Olen valittanut liittoon, työterveyteen, tietenkin esimiehelle, työsuojeluvaltuutetulle, jopa poliisille niin ei siitä seuraa mitään. Tällainen kiusaajallahan on tietysti jotain todella pielessä mutta ei siihen kukaan kykene eikä halua puuttua. Enemminkin esimies alistuu jopa tämän narsistin tekoihin ja ummistaa silmänsä. Se saastuttaa koko työyhteisön. Ainakin minun tapauksessani narsisti sai koko työyhteisön mukaan. Valehteli ja keksi juttuja ja muutti toisen sanomisia jne. Itse säteily tyytyväisyyttään kai hän jotain kiksejä tästä sai.
Työpaikkakiusaaminen
seikku
3522
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jo loppui kuisaaminen.Saa niitä suomestakin pientä korvausta vastaan.
Minun kiusaajani oli aikoinaan osaston luottis. Vieläkin kannan häneltä saamiani traumoja, vaikka siitä ajasta on kulunut jo 34 vuotta. Hän sai hännystelyjoukkonsa puhutuksi puolelleen. Hengen silmin näen sarvet hänen päässään.
No, ei voi kyllä yleistää. Minun käsitykseni mukaan he ovat ahkeria ja tunnollisia työntekijöitä. kateelliset paskanouhujat löytyvät kyllä lähempää, ihan meistä suomalaisista ihmisistä. Suomalaiset ovat varmasti maapallon katellisinta ja kieroimpaa poppoota. Hirvittävän harvoin kukaan ns. vähemmistöön kuuluva olisi kiusaajana, kyllä se kiusaaminen lähtee ihan suomalaisesta perus kateudesta ja katkeruudesta.
Eli, älkää suotta yleistäkö, virosta tulee Suomeenkin parhaat ja lojaalimmat työntekijät, he ovat niitä jotka eivät sekaannu työpaikan hierarkia riitoihin yllyttäen, vaan lähinnä sovintoa tehden.