Kaipaisin kommenttia seuraavaan:
Olen vapaa mies ja minulla on työkaverina varattu nainen. Tulemme mielestäni oikein hyvin toimeen , teemme töitä hyvin läheisesti ja puhumme työpäivän aikana kaikesta mahdollisesta molempien työ- ja yksityiselämään liittyvästä. Meillä ei ole mitään romanttisia virityksiä tekeillä vaan normaali työkaveruus.
Tänään törmäsin häneen ja miesystäväänsä paikassa jossa hän tiesi jo etukäteen minut näkevänsä. Moikkasin hänen miestään, mutta työkaverini katse kierteli pitkin seiniä ja joka paikkaan muualle paitsi minuun päin eikä hän sanonut mitään – eli mielestäni hän ”dissasi” minua tarkoituksella.
Mistä edellinen voisi johtua? Miten minun tulee tulkita tapahtunut? Voiko hän esimerkiksi kuvitella, että olisin alkanut tyhjää jauhamaan jostain työasioista tms., tai sitten jotain tilanteeseen sopimattomia kahdenkeskisiä inside –juttuja? Tai sitten luulla, että olisin lyöttäytynyt pakolla heidän seuraansa tapaamassamme tilaisuudessa, koska olin yksin liikkeellä?
Juttu alkoi kyrsimään oikein tosissaan. En kaivannut mitään sen kummempaa kohtaamisestamme kuin morjestamista ja muutaman small talk -sanan vaihtoa, kuten missä vain normaalissa tuttavatapaamisessa. Voiko nainen olla niin petollinen, että pitää jotain ihmeen ystävän roolia viikosta ja kuukaudesta toiseen päällä olematta sitä oikeasti?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nainen voi olla ihan normaali mutta rakastunut mieheen joka on mustasukkainen. Sen takia ei ollut näkevinään sinua, välttääkseen vaikeuksia. Mustasukkaisuus voi olla molemminpuolista, ehkä nainen ei myöskään haluaisi tavata miehensä työkavereita, naisia siis, koska suhtautuu itsekin omistavasti mieheensä.
puhunut miehelleen sinusta ja ystävyydestänne. Ehkä hän pelkää miehensä reaktioitaan. Syynä voi olla, kuten äskenkin sanottiin mustasukkaisuus, omistamisen halu, vallan ja kontrollin tarve, miehen puolelta siis.
Ystäväsi parisuhde siis lienee hieman pulassa, luulisin. Eli prosessoinnin ja keskustelun varaa löytyy, heillä.