavaran luonteen erittelyssä.Niin.
Mikähän mahtaa olla totuus?
Aloituksessa sanotaan näin:
"Olemisen yleisimpiä, kaikille tieteenaloille yhteisiä piirteitä ja lainalaisuuksia,
kuten syy- ja seuraussuhteita, sisällöllisiä ja muodollisia (kuten informatiivisia) prosesseja, materian ja liikkeen ja näihin liittyen ajan ja avaruuden, ykseyden ja erillisyyden, määrän ja laadun, mahdollisuuden ja todellisuuden jne. kysymyksiä tutkivaa tieteenalaa nimitetään (objektiiviseksi) dialektiikaksi /2/."
Kun taas Wikipedia sanoo näin:
"Dialektiikka (muinaiskreikaksi διαλεκτική τέχνη, dialektikē tekhnē) on antiikin kreikkalaisten keksimä ja filosofien käyttämä keskustelumuoto, jonka avulla pyrittiin etsimään totuutta, yhteisymmärrystä, kumoamaan ristiriitaisia näkemyksiä tai voittamaan vastapuoli väittelyssä. Eri filosofit ovat käyttäneet sanaa eri aikoina erilaisessa merkityksessä omien mieltymystensä mukaan. Sana dialektiikka on etymologisesti muodostettu kreikan kielen verbistä dialegesthai, joka tarkoittaa 'keskustella'."
Voisitko ystävällisesti korjata Wikipedian virheellisen tiedon.
........................hirviuros kirjoitti:
pölvästin lausunto:
"Kyllä teillä kommunisteilla on todella sairas aate - asiat perustellaan oikeaksi teeseillä, joiden oikeellisuutta ei ole todistettu."
Otetaanpa aloituksesta dialektiikan, joka on yhtä kuin logiikan määritelmä. Logiikka voidaan yhtäältä ajatella tieteenä. Tieteessä ei tehdä kuperkeikkoja. Tiede perustuu tosiasioihin.
aloituksesta:
"Olemisen yleisimpiä, kaikille tieteenaloille yhteisiä piirteitä ja lainalaisuuksia,
kuten syy- ja seuraussuhteita, sisällöllisiä ja muodollisia (kuten informatiivisia) prosesseja, materian ja liikkeen ja näihin liittyen ajan ja avaruuden, ykseyden ja erillisyyden, määrän ja laadun, mahdollisuuden ja todellisuuden jne. kysymyksiä tutkivaa tieteenalaa nimitetään (objektiiviseksi) dialektiikaksi /2/."
Siinä se on suht. täsmällisesti sanottu. Kaikille tieteille yhteisiä yleisiä lainalaisuuksia ja se on materialistisen filosofian ydin. Pitkän kehityksen tulos, joka alkoi Demokritoksen aikakauúdella (n. 700 - 500 eaa.).
Materialistinen filosofia ei tukeudu kuviteltuihin olioihin tai ilmiöihin. Se tukeutuu todellisten ilmiöiden hahmottamiseen niin elottomassa kuin elollisessakin luonnossa. Erilaiset tieeenalat tutkivat yksityiskohtia. Sekä filosofia että tieteet tukevat toinen toistaan, ovat liikkeessä, kehityksessä ja muutoksessa itsekin.
Idealismin filosofia yrittää selittää selittämätöntä, asettaa perustaksi kuviteltua tai sotkeentuu näpertelyyn. Silti niissäkin on asiaa, se vain täytyy kaivaa höpinän keskeltä.
Idealismin suuri nimi Hegel kehitti dialektiikkaa 1.800 alun Saksassa niin pitkälle kuin se iddealimin suojissa oli mahdollista. Marx oikoi viimeiset mutkat ja asetti dialektiikan jaloilleen.
Marx sovelsi dialektiikkaa mm. "Pääoman" 1. kirjan alussa tavaran luonteen erittelyssä.aloituksesta:
"Olemisen yleisimpiä, kaikille tieteenaloille yhteisiä piirteitä ja lainalaisuuksia,
kuten syy- ja seuraussuhteita, sisällöllisiä ja muodollisia (kuten informatiivisia) prosesseja, materian ja liikkeen ja näihin liittyen ajan ja avaruuden, ykseyden ja erillisyyden, määrän ja laadun, mahdollisuuden ja todellisuuden jne. kysymyksiä tutkivaa tieteenalaa nimitetään (objektiiviseksi) dialektiikaksi /2/."
Huomasitko katsoa, että mihin tämä "/2/" viittaa?
Juu, se viittaa:
/2/ NL:n Tiedeakatemia: Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet, Edistys n. 1972
Joten Wikipedian väite:
"Eri filosofit ovat käyttäneet sanaa eri aikoina erilaisessa merkityksessä omien mieltymystensä mukaan. "
Taitaa osua naulankantaan. Neukkukommunistit ovat määritelleet dialektian omiin tarkoituksiinsa sopivalla tavalla. Sellainen toiminta sopii kyllä hyvin kommunistien toimenkuvaan.
....................
............................
- että silleen
"Kyllä teillä kommunisteilla on todella sairas aate - asiat perustellaan oikeaksi teeseillä, joiden oikeellisuutta ei ole todistettu."
Se ei ole kommunistien keksintöä. Todellisuuden tiedostaminen voi tapahtua vielä tuntemattoman olessa "piilossa".
Tapaus Mendelejevin löytämä atomitaulukko.
1.800 luvulla tunnettiin kymmeniä aluaineita. Tunnettujen alkuaineiden atomipainon ja ominaisuuksien perusteella hän laati ensimmäisenä niiden jaksollisen järjestelmän. Järjestelmässä oli aukkoja eli puuttuvia alkuaineita.
Mendelejev "ennusti" niiden olemassaolon ja omakohtaisesti tulkitsi 3 puuttuvaa alkuainetta ominaisuuksineen ja jotka myöhemmin löytyivät.
Sittemmin alkuaineiden jaksollinen järjestelmä on täydentynyt ja aukkokohdat täyttyneet.
Tässä on yksi esimerkki dialektiikan hyväksikäytöstä tieteessä. Ylipäänsä tieteessä ei voi soveltaa filosofien idealismin määreitä, koska ne ovat mielivaltaisia. Toisin sanoen oppi olevaisesta yleisissä yhteyksissään on luonnossa, liikkeessä, materiassa olevaa ja ne heijastuvat ajattelussa. Mitä paremmin ymmärretään olioiden liikettä, muuttumista, vastakohtaisuutta ja ristiriitaisuutta, sitä paremmin on mahdollista ymmärtää kaikkeuden saloja käyttääkseni viimeisen suuren idealistifilosofin Friedrich Hegelin sanoja.
Materialistinen flosofia ei ole puoluepolitiikkaa. Se on todellisuuden tiedostamisen väline. Se on tänä päivänä 100 % tieteen apuväline.Niin.
Miten perustelet väitteesi, että Mendelejev ei olisi saanut alkuaineiden jaksollista järjestelmää kasaan ilman dialektiska materialismia?
..................
- että silleen
"asiat perustellaan oikeaksi teeseillä, joiden oikeellisuutta ei ole todistettu."
Mendelejev tuskin tunsi dialektiikkaa, ellei ollut sattunut lukemaan Hegeliä.
Oletetaan ettei tuntenut.
Hänellä oli riittävästi tietoa alkuaineista ja niiden ominaisuuksista ja laati tiedon perusteella alkuaineiden taulukon mm. atomipainon perusteella. Lienet käynyt peruskoulun, itse näin taulukon vanhemassa kansakoulussa.
Hän päätteli että on olemassa vielä tuntemattomia alkuaineita. Hän ei tiennyt niistä. Myöhempi tutkimus löysi puuttuvat ja monta muuta lisää.
Suhteessa totuuteen tarinan opetus on, että totuus ei ole subjektiivinen. Se on objektiivinen.
Tieteellisesti todistamaton on vielä oletus tai että olio tai ilmiö on mahdollista olla olemassa saatujen aihetodisteiden perusteella.
Mikäli luit Koivulan tekstin, saatoit havaita materian määritelmäksi (lyhennän) rajaton, ajaton, alituisessa liikkeessä ja muutoksen tilassa, tajunnasta riippumaton olemassa oleva.
Määritelmä on väljä mutta ei ole esteenä tieteen kehitykselle. Erityistieteiden tehtävä on löytää olevasta uusia puolia, uusia ilmenemismuotoja.
Dialektisen materialismin perusta on nimenomaan tieteiden löytämien tietojen perustalla.
Voimme pitää lähes varmana totuutena, itse pidän sitä absoluuttisena, että universumissa on maan lisäksi planeetta ja useitakin, jolla on elollista elämää.Niin.
Miten perustelet väitteesi, että Mendelejev ei olisi saanut alkuaineiden jaksollista järjestelmää kasaan ilman dialektiska materialismia?
..................Niin.
Et sitten pysty mitenkään perustelemaan väitteesi, että Mendelejev ei olisi saanut alkuaineiden jaksollista järjestelmää kasaan ilman dialektiska materialismia.
Mutta uskosi asiaan on vahva.
..................Joko kohta kerkiät oikaisemaan wikipedian virheelliseksi katsoman kuvauksen dialektiasta?
..................
- että silleen
Mendelejeviä tuskin ollut olemassa. Se on kommunistien keksimä valhe. Eikä atomejakaan. Kuka niitä on nähnyt tai pitänyt kädessään. Se mitä ei aistein voi havaita, ei voi olla olemassa. Atomioppikin on vaikea, joten unohdetaan se. Mennään perusuomalaiseen filosofiaan empiirisen kokemuksen oppiin.
Onko Vancouverin kaupunki Tyynen meren rannalla olemassa? Perusuomalainen vastaa että on ja ei ja että se ei ole varmaa. Kolme vastausta olemisen salaisuudesta.
a) On siinä tapauksessa, jos joku on hiljattain käynyt siellä. Harva suomalainen on koskaan käynyt siellä. Perusnäkemys tulee olla, että kaupunki on, jos on siellä käynyt.
b) Kuka ei ole kaupungissa käynyt sitä ei ole olemassa ja siellä kävijät tulee leimata valehtelijoiksi.
c) Sekä tapaus a että b ovat totta omalla kohdallaan eli tiedostus lähtee subjektista. Subjekti luo kuvan kaupungista tai sitten ei.
Mutta jos kävi viime viikolla, ei voi tietää onko se vielä siellä. Siis kapungin olemassaolosta voi lausua vasta siellä ollessaan. Ihminen astuessaan kaupungin ulkopuolelle näköetäisyyden ulottumattomiin, kaupunki lakkaa objektiivisesti olemasta.
Tämä on kyllä poikkeava määritelmä totuudesta kuin materialistisessa filosofiassa ja tieteessä mutta niinhän sen täytyykin olla, koska peruspuoluefilosofia niin päättelee.
Siis kaikkien kolmen eri tyypin kannattajien tulee haukkua toisiaan valehtelijoiksi. - tiedon alkua
Me emme voi asettaa 2.300 vuotta sitten antiikissa asetettuja määritelmiä maailman olemuksesta totuudellisiksi. Silloin vasta alettiin pohtia olevaisen rakennetta ja että onko sillä liikelakeja ja siihen liitettiin fysiikka, rakkauden huumaa ym. kuten Wikipediassa esitetään.
Antiikissa ei ollut mitään mahdollisuutta tutkia mm. universumin olemusta, koska universumia ei edes mielletty olevaksi eikä siihen tarvittavaa tekniikkaa ollut.
Antiikin kulttuuri (Kreikassa tunnetuimpana) asetti 2 pääsuuntaa olevaisen mysteerien selvittämisessä; materialistisen ja idealistisen. Ekassa pyrkimys oli selittää olevaista siitä itsestään lähtien. Idealismissa lähtökohtana oli hengen luoma ja ohjaama maailma.
Kristinusko tuhosi antiikin "filosofien" mm. Aristoteleen ja Platonin teoksia harhaoppisina vaikka ne tunnustivat hengen prinsiipin.
Islam tallensi antiikin oppineiden teoksia ja siellä filosofia ja tieteet olivat sallittuja asioita, kunnes n. 1.200 alkoi taantumus. Islamin kautta antiikin tietous saapui Eurooppaan ja mm. kreikkalaiset oppineet löydettiin uudelleen.
1.600 luvulla Euroopassa alkoi filosofian nousukausi ja se alkoi keskittyä kaikkeuden (rajaton ja ajaton avaruus) yleisten liikelakien etsimiseen. Erityistieteet tutkivat omaa alaansa.
Silti on filosofian nimissä mm. moraalifilosofiaa, luonnonsuojelufilosofiaa ym. jotka rajoittuvat tiettyn aihepiiriin ja rajoittavat materialistisen filosofian tehtäviä mutta joissa eittämättä on erillistä hyödyllistä sanomaa.
Neuvostoliitossa filosofian tutkimus oli korkeaa luokkaa. Se tuotti lukuisia loistavia kirjoja ja ovat edistäneet olemisen ja ajattelun yleisten lakien tuntemusta.
Aloituksessa sanotaan näin:
"Olemisen yleisimpiä, kaikille tieteenaloille yhteisiä piirteitä ja lainalaisuuksia,
kuten syy- ja seuraussuhteita, sisällöllisiä ja muodollisia (kuten informatiivisia) prosesseja, materian ja liikkeen ja näihin liittyen ajan ja avaruuden, ykseyden ja erillisyyden, määrän ja laadun, mahdollisuuden ja todellisuuden jne. kysymyksiä tutkivaa tieteenalaa nimitetään (objektiiviseksi) dialektiikaksi /2/."
Aloitus ilmaisee asian hyvin.
Tähtitietelijät ovat ilmeisesti päteviä "kommunisteja", kun pystyivät ennustamaan sitä mistä ei ollut minkäänlaista tietoa. Esimerkkinä lukuisista löydöistä mainitsen aurinkokunnat planeettajärjestelmineen.
30 vuotta sitten muiden aurinkojen planeetoista ei ollut hajuakaan. Nyt niitä on tekniikan kehityksen johdosta löydetty puolisen tuhatta ja lisää löytyy. Kaikilla tähdillä ei tarvitse olla planeettoja mutta nyt voidaan jo sanoa että se on yleinen ilmiö.
Ja kun planeettoja on, elämän mahdollisuuden olemassaolo maapallon ulkopuolella muuttuu entistä suuremmaksi mahdollisuudeksi.
Tässä kuten Mendelevin alkuainetaulukossa osoittautuu, objektiivinen todellisuus on olemassa ajattelusta tai aistihavainnoista riippumatta.
Kolmas on evoluutio. Vaikka kaikkea ei tiedetä, tiedetään riittävästi, että luonto toimii omien lakiensa ehdoilla ja synnyttää elämää elottomasta materiasta ja
järjestää sitä yhä monimutkaisemmaksi."Tähtitietelijät ovat ilmeisesti päteviä "kommunisteja", kun pystyivät ennustamaan sitä mistä ei ollut minkäänlaista tietoa."
Onko mielestäsi ennustaminen ilman minkäänlaista taustatietoa tiedettä?
Oliko neukkula sellainen, millaiseksi marx kuvasi kapitalismia seuraavan yhteiskunnan?
Jos ei ollut niin silloin marx oli ilmesesti huono kommunisti sillä hän ei pystynyt ennestamaan sitä, mistä hänellä ei ollut mitään tietoa.
.............
- tiedon alkua
"Onko mielestäsi ennustaminen ilman minkäänlaista taustatietoa tiedettä?"
Ettäkö ennustaminen olisi tiedettä? Menipä pöllöksi.
Tiede on täynnä kommunisteja eikä kukaan heistä ennusta yhtään mitään. He näkevät tieteen keinoin sinnekin mistä ei ole vielä todisteita. Tällä ei ole mitään tekemistä hokkuspokkusten kanssa.
Objektiivisen todellisuuuden osien olettaminen ei ole taikuutta vaan normaalia tieteellistä toimintaa. Tiede tarvitsee oletuksia, jopa heikkoja oletuksia.
Tieteessä esiintyvä dialektinen metodi, tiedostavat tieteilijät sitä tai ei, perustuu todellisuuden analyysiin ja vain siihen ja ilmiöiden lainalaisuuksien perusteella voi olettaa esim. seuraavia tutkimuskohteita.
Otan esimerkin.
Universumimme ei ole ainutlaatuinen. Samantyyppisiä universumeja on rinnakkain tai ryppäissä tms. tuhansittain ehkä rajattomasti. Eikä aikakaan alkanut universumimme ns alkuräjähdyksessä..
Näihin tulee luultavasti vastaus piakkoin, ehkä jo vuosikymmenten sisällä. Avaruustutkimus etenee vauhdilla. Kojeet kehittyvät pikajuoksun lailla.
Materian itsensä logiikka on sellainen, että sillä ei ole rajoja ei ajassa eikä avaruudessa ja sen ajaton ominaisuus on liike. Liike johtuu materian sisäisestä ristiriitaisuudesta.
Ajatus on perusdialektiikkaa."Tiede on täynnä kommunisteja eikä kukaan heistä ennusta yhtään mitään. He näkevät tieteen keinoin sinnekin mistä ei ole vielä todisteita. Tällä ei ole mitään tekemistä hokkuspokkusten kanssa. "
Hahhaa, Kalle nauraa itsensä tärviölle.
Vai näkevät kommunistiset tiedemiehet sinne, mistä ei vielä ole mitään todisteita - heillä täytyy olla käytössä kommunistitiede.
Kommunistitiedemiehet ovat siis ennustajaeukkoja.
....................Oliko neukkula sellainen, millaiseksi marx kuvasi kapitalismia seuraavan yhteiskunnan?
Jos ei ollut niin silloin marx oli ilmesesti huono kommunisti sillä hän ei pystynyt ennestamaan sitä, mistä hänellä ei ollut mitään tietoa.
.............Oliko neukkula sellainen, millaiseksi marx kuvasi kapitalismia seuraavan yhteiskunnan?
Jos ei ollut niin silloin marx ei ollut tiedemies sillä hän ei nähnyt tieteen keinoin sinne, mistä ei ollut vielä todisteita..
.............
- että silleen
"Vai näkevät kommunistiset tiedemiehet sinne, mistä ei vielä ole mitään todisteita - heillä täytyy olla käytössä kommunistitiede.
Kommunistitiedemiehet ovat siis ennustajaeukkoja."
Luepa kosmologi Esko Valtaojan kansantajuisia kirjoja tähtitieteestä, sen kehityksestä, sen tutkimuksista. Lue kaikkien kosmologien tutkimukset.
Tutustu fyysikkojen, kemistien, minkä tahansa tieteenalan tutkimuksiin.
Ne ovat täynnä tietoa siitä, miten tieteenalan uudet löydöt ennakoivat toisia vielä tuntemattomia löytöjä. Ellei näin olisi tapahtunut, eläisimme "mustan kirjan" 6.000 vuotta vanhassa univrsumissa ja kaikki olisi ei-materiaalisen olion toimesta luotu tyhjästä.
Tutustu miten Einsteinin suhteellisuusteoriaan 100 vuotta sitten, miten hän ennusti "mustien aukkojen" olemassaolon, gravitaation, avaruuden kaareutumisen ym ja jotka on myöhemmin todettu oikeiksi.
Ryhdyit jälleen kerran politikoimaan, kun et kyennyt kumoamaan aloituksen aihetta.
Oikeastaan et kertonut mitään, millainen olevaisen olemus on tai miten tiedostusprosessi kulkee etkä ole palaakaan Koivulan tutkimustyöstä kyennyt arvostelemaan.
Et pystynyt kritiikkiin kun et ymmärrä aihepiiristä rahtuakaan. Summittaiseen tuomitsemiseen riittää energiaa mutta sillä ei pitkälle pötkitä.Oliko neukkula sellainen, millaiseksi marx kuvasi kapitalismia seuraavan yhteiskunnan?
Jos ei ollut niin silloin marx ei ollut tiedemies sillä hän ei nähnyt tieteen keinoin sinne, mistä ei ollut vielä todisteita..
............."Tutustu miten Einsteinin suhteellisuusteoriaan 100 vuotta sitten, miten hän ennusti "mustien aukkojen" olemassaolon, gravitaation, avaruuden kaareutumisen ym ja jotka on myöhemmin todettu oikeiksi."
Niinkö?
Korjaahan sitten Wikipedian virheelliset tiedot:
"Ensimmäisenä termiä ”musta aukko” käytti vuonna 1967 John Wheeler, mutta jo vuonna 1784 englantilainen geologi John Michell pohti ajatusta, ja häneltä luultavasti sai vaikutteita Laplace, joka teoksessaan Exposition du système du Monde (Maailmanjärjestelmän esitys, 1796) esitti maininnan ”taivaankappaleesta, jonka vetovoima voisi olla niin suuri, että valo ei voi virrata siitä ulos”. Professori Stephen Hawkingin esittämän teorian mukaan musta aukko on eräänlainen reikä aika-avaruudessa.[1]"
Oliko neukkula sellainen, millaiseksi marx kuvasi kapitalismia seuraavan yhteiskunnan?
Jos ei ollut niin silloin marx ei ollut tiedemies sillä hän ei nähnyt tieteen keinoin sinne, mistä ei ollut vielä todisteita..
............."Oikeastaan et kertonut mitään, millainen olevaisen olemus on tai miten tiedostusprosessi kulkee etkä ole palaakaan Koivulan tutkimustyöstä kyennyt arvostelemaan."
Niin, mikähän mahtaa olla totuus?
Aloituksessa sanotaan näin:
"Olemisen yleisimpiä, kaikille tieteenaloille yhteisiä piirteitä ja lainalaisuuksia,
kuten syy- ja seuraussuhteita, sisällöllisiä ja muodollisia (kuten informatiivisia) prosesseja, materian ja liikkeen ja näihin liittyen ajan ja avaruuden, ykseyden ja erillisyyden, määrän ja laadun, mahdollisuuden ja todellisuuden jne. kysymyksiä tutkivaa tieteenalaa nimitetään (objektiiviseksi) dialektiikaksi /2/."
Kun taas Wikipedia sanoo näin:
"Dialektiikka (muinaiskreikaksi διαλεκτική τέχνη, dialektikē tekhnē) on antiikin kreikkalaisten keksimä ja filosofien käyttämä keskustelumuoto, jonka avulla pyrittiin etsimään totuutta, yhteisymmärrystä, kumoamaan ristiriitaisia näkemyksiä tai voittamaan vastapuoli väittelyssä. Eri filosofit ovat käyttäneet sanaa eri aikoina erilaisessa merkityksessä omien mieltymystensä mukaan. Sana dialektiikka on etymologisesti muodostettu kreikan kielen verbistä dialegesthai, joka tarkoittaa 'keskustella'."
Voisitko ystävällisesti korjata Wikipedian virheellisen tiedon.
........................
- papageia
Omassa viestissäsi lukee aloituksesta lainattu ja mitä materialistinen dialektiikka tarkoittaa.
Se on toki erilainen kuin yli kakstuhatta vuotta sitten kuviteltu keskusteluväittely.Olipa sekava esitys. Vastasit aloitusviestiin ja kirjoitat kuitenkin:
"Omassa viestissäsi lukee aloituksesta lainattu...."
Mihin viestiin vastasit?
Etkö voisi ystävällisesti kirjoittaa vastaustasi siihen viestiin, johon vastaat. Jos kaikki vastaisivat aina vain avausviestiin niin keskustelusta tulisi tosi kommunistisen sekavaa.
..............................
- tiedon alkua
Aloituksessa sanotaan näin:
"Olemisen yleisimpiä, kaikille tieteenaloille yhteisiä piirteitä ja lainalaisuuksia,
kuten syy- ja seuraussuhteita, sisällöllisiä ja muodollisia (kuten informatiivisia) prosesseja, materian ja liikkeen ja näihin liittyen ajan ja avaruuden, ykseyden ja erillisyyden, määrän ja laadun, mahdollisuuden ja todellisuuden jne. kysymyksiä tutkivaa tieteenalaa nimitetään (objektiiviseksi) dialektiikaksi /2/."
Siinäpä se on. Oliota tai ilmiötä tulee tarkastella (filosofian keinoin) sen yleisissä riippuvuussuhteissa.
Sittemmin Koivulan tekstissä kerrotaan edempänä ilmiöiden sisäisistä ritiriitaisuuksista.
Mielestäni esim. tavaratalouden tavaran tai tuotannon uusintamisen erittely Pääomassa on havaintopetus materialistisen dialektiikan sovelluksesta.
Esityksesi tieteen teosta mustien aukkojen suhteen oli valaiseva. Ensin syntyy näkemys painovoiman suuruuden perusteella ja sitten hypoteesi ja sitten asia saa vahvistuksen käytännön tutkimuksesta.
Oletus muuttuu objektiiviseksi todellisuudeksi.
On paljon sellaista, mitä on olemassa mutta josta ei ole todennettua tietoa. Vaikka ei ole tietoa, objektiinen todellisuus on silti olemassa.
Kuvitelmissa voi tukeutua materian ulkopuoliseen olevaan. Sellaista ei tietenkään voi olla. Jos jotain on, josta eme tiedä, se on jotain materiaalista.
Et taida ap olla kovinkaan perehtynyt edes alkeelliseen filosofiaan.
Itse aloitin lukemalla Tuure Lehenin kirjasesta "Materialistit ja idealistit". Lehen kertoo perusasioista, Koivulan analyysi on monta astetta korkeammalla.Vastasitko aloittajalle vai etkö hallitse edes keskustelutekniikan alkeitakaan?
.............
- Spammiro Botti
Todelliset filosofiset peruvaihtoehdot ovat leninismi, jumalat tai "rotumurhapeilineuroonit"!
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/01/yle-toraytti-taas-tuutin-taydelta-paskaa-muka-vauvoilla-moraalivaisto
http://ketjureaktio.net/index.php?topic=273
" YLEN-ANTIA: ”ROTUMURHAPEILINEURONIT”...
YLE1:n mukamas tiedeohjelma Prisma esitti 4., 5. ja 10.11 otsikolla ”Synnymmekö hyviksi? ” (Babies:Born to Be Good?) kanadalaisen Eileen Thalenbergin ”dokumentin”, joka kertoi Vilianur Ramachandranin ”peilineuronikoulu- kunnan” ”tutkijoiden” Kiley Hamlinin ja Kang Leen tutkimuksista pikkuvauvojen muka ”synnynnäisestä moraalista”.
Ohjelma oli härskin harhaanjohtava paitsi asian, myös noiden ”tutkijoiden” ”tulosten” todellisen sisällön suhteen!
Huijausta huijauksen päälle ”syntymämoraalista”...
YLE:n nettisivujen toimittaja Timo Peltonen kirjoittaa:
” Vanhakantaisen käsityksen mukaan lapsi toimii moraalisesti oikein siksi, että hän pelkää auktoriteetin, vaikkapa Jumalan, tuomiota. Ajattelutapa nousi esiin viimeksi syyskuun lopussa Jehovan todistajien lapsille tekemissä nettiopetusvideoissa ja niitä käsitelleissä nettikeskusteluissa.
Höpökäsitys, osoittavat viimeisen vuosikymmenen aikana lapsille tehdyt psykologiset tutkimukset. Lapsi kykenee erottamaan hyvän teon pahasta teosta jo ennen kuin ymmärtää puhetta kunnolla. Mainituista tutkimuksista kertoo sujuvasti, antoisasti ja viihdyttävästi tiededokumentti Synnymmekö hyviksi? Tutkimustulosten tulkinnassa se olisi voinut mennä pidemmälle.
Kanadalaisprofessori Kiley Hamlin aloitti tutkimuksensa kymmenkuisista vauvoista ja huomasi heidän erottavan oikeuden vääryydestä. Sitten siirryttiin kuusikuisiin, sitten viisikuisiin ja lopulta kolmekuisiin vauvoihin. Heidänkin huomattiin säännönmukaisesti katselevan pidempään pehmonallea, jonka he näkivät olevan ystävällinen toiselle pehmoeläimelle. ”
Ohjelmassa ”paha” tarkoitti vahingoittamista: satuttamista tai lelujen riistämistä ja pihistämistä. ”Moraali” tarkoitti ”pahan välttämissä sisäpiirissä”. Kohteen katselemisen ei tarvitse tarkoittaa siitä pitämistä:sen voi aivan yhtä ”perustellusti” tulkita merkitsevän vaikkapa pelkoa tai kohteen pitämistä ”outona”. Aivokuorellisten lajien psyyken todellisesta pavlovilaisesta (Fieldsin) ehdollistumismekanismista (joka selittää myös ”oudon” kohteen ”ihmettelyn” oppimisella), ei tietenkään mainittu sanaakaan. Sellaisen olemassolon kiistäminen onkin ”peilineuroniteorian” ydinaksiooma.
Valehdeltiin,että "simpanssitkin auttavat pyyteettömästi”, vaikka on osoitettu sitovasti, että kesyt tai villit simpanssit eivät auta lajikumppania, joka ei pysty niitä hyödyttämään vastavuoroisesti, esimerkiksi viereisen häkin simpanssia, jolle ei anneta ruokaa. Ne ovat luonnossa myös kannibaaleja, jotka voivat syödä omasta laumastaankin.
”Moraaligeenin” sijasta ”tutkitaankin” (tasan yhtä olematonta) ”rotumurhapeilineuronia”!
Oli täysin YLE:n oma päähänpisto, että Kiley Hamlin väittäisi lasten preferoivan geenistä vahingoittamatonta toimintaa yleensä!
Hänen julkaisunsa kertovat todellisuudessa TASAN PÄINVASTAISTA! (Vilpillisellä "metodilla" saadaan MITÄ "TULOKSIA" TAHANSA!)
Toimittaja ei voi olla niin tyhmä ja taitamaton, ettei olisi vilkaissutkaan netistä tarkemmin esimerkiksi Kiley Hamlinin muitakin tutkimuksia, kuten otsikolla ”Babies Prefer Individuals Who Harm Those That Aren't Like Them ” (Vauvat suosivat sellaisia, jotka vahingoittavat niitä, jotka ovat erilaisia kuin he”)! Tämä ”toisennäköisten rotumurha” on ”vakuuttavimmin (joskin väärin tietysti sekin!) todistettu” noilla iloitsemis- ja katseellaseuraamiskokeilla!
Tieteellistä teorianmuodostusta ymmärtäville tässä ei olekaan ”yllätystä”: ongelmanasettelu muistuttaa ”evoluutiofemi- nistien” ja ”tosimiesten” ”kiistaa” siitä, onko perhe geenistä, – vai onko sieltä sittenkin muka päinvastoin vieraissakäy- minen! Tieteellisen teorian sisäisessä logiikassa on molemmissa tapauksissa niin, että jos toinen olisi geeni-ilmiö, niin toisenkin täytyisi olla sitä. Ero on toiminnallisessa tarkastelunäkökulmassa ”geeni-perheeseen” tai ”taistelevaan rotuun”... Käsitteet saavat täsmällisen määritelmänsä kunkin teorian muodostuksen yhteydessä.
Aggressio on puolustautujan, inho hyökkääjän tappoemootio...?
http://ketjureaktio.net/index.php?msg=4677#msg4677
jatkuu- Spammiro Botti
jatkuu "rotumurhapeilineurooni"...
" YLE:n toisessa ohjelmassa ”Avarassa ihmisluonnossa” 7.12.2013 Tampereen yliopiston Jari Hietanen sivusi kysy- mystä emootiotutkimuksen varjolla. Perusemootioita on rajallinen määrä. Niillä on biokemillinen perusta, joka ei kuitenkaan määrää emootiota yksikäsitteisesti. Emootioita ei pidä sekoittaa tunteisiin (feelings), joilla on suhteellisen pysyvä sosiaalinen kohde, esimerkiksi toinen henkilö. Kirsti Longan mukaan ohjelmassa olisi ollut kyse "Rizzolattin 90-löytämistä ilmiöistä", mikä tarkoittaa ”peilineuroniteoriaa”. Hietanen tuntee satavarmasti tarkoin hamlinien ”vauvojen rotumurhapeilienuronikokeet”.
Hietasen teorian mukaan pelon/aggression ja inhon emootiot taas ovat "biologisesti vastakkaiset", esimerkiksi tyypil- lisiltä ilmeiltään ja biologisilta markkereiltaan. Kun sekä pelko että aggressio ilmaisevat puolustuksellista käyttäyty- mistä, ilmentää inho hänen teoriansa mukaan hyökkäystä (viime kädessä siis sitä ”rationaalisen vakaasti harkittua rotumurhaa" inhoajan omasta aloitteesta). Siihen siirrytään sitten kun ollaan vahvoilla. Kyse on vain kuka ehtii ensin. Ei parane jättää "tilaisuutta käyttämättä” kuten ei parittelussakaan, jos meinaa ”menestyä geneettisesti”. Toki inho kuten pelkokin voi ilmetä myös välttelemisenä. Silloin(kin) se olisi ”geenivihollisryhmien rajankäynnin” ilmaus.
Hietasen esityksessä jäi hämärän peittoon, mille emootiolle ”sisäpiirireiluusmoraali” perustuisi. Mahdollisesti oli tar- koitus, että kuulija mieltää sen perustuvan ”rakkaudelle” (riippumatta mitä sillä konkreettisesti tarkoitetaan), joka on kuitenkin kohteellinen tunne, eikä ärsykkeiden herättämä emootio. Tunteet ja emootiot sekoitettiin ”iloisesti”. Tunteet ohjaavat emootiota eikä päin vastoin. Kuinkahan monta miljardia EU ja hirohitoisti- hallitus tuohon taas kumoavat...
Ideologiset perusvaihtoehdot ovat leninismi , jumalat tai rotumurhapeilineuronit
Ohjelmat, ja kaikki YLEn-anti aiheesta, muodostavat suunnitellun aivopesukokonaisuuden: katsoja saa muka ”toi- sistaan riippumattomista lähteistä kuin sattumalta” samanlaista toistaan täydentävää tietoa. Ryhmäreiluusgeenimoraali olisi ”ge- neettistä liittolaisuutta rotumurhapeilineuronimaailmassa”. Mitään todellista "rauhantilaa" ei olisi kuin jossakin harvoin täysin tilapäisesti... Kieltämättä ”loogista”, mutta perusteitaan myöten täydellisesti perätöntä ja virheellistä, sillä mitään ”pei- lineureoneja” ei ole olemassa, eikä sellaisia voi darwinistisessa periytymisessä muodostua oppimisjärjestelmän oloissa.
Moraali ei kuitenkaan tarkoita sisäpiirietua: moraalisääntöä kyllä ylläpitää sitä noudattamalla moraayhteisö,johon kohdistuvat myös mahdolliset moraalirangaistukset, mutta moraali EI voi kohdistua yksinomaan yhteisön(sä) sisälle (kuten lait ja tapanormit)! Muutoin esimerkiksi lääkärienkin pitäisi noudattaa lääkärinmoraa- lia vain suhteessa tosiin lääkäreihin, eikä suhteessa potilaisiin, jne.)
http://ketjureaktio.net/index.php?msg=4677#msg4677
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006434
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303843törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283230Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701746- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46999Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11900- 42879