liian nuoret

Mikähän siinä on, että suurin osa miehistä, jotka ovat kiinnostuneita minusta, ovat aina 3-4 vuotta minua nuorempia?

En osaa edes kuvitella olevani suhteessa, jossa itse olen 26 vuotias ja mies täyttää seuraavaksi 22 vuotta. En mitenkään.

Tiedän, yleisimmin miehet arvioivat iäkseni 23 vuotta. Ilmeisesti olen siis hyvin säilynyt :)
Miksi sitten miehet ikähaarukassa 25-30 vuotta eivät kiinnostu?
3328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse olen 46-v. mies, mutta mieluummin niin että nainen on reilusti ainakin 5-v mua nuorempi.

Suhteellinen ikäero olisi edelleen pieni.

Ehkä 22-v. miehet ovat edelleen melko lapsellista porukkaa.

Äänestä

"olen 26 vuotias"

"Miksi sitten miehet ikähaarukassa 25-30 vuotta"

Koska sä olet liian vanha honey. Katsos, noi poikaset haluaa pilden päälle pomppimaan ja siksi ne koittaa iskee vanhemman joka on jo "kääkkä" eikä saa muita (tarkoitan, heidän näkemyksensä on sellainen). Puolestaan 25-30 jannut juoksee nuoremman lihan perässä (18-24 olis kova arvaus.).

Samalla kaavalla sulle lankeais tollanen 30-35 ikävuoden miehet joka kiinnostuu susta. Et silleen. Jostain syystä itsensä ikäisiä miehet vierastaa, minäkin. En tajua mikä siinä on. Kenties se on siinä että ne on koulusta asti verrannut meitä itseensä ja tietää siis kuinka pällejä miehet kussakin kehitysvaiheessaan on... tarvii koittaa siis hankkia nuorempi että jokin arvokkuus on kumppaninsa silmissä... ;-)

Äänestä
  • ei mitään lisättävää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinnostuvat... kirjoitti:

Mikähän siinä on, että suurin osa miehistä, jotka ovat kiinnostuneita minusta, ovat aina 3-4 vuotta minua nuorempia?

En osaa edes kuvitella olevani suhteessa, jossa itse olen 26 vuotias ja mies täyttää seuraavaksi 22 vuotta. En mitenkään.

Tiedän, yleisimmin miehet arvioivat iäkseni 23 vuotta. Ilmeisesti olen siis hyvin säilynyt :)
Miksi sitten miehet ikähaarukassa 25-30 vuotta eivät kiinnostu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu