Ei juurikaan kuulu aihe tälle palstalle, mut täälläpä on laajin otos kaikenlaista kulkijaa, niin miksipä en kysyis teiltä...
Eli mikä on liikaa? Kun on lapsi, eskari-ikäinen poika, jolla on oikeastaan kaikkea, mitä lapsella voi olla. Maallista mammonaa ja jopa sitä laatuaikaa ja yhdessäoloa läheisten kanssa.. On pelit ja vehkeet, on matkustellut ja "nähnyt maailmaa" jne.
Millainen k-pää sellaisesta lapsesta kasvaa? Pitäisikö tässä alkaa tarkoituksella järjestämään vastoinkäymisiä lapsiparan elämään?
Täytyykö elämässä oikesti olla kurjuutta ja vastoinkäymisiäkin, jotta voi kasvaa oikein.. ettei kasva kieroon?
Minun lapsesta tässä on kyse ja vähän väliä törmään tähän asiaan, milloin kenenkin taholta. Nyt alkoi sapettaan, kun tänään eskarista hakiessa esitettiin toivomus, ettei koko ajan lapselle ostettaisi uusia leluja, kun muilla tulee paha mieli, kun näkevät hänen uudet juttunsa, eivätkä itse saa yhtä paljon.. Siis mitä? Oikeastiko lapsilla tulee paha mieli, vai aikuisillakohan sittenkin.
Olipas tämäkin nyt yhden sortin avautuminen, mut kertokaa toki mielipiteitänne...
Eli mikä on liikaa? Kun on lapsi, eskari-ikäinen poika, jolla on oikeastaan kaikkea, mitä lapsella voi olla. Maallista mammonaa ja jopa sitä laatuaikaa ja yhdessäoloa läheisten kanssa.. On pelit ja vehkeet, on matkustellut ja "nähnyt maailmaa" jne.
Millainen k-pää sellaisesta lapsesta kasvaa? Pitäisikö tässä alkaa tarkoituksella järjestämään vastoinkäymisiä lapsiparan elämään?
Täytyykö elämässä oikesti olla kurjuutta ja vastoinkäymisiäkin, jotta voi kasvaa oikein.. ettei kasva kieroon?
Minun lapsesta tässä on kyse ja vähän väliä törmään tähän asiaan, milloin kenenkin taholta. Nyt alkoi sapettaan, kun tänään eskarista hakiessa esitettiin toivomus, ettei koko ajan lapselle ostettaisi uusia leluja, kun muilla tulee paha mieli, kun näkevät hänen uudet juttunsa, eivätkä itse saa yhtä paljon.. Siis mitä? Oikeastiko lapsilla tulee paha mieli, vai aikuisillakohan sittenkin.
Olipas tämäkin nyt yhden sortin avautuminen, mut kertokaa toki mielipiteitänne...
Vastaukset 16
Vanhimmat
tarvii raahata. Ostaakaa kotiin ne lelut. Niin muutkin vanhemat tekee. Lapsi oppii sen et leikitään kotona vasta niillä uusilla leluilla aina.
perjantaisin on lelupäivä ja perjantai tulee kerran viikossa.. :)
Mitä lelupäivä tarkoittaa?
saa ottaa yhden oman lelun mukaan.
että kyllä olisi hyvä oppia hieman sitä elämän kurjaakin puolta ja sitä ettei kaikkea voi saada.
Vähän liikaa kieroon kasvaneita ja liian hyvälle oppineita kusipäitä ja prinsessoja tähän maahankin mahtuu.
Mitä tulee tuohon eskaritouhuun niin se on sitten asia erikseen. Lasten tulisi ennen kaikkea oppia että ilo ja onni tulee muustakin kuin materiasta tai uusista jännittävistä kokemuksista. Ongelma ei ole siis pelkästään teidän vaan myös muiden lasten vanhempien jos muut lapset kokevat että jäävät jostakin paitsi jos ei ole teidän lapsen leluja.
Itse uskon myös että jos on vähän vähemmän leluja niin sitä enemmän lapsi joutuu käyttämään mielikuvitusta leikkiessään eikä aina saa valmista paketista tavaraa joka miellyttää. Oppii näkemään myös vähän vaatimattomammissakin asioissa arvoja ja helmiä eikä pelkästään niin että mitä uudempi, hienompi ja kiiltävmäpi niin sen parempi.
Pitäisi opettaa myös että lelut eivät ole itsestäänselvyys vaan niiden eteen täytyy tehdä asioita.
on enemmän.
Tämä asia kun vaan on meillä aivan sivuseikka. Siis nämä lelut ym. Kyllä meillä tehdään mielummin jotain "oikeaa" yhdessä. Tätä on vähän vaikea selittää.. Siis: tavaraa on, mutta sillä ei ole meille sellaista merkitystä, kuin näyttää olevan niille, jotka asioihimme puuttuvat. Äsh.. taidatte kohta pitää muakin k-päänä tai ainakin vähän yksinkertaisena ;)
Voisiko mitenkään olla mahdollista että hienovaraisesti sinulle on yritetty kertoa että lapsesi on lellipentu sanan pahimmassa merkityksessä? Eli siis pikku k-pää?
kun ei hän ole sellainen "hemmoteltu pikku kullannuppu, joka ei koskaan tee mitään väärää". Mut en tiedä.. ehkä ne siellä eskarissa pohtivat sit syvällisemminkin meidän perheemme arvoja ja näkevät tässä ongelman, johon täytyy puuttua.
se riippuu niin monesta asiasta. Riippuu lapsesta, kaveripiiristä, perheestä yms. kodista ja vanhempien läsnäolosta.
Olen lapsena saanut lähes kaiken minkä olen halunnut, tosin en kovin montaa asiaa ole halunnut. Tietysti itseä on paha lähteä arvostelemaan, mutta koen etten ainakaan ihan päin helvettiä ole kasvanut. En polta(en ole edes kokeillut röökiä), alkoholi alkoi maistumaan vasta intissä(ja kuluu hyvin vähän vuoden aikana ainakin verrattuna muuhun ikäpolveen) ja muutenkin elämä on ihan mukavasti hallussa. Eipä ole koskaan ollut liikaa, mutta aina on ollut tarpeeksi että on voinut olla tyytyväinen omaan elämään.
Kärsimyksen puuttuminen tuskin altistaa muulle kuin sille että kärsimyksen sietokyky jää heikoksi. Kun ei ole joutunut käsittelemään ikäviä asioita, niin sen joutuu opettelemaan sitten vanhempana.
Vastaat kasvatuksesta ja voit antaa vain eväät elämään ja tyrkätä matkaan. Et voi elää toisen puolesta etkä voi kärsiä toisen puolesta. Voin kyllä lähes taata sen että jos lapselle selviää että tahallasi järjestelet vaikeuksia tämän elämään, niin ongelmia on varmasti luvassa. Kokee että teet sen ilkeyttäsi/pahansuopaisuuttasi tai siksi ettet rakasta.
Ei tietenkään tarkoita sitä että kaikki pitäisi ostaa ja kaikessa antaa periksi. Kyseessä on kuitenkin lapsi joka tarvitsee aikuisen ihmisen päättämään siitä mitä tarvitsee ja mitä ei, koska ei ole vielä itse valmis tähän. Toisaalta taas jos rahaa on niin miksei sitä voisi käyttää? Pääasia että et käytä materiaa ja televisiota lapsen kasvattajana ja hoitajana, ja paikkaa näillä oman läsnäolosi (mahdollista) puutetta.
Tämä tulee sitten tasan 0(=nolla) lapsenkasvatuskokemuksella. Koska olen suht nuori niin käytin lähteenä sitä miten minut on kasvatettu, kun omiinkin on onneksi/toivottavasti vielä reilummin aikaa.
siinä se ydin tuli. Ja ei, meillä ei paikkailla läsnäolon puutetta telkkarilla tms.
Hyvä tietää, että toivoa on.. kasvaa ihan kunnon kansalaiseksi - kärsimyksen puutteesta huolimatta! :)
saa päähänsä ihmetellä, et mitä läsnäoloa tää netissä notkuminen on, niin tiedoksi: Poika on just nyt isänsä kanssa saunas, niin äidillä on aikaa surffata :)
lähinnä tulis mieleen ongelma siinä mielessä, että lapsella on aina ollut asiat hyvin.. eli jos ei ole tottunut pettymyksiin, suruun, kateuteen, jonkun asian haluamiseen, mitä ei koskaan voi saada, jos ei ole koskaan kokenut olevansa vähempiarvoinen, eriarvoinen, hylätty, hän joutuu kohtaamaan ne tunteet toisten kautta ihmissuhteissa, eikä se välttämättä ole kovin hedelmällistä..
Näitä lapsia on käsittämättömän valtavasti, joilla elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Voisin ennustaa ongelmia siinä vaiheessa, kun lapsi todella alkaa tutustua toisiin ihmisiin, hänen on pakko tajuta myös toisten tunteita, pettymyksiä, surua, välittämättömyyttä, kylmyyttä yms.
Näkeehän sen aikuisistakin, kultalusikka suussa syntyneet ovat niitä, jotka ovat aina suurimpaan ääneen toitottamassa itsevarmuuden ja itsetunnon merkitystä, on olleet hyvät taustat, hyvä kasvatus ja loistava koti, josta ei ole aineellista eikä henkistä pääomaa puuttunut. On voitu panostaa siihen "luovuuteen" ja "itsensä toteuttamiseen". Elämä on ollut hyvä ja tuloskin loistava, hyvin menee. Mutta siinä vaiheessa kun tämä pikkujarisarasvuo kohtaa ihmisen, joka on joutunut elämässään taistelemaan pienestä pitäen, pettymään, etsimään sen tukensa mistä hyvänsä tai olemaan ilman sitä voi oikeasti tulla ongelmia. Kumpikaan ei ymmärrä välttämättä toista yhtään.
Elämä on eriarvoista, ja sitä eivät pienet lapset ymmärrä. Vanhempanakaan ihmiset eivät ymmärrä välttämättä sitä, että vaikka elämä aineellisesti/ongelmallisesti olisi eriarvoista, ihmiset ovat samanarvoisia. Moni ei opi koskaan.
Onneksi on lapsia jolla on rakastava ja hyväksyvä koti. Hän voi toteuttaa luovuuttaan ja itseään. Hän kokee että hänestä välitetään ja hän on arvokas. MUTTA se ei tarkoita että hän ei hyväksyisi muita ihmisiä. Itse tunnen tämmöisen tytön joka on "hyvästä perheestä". Silti hänellä on sydäntä ja empatiaa katulapsia, kulkukissoja yms muita kohtaan. Jakaa lelujaan, karkkejaan, huolehtii ystävänsä tarpeista. Ja hän onkin ilmoittanut, että hänestä tulee isona eläinlääkäri. Se että lapsi ei ole kärsinyt, ei tee hänestä itsekästä! Vanhemmat opettavat lapselle käytöstavat ja toisesta välittämisen.
Voitko sanoa, että lapsi joka on kärsinyt elämässään paljon, on aina parempi kuin perheensä ainokainen?
asia jonka vanhemmat voivat lapselleen opettaa on kyky ja ymmärrys empatiaan. Kaikki muu tärkeä tulee sitten sen kautta.