Ketoosista

Täällä puhutaan ketoosista, niinkuin se olisi joku normaalitila. Se on elimistön hyvä selviämiskeino. Ellei ole hh elimisto muodostaa ketoaineita hieman tehottomasti mm rasvasta ja jopa lihaskudoksesta, ja nämä ketoaineet muistuttavat hh toiminnaltaan. Tuloksena on kuitenkin kamala makea löyhkä happamista aineenvaihduntatuotteista ja hapot virtsassa. Elimisto siis kaipaa hh ja jos ei se niitä saa se haisemalla pistää niitä tulemaan. Yleensä ketoosin kestää aika hyvin, kun se kerran on sellainen selviytymiskeino, mutta ketoaineet eivät mitenkään siis ole laadukkaampia kuin glukoosi. Hoitamaton Diabetes mellitus 1 johtaa ketoasidoosiin, joka on hoitamattomana tappava. Onneksi nykyään nähdään tätä harvoin.
21965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ketosiadoosi ei ole ketoosi, yleinen väärinkäsitys toki että joku idiootti ne sekoittaa.

Siinä olet oikeassa, että ketoosi kuten kaikki muukin laihtumiseen liittyvä prosessi perustuu aina selviytymiskeinoihin. Ihminen on tottunut näkemään nälkää evoluution kulussa. Kun ruokaa ei ole tai sitä on niukasti, ihminen elää vararavinnolla. Tämä ei kuitenkaan ole vaarallista jos sitä vararavintoa on. Sen sijaan runsas vararengas vuodesta toiseen ei ole ollenkaan terveellistä.

En tiedä, mitä sinä tiedät VHH:stä. VHH ei ole hiilihydraatiton ruokavalio. VHH:lla ei ole tarkoitus syödä kilokaupalla voita tai vältellä kaikkia hiilihydraatteja täysin. Esimerkiksi Atkins sallii tietyissä määrissä viljatuotteet etenkin, kun tavoitepaino on saavutettu ja myös laihduttaessa hän sallii vehnäleseiden käytön kuidun lähteenä. Tämän moni tuppaa unohtamaan, ehkä jopa tällaisella palstalla tahallaan.

Äänestä
  • "Esimerkiksi Atkins sallii tietyissä määrissä viljatuotteet etenkin, kun tavoitepaino on saavutettu ja myös laihduttaessa hän sallii vehnäleseiden käytön"

    Kuollut mies ei salli yhtikäs mitään. Ja sitäpaitsi mitä fidun väliä on muiden sallimisella? Omien aivojen käyttö on kai myös sallittu?

    Äänestä

  • on minulle kirjoitti:

    "Esimerkiksi Atkins sallii tietyissä määrissä viljatuotteet etenkin, kun tavoitepaino on saavutettu ja myös laihduttaessa hän sallii vehnäleseiden käytön"

    Kuollut mies ei salli yhtikäs mitään. Ja sitäpaitsi mitä fidun väliä on muiden sallimisella? Omien aivojen käyttö on kai myös sallittu?

    ja mieti mitä syöt. Kun nyt olet vhh-palstalla niin taidat olla kuitenkin kiinnostunut siitä miten tällainen ruokavalio toimii. Kaikki me kuolemme joskus mutta eikö olisi oikein viettää se aika minkä täällä olemme, terveinä. Atkins teki näin ja antoi paljon jälkipolville ja monet ovat saaneet elämänsä kuntoon. Se, että Atkins kuoli liukastuttuaan kadulla ja lyötyään päänsä katuun, ei muuta mitään maailmassa. Siinä tilanteessa ei auta edes ruokavalio mutta kannattaa silti miettiä asioita. Muiden sallimisella ei todellakaan ole väliä. Kyllä saat syödä ihan niinkuin haluat, mutta jos syöt väärin niin itsepähän vastaat seurauksista.

    Äänestä

  • Ketoosi ei ole yleensä ketoasidoosi, koska insuliinituotantoa on. Samoilla ketoaineilla se elimistö yrittää selviytyä. Ketoosissa ilman DM-problematiikkaa, menne hyvin.Koetoasidoosissa ketoaineet vain lisääntyvät lisääntymistään, koska glukoosi/ ketoaineet eivät insuliinin puutteessa pääse soluihin. Saman patofysiologian eri päät ovat kyseessä. Eli sama selvíytymisyritys, joista ketoasidoosi ei onnistu ilman ulkopuolista hoitoa ( insuliinia,nesteytystä, elektrolyyttejä yms.)
    Aivan samoja ketoaineita virtsasta löytyy kummassakin. Ei niitä ole kovin montaa sorttia.
    Toinen on siis onnistuva tilanne, toinen ei. En niitä sekoita, koska olen monta ketoasidoosia hoitanutkin. Ketoosipotilaita ei tarvi hoitaa, tietty.
    Miten olisi jos tämä nimittely olisi hieman tyylikkäämpää tai vielä parempi, jos nimittely jäisi kokonaan pois-.

    Äänestä

  • x-box kirjoitti:

    Ketoosi ei ole yleensä ketoasidoosi, koska insuliinituotantoa on. Samoilla ketoaineilla se elimistö yrittää selviytyä. Ketoosissa ilman DM-problematiikkaa, menne hyvin.Koetoasidoosissa ketoaineet vain lisääntyvät lisääntymistään, koska glukoosi/ ketoaineet eivät insuliinin puutteessa pääse soluihin. Saman patofysiologian eri päät ovat kyseessä. Eli sama selvíytymisyritys, joista ketoasidoosi ei onnistu ilman ulkopuolista hoitoa ( insuliinia,nesteytystä, elektrolyyttejä yms.)
    Aivan samoja ketoaineita virtsasta löytyy kummassakin. Ei niitä ole kovin montaa sorttia.
    Toinen on siis onnistuva tilanne, toinen ei. En niitä sekoita, koska olen monta ketoasidoosia hoitanutkin. Ketoosipotilaita ei tarvi hoitaa, tietty.
    Miten olisi jos tämä nimittely olisi hieman tyylikkäämpää tai vielä parempi, jos nimittely jäisi kokonaan pois-.

    Mitä tämä oikein tarkoittaa "Ketoosi ei ole yleensä ketoasidoosi"? Milloin siis ketoosi on ketoasidoosi?

    Ja mitä haittaa on kahden viikon ketoosista? Ihmisethän ovat olleet siinä kuukausiakin huonompina aikoina.

    Äänestä

  • ketoasidoosi? kirjoitti:

    Mitä tämä oikein tarkoittaa "Ketoosi ei ole yleensä ketoasidoosi"? Milloin siis ketoosi on ketoasidoosi?

    Ja mitä haittaa on kahden viikon ketoosista? Ihmisethän ovat olleet siinä kuukausiakin huonompina aikoina.

    Ketoasidoosi ilmenee ainakin käytännössä vain ja ainoastaan hoitamattomalla ykköstyypin diabeetikolla. Siis a) ykköstyypin diabeetikko b) hoitamaton tilanne ( esim. diagnoosihetkellä, insuliini jäänyt pois jostain syystä yms.)
    Ei muilla. Eikä hoidetussa taudissa

    Aivan yhtä hyvin D2 voi joutua ketoasidoosiin.

    Mutta kun et ole vielä pystynyt selittämään miten ketoosi voisi olla ketoasidoosi niin pakka tässä jo pikkuhiljaa todeta että taisit vain puhua läpiä päähäsi.

    Äänestä

ketoosin ja ketoasidoosin? Ketoasidoosi on myrkytystila mutta ketoosi ei ole. Terve ihminen ei myöskään mene ketoasidoosiin.

Ja tuo loppu Atkins vastainen höpinä onkin sitten... niin pelkkää höpinää. Kannattaisi tutusta aiheeseen hieman enemmän kuin mitä tällä palstalla asiasta kirjoitetaan (lue valehdellaan).

Äänestä
  • yrittää täällä esiintyä lääkärinä ja ei edes uskalla käyttää omaa nimeään. Taitaa olla näitä taivaanrannan tohtoreita jotka hoitavat "potilaitaan" vain unessa.

    Äänestä

  • Tarkoitukseni oli kertoa, että ketoosi on hieman harvinaisempi tila ja tietyllä tavalla selviytymiskeino. Ei ole aivan tavallinen ilmiö, jos virtsaa tutkii.
    On hyvä tietää, mikä on ketoosi ja mikä ketoasidoosi. Samaa se elimistö molemmissa yrittää: saada glukoosia muistuttavaa ainetta soluihin, kun glukoosia ei ole. Toinen tilanne on vaarallinen (ei insuliinia viemässä gluk soluihin) toinen ei (ei gluk veressä, kun sitä ei ole syöty ja varastot kuluneet). Ei fysiologiaa tarvitse pelätä. Ei myöskään patofysiologiaa. Jos ketoosia ihaillaan, on syytä osata kertoa, mikä on sitten on ketoasidoosi. Ei siinä ole mitään moittimista tai sekoittamista.
    Itse en osaa ketoosia sen kummemmin perustilana ihailla. Kyllä elimistö sitä aika kauan kestää ongelmitta

    Äänestä

  • x-box kirjoitti:

    Tarkoitukseni oli kertoa, että ketoosi on hieman harvinaisempi tila ja tietyllä tavalla selviytymiskeino. Ei ole aivan tavallinen ilmiö, jos virtsaa tutkii.

    "On hyvä tietää, mikä on ... ketoasidoosi."

    "...on syytä osata kertoa, mikä on sitten on ketoasidoosi."

    Miksi vhh:lla pitäisi tietää mikä on ketoasidoosi? Mitä ketoasidoosilla on tekemistä vhh:n kanssa?

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    "On hyvä tietää, mikä on ... ketoasidoosi."

    "...on syytä osata kertoa, mikä on sitten on ketoasidoosi."

    Miksi vhh:lla pitäisi tietää mikä on ketoasidoosi? Mitä ketoasidoosilla on tekemistä vhh:n kanssa?

    Ei tietty tarvitse tietää mitään. Ei tässä maailmassa ole pakko tietää mitään, ellei halua. Luulin, että olisi kiva tietää ketoaineista jotain, mutta ei pakko! On vain niin, että jos niistä ketoaineista jotain tietää, ei ketoasidoosin patofysiologia ole mikään ongelma,peikko tai painajainen. Siitä vain mielestäni ymmärtää, mitä luonto ketoaineilla tekee, mutta se taitaa olla liian vaikea kapitteli ja sekoittaa vaan. Älkää siis tietäkö!
    Ei siis ole pakko tietää mitään, ei yhtään mitään!

    "On vain niin, että jos niistä ketoaineista jotain tietää, ei ketoasidoosin patofysiologia ole mikään ongelma,peikko tai painajainen."

    Mistä päättelet, että ketoasidoosin patofysiologia olisi vhh:lla ongelma, peikko tai painajainen?

    Äänestä

  • horjuu kirjoitti:

    Olen sellaisten ihmisten ympäröimä, joille asia on selvä. Siitä johtuen asiassa ei koskaan olekaan mitään ongelmaa tai sanota, että eipä sekoteta niitä. Ei siitä kukaan puhu tietty mitään, jos tarvetta ei ole! Täällä on hirveä haloo jos siitä kertoo.
    Unhotakaa koko juttu, on liian vaikea.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    yrittää täällä esiintyä lääkärinä ja ei edes uskalla käyttää omaa nimeään. Taitaa olla näitä taivaanrannan tohtoreita jotka hoitavat "potilaitaan" vain unessa.

    Miksi nimittelet?
    Olenko nimitellyt sinua tai kohdellut kunniottamatta?
    En edes toivo, että uskotaan lääkäriyteeni, koska internetissä voi huijata minkä kerkeää ja toimia ties minä viisaana. Olen kuitenkin lääkäri, erikoistun sisätauteihin, teen väitöskirjaa, mies saman suuren talon lääkäri.
    Mutta kuten sanottu: älä usko, pelle mikä pelle.

    Äänestä

  • x-box kirjoitti:

    Tarkoitukseni oli kertoa, että ketoosi on hieman harvinaisempi tila ja tietyllä tavalla selviytymiskeino. Ei ole aivan tavallinen ilmiö, jos virtsaa tutkii.
    On hyvä tietää, mikä on ketoosi ja mikä ketoasidoosi. Samaa se elimistö molemmissa yrittää: saada glukoosia muistuttavaa ainetta soluihin, kun glukoosia ei ole. Toinen tilanne on vaarallinen (ei insuliinia viemässä gluk soluihin) toinen ei (ei gluk veressä, kun sitä ei ole syöty ja varastot kuluneet). Ei fysiologiaa tarvitse pelätä. Ei myöskään patofysiologiaa. Jos ketoosia ihaillaan, on syytä osata kertoa, mikä on sitten on ketoasidoosi. Ei siinä ole mitään moittimista tai sekoittamista.
    Itse en osaa ketoosia sen kummemmin perustilana ihailla. Kyllä elimistö sitä aika kauan kestää ongelmitta

    kun et tunnut siitä mitään tietävän. Tässä muutama korjaus virheellisiin tietoihisi.

    - Ketoosia ei määritellä virtsasta.
    - Ketoasidoosissa veressä on glukoosia liikaakin ja ketoosissa sitä ei juurikaan ole.
    - Ketoosia ei ihailla, mutta siitä on monelle lihavalle selkeä hyöty VHH:n aloituksessa.
    -

    Äänestä

ton PS2:n kilpailijan kirjoituksia. Sillä tavalla päästään ehkä eroon tuosta pellestä.

Äänestä
  • kommenttia. Aloittaja on ainoa järkevä kirjoittaja tällä palstalla. Sellainenhan tietenkin pitää yrittää häätää täältä, että varsinaiset "asiantuntijat" pääsee loistamaan.

    Äänestä

  • asiallista kirjoitti:

    kommenttia. Aloittaja on ainoa järkevä kirjoittaja tällä palstalla. Sellainenhan tietenkin pitää yrittää häätää täältä, että varsinaiset "asiantuntijat" pääsee loistamaan.

    x-box kirjoittaa: "Aloittaja on ainoa järkevä kirjoittaja tällä palstalla. Sellainenhan tietenkin pitää yrittää häätää täältä, että varsinaiset "asiantuntijat" pääsee loistamaan."

    Joudutko useinkin kehumaan itseäsi kun muut eivät sitä tee? Miten sinua on yritetty häätää tältä palstalta?

    asiallisia kommentteja mutta täältä yritetään ensimmäisenä häätää ne jotka ovat syöneet itsensä terveiksi palstan aiheen mukaisella ruokavaliolla. Jos joku asiasta kiinnostunut tulee kyselemään jotain niin heti ollaan tutputtamassa puuroa, leipää, sokerisia hedelmiä ja ties mitä hiilihydraattipitoista vaikka satunnainen kulkija saattaa olla juuri näillä hiilareilla lihonut läskiksi. Lisäksi jatketaan Pekka Puskan aloittamaa pelotuskampanjaa eläinrasvoista ja yritetään tehdä ihmisistä rasvakammoisia.

    VHH asiantuntemusta on vain niillä jotka sitä noudattavat ja lukevat asiaa koskevia artikkeleita ja tutkimuksia.

    Äänestä

  • asiallinen kommentti kirjoitti:

    x-box kirjoittaa: "Aloittaja on ainoa järkevä kirjoittaja tällä palstalla. Sellainenhan tietenkin pitää yrittää häätää täältä, että varsinaiset "asiantuntijat" pääsee loistamaan."

    Joudutko useinkin kehumaan itseäsi kun muut eivät sitä tee? Miten sinua on yritetty häätää tältä palstalta?

    En ollut kirjoittaja. En kehu itseäni enkä kirjoita monella nimimerkillä. Kiitos kirjoittajalle.
    Kyllä minä täältä kohta ihan luonnostaan lähden. Ei tämä ole minulle mikään kovin tärkeä asia. HH-aineenvaihdunta vain kiinnostaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

x-box kirjoitti:

Täällä puhutaan ketoosista, niinkuin se olisi joku normaalitila. Se on elimistön hyvä selviämiskeino. Ellei ole hh elimisto muodostaa ketoaineita hieman tehottomasti mm rasvasta ja jopa lihaskudoksesta, ja nämä ketoaineet muistuttavat hh toiminnaltaan. Tuloksena on kuitenkin kamala makea löyhkä happamista aineenvaihduntatuotteista ja hapot virtsassa. Elimisto siis kaipaa hh ja jos ei se niitä saa se haisemalla pistää niitä tulemaan. Yleensä ketoosin kestää aika hyvin, kun se kerran on sellainen selviytymiskeino, mutta ketoaineet eivät mitenkään siis ole laadukkaampia kuin glukoosi. Hoitamaton Diabetes mellitus 1 johtaa ketoasidoosiin, joka on hoitamattomana tappava. Onneksi nykyään nähdään tätä harvoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu