Olen seurannut tätä juttelua täällä miten hiilihydraatti vaikuttaa urheilussa -kun urheilen vähän itsekin. Kun kaikki tietää että ihminen käyttää energiana hiilihydraatteja (siis lihastyö). Miksi muuten urheilijat tankkaisivat hiilihydraatteja jos niitä ei käytettäisi? Totta kai niitä käytetään.
Siksipä rasva jääkin käyttämättä kun lihakset käyttävät hiilihydraatteja. Siksipä ihminen lihoo kun rasvaa kertyy joka puolelle. Rasva ei kulu paitsi jos on syömättä esim. autiolla saarella niin silloin ihminen laihtuu ja hiilihydraatitkin loppuvat ja ihminen menee heikoksi eikä jaksa esim. kävellä.
Eli lyhyesti sanottuna jos syö paljon rasvaa niin se jää kaikki ruumiiseen ja aiheuttaa ylipainoa koska energiana käytetään hiilihydraatteja. Ja se lähtee pois vain kun on syömättä.
En ole koskaan kuullut että jollakin olisi iso hiilihydraatti vatsa, aina se on läskiä ja puhutaan rasvaimustakin, ei mistään hiilihydraatti-imusta. Hiilihydraatti varastoituu vain lihaksiin ja sitä käytetään. Hyvin yksinkertaista.
PS. miksi nämä sivut aukeavat niin huonosti? Eilen ei auennut millään, mutta nyt ihan heti.
Siksipä rasva jääkin käyttämättä kun lihakset käyttävät hiilihydraatteja. Siksipä ihminen lihoo kun rasvaa kertyy joka puolelle. Rasva ei kulu paitsi jos on syömättä esim. autiolla saarella niin silloin ihminen laihtuu ja hiilihydraatitkin loppuvat ja ihminen menee heikoksi eikä jaksa esim. kävellä.
Eli lyhyesti sanottuna jos syö paljon rasvaa niin se jää kaikki ruumiiseen ja aiheuttaa ylipainoa koska energiana käytetään hiilihydraatteja. Ja se lähtee pois vain kun on syömättä.
En ole koskaan kuullut että jollakin olisi iso hiilihydraatti vatsa, aina se on läskiä ja puhutaan rasvaimustakin, ei mistään hiilihydraatti-imusta. Hiilihydraatti varastoituu vain lihaksiin ja sitä käytetään. Hyvin yksinkertaista.
PS. miksi nämä sivut aukeavat niin huonosti? Eilen ei auennut millään, mutta nyt ihan heti.
Vastaukset 31
Vanhimmat
että ihminen käyttää energiana hiilihydraatteja? Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla vähennetään hiilihydraatit ja niistä tuleva energia minimiin ja korvataan ne hyvillä rasvoilla. Kaikkia syötyjä rasvoja ei suinkaan käytetä energiaksi vaan osa niistä menee soluille, hermoille, aivoille, sydämelle jne. Rasvat ovat siis aivan välttämättömiä elintoimintojen kannalta.
Hiilihydraatteja ei elimistö periaatteessa tarvitse lainkaan kun maksa tuottaa aivojen tarvitseman sokerin. Toki huippu-urheilussa saavutetaan tiettyjä etuja nautittaessa runsaastikin hiilihydraatteja eli sokereita mutta samalla ihminen rasittaa elimistöään myös ravinnolla kun fyysinen suoritus jo itsessään on rasitus ja siksi urheilija ei tervettä päivää näe, sanotaan.
Minä olen vähentänyt hiilarit minimiin ja niinpä voin ottaa energian rasvasta ja sen osuus on 55-60% päivän ravinnosta. Tällä tavalla laihtuu parhaiten. Monien ongelma on se että syödään suositusten mukaan runsaasti hiilihydraatteja ja sitten vielä rasvaa.
Elimistö ei pysty varastoimaan híilihydraateista tulevia sokereita lihaksiin kuin rajallisen määrän ja siksi ylimääräiset hiilihydraatit varastoituvat läskeinöä vyötärölle. Hyvin yksinkertaista.
"Toki huippu-urheilussa saavutetaan tiettyjä etuja nautittaessa runsaastikin hiilihydraatteja eli sokereita mutta samalla ihminen rasittaa elimistöään myös ravinnolla kun fyysinen suoritus jo itsessään on rasitus ja siksi urheilija ei tervettä päivää näe, sanotaan. "
Urheilijan rasitus on vain fyysistä, ravinnolla vaikutetaan siihen joka tapauksessa, söi mitä tahansa tai oli syömättä.
Vaihtoehtoina on siis joko urheilla tyhjillä glykogeenivaroilla, joka siis on rasitus itsessään, tai sitten tankata hiilareita ennen urheilua, joka täyttää glykogeenivarastot, mutta aiheuttaa taas insuliinihuippuja ja mahdollisia mahalaukun sulatusongelmia, jos hiilarit on väärässä muodossa.
"Jos elimistö saa jatkuvasti hiilihydraatteja niin se käy sokerin voimalla koska ensin palavat hiilihydraatit. Siinä ei ehditä rasvaa polttamaan juuri lainkaan. "
Löysin tuon. Olet itse sanonut näin.
Ja katso seuraava (sama ketju)
"Miksi korkea
Kirjoittanut: verensokeri 5.9.2008 klo 20.01
pn ihmiselle vaarallista? Jopa niin vaarallista että elimistö tekee kaikkensa jotta saisi sen alennettua?
Ja miksi rasvaa ei pysty käyttämään samaan aikaan energiaksi?
"
Siinäkin sanotaan ettei rasvaa voi käyttää energiaksi jos on hiilihydraatteja. Kyllä sen aika monet täällä tietävät.
Ei ihminen pysty käyttämään rasvaa jos se syö hiilihydraatteja. Hiilihydraatit palavat ensin (sanot itse näin), eivät ne silloin voi varatoitua mihinkään ravaksi (varastoituvat läskeinä vyötärölle., sanot). Hiilihydratit menee lihaksiin ja ne käytetään siellä. Samalla rasva jota siis ei voi käyttää varastoituu joka paikkaan eikä pelkästään vyötärölle. En ole ikinä kuulluut hiilihydraatti-imusta.
Tietääkseni VHH:ll a syödään myös hiilihydraatteja? Ja joka päivä.Silloin ei rasvaa voi käyttää. sanothan sen itsekin (sokeria).
hyvin vähän hiilihydraatteja siitä syystä että elimistö siirtyisi mahdollisimman nopeasti polttamaan hiilihydraattien sijasta rasvaa jota kehossa riittää.
Jos hiilihydraattimäärä on suuri niin elimistö käy sokerin voimalla pitkään ja kun lihakset eivät pysty varastoimaan glukoosia kuin hyvin vähän niin silloin ylimääräiset hiilarit varastoidaan rasvana.
Uskon takuulla että liikunta on VHH:laiselle keholle stressi eikä pelkästään fyysisesti. Jopa muiden liikkuminen tuntuu olevan VHH:laiselle stressi.
Useimmilla liikunta poistaa stressiä ja kohentaa terveyttä, mutta totta kai sekin on VHH:laisella toistapäin.
että liikunta on VHH:laiselle stressi? Minä kirjoitin huippu-urheilusta jossa fyysinen rasitus viedään äärimmilleen ja usein paikat ei kestä.
Ei pidä taas vääristellä, valehdella asioita ja laittaa sanoja suuhuni tällä palstalla. Etkö muuten osaa lukea kirjoituksiani? Onko pahakin luki-häiriö?
Normaali liikunta poistaa stressiä ja kohentaa terveyttä ruokavaliosta riippumatta.
sanot näin vai eikö tämä ole totta? Miksi sanot näin jos se ei ole totta?
"Jos elimistö saa jatkuvasti hiilihydraatteja niin se käy sokerin voimalla koska ensin palavat hiilihydraatit. Siinä ei ehditä rasvaa polttamaan juuri lainkaan. "
Jos hiilihydraatit palavat ensin niin miten niitä voidaan sitten varastoida kun ne kerran ovat palaneet? Ja jos ne palaa niin silloin rasvaa ei voi käyttää energiana. Silloinhan rasva varatoituu vai mitä?
Ja sitten sanot samalla henkenvedolla että hiilihydraatit varastoituvat rasvana ja sen sijaan sitten taas rasvaa käytetään energiana? Eihän tuossa ole mitään järkeä. Muuttuuko ensin hiilihydraatti rasvaksi ja sitten rasva mukamas taas hiilihydraatiksi joka käytetään ensin?
No huh huh. Asian on kyllä niin että jos syödään hiilihydraatteja niitä käytetään energiana mutta rasvaa ei. Rasva varastoituu ja siksi sitä ei tulisi syödä kuin sen verran kun mitä sitä tarvitaan ruumiin rakennusaineiksi. Eli aika vähän.
rajattomasti polttamaan hiilihydraatteja. Yritän vielä kerran selittää.
Hiilihydraatit muunnetaan glukoosiksi eli sokeriksi kun ne saapuvat verenkiertoon. Insuliinihormoni välittää glukoosin soluihin joissa se voidaan heti käyttää energiaksi. Jos soluilla on jo kylliksi glukoosia, ylijäämä muutetaan glykogeeniksi. Glykogeeni varastoidaan lihaksiin ja maksaan, jossa se on valmiina myöhempää käyttöä varten.
Glykogeenivarastojen kapasiteetti on hyvin rajallinen joten elimistön pitää tehdä jotain ylimääräiselle glukoosille. Maksa muuntaa jäljelle jäävän glukoosin rasvaksi, joka varastoituu höllyvänä ihrana ympäri vartaloa.
Hiilihydraattien syöminen aiheuttaa verensokerin nousua. Mitä enemmän glukoosia pääsee verenkiertoon, sitä enemmän insuliinia elimistö vapauttaa. Kun syöt hiilihydraatteja niin tunnet nopeasti äkillisen energiatason nousun. Glukoosi pääsee elimistöön nopeasti. Pian sen jälkeen elimistöön erittyy insuliinia, jonka tarkoitus on siivota tuo glukoosi pois ja säädellä verensokerin tasoa.
Kun glukoosi on siivottu pois niin siitä seuraa äkillinen verensokerin lasku, joka vie voimat. Monille ihmisille tämä iltapäivähorros on tuttu tunne. Pian alkaa taas tehdä mieli paljon hiilihydraatteja sisältävää jotta verensokeri taas kohoaisi nopeasti. Näin vuoristorata on valmis.
"Jos elimistö saa jatkuvasti hiilihydraatteja niin se käy sokerin voimalla koska ensin palavat hiilihydraatit. Siinä ei ehditä rasvaa polttamaan juuri lainkaan. "
Noin olet sanonut. Onko se nyt totta vai ei? Nyt sanot ihan muuta kuin aikaisemmin. onko veressä hiilihydraatteja vai ei on olennaista koska rasva ei pala jos niitä on. Ja niitä on jos niitä syödään ja niitä käytetään energiana. Silloin ei saisi syödä paljon rasvaa koska se kaikki jää käyttämättä. Hiilihydraatti käytetään. Mitä tuo verensokeri tähän kuuluu sehän laskee kun se käytetään energiana?
Kun syödään runsaasti hiilihydraatteja aterioilla ja välipaloina niin elimistö ei millään pysty kuluttamaan niitä saman päivän aikana ja siksi ihmiset lihovat kun ylimääräiset hiilarit muuttuvat rasvoiksi kehoon. Tästä syystä runsashiilihydraattinen ruokavalio ei toimi, koska hiilihydraatit vain lisöäävät nälkää. Siinä ei auta sekään että yritetään vähentää rasvojen osuutta. Pelkät hiilarit jo lihottavat.
Tässä vielä Antti Heikkilän näkemys asiasta.
"Hiilihydraatit minimiin
Virallisten ravitsemussuositusten mukaan myös laihduttajan tulisi syödä vähän rasvaa ja runsaasti hiilihydraatteja sisältävää ravintoa, laskea kaloreita ja syödä usein.
Lääkäri Antti Heikkilä puolestaan kehottaa syömään harvoin ja vähentämään ravinnon hiilihydraattien määrän alle 70 grammaan tai jopa alle 50 grammaan vuorokaudessa. Hänen mukaansa myös jatkuva syöminen sekoittaa järjestelmän: ihmisen aineenvaihdunta toimii tietyn rytmin mukaan, se vuoroin varastoi energiaa ja kuluttaa sitä. Heikkilä kehottaa unohtamaan välipalat ja syömään kolme ateriaa päivässä niin, että aterioiden väli on 5-6 tuntia.
Aterian jälkeen elimistö polttaa aluksi pelkkää sokeria ja insuliinin eritys kasvaa. Insuliinin avulla kaikki ylimääräinen hiilihydraatti muuttuu rasvaksi, joka on elimistön luonnollinen energialähde. Sokerinpolttovaiheen jälkeen elimistö alkaa käyttää rasvaa polttoaineenaan. Rasvanpoltto jatkuu seuraavaan ateriaan, joka laukaisee jälleen insuliinin erityksen.
Ideana on siis syödä niin, että elimistö siirtyisi mahdollisimman nopeasti käyttämään rasvaa polttoaineena eikä kävisi sokerin voimalla. Välipalat sotkevat rytmin, koska elimistö ei ehdi kunnolla siirtyä sokerinpolttovaiheesta rasvanpolttovaiheeseen. Silloin, kun elimistö käy pääasiassa sokerilla, ihmisellä on koko ajan nälkä."
Lisätietoa: Antti Heikkilä, Ravinto & terveys, Rasalas-Kustannus, 2006
viikonlopuksi joten en vastaa enää. Toivottavasti asia selviää Sinullekin. Kun rämpii vaikeakulkuisessa metsässä 4-5 tuntia päivässä niin tietää saaneensa liikuntaa. Kohta tulee skäri ja sanoo että ei se ole liikuntaa vaan köpöttelyä metsäteitä pitkin. Hyvää viikonloppua.
No nyt rupesi selkenemään tuo asia, siis että ei ehdi kuluttamaan kaikkea. Yksi kysymys kuitenkin nousi mileen jos viittisit vielä siihen vastata. Se koskee kaloreita.
Jos syä kaloreita niin että 800 tulee hiilihydraateista ja 800 tulee muusta ja kulutus on vaikka 2000 eli enemmän niin mitäs nuo hiilihydraatit sitten tekevät? Silloinhan niiden pitäisi pystyä kulumaan kaikki kun ne kerran kuluvat ensiksi ja vielä rasvaa menee aika kasa päälle. Tämä on nyt äkkiä tuli mieleen tuossa kun nykyään on ruokapaketeissa kaikki kaloritiedot hyvin esillä.
Mikä tämä Antti Heikkiilä oikeen on miehiään?
No niin. Siin nyt nähtiin, että mattila puhui itsensä pussiin ja kun ei selvinnyt enää sieltä, päätti poistua. Olisi edes sen tehnyt kuin mies, mutta ei; pakeni kuin rotta uppoavasta laivasta.
Ei tuollainen ole terveestä ihmisestä...
Minullakin menee sen kolmen-neljän kilometrin metsäpolun tramppaamiseen 4-5 tuntia, ehkä muuten menisi kolme mutta kun se kantarellipaikka on siinä ison kummun päällä... Kaikkea sitä ihminen saa kärsiä, eikö sinnekin vois tehdä autotietä.
Enpä ole huomannut että kukaan huippu-urheilija olisi kuvannut harjoittelunsa olevan elimistölle stressi. Eikä tietääkseni urheilulääketiedekään allekirjoita tuota. Ja kyllä ne paikat silti näyttää paremmin kestävä kuin ylipainoisten vhh-tallaajien, joiden selkä, lonkat ja muut nivelet ovat paskana pelkästä kävelystä.
Otapa kunnon mälli hilareita kun tulet metsästä niin palaudut ja huomaat että olet viimeistään huomenna aamulla jälleen nettiinkirjoittelukunnossa. Ettei sitten tule propagandaasi pahaa sunnuntaikatkosta. Ainakaan niihin urheilukommentteihisi.
Niin paljonko olet siis laihtunut ja missä ajassa?
Jos vhh on niin tehokasta niin miksi olet täällä edelleen, eikö paino ole jo korjautunut? Vai eikö vhh laihduttaja pysty enää koskaan syömään normaalisti, ja jää täten epänormaalin dieettinsä vangiksi?
sienimetsään viikonlopuksi. Eikä, että tarvitsee jotain toipumisaikaa. Keksit tuon omasta päästäsi, sinulla on vakavia harhoja.
Kannattaisi sinunkin harrastaa edes välillä ulkoilua ja liikuntaa, ettet pääsisi noin pahasti syrjäytymään.
Otsikon lausuma ei ole syntynyt tyhjästä. Jos jossakin niin huippu-urheilussa elimistö joutuu kovalle rasitukselle eli stressiin. Sitä harva huippu-urheilija kestää, vaan saa enemmän tai vähemmän pysyviä vaurioita.
Huippu-urheilu on epäterveellistä.
ole ne Blå-Band-pussikeittojutut marketeissa niin ei tartte mettään mennä sieniä noukkimaan. Niissähän on kaikkia kivoja eri makuja sieniä ja katkarapuja ym. Niihin kun lisää kuumaa vettä jos osaa vaan keittää ni varmaankin on aika terveellistä.
normaalisti ja alkaa lihomaan... Onko siis kyse väärästä ruokavaliosta vai vääränlaisesta ihmisestä? Syödä normaalisti? Hiilaria 400g/d? DB2 wellcome.
Niin mikä idea on lopettaa se ja palata entiseen lihottavaan ruokavalioon?
Saako tällaisia ohjeita painonvartijoista, keventäjistä vai mistä?
Niinhän sanoi lähtevänsä viikonlopuksi. Ja sanoi myös että siinä "tuntee saaneensa liikuntaa" kun rämpii sienimetsässä viitisen tuntia. Joo, pitäähän siinä kumarrella ja kantaa sienikoriakin. Ja käyttää siihen koko viikonlopppu, miksikä muuten kuin toipuakseen moisesta rasituksesta.
Minä tein viime kesänä useita viiden tunnin metsätyöpäiviä enkä voi sanoa että siinä mitenkään erityisesti tuntee "saaneensa liikuntaa", vaikka se normaalia työtäni raskaampaa onkin. Sen jäkeen vielä puita pilkotaan ja pinotaan.
Taas sinulta jäi iltalääkkeet ottamatta.
Tuo lienee vakiokommenttisi kun kovasti haluasit sanoa jotain mutta et kykene muodostamaan mitään älyllistä.
Laitoin nimimerkin joka säästää sinulta vaivan kommentoida. Toivottavasti et mene ihan häpsingille kun et tiedä mitä nyt sanoisit.
Ja niin auttamattomasti pihalla...
hiilareita muuttuu maksassa rasvaksi, joka kuljetetaan rasvasoluihin triglyserideinä.
Ylimäärä rasvaa menee rasvasoluihin.
Ylimäärä proteiinia muutetaan myös triglyserideiksi.
Rasva- ja aminohappoja pystytään muuttamaan tarvittaessa glukoosiksi.
Jos syö liikaa kaloreita, oli sitten hiilareista, proteiineista tai rasvoista, niin kaikki se energia varastoituu triglyserideinä.
Elimistö ottaa ruuasta ensisijaisesti tärkeät rasva-ja aminohapot rakennusaineiksi. Muut turhat (hiilarit ja ei-välttämättömät rasva-ja aminohapot) käytetään energiaksi. Jos ei tee lihastyötä, kyseiset aineet muutetaan rasvaksi.
Tuohon perustuu oma mielipiteeni siitä, että laihdutuksessa EI saa karsia välttämättömistä rasvoista ja protskuista, (perässä tulevat myös vitamiinit ja hivenaineet). Kalorit voi hyvin vähentää mieluummin niistä turhista huonoista hiilareista, joista ei saa vitamiineja ja ylimäärästä tyydyttynyttä rasvaa.
että ylimäärä varastoituu eläinrasvana.
normaali/terve ihminen rupeaisi syömään rasvaa,ellei ole tarvetta. siitä löytyy pahimmat syyt: sepelvaltimotauti ja reilu ylipaino. näin se vaan menee,piste. jokainen ihminen saa vapaasti käyttää aivoja ja miettiä,onko rasvan syönti niin terveellistä. hiilarien vähentäminen on OK,mutta täysin pois ei saa jättää! hyvä sanonta kuuluukin,:OLET SITÄ MITÄ SYÖT.
"ja miksi normaali/terve ihminen rupeaisi syömään rasvaa,ellei ole tarvetta."
Meillä kaikilla ihmisillä on tuollainen tarve. Elimistö nimittäin tarvitsee, siis nimenomaan tarvitsee rasvaa mm. solujen rakennusaineeksi. Mitä rasvattomampi ruokavalio, sitä tuhoisampaa se on elimistölle. Tietenkin täytyy muistaa kohtuus, kuten vhh:lla muistetaankin.
"siitä löytyy pahimmat syyt: sepelvaltimotauti ja reilu ylipaino."
Rasva ei tutkimusten mukaan aiheuta sepelvaltimotautia. Tuollaista satua toistavat vain ne, jotka on peloteltu rasvakammoisiksi. Rasvan lihottavuus taas johtuu siitä, että sitä käytetään yhdessä hiilihydraattien kanssa. Ja siitä, että syödään liikaa. Mutta miten määrittelet onko lihominen johtunut hiilihydraateista vai rasvasta?
Jokainen voi todeta sen ettei rasva sinällään lihota syömällä vaikkapa viikon pelkkää rasvaa. Jos juo pelkästään öljyjä, silloin ei saa muita makroravinteita (hiilihydraatteja eikä proteiineja). Jos huolehtii pienestä (500 kcal/vrk) energiavajeesta, tuollaisella rasvakuurilla myös laihtuu, joten ei se rasva sinänsä lihota.
"hiilarien vähentäminen on OK,mutta täysin pois ei saa jättää!"
Miksi hiilareita ei saisi jättää pois kokonaan? Tosin eihän vhh:lla niin tehdäkään vaikka usein vhh:n vastustajat niin väittävätkin. Mutta mihin ihminen sinun mukaasi hiilareita välttämättä tarvitsee?
"jokainen ihminen saa vapaasti käyttää aivoja ja miettiä,onko rasvan syönti niin terveellistä."
Tuossa asiassa todella pitäisi käyttää omia aivoja eikä uskoa elintarviketeollisuuden ja KTL:n sanomaa vähärasvaisten ja rasvattomien tuotteiden autuaaksi tekevästä voimasta. Ihminen tarvitsee terveellisiä rasvoja.