Heii. Oon 15-vuotias, ja mulla toi laihduttaminen riistäytyi käsistä - tajusin vasta vähän myöhässä. Nyt mulla on selvästi raudanpuutetta, menkat jääny pois ja sitä rataa. Terveys ei enää ole ollenkaan sitä samaa huippuluokkaa kuin keväällä ja kesä meni heikotellessa.
Mitä mä nyt teen? Mä oon päättänyt, etten laihduta enää tästä yhtään, mutta lihoakaan en haluaisi. Olen "riippuvainen" rasvanpolttotableteista ja muista laihdutus-tuotteista (joita käytän yhtäaikaisestikin), en uskalla syödä, mutta en uskalla jättää syömättäkään (vitamiinit, kivennäisaineet...) . Tätä on ollut nyt puoli vuotta. Jos mä yritän parantaa tapani ja rupean syömään normaalisti, onko mulla mahdollista vielä joskus olla terve, menkat takas jne., vai olenko jo tuhonnut elämäni? rasvaprosentti hipuu siinä 12 kohdalla. paljon vai vähän?
Olen juuri aloittanut lukion enkä tunne terkkariakaan ollenkaan, joten en hädin tuskin uskalla hänellekään sanoa. Ehkä täytyisi?
Kiitos, jos joku voisi valaista.
ps. tämä ei mennyt tonne syömishäiriö - osastolle nimenomaan siksi, että kuvittelisin - (en väitä siis!) täällä liikkuvan terveempää ja vanhempaa ja viisaampaa porukkaa.
Mitä mä nyt teen? Mä oon päättänyt, etten laihduta enää tästä yhtään, mutta lihoakaan en haluaisi. Olen "riippuvainen" rasvanpolttotableteista ja muista laihdutus-tuotteista (joita käytän yhtäaikaisestikin), en uskalla syödä, mutta en uskalla jättää syömättäkään (vitamiinit, kivennäisaineet...) . Tätä on ollut nyt puoli vuotta. Jos mä yritän parantaa tapani ja rupean syömään normaalisti, onko mulla mahdollista vielä joskus olla terve, menkat takas jne., vai olenko jo tuhonnut elämäni? rasvaprosentti hipuu siinä 12 kohdalla. paljon vai vähän?
Olen juuri aloittanut lukion enkä tunne terkkariakaan ollenkaan, joten en hädin tuskin uskalla hänellekään sanoa. Ehkä täytyisi?
Kiitos, jos joku voisi valaista.
ps. tämä ei mennyt tonne syömishäiriö - osastolle nimenomaan siksi, että kuvittelisin - (en väitä siis!) täällä liikkuvan terveempää ja vanhempaa ja viisaampaa porukkaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
lisäten, että liikunnastakin on tullut pakkomielle ja ajatukset pyörii vaan ruuan ympärillä. Heti herättyä nukkumaanmenoon asti. Valehtelen jatkuvasti syömisistäni, niin perheelle kuin kavereillekin, pinnaan ruokailuista.. Rahat menee ravintolisiin ja laihdutustuotteisiin, en voi syödä jos en tiedä kaloreita. Ihan naurettavaa, mä en vain pääse pois, vaikka tiedän itsekin ettei ole mitään järkeä, ja tyhmä mä vaan oon.
Ei elämäntapa, vaan sairaus. en mä tiedä.
ps. anteeksi sekava teksti
Rakas dhn, et ole tyhmä, älä missään tapauksessa ajattele niin. Päin vastoin, olet fiksu nähdessäsi tilanteessasi hälyttäviä merkkejä ja erittäin rohkea pyytäessäsi neuvoja ja apua.
On totta että syömishäiriö on sairaus jota on hoidettava ammattilaisten avulla. Itse sairastin pitkään bulimiaa. Koko elämäni, kaikki ajatukseni pyöri jatkuvasti ruuan ympärillä. Sitä on vaikea selittää sellaiselle ihmiselle joka ei ole syömishäiriötä kokenut. Se todella valtaa ihmisen koko olemuksen. Muistan ajatelleeni jälkeen päin että se sairaus oli kuin jokin demoni joka otti minut kokonaan haltuuni. Itse aloin parantua kun vihdoinkin uskalsin hakea apua. Opiskelin tuolloin yliopistossa ja hakeuduin YTHS:n kautta terapiaan. Olisi hyvä jos hakeutuisit lääkäriin ja kertoisit tilanteestasi. Siellä osataan auttaa eteenpäin. Tai voisit vaikkapa puhua koulusi terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Siitä on hyvä aloittaa.
En missään tapauksessa halua pelotella sinua, mutta en myöskään halua että tilanteesi pahenee jos jäät yksin tässä asiassa. Totuus on että niin voi käydä, omia tunteitaan tulee helposti vähäteltyä. Niin minulle kävi. Pelkäsin myöskin lääkäriin menoa siksi, etten millään halunnut myöntää saati kuulla jonkun toisen sanovan että minulla oli bulimia. Kesti aikansa kerätä tarpeeksi rohkeutta. Tänä päivänä olen hyvin onnellinen siitä että hain apua.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja olen varma että tilanteesi muuttuu paremmaksi ja pääset eroon ahdistavista ajatuksista. Rohkeat ja fiksut naiset pärjäävät aina. Varsinkin silloin kun uskaltavat myöntää vajavaisuutensa. :) Vaikkei se myöntäminen välttämättä mitään kivaa ole...
P.S. Tässä pari nettisivua joilla kannattaa käydä:
www.syomishairioliitto.fi
www.mielenterveysseura.fi
www.tukiasema.net
Moiks=)
Oon 15 vuotias (9. Luokalla) ja mull käyny vähän samalla tapaa. Et, okei, mull syömishäiriö mut eniwei...
Eli paino kans laskenu urakal (en kyll mitään tablettei syö laihtuakseni). Menkat jääny pois ja verikokeitten mukaan suurin osa (varsinkin valkosolu arvot) on päin helvettii.
Painoindeksi heittelee tällä hetkellä siinä alipainoisen ja normaalipainoisen alapuolella (mutta kuten kaikki tietää, että syömishäiriö lähtö tai "tulos" painosta huolimatta on vaarallinen).
Nyt tulee popsittuu kaloreita öh.. 300kcal per päivä! Ja vaikka mua kaikki yrittää auttaa ni silti en pysty syömää oikeestaa ollenkaa, minkä toi kalori määrä varmaan kertoo!
Eli sinulle nyt rohkeasti lopeta pillereiden syönti ja yritä syödä normaalisti! (tiedän, minä huono tähän sanomaan mitään)=)
Ihan vain kysyäkseni, paljonko on paino/pituus?
Minulla on todella raju syomishairiotausta yhdistettyna liialliseen urheiluun ja laakkeiden ja huumausaineiden vaarinkayttoon. Alkoi juuri tuolla "laihdun kun syon vahan ja liikun paljon ja tuen koko projektia pillereilla" ajatusmallilla, joka sinulla ilmeisesti myos pakonomaisena on. Terveys, kuukautiset ja unirytmi ovat aivan pain h**vettia... Minulta koko sotku vei melkein hengen, loysin itseni eraana aamuna sairaalan ensiapuosastolta psykiatrien ymparoimana... Ja pysyvia vaurioita on tullut...
Sanoisin etta hae apua ennen kuin on liian myohaista. Olet aivan liian laiha, naiselle terveyden kannalta ihanteellinen rasvaprosentti on noin 17-24%, teini-ikaisella voi olla normaalia hiukan alhaisempikin. Elamasi ei viela ole pilattu, mutta mita nopeammin saat asiat taas kohdalleen, sita vahemman pitka-aikaisia tai pysyvia vakavia seurauksia sairaudellasi tulee olemaan. Itse tein sen virheen etten heti hakenut apua koska "en ollut (muka) tarpeeksi sairas" ja sitten kaikki lahtikin jo niin pahasti kasista etten halunnut enaa hoitoa koska minulla ei ollut mitaan aikomusta luopua pillereistani tai pistaa suuhuni mitaan normaalia.
Kun haet apua, ole sitkea! Jos tuntuu, ettet tule autetuksi (itselleni kunnallisesta hoidosta ei ollut mitaan hyotya) etsi muita auttavia tahoja kunnes sinulle sopiva apu loytyy! Ala luovuta! Sinulla ei ole mitaan syyta haveta; sina olet sairas, et millaan tavalla huono tai heikko.
Itse olen nyt normaalipainossa, en enaa kompensoi tai kayta mitaan laakkeita tai huumausaineita ja kayn toissa ja opiskelen. Rasvaprosenttini on ihannelukemissa, kayn toissa ja opiskelen korkeakoulussa. Olen tyossani menestyksekas, yksi luokkani priimuksista, kilpaurheilija, kaannan paita kadulla kavellessani ja saan lahes paivittain kuulla olevani kaunotar. Silti, YHA koen olevani lihava luuseri lehma ja kaikki aikani ja energiani menee siihen, etta yritan suorittaa paremmin (toissa, koulussa ja urheilussa) ja pelkaan epaonnistumisia. Itken itseni uneen enka kay ulkona koska hapean lihavuuttani vaikka kaikki sanovat etta minulla on unelmakroppa. Joskus en voi ymmartaa etta kyse on samasta ihmisesta kun vertaan miten muut nakevat minut siihen, millainen itse koen olevani.
Sinun kayttaytymisesi ei ole mitenkaan jarjetonta, vaan johtuu sairaudesta. Minakin, kuten monet muut tuntemani syomishairioiset, nakevat tilanteensa konkreettisesti mutta eivat voi sille mitaan vaikka tietavatkin toimivansa itselleen vahingollisella tavalla.
Yksi kirja, jota voin lampimasti suositella on Peggy Claude Pierre:n "Syomishairioiden salainen kieli". Itse itkin kuin vesiputous sita lukiessani, ensimmaista kertaa joku terve ymmarsi millaista on sairastaa syomishairiota...
Voimia!