Onko teillä anoppi/appisuhde haitannut parisuhdetta niin, että olisitte tarvinnut pariterapiaa? Miten puolisonne (anopin/apen poika/tytär) on suhtautunut esitykseenne käydä puhumassa ulkopuoliselle? Onko tilannetta terapia auttanut, esim. puolisonne saanut uusia välineitä suhteessa vanhempiinsa yms.?
meillä on tosi vaikea anoppisuhde. Poikansa on äitinsä tunteiden ja kiukuttelun "ilmapuntari": kun äiti on hankala, mieheni voi silminnähden huonosti. yritän tukea, mutta tuntuu, ettei mieheni ota sanomisiani todesta tai että ei ymmärrä. Välttämättä ajatukseni/ratkaisukeinoni eivät myöskään ole oikeita.
mieheni myöntää voimattomuutensa suhteessa äitiinsä (joka siis osaa olla tosi inhottava). Hän tietää itsekin kärsivänsä tilanteesta. Mieheni yrittää aina laukaista/helpottaa anopin raivokausia, turhaan.
olemme puhuneet asiasta ja olen sanonut, kuinka minua surettaa nähdä mieheni kärsivän tilanteesta ja että anoppi kohtelee miestäni väärin. mies ymmärtää tämän, mutta keinoja meillä ei ole. Minulla olisi nyt mahdollisuus pariterapiaan asian tiimoilta. pelkään että loukkaan miestäni, kun vien asian ulkopuolisille.
kokisitteko itse loukkaantuvanne, jos puolisonne ehdottaisi teille pariterapiaa vaikean anoppi/appi suhteensa vuoksi? Kyseessä ei siis ole anopin mollaaminen, vaan avun hakeminen siihen, että puolisokin jaksaisi hankalia tilanteita paremmin.
meillä on tosi vaikea anoppisuhde. Poikansa on äitinsä tunteiden ja kiukuttelun "ilmapuntari": kun äiti on hankala, mieheni voi silminnähden huonosti. yritän tukea, mutta tuntuu, ettei mieheni ota sanomisiani todesta tai että ei ymmärrä. Välttämättä ajatukseni/ratkaisukeinoni eivät myöskään ole oikeita.
mieheni myöntää voimattomuutensa suhteessa äitiinsä (joka siis osaa olla tosi inhottava). Hän tietää itsekin kärsivänsä tilanteesta. Mieheni yrittää aina laukaista/helpottaa anopin raivokausia, turhaan.
olemme puhuneet asiasta ja olen sanonut, kuinka minua surettaa nähdä mieheni kärsivän tilanteesta ja että anoppi kohtelee miestäni väärin. mies ymmärtää tämän, mutta keinoja meillä ei ole. Minulla olisi nyt mahdollisuus pariterapiaan asian tiimoilta. pelkään että loukkaan miestäni, kun vien asian ulkopuolisille.
kokisitteko itse loukkaantuvanne, jos puolisonne ehdottaisi teille pariterapiaa vaikean anoppi/appi suhteensa vuoksi? Kyseessä ei siis ole anopin mollaaminen, vaan avun hakeminen siihen, että puolisokin jaksaisi hankalia tilanteita paremmin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
puoliso ei sitä ymmärtäisikään tai vaikka loukkaantuisi, terapiaa kannattaisi kokeilla!
Tietysti voi olla mahdollista, ettei hän lähde mukaan ollenkaan. Kannattaa yrittää!
Olen joskus ehdottanut miehelleni parisuhdekursseja tai mitä ne nyt ovatkaan (ei kylläkään vastaavanlaisen ongelman takia!), mutta hän ei ole suostunut mihinkään.
Minusta se on todella harmillista!
Onnea yrityksellesi!
Jos kerran miehesikin kärsii tilanteesta, luulisi hänen suostuvan..eihän anopin tarvitse tietää asiasta!
Minunkaan mieheni ei halunnut pariterapiaan millään ilveellä...sitten vasta kun eropaperit olivat lähdössä vetämään...siis liian myöhään.
että eikös tässä joku muu eli kiusantekijä tarvitsisi sitä terapiaa?
olen miettinyt myös samaa, että anoppi terapiaa kaipaisi myöskin. Mutta muuttuuko yli kuusikymppisen käytös, jos on aina ollut vaikea ihminen (myös työelämässä)? Hän ei näe koskaan vikaa itsessään, vaan aina syy on muissa myös hänen henkilökohtaiseen pahaan oloonsa.
Toivoisin, että mieheni ja minä saisimme uusia "välineitä" kohdata anopin ilkeydet ja etäisyyttä henkisellä tasolla. Tiedän, että meidän on turha syyllistyä anopin pahasta olosta, mutta tieto on eri asia kuin teot. mies on äitinsä suhteen todella avuton ja hänelle tuki olisi erityisesti tarpeen.
Anopin kanssa juuri nyt (pari viikkoa sitten oli toisin) on hyvä jakso. Vaikea on esittää miehelle terapian tarvetta nyt, kun ongelma ei ole akuutti. mies ei myskään juuri tällä hetkellä koe asiaa ongelmaksi, vaikka tietää, että aina palataan samoihin kuvioihin.
Pariterapia voisi auttaa miestäsi irrottautumaan liian tiiviistä äitisuhteestaan, ja sinä puolestasi voisi tukea häntä siinä. Miehesihän on selvästikin lian riippuvainen äidistään, mutta hän ei pysty omin voimin irrottautumaan. joten sinun mukanaolosi auttaa paljon.
Tavoite olisi että pääsisitte elämään omaa elämäänne, johon anoppi ei kuulu. Varmaan teidän pitäisi ihan oikeasti rajoittaa yhteydenpito ja omien asioittenne kertomistakin hänelle, että syntyisi selvä raja ja siirtyminen kolmen suhteesta teidän kahden suhteesen, ja sitä juuri pariterapia tukisi. Anoppia ei tarvita mukaan siihenkään.
Meillä on samantapainen ongelma, mutta meillä oli myös muita ongelmia. Vaimoni tilasi meille terapeutilta ajan ja pääsimme noidankehästä ulos. Ilman ulkopuolista apua emme olisi kyenneet ratkomaan ongelmiamme. Terapeutin avulla vaimoni kykeni selittämään asiat niin, että ymmärsin ne. Myös minä opin tunnistamaan ja kertomaan vaimolleni siitä, mitä sisälläni tunsin.