Olen kulkenut nyt elämässäni tienhaaraan, jossa pitää valita mihin suuntaa tästä etenee. Osittain olen jo päätökseni tehnyt, mutta tulevaisuus tuntuu niin epävarmalta ja osittain pelottavalta.
Ensimmäinen ja nykyinen suhteeni on kestänyt jo yli 10 vauhdikasta vuotta. Elämään on luonnollisesti mahtunut jonkinverran iloa, ja pettymyksiä, mutta nykyisin enimmäkseen tasaista tallaamista. Koen, että nykyiseen seesteiseen elämääni on vaikuttanut kokemani vaikeudet ja niistä selviytyminen hengissä. ja jooga :)
Lapsia emme ole saaneet, ja koenkin sen yhdeksi luopumisen syistä, olenhan jo reilu 30v. Kaipaan elämääni tasaista varmuutta, myös puolison osalta, niin taloudellisissa asioissa kuin elämäntapojenkin osalta..
Tuntuu vaan siltä, että kaikki on nähty ja koettu tässä suhteessa..tuntuu että jumitan paikallani. Tiedän kyllä, että olen itse vastuussa elämästäni ja teen itse valintani.Tuntuu vain siltä, että jotain on tehtävä. Mutta onko puolison vaihto se todellinen tie onneen, ei, tiedän sen. Mutta onko vanhassa jumittaminkaan viisasta, jotta elämässä pääsee eteenpäin..
Olen hakenut opiskelemaan toista mielenkiintoista alaa, jossa tulevaisuudessa tulee töitä riittämään, ainaisten pätkätöiden sijaan. Koen, että siitä saan sisältöä elämääni..siinä mielessä tulevaisuus ei pelota. Sopeutuminen uusiin ja yllättäviin tilanteisiin, on ollut vaikeaa, mutta kaikesta on selvitty. Vasta viime vuosien aikana olen tajunnut kuinka tärkeää on elää omaa omaa elämää, eikä toisen.:0 Mutta, entä kun meillä molemmilla on niin erilaiset tulevaisuuden toiveet ja tavoitteet, tai miten eri tavoin me niihin pyrimme. Väsyttää.
Ongelma onkin, että on tunne, että jotain tärkeää jää nyt tässä suhteessa kokematta.
Ensimmäinen ja nykyinen suhteeni on kestänyt jo yli 10 vauhdikasta vuotta. Elämään on luonnollisesti mahtunut jonkinverran iloa, ja pettymyksiä, mutta nykyisin enimmäkseen tasaista tallaamista. Koen, että nykyiseen seesteiseen elämääni on vaikuttanut kokemani vaikeudet ja niistä selviytyminen hengissä. ja jooga :)
Lapsia emme ole saaneet, ja koenkin sen yhdeksi luopumisen syistä, olenhan jo reilu 30v. Kaipaan elämääni tasaista varmuutta, myös puolison osalta, niin taloudellisissa asioissa kuin elämäntapojenkin osalta..
Tuntuu vaan siltä, että kaikki on nähty ja koettu tässä suhteessa..tuntuu että jumitan paikallani. Tiedän kyllä, että olen itse vastuussa elämästäni ja teen itse valintani.Tuntuu vain siltä, että jotain on tehtävä. Mutta onko puolison vaihto se todellinen tie onneen, ei, tiedän sen. Mutta onko vanhassa jumittaminkaan viisasta, jotta elämässä pääsee eteenpäin..
Olen hakenut opiskelemaan toista mielenkiintoista alaa, jossa tulevaisuudessa tulee töitä riittämään, ainaisten pätkätöiden sijaan. Koen, että siitä saan sisältöä elämääni..siinä mielessä tulevaisuus ei pelota. Sopeutuminen uusiin ja yllättäviin tilanteisiin, on ollut vaikeaa, mutta kaikesta on selvitty. Vasta viime vuosien aikana olen tajunnut kuinka tärkeää on elää omaa omaa elämää, eikä toisen.:0 Mutta, entä kun meillä molemmilla on niin erilaiset tulevaisuuden toiveet ja tavoitteet, tai miten eri tavoin me niihin pyrimme. Väsyttää.
Ongelma onkin, että on tunne, että jotain tärkeää jää nyt tässä suhteessa kokematta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Reilua kumppania ja itseäsi, kohtaan olisi käydä keskustelua tuntemuksista suhteen tilasta. Ei elämä aina ole yhtä ruusuilla tansssimista ke-
nelläkään, eikä sen uskoakseni ole tarkoituskaan olla sellaista. Kenties pystytte parantamaan ja "elävöittämään" suhdettanne, jollain tasolla, jos vaan toinenkin osapuoli saa siihen mahdollisuuden. Sun tarinasi kuulosti kuin suoraan omasta elämästäni, joka pirstaloitui n. kuukausi sitten. Järkyttävän samanlaiselta suorastaan. Sillä erotuksella, että avomieheni oli "toimeenPanija" Hänellä samansuuntaisia ajatuksia, kuin sinulla, joita ei jostain syystä halunut/voinut jakaa kanssani. Hän ei nähnyt muuta ratkaisua kuin eron. Tuntuu todella pahalta, ettei minulle annettu mahdollisuutta "puolustautua". Rakastan häntä edelleen, vaikka hän julmasti hylkäsi minut 15 vuoden jälkeen. Itse olen todella onneton ja katkerakin, kun minua ei katsottu sen arvoiseksi, että minuun kannattaisi uhrata aikaa.
Minullakin tuli noita sirpaleita n. kuukausi sitten. Avovaimoni ilmoitti haluavansa eron. Epäilin heti kolmatta pyörää, koska hänen matkapuhelimen käytön lisääntyminen ja varsinkin sen suojelu oli alkanut jo muutamia kuukausia sitten. Ennen avovaimoni saattoi jättää kännykän minne tahansa, muutama kuukausi sitten se alkoi kulkemaan hänen mukaansa jo huonetta vaihtaessa. Lisäksi sähköpostin käyttö lisääntyi runsaasti. Ihmettelin suuresti kun avovaimo ei suostunut edes harkitsemaan yhteen palaamista tai yhteistä terapiaa tms.
Eroilmoituksesta meni n. viikko kun hän tunnusti, että hänellä on toinen mies, työpaikkaromanssi. Avovaimo kertoi, että tällä miehelläkin hajosi perhe. Tiedä vaikka olisi sinun perheesi...
Avovaimoni ei aluksi halunnut kertoa minulle toisesta miehestä, koska tiesi sen sattuvan minuun suuresti, mutta minä janosin selityksiä, vastauksia.
Voi olla, että sinunkin eroosi liittyy kolmas osapuoli, mutta exmiehesi ei halunnut loukata sinua sillä tiedolla.
Juttele asioista kumppanisi kanssa.
Itse elin yli 10 vuotta suhteessa.
Elämä oli tasaista, yllätyksetöntä, arkista.
Toisinaan mietitytti tätäkö tämä nyt vain on.
Nainen sitten lopulta vihelti pelin poikki.
Itse en varmasti olisi aikaiseksi saanut tai kuitenkaan kokenut niin, että erota pitäisi.
En ole katkera, ymmärrän kyllä entisen puolisoni ajatuksia.
Nyt kumpikin voi tehdä omat valintansa elämässä ja olla oman onnensa seppä. Kumpikin voi syyttä vain itseään, jos elämä menee pieleen.
Vierastan ajattelutapaa, jossa puoliso olisi ikäänkuin tie onneen. Oli kyseessä sitten nykyinen tai uusi puoliso. Eikö ihmisen pitäisi yksinkin pystyä elämään suhteellisen tyytyväistä ja onnellista elämää.
Jos oma tyytyväisyys on pelkästään kiinni puolisosta niin voiko suhde koskaan olla kovin vakaalla pohjalla?
Kiva kun vastailitte!
Juteltu ollaan, jo aikaisemmin ero on ollut ajankohtainen..mutta jostain syystä ollaa vaan aina päädytty sitkuttamaan yhdessä, sen kummempia puhumatta.
Tuntuu,etten aikaisemmin ole pystynyt katsomaan asioita realistisesti,vaan olen uskonut että kyllä tää vielä tästä. Enkä ole ehkäpä uskonut itseeni, että pärjään yksinkin..
Puolisoni, on kuitenkin elänyt koko ajan omaa elämäänsä, niinkuin pitääkin, mutta kymmenen vuoden aikana ei juurikaan yhteisiä tulevaisuuden ym.suunnitelmia ole tehty. Meillä ei ole edes mitään yhteistä omaisuutta, suurin osa minun..Puolisoni lähentelee kuitenkin jo neljääkymmentä...hoh hoijaa..
Eli olen valinta viimein tehnyt. Mies saa muuttaa omaan asuntoon, kunhan saa rahaa ja sellaisen järjestettyä. Itse jään tähän omaan, itse remontoimaani asuntoon, jossa saan tehdä ihan yksin ihan mitä haluun. Oikeesti, tuntuu niin hyvältä kun olen viimein ymmärtänyt. :)
..Onko meitä tarkoitettu elämään yhden ja ainoan ihmisen kanssa koko elämää,mietin vaan.
Ei ole mitään, lapsia ym. mikä sitoisi. Haluisin kuitenkin vielä kokee sen tunteen,että oikeesti tunnen eläväni.. Ei vaan olla yhdessä pelkän tottumuksen vuoksi. Eikö maaillma ole täynnä uusia mahdollisuuksia. En jaksa olla toiselle itsestäänselvyys, joka hoitaa kaiken.
Minun mielipiteeni on se, että jokaiselle meistä tulee arki elämäässä/suhteessa vastaa. Kun alku ihanuus, rakkaus ja huuma menee ohi, niinkuin jokaisessa parisuhteessa käy, niin jokainen meistä ajattelee jossainvaiheessa suhteessa noin. Kehotan sinua tarkkaan miettimään suhdettanne ja sitä keikkea mitä hyvää siinä on. Jos ei olisi hyvää, niin tuskin olisit niin kauan ollut suhteessa. Itse tein joskus virheen ja aloin miettimään elämääni. Tuntui myös siltä että tässäkö kaikki on.??
Jätin miehen ja olen katunut sitä loppuelämäni. Yksinäisyys ja tunne ettei sitä toista osapuolta enään ollut elämässäni tuntuu vielä ahdistavamallata, kuin silloin kun hän oli vieressä. Eikä minulla ollut enään koskaan mahdollisuutta saada häntä takaisin.
Kannattaa harkita tarkkaan, nämä on ehkä elämän vaikeimpia ja suuria päätöksiä, mutta ei kannata kiduttaa itseään loppuun jos siltä ei tunnu...
Voimia.. :) Toivottavasti päädyt oikeaan ratkaisuun.
Onhan se niinkin. Mutta täytyyhän sitä olla onnellinen ilman miestäkin. Sitäpaitsi, jos tietäisit, mitä kaikkea olen kestänyt ja antanut suhteessa anteeksi, niin, viisainta olis ollut erota jo paaaljon aikaisemmin.
Ei kenenkään onni voi olla toisesta riippuvainen. :)
Sinun kannattaa päättää mitä haluat ja tyytyä siihen.
Väärillä valinnoilla on seurauksensa, ja joskus ei ole olemassa muuta kuin vääriä valintoja.
Itse olen umpikujassa erään toisen asian kanssa joka ei liity parisuhteeseen tai ihmissuhteisiin mitenkään.
Nousi vain seinä vastaan yhdellä suunnalla, ja toisella suunnalla aika näytti kyntensä. Nyt minun on valittava kolmesta huonosta, enkä tykkää yhtään.
Seinä on tullut vastaan jo aika monessakin asiassa, kuten työ, lapsi, sairaus.. Ei elämä voi olla yhtä käsimystä. Aina ei voi vaikuttaa asioihin, mutta se miten niihin suhtautuu on ratkaisevaa.. JOkatapauksessa, päätös erosta on jo selvä, puhuttukin jo on yhdessä miehen kanssa..ja yllätys, hänkin on ajatellut samoin jo monen monta vuotta. Ehkäpä on aika siirtyä elämässä eteenpäin.