Yhdessä ollaan oltu useita vuosia. Meillä on yhteinen talo, laina ja auto, mies haaveilee lisäksi lapsista. Itsestäni tuntuu suhteessa niin yksinäiseltä. Jotenkin tuntuu, että minun täytyy oikein kerjätä huomiota, jotta sitä avomieheltäni saisin. Hän ei oikein koskaan tule itse halaamaan tai pussaamaan mua, aina saan itse tehdä sen tai sitten pyytää erikseen. Kaikista kotitöistä on joka ikinen kerta sanottava erikseen, jotta hän jotain tekisi. Mistään minun murheista ei voi keskustella mitenkään "syvällisesti", aina tulee vastaukseksi vaan, että "sinä stressaat aina turhista jutuista, ei tollasilla ole mitään väliä tässä elämässä". Niin, eihän niillä ole kuin mulle väliä... Mitään yhteistä tekemistä mies ei koskaan järjestä, minun aina pitää ideoida jotain, nykyään en enää viitsi.
Mies pyörii vanhemmillaan harva se ilta, tuntuu, että mun tehtäväksi jää se, että oon sitten se ruuan laittaja ja siivoja meillä. Seksiä mies kyllä haluaisi aina ennen nukkumaanmenoa, sängyssä. Minun toiveita jostain uusista jutuista sillä saralla ei kuunnella. Tosin seksielämäkin on tällä hetkellä aika näivettynyttäkin, sillä ei kerta kaikkiaan innosta se aina samassa asennossa tapahtuva 3 minuutin touhu...
Jotenkin havaihduin siihen, että mikä ihmeen velvollisuus minulla on yrittää tässä suhteessa, jos toinenkaan ei tee mitään. En minä tiedä, miten kertoa tälläsistä asioista miehelleni; kerran puhuin, mies sanoi ymmärtävänsä, mutta minä hänen mielestään silti ylireagoin aina asioista. Noh, tuloksena oli se, että seuraavana päivänä mies antoi pari halia. Siinäpä se.
Kun tulen töistä tai opiskeluista kotiin, mies sanoo, että menipä aika nopeasti, kun olit poissa, tai olipas kivaa, kun oli omaa aikaa. Sitä sitten on ilmeisesti noin tärkeä omalle avomiehelleen.
Tuntuu, että tätäkö tämä loppuelämä on. Ainaista yksinäisyyttä ja vielä mentiin talokin ostamaan; lähteminen on sit vielä vaikeampaa.
Tuntuu jotenkin pahalta lähteä kertomaan miehelleni kaikista niistä tunteista, joita minulla on... Jotenkin tuntuu julmalta sanoa se, että itselleni tuntuu jotenkin toisaalta olevan ihan sama, miten tässä en käy, että en jaksaisi edes yrittää suhteen eteen enää mitään. Mutta kai se puhuminen ja omien tunteiden kertominen voisi auttaa tässä sotkussa?
Mies pyörii vanhemmillaan harva se ilta, tuntuu, että mun tehtäväksi jää se, että oon sitten se ruuan laittaja ja siivoja meillä. Seksiä mies kyllä haluaisi aina ennen nukkumaanmenoa, sängyssä. Minun toiveita jostain uusista jutuista sillä saralla ei kuunnella. Tosin seksielämäkin on tällä hetkellä aika näivettynyttäkin, sillä ei kerta kaikkiaan innosta se aina samassa asennossa tapahtuva 3 minuutin touhu...
Jotenkin havaihduin siihen, että mikä ihmeen velvollisuus minulla on yrittää tässä suhteessa, jos toinenkaan ei tee mitään. En minä tiedä, miten kertoa tälläsistä asioista miehelleni; kerran puhuin, mies sanoi ymmärtävänsä, mutta minä hänen mielestään silti ylireagoin aina asioista. Noh, tuloksena oli se, että seuraavana päivänä mies antoi pari halia. Siinäpä se.
Kun tulen töistä tai opiskeluista kotiin, mies sanoo, että menipä aika nopeasti, kun olit poissa, tai olipas kivaa, kun oli omaa aikaa. Sitä sitten on ilmeisesti noin tärkeä omalle avomiehelleen.
Tuntuu, että tätäkö tämä loppuelämä on. Ainaista yksinäisyyttä ja vielä mentiin talokin ostamaan; lähteminen on sit vielä vaikeampaa.
Tuntuu jotenkin pahalta lähteä kertomaan miehelleni kaikista niistä tunteista, joita minulla on... Jotenkin tuntuu julmalta sanoa se, että itselleni tuntuu jotenkin toisaalta olevan ihan sama, miten tässä en käy, että en jaksaisi edes yrittää suhteen eteen enää mitään. Mutta kai se puhuminen ja omien tunteiden kertominen voisi auttaa tässä sotkussa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
sinä olet ansainnut kyllä paljon parempaa!!! :)
jos on rakkautta annettavana ja halua hoitaa suhdetta, niin ei kannata olla sellaisen kanssa, joka ei sitä arvosta.
tässä maailmassa on kyllä miehiä, jotka ymmärtävät romantiikan ja naisen arvostamisen päälle. ja joita kiinnostaa myös naisen halut ja toiveet ja tyydytys.
tekstistä saa sellaisen kuvan, että olet hänelle vain kotihengetär. lähde, ennen kuin on perhe kasvanut, silloin se on vielä vaikeampaa!!
jotenkin ymmärtämään miltä susta tuntuu ja se ei ole varmasti helppoa, teillä taitaa olla niin erilaiset näkemykset tästä asiasta. Yritä kertoa hänelle, että et kertakaikkiaan jaksa näin, jotain muutosta on yritettävä. Hänen on aika ruveta kuuntelemaan sinun toiveitasi.
mieheltäsi läheisyyttä ja haleja. Kun mainitset asiasta niin kirjoitit että miehesi antoi pari halia...siinä se.
Herran isä! Pyydät jotain ja kun saat niin vähättelet sitä. Ei ihme ettei miehesi sitten halua halia tai antaa läheisyyttä,jos se sulle on noin vhäpätöistä kun sitä antaa.
En antaisi kyllä minäkään enää jos kommentti olisi tuollainen. Haluaisin ainakin että toinen ilahtuisi jos tekisin jotain mikä ei yleensä tekemisiini kuulu.
Ehkä pitäisi miettiä hieman myös omaa suhtaumista ja käytöstä.
Otettava myös huomioon se että miehet eivät kovin paljoa tunteistaan puhu. Eivätkä halua keskutella syvällisemmin asioista.Poikkeuksia teitysti aina on. Enemmänkin mies ottaa kantaa asioihin jotka aloitetaan että hei arvaa mitä...tai tiedätkö mitä.
Ei että minulla on nyt ongelma voidaanko puhua siitä. Silloin tulee pako-refleksi heille ensimmäiseksi mieleen.
Avarra vähän näkemyksiäsi mihen suuntaan. Se toimii. Varmasti