Miehet tositarkoituksella

Mies ja Nainen ovat molemmat tositarkoituksin liikkeellä, jutellaan ja kertoillaan toisistamme yhtä ja toista chatissa tai treffisivujen kautta. Lopulta sovitaan tapaaminen, niin eipä miestä näy ei kuulu.
Eikä edes vaivaudu ilmoittamaan yhtään mitään vaikka yhteystiedot on vaihdettu. Mielestäni hyviin tapoihin kuuluu ilmoittaa ettei kiinnostusta riitä, näin ainakin itse tekisin.

Miksi siis yleensäkään hakee mitään tositarkoituksella ellei sitä kuitenkaan hae?
Vai pelästyykö naista, joka on tosissaan hakemassa kumppania?
41173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kannattaisi tavata heti ennen kuin ihastuu johonkin mielikuvitusolentoon, jota ei ole olemassakaan. Ainakaan ei kannata kertoa mitään kovin henkilökohtaista ihmiselle ennen kuin on tutustunut häneen kunnolla, eihän kukaan "elävässä elämässäkään" lähde kertomaan luottamuksellisia asioita ensitapaamisella.

Äänestä

Niin, kirjoitetaanpa niistä naisten tekemisistä täällä nettifoorumeissa. Vastataan jos vastataan,
ja todellakin tuntuu siltä, että yli 60% vaan hengailee netissä ja tietysti ilman kuvaa.

Eiks täällä ole jo monasti todettu, että homma ei toimi. Turha sitä päätään on seinään hakata.

Äänestä

noita nynnyjä on kuule pilvin pimein

Niin naisissa kuin miehissäkin... Joten uudelleen vaan yrittään

Äänestä

Miehet täällä eivät ole tositarkoituksin liikkeellä. Jopa fiksut eivät ole. Kun saavat fiksun naisen kiinnostumaan, alkaa jossain vaiheessa kaiken lainen ihme toiminta tai toimimattomuus. Viestit hiipuu, tai loppuu, ei tavatakaan vaikka aiemmin oltiin kovasti tulossa tapamaamaan yms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.. vai ovatko? kirjoitti:

Mies ja Nainen ovat molemmat tositarkoituksin liikkeellä, jutellaan ja kertoillaan toisistamme yhtä ja toista chatissa tai treffisivujen kautta. Lopulta sovitaan tapaaminen, niin eipä miestä näy ei kuulu.
Eikä edes vaivaudu ilmoittamaan yhtään mitään vaikka yhteystiedot on vaihdettu. Mielestäni hyviin tapoihin kuuluu ilmoittaa ettei kiinnostusta riitä, näin ainakin itse tekisin.

Miksi siis yleensäkään hakee mitään tositarkoituksella ellei sitä kuitenkaan hae?
Vai pelästyykö naista, joka on tosissaan hakemassa kumppania?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu