Deicide

Deiciden nykytilanne on epäselvä. Glen Benton on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle mutta Deicide ei ole ainakaan vielä ilmoittanut lopettavansa. Ilmeisesti Glen Benton ei itsekään tiedä haluaako lopettaa vai ei. Kellään tarkempaa tietoa asiasta?
3331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä helvettiä (juuri sopiva ilmaisu tähän yhteyteen), eiks Bentonin Glenukan pitänyt tappaa itsensä, kun täyttää 33? Ja nyt onkin menossa eläkkeelle, voi helekutti, meni kyllä uskottavuus tolta bändiltä ihan täysillä. Kai se on sen väärinpäin poltetun ristinkin otsastaan plastiikkakirurgilla poistattanut. Seuraavaksi se varmaan tulee uskoon ja esittelee taloaan ja jälkikasvuaan jossain MTV:n "dokkarissa".

Äänestä
  • Jossain haastattelussa Glen sanoi olevansa "football dad". Saatananpalvonta on siis taaksejäänyttä elämää, nykyisin Glenn seuraa kentän laidalla pikkupoikansa pallonpeluuta muiden kunnon isukkien kanssa. Rististä jäänyt otsa-arpi on kuulemma jo sen verran haalistunut ettei sitä tunnista ristiksi ellei tiedä kuka Glen on. Itsemurha? Glen sanoi olleensa kännissä ilmoittaessaan tekevänsä itsemurhan 33-vuotiaana. Mutta jatkaako Glen Deicideä vai ei, sitäpä ei taida tällä hetkellä tietää kukaan.

    Äänestä

onneks on saatana viisastunu, muutenki diggaan deicideä, mut en silti ymmärrä niitä sen juttuja :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Satanic Rock n Roll kirjoitti:

Deiciden nykytilanne on epäselvä. Glen Benton on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle mutta Deicide ei ole ainakaan vielä ilmoittanut lopettavansa. Ilmeisesti Glen Benton ei itsekään tiedä haluaako lopettaa vai ei. Kellään tarkempaa tietoa asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu