hei kaikille

vaikka naiset aina kaikkea uhoaakin, kyllä ne silti haluavat pitää miehistään kiinni! itse jäin viime perjantaina itse teosta kiinni. Vaimoni piti tulla kotipaikkakunnaltaan vasta seuraavana päivänä. En kuullut siinä touhussa oven käymistä, ja havahduin vasta hänen kiljumiseensa. olimme tosiaan uskomatonta kyllä juuri täydessä vauhdissa. Vaimoni pakeni vessaan lukkojen taakse, ja minä patistelin akan vähin äänin ulos. Vaimoni oli vessassa 13 tuntia! Kun hän tuli ulos sanoin hänelle että voin kyllä muuttaa muuallekkin, mutta hän aloitti uudestaan itkemään ja sanoi että "älä lähde mihinkään!" tätä hän hoki koko loppu päivän. Joten antakaa miehet naisienne vähän kiukutella, kyllä he teille lopulta anteeksi antavat!
12986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

että anteeksi saisit tai miehet yleensä. Parantakaa itsetuntoa muulla tavalla kuin rehentelemällä.

Äänestä

Viedä nyt vieras naine kotiisa. Olisit menny hotelliin sen kans. Typerä oli nainenkin kun tuli kotiisi.

Ja se vaimo, se on ollu hälle niin hirvee järkytys ja yllätys varmasti, ettei ihan äkkiä tokene. Kyllä tunteet seilaa varmasti vielä moneen suuntaan lähi viikkojen aikana, ennen kuin jokin loppuratkaisu syntyy. Olet kyllä typerysten typerys sinäkin.

Äänestä

jatkakaa miehet rauhassa pettämistä, kyllä vaimot kuitenkin anteeksi antavat! haista huilu ääliö

Äänestä

..vaan et saa myötätuntoa naisilta. Olisit kertonut että kiusaus kutsua salarakkaasi kotiisi kävi vastustamattomaksi.. ja näin ikävästi kävi vaikka kunnioitat vaimoasi - siis lasten äitinä. Ja että et halua erota lasten takia ja että revit sydäntäsi irti rakastaessasi kakkosta, mutta yrittäessäsi olla kunnon aviomies. Silloin olisi kaikki suomi24:n kakkoset vuodattaneet ymmärrystään ja myötätuntoaan. Nyt kertoisit katuvasi tekoasi ja olevasi pahoillasi kaikkien osapuolien takia. Erityisesti myös rakastettusi, joka joutuu kestämään jatkossa vaimosi ilkeämielistä panettelua. Tapaisitte tietysti jatkossakin, mutta erityisen salaisesti.

Onneksi olit kuitenkin oma itsesi reilusti täällä. Toivon että vaimosi eroaa sinusta (yleensä en kannata eroa). Usein sinun tapaisella miehellä on alistuva nainen ja itsesi petäessä vaimo jatkuvasti helppojen ja iloluonteisten naisten kanssa. Sinussa ei ole nöyryyttä eikä kunnioitusta. Sinä kyllä pärjäät, mutta tarvitset rinnallisesi naisen joka on sinusta riippuvainen. Mietin miten hurmasit vaimosi ja miten pian näytit todellisen luonteesi. Ehkäpä hyvinkin pian, heti kun se oli mahdollista ilman "riskejä".

Onneksi kaikki miehet eivät ole samanlaisia. En ole kuitenkaan väitä, että toisenlaiset miehet olisivat luonteineen sen parempia. Heidän ongelmansa on hengen heikkous ja päättämättömyys. Uskottomuuteenkin he sortuvat tyhmyyttään, eivät pääasiassa naimisen ilosta kuten sinä.

Äänestä
  • Olipa sekava selitys,saitko itse edes mitään selvää sepustuksestasi !!!!!!! ????????????? HAh hah haaa

    Äänestä

Mikä ääliö!
Että ihan omaan kotiin veit ja viikseen vedit!
Kyllä sinä vielä saat tuta vaimosi koston paskiainen.
Tuollaiset mulkut pitäs kuohia että ei käy oman eikä vieraan pillua mieli.
Mikä teitä ukkoja oikeen vaivaa?Aina pitää saada vaikka vierasta mutta kamala huuto ja ruikutus jos oma vaimo tai tyttöystävä pettää.
Sulle olis ihan oikein jos vaimos heittäs sut pihalle!

Äänestä
  • vaimon reaktion tuossa tilanteessa, se voi olla pyytämistä, että toinen jäisi hänen luokseen. Voi olla pihalle potkaisemista. Mitä tahansa, mutta vaimo on todella shokissa tuollaisessa tilanteessa. Se, että vaimo shokkitilassa pyytää miestään jäämään, ei kuitenkaan tarkoita, että mies saisi pysyvästi jäädä liittoon. Kun vaimo toipuu ensijärkytyksestään muutaman viikon tai kuukauden kuluttua, voi olla, että mies joutuu menemään kakkosen luo...

    Ai niin, mihin kakkosen luo. Asunnoton taitaa olla, kun perheen kotiin piti tulla.

    Äänestä

  • sinkkuliinu kirjoitti:

    vaimon reaktion tuossa tilanteessa, se voi olla pyytämistä, että toinen jäisi hänen luokseen. Voi olla pihalle potkaisemista. Mitä tahansa, mutta vaimo on todella shokissa tuollaisessa tilanteessa. Se, että vaimo shokkitilassa pyytää miestään jäämään, ei kuitenkaan tarkoita, että mies saisi pysyvästi jäädä liittoon. Kun vaimo toipuu ensijärkytyksestään muutaman viikon tai kuukauden kuluttua, voi olla, että mies joutuu menemään kakkosen luo...

    Ai niin, mihin kakkosen luo. Asunnoton taitaa olla, kun perheen kotiin piti tulla.

    olleen kakkosen? ainakaan alkuperäisessä viestissä ei siitä ollut mainintaa. Jos kumppani olikin joku kapakista valheilla isketty nainen, jolla ei ollut edes aavistusta vaimon olemassaolosta?

    Kukaan tuntemistani kakkosista (3 kpl)ei kyllä menisi miehen kotiin tai mökille. Eikä niistä kyllä kukaan ottaisi oman katon alle asumaan sitä ukkoa, jos vaimo sen pihalle heittäisi, oman asunnon joutuisi petturi hankkimaan.

    Äänestä

  • petikaverin kirjoitti:

    yhdenkin illan hoito. Vai meinasitko, että kakkosnimitystä saa käyttää vain pidempiaikaisessa suhteessa. No, olkoon sit vaikka kolmonen, jos siitä vakikakkosille tulee parempi mieli.

    Äänestä

  • sinkkuliinu kirjoitti:

    yhdenkin illan hoito. Vai meinasitko, että kakkosnimitystä saa käyttää vain pidempiaikaisessa suhteessa. No, olkoon sit vaikka kolmonen, jos siitä vakikakkosille tulee parempi mieli.

    kapakasta napattu vosu muuten niin tyhmä, ettei huomaisi tulleensa perheen asuntoon??? Kyllä sen normaali ihminen näkee, että talossa asuu myös nainen. Jos sellaista taloutta luulee poikamiehen boksiksi, ni on aika yksinkertainen ihminen.

    Äänestä

  • sinkkuliinu kirjoitti:

    kapakasta napattu vosu muuten niin tyhmä, ettei huomaisi tulleensa perheen asuntoon??? Kyllä sen normaali ihminen näkee, että talossa asuu myös nainen. Jos sellaista taloutta luulee poikamiehen boksiksi, ni on aika yksinkertainen ihminen.

    miten joku kapakissa mieheen tutustunut nainen jatkoille lähtiessään onkin joku "vosu"
    kyllä se vaan saattaa olla niin, ettei siinä hiprakassa tule kyyläiltyä asuntoa, varsinkaan jos ei edes epäile miehen olevan ukkomies.
    Tuskin muuten pelkällä pintapuolisella silmäilyllä pystyisit arvaamaan oikein asuuko asunnossani lapsiperhe, pariskunta, nainen tai mies.

    Äänestä

  • nimitellä kirjoitti:

    , jos mies on piilottanut kaikki naisen toilettitarvikkeet ja kengät, vaatteet, kaikki pois näkyviltä. Ilmeisesti niin ei kuitenkaan ollut, mies laski vain sen varaan, että vaimo tulee vasta seuraavana päivänä. Me voidaan vain päätellä, tiesikö kakkos-kolmos-vosu tai mikä liekään, oliko mies varattu vai ei. Ap ei kertonut mitään siitä, että miten vieras nainen reagoi vaimon paluuseen. Jos ei reagoinut mitenkään ihmettelevästi, tiesi kyllä olevansa väärässä kodissa.
    Ja minusta vosu on ihan oikea sana. Vosu olin itsekin avioeron jälkeisenä sekokautenani, kun oli joitain kännisiä yhden illan juttuja. Mitä tuosta sanasta nyt niin pillastua?
    En minä kyllä osuvampaakaan nimeä ainakaan positiivisessa mielessä sanalle keksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miehille... kirjoitti:

vaikka naiset aina kaikkea uhoaakin, kyllä ne silti haluavat pitää miehistään kiinni! itse jäin viime perjantaina itse teosta kiinni. Vaimoni piti tulla kotipaikkakunnaltaan vasta seuraavana päivänä. En kuullut siinä touhussa oven käymistä, ja havahduin vasta hänen kiljumiseensa. olimme tosiaan uskomatonta kyllä juuri täydessä vauhdissa. Vaimoni pakeni vessaan lukkojen taakse, ja minä patistelin akan vähin äänin ulos. Vaimoni oli vessassa 13 tuntia! Kun hän tuli ulos sanoin hänelle että voin kyllä muuttaa muuallekkin, mutta hän aloitti uudestaan itkemään ja sanoi että "älä lähde mihinkään!" tätä hän hoki koko loppu päivän. Joten antakaa miehet naisienne vähän kiukutella, kyllä he teille lopulta anteeksi antavat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu