Parisuhdeihanteet

Parisuhdeihanteet

Haluaisin kovin kuulla palstanlukijoiden parisuhdeihanteista ja periaatteista.
Parisuhdeihanteilla tarkoitan sellaisia ihanteita joita pyritään vaalimaan parisuhteessa. Tarkoitan myös sellaisia periaatteita mitä osapuolet asettavat itselleen (ja ehkä toiselle) ollessaan parisuhteessa.

Onko ihanteet sellaisia joita toisen pitää täyttää? vai onko ihanteet sellaisia millainen itse pyrkii olemaan? Mitä näillä ihanteilla pyritään lopulta saavuttamaan? Onko ollut sellaisia ihanteita, jotka eivät ole toimineet odotetulla tavalla?

Omalla kohdallani olen pyrkinyt vähentämään toiseen kohdistuvat vaateet mahdollisimman vähiin. Koitan soveltaa käytäntöön että todellinen rakkaus on sallivaa ja toista tukevaa, vaikka toinen saattaa tehdä valintoja, jotka ei minua miellytä. Lienee turha sanoa että tämmöisen ihanteen pitäminen on erittäin kasvattavaa ja vaikeaa, mutta toisaalta tuntuu että se on yksi elämän tärkeimmistä asioista.

Tällä ihanteella pyrin saavuttamaan avoimen ja rakastavan ilmapiirin, jossa on helppo keskutella kaikista asioista. Sekä kasvamaan ihmisenä.
0198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vesipeto kirjoitti:

Parisuhdeihanteet

Haluaisin kovin kuulla palstanlukijoiden parisuhdeihanteista ja periaatteista.
Parisuhdeihanteilla tarkoitan sellaisia ihanteita joita pyritään vaalimaan parisuhteessa. Tarkoitan myös sellaisia periaatteita mitä osapuolet asettavat itselleen (ja ehkä toiselle) ollessaan parisuhteessa.

Onko ihanteet sellaisia joita toisen pitää täyttää? vai onko ihanteet sellaisia millainen itse pyrkii olemaan? Mitä näillä ihanteilla pyritään lopulta saavuttamaan? Onko ollut sellaisia ihanteita, jotka eivät ole toimineet odotetulla tavalla?

Omalla kohdallani olen pyrkinyt vähentämään toiseen kohdistuvat vaateet mahdollisimman vähiin. Koitan soveltaa käytäntöön että todellinen rakkaus on sallivaa ja toista tukevaa, vaikka toinen saattaa tehdä valintoja, jotka ei minua miellytä. Lienee turha sanoa että tämmöisen ihanteen pitäminen on erittäin kasvattavaa ja vaikeaa, mutta toisaalta tuntuu että se on yksi elämän tärkeimmistä asioista.

Tällä ihanteella pyrin saavuttamaan avoimen ja rakastavan ilmapiirin, jossa on helppo keskutella kaikista asioista. Sekä kasvamaan ihmisenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu