Ihan mielenkiinnosta kuulisin toisten kokemuksia erotilanteesta. Saitteko ihmisiltä tukea silloin kun erositte tai ennen eroa. Jos niin millaista ja keneltä?
Vertaistukea???
jeellona
141105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minua auttoivat ystävät ja Fisher eroseminaari. Pyysin apua, sain apua ja myös vastaanotin apua. Erosta on kaksi vuotta ja voin sanoa selvinneeni siitä yli. Uuteen elämään sisältyy menneisyyden muistot osana omaa historiaani vailla kaunaa ja katkeruutta. Osaan tunnistaa oman osuuteni pieleen menneeseen avioliittooni, vaikka en ollut erossa se aktiivinen osapuoli. Olen se jätetty. Nykyään voisin jopa kiittää exääni siitä, että hän laittoi alulle jotain sellaista, josta pystyin kuin pystyinkin jalostamaan itseni näköisen elämän itselleni.
Minulla on onni omistaa ihania ystäviä. Tämän eroprosessin aikana kaksi heistä auttoi minua tosi paljon. He jaksoivat kuunnella, tukea ja välillä jopa auttaa lastenhoidossa kun omat voimat tuntui loppuivan. Toinen heistä kokenut eron vähän aiemmin ja toinen elää vahvassa ja onnellisessa avioliitossa. Enpä tiedä miten olisin tuosta vaikeasta vuodesta selvinnyt ilman heitä. Kävin myös perheneuvojan luona keskustelemassa asiasta ja luin kaikkea mahdollista asiaan liittyvää kirjallisuutta. Mutta ystävin tuki oli ja on edelleen tärkeintä. Tosin nyt tämä eronnut ystäväni väittää että minä olen oman prosessini käsittelyssä pitemmällä kuin hän. Yhdessä toinen toistamme tukien olemme menneet uudessa elämässämme eteenpäin.
on ystäviä,olen se jätetty ja väliin kuullu ilkeääkin kommentia.toinen asia on tämä vaimojen eronneet "ystävät",nämä omissa parisuhteissa pettyneet naiset houkuttelevat eroamaan antamalla hyvän kuvan tilanteistaan.ainakin täällä meidän perällä ollut semmonen "akkain"lähtö vuosi.
"Akat" ne on täällä meilläkin olleet yleensä lähtijöinä mutta onneksi poikkeus vahvistaa säännön. Minä olen aina sanonutkin, että minä en elä sellaista ns. normaalia elämää vaan kuljen omia polkujani ja tässäkin se nähdään tosi hyvin.
Ero näyttää tosiaan sen ketkä ovat ne todelliset ystävät. Vaikka puolia ei tietenkään kenenkään tarvitse valita, niin osa ystävistä on kyllä häipynyt elämästäni ex:n mukana. Mutta he eivät olleetkaan niitä minun oikeita ystäviä.
Olen kuullut aikaisemminkin tuota selitystä, että joku pettynyt akka olisi houkutellut omilla kertomuksillaan toisen akan eroamaan. Avioero on mielestäni niin iso ja henkilökohtainen päätös, ettei sitä tehdä pelkästään jonkun ulkopuolisen yllyttämänä. Eiköhän ne eron syyt ole siinä parisuhteessa itsessään. Se, että joku kertoo selvinneensä erostaan ehjin nahoin ja uuteen elämään, ei vielä ole käsky ja yllytys toiselle ottaa avioero. Voi se antaa toivoa liitossaan kipuilevalle ja osviittaa siitä miten eron jälkeen voi selvitä. Yhtä kaikki jokainen me oma elämämme eletään ja omista päätöksistämme joudumme itse vastuun kantamaan. Ei joku muu eronnut akka minun elämääni pysty elämään. Päätös on omani ja elän sen kanssa niin hyvässä kuin pahassakin. Koskaan en ole kehottanut ketään, en naista enkä miestä, että ota ero. Joskus ulkopuolisena tilannetta seuranneena ja ystäviä kuunnelleena mieli olisi tehnyt, mutta olen jättänyt ne sanat sanomatta.
Suoraa puhetta ja oikeassa olet, täytyy olla aika heikko luonne, jos noinkin ison päätöksen jonkinlaisessa "joukkohysteriassa" tekee. Ero on iso päätös ja jokaisen oma...syitä voi sitten hakea, jos ei uskalla peiliin katsoa vaikkapa "akkojen erovillityksestä".
Rehellisyyden nimeen ne todelliset syyt ovat kuitenkin se oma parisuhde, jonka perustat ovat jo liian heikot korjattavaksi. Toki kaikkiin asioihin löytyy myös yllytyshulluja ja tuuliviirejä, mutta kuka hölmö sellaisen kanssa naimisiin menisikään...............
lähipiirissä tapahtuneen.ensin erosi ex-vaimon ystävä(kylläkin syystä,mies petti),muutaman kuukauden päästä ex-eukko rupesi haakuileen,että sinä olet hyvä mies,mutta se ainoa elämä menee tässä pilalle,sitten erosi ex:n toinen tuttu,joku aika kuulin,että ex:n siskoki on asuntojonossa.tästäkin kun laskee,niin 10:llä lapsella on eronneet vanhemmat.jos piiriä vähän laajentaa,niin monta tarinaa tulee lisää.tuntuu että joku päättömien kanojen joukko kulkee,vaikka törmältä alas.
Kuulostaa tutulle... Olen miehelleni ilmoittanut tyytymättömyyttäni suhteeseen jo useita vuosia. Hän vaan jatkaa oman elämänsä elämistä itsekseen kaikesta huolimatta kai luottaen siihen että en kuitenkaan oikeasti lähde. Nyt kun olen eron ottanut puheeksi niin se on nyt kavereilta keksitty villitys... Vastuu on helpompi sysätä muille. Surullista.
Niinpä. Minunkin mieheni parkaisi, että "miksi et sanonut" ja mäkun olin yrittänyt monta vuotta SANOA. Jopa kiristin (jätin sen pyykin mm. pesemättä). Mutta ei tajunnut kuin sitten vasta, kun olin jo lähtenyt.
Ja "lujaa" ei tarkoita viestissäni huutamista.
olemassakaan?.meinaan vaan,että tässä minunki lähipiirissä naiset lähteneet,miehet kumminki töissä käyviä,lapsistaan välittäviä ja asinsa hoitavia.
Oletteko pitäneet yhteyttä näihin ystäviinne muulloinkin kuin vaan silloin kun tarvitsette tukea ja haluatte puhua loputtomiin omista eroasioistanne??Oletteko koskaan muistaneet kysyä näiltä ystäviltä mitä heille kuuluu?? On ollut ystäviä itsellä laidasta laitaan.muutamat nimittäin ovat just sitä laitaa jotka terapioivat itseään silloin kun huonosti menee.No tietääpä milloin asiat on ok kun mitään ei kuulu eikä ehditä puheluihin vastata.Sitä soittoa näiden ystävien suunnaltahan on turha hyvinä aikoina odotellakaan.Nämä kuviot ei minusta juuri ole sitä mikä minusta on ystävyyttä.menee vähän itsekkyyden puolelle.Ja silloin kun ystävyys on tätä tasoa niin on lähes rasittavaa kuunnella sitä eroruikutusta joka ilta tunti.Ja sitä epätoivoista uuden äijän metsästystä kun ei yksin osata olla.Ei vaan jaksaisi eli siis pitäisi varmaan sanoa asiasta suoraan.Vaan kun ei halua loukata ja tuskinpa itse edes tajuavat ajatella tältä kantilta asiaa??En tarkoita haukkumismielessä vaan jokainen voi pohtia omalta kohdaltaan millaista "ystävyyttä" itse ylläpitää ja milloin.Vainko omiin tarpeisiin??
Kyllä ystävistä on harvat ja valitut ne, joille erosta ja omasta elämästään kerrotaan kaikki. Osa ystävistä on sellaisia joiden kanssa jutellaan keveistä asioista ja pidetään vain hauskaa yhdessä. Mutta eron myötä ystävät kyllä karsiutuvat. Vaikka varsinaisesti ei "puolta" tarvitse valita niin osa ystävistä jää aina sen ex: ystäväksi. Sille ei voi mitään. Ja kieltämättä se on oikeastaan helpotus. Kyllä minun olisi vaikea olla hyvä ystävä ihmisten kanssa joiden tietäisin olevan hyviä ystäviä myös ex:n ja uuden onnen kanssa. On paljon helpompi elää kun molemmilla on oma ystäväpiiri. Eipähän tule pelkoa että törmättäisiin samoissa pippaloissa.
Minun tarina alkoi kun sairastuin 11/2006 ja kun palasin 2/2007 kotiin niin mieheni sanoi, eikö sinullekkin ole selvää,että erotaan. Hän oli muodostanut suhteen ystävääni(nyt jo ex). Olisin tarvinnut tukea kun tulin kotiin ja sain "kylmää" suihkua päälleni. Hänelle sairastumiseni oli ylitsepääsemätön juttu. Minulla on ollut liuta ihania ystäviä jotka ovat jaksaneet kuunnella minua. Sairauteni vuoksi lähimuisti pettää, tasapainon kanssa ongelmia ja tunteen puutos eli en inhoa ex:ni enkä tätä naista en vain ymmärrä miten he ovat voineet tehdä tämän minulle. Mutta kun sain kuulla kuinka lähellä kuolema oli niin olen tyytyväinen nykyiseen elämääni... elän päivän kerrallaan. En ole ikinä puhunut näin paljon, mutta olen huomannut kuinka se auttaa. Vaikkakin niitä takinkääntäjiäkin on mutta jokainen saa päättää itse elämästään.
kun luin viestisi.Tuollaiset suihkut saisivat jäädä kyllä väliin. Ikävää että hän säästi uutiset kotiintulohetkeen. Miksei ollut puhunut
tunteistaan jo aikaisemmin ja ennenkaikkea ennen
suhteeseen ryhtymistä!!!Toivon miehesi takia ettei sairautesi ole vaikuttanut hänen toimiinsa ja päätöksiinsä, kärsii siitä lopun elämää. Jos niin on kai sen ansannuit. Sinä kärsit aikasi, vuoden kaksi, ja olen varma että sinä olet teistä se joka pystyy katsomaan peiliin.