Botoxhoito

Sainpa lahjaksi lapsiltani ja mieheltäni botox-hoidon otsan juonteisiin. En ehkä itse olisi koskaan mennyt ,ellen lahjaksi olisi saanut ja eniten siinä ilahdutti miehen ennakkoluuloton asenne.
Mukaan otin tyttären ja vielä klinikan rappusia noustessa hohhoilin ,etten taidakaan mennä.
No, siinä tutkittiin otsaa ja sain tietoa ,että kulmakarvat voivat pari milliä laskeutua hoidon seurauksena ja että silmäkulmiin kannattaa 50 e lisämaksusta ottaa piikit ,niin tulee tasapainoisempi tulos. Työtä käskettyä ja eikun piikit naamaan. Ei käy kippeesti juurikaan. Paitsi silmien alle kulmaan nipisti. Tiedoksi tämä.
Aluksi ei näyttänyt miltään.
Sitten toisen silmän yläluomi alkoi laskeutua alemmas ja roikkui ,kuin aikoinaan eräällä poliitikollamme.
Otin heti yhteyttä klinikalle,josta oli jo luvattu kontrollikäytni parin viikon päähän ,mikäli tarvista ilmenisi.
Tuon kahden viikon aikana kulmat todellakin laskeutuivat ja nyt molempien silmien yläluomet roikkuvat ulkonurkistaan murheelisesti alaspäin.
Ripsivärin saan laitettua nostamalla toisella kädellä yläluonta. Jotta olisin edes jotenkin virkeän nköinen ,joudun levittämään tummaa luomiväriä korkealle yläluomiin varjostukseksi.
Kun kävin tarkistuskäynnillä,lääkäri ei nähnyt mitään vikaa asiassa.
Ainoa mitä hän sanoi oli ,ettei minun kannata enää toista kertaa ottaa botox-hoitoa ,ellen ensin korjauta yläluomia... heidän klinikallaan ,edullisesti....
No,nyt kysymys kuuluu: eikö olisi ollut eetistä ,että hän olisi kertonut minulle tuon asian jo ennen pistoksia? Mistäpä minä sellaista olisin tiennyt. Rahahan oli jo heillä ,koska sain lahjakortin ,joten vaikka olisin ensin käynyt luomeni hoidattamassa ,he eivät olis menettäneet taloudellisesti mitään.
Onneksi tämä ei ole pysyvä vaurio vaan poistuu aikanaan. Olkoon opiksi ja ojennukseksi minulle ja muillekin. Ei kannata liukuhihnaklinikalle mennä ,vaan luotettavalle tunnustetulle ja kotimaiselle,jossa etiikka pelaa. Sen koin jo ,kun soitin sellaiselle klinikalle ja he kuulivat pistoksista ja sanoivat ettei vielä kannata lääkärille tulla luomia esitelemään, Olisivathan hekin voineet vain varata ajan ja ottaa lääkäripalkkion samaisesta lausunnosta ,jonka sain puhelimessakin.
Kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran elämässään . Toista kertaa ei ehkä tartekkaan.Ainakaan samalla klinikalla.
6787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

että kerroit tämän. Toivon, että saat silmäsi kuntoon ja eikö olisi aiheellista jotain korvausta hakea klinikalta?

Toivottavasti jokainen leikkausta suunnitteleva ottaa kokemuksestasi oppia ja miettii asiaa kerran jos toisenkin sekä hankkii asiallista tietoa kaikista mahdollisista seurauksista ennen päätöstä. Ja sitten käy vain asiallisilla klinikoilla. Netissä on paljon neuvoja mitä pitää selvittää ennen leikkausta.

Äänestä

Suomalaisen plastiikkakirurgin mukaan markkinoilla on olemassa useita Botoxina mainostettuja aineita. Vain yksi aine on turvallinen ammattilaisen käyttämänä. Joskus on jopa käynyt niin, että halpisklinikan asiakkaan koko kasvot ovat romahtaneet väärän aineen vaikutuksesta tai käyttötavasta. Otsajuonteisiin käytettynä ainoastaan Botox laskee hieman kulmakarvoja. Vaikutuksen voi kompensoida pistämällä ainetta kulmakarvoihin (jolloin ne kohoavat). Oikein käytettynä Botox on loistava tuote, kokeiltu on. Minun tapauksessani aine on pistettty niin taidokkaasti, että näytän levänneeltä. Kasvot eivät ole vahanukkemaiset, vaan rypyttömät. Suosittelen! Älkää menkö halpisklinikoille, tulos on sen mukaista.

Äänestä
  • No,onneksi tämä "hoito" haihtuu ajallaan. Mistäpä sitä näistä klinikoista voi aina tietää ja arvata. En voi lahjanantajaa siitä syyttää,hän teki parhaansa ja tarkoitti hyvää.
    Olisi vain omaan vaistoonsa pitänyt sittenkin luottaa. Onneksi silmälasit on keksitty myös ja onneksi elämäni ei pyöri oman naaman ympärillä vaan sisältö tulee kuitenkin muista asioista. Korvauksien suhteen en viitsi edes rahoja takaisin vaatia ,koska heillä siellä klinikalla on varmasti hyvät argumentit kaatamaan hakemukseni. Ainoastaan tällainen julkinen keskustelu pitänee asianomaiset varpailaan. Kun hyvät tavat estävät yrityksen nimen mainitsemisen julksilla sivuilla ,niin jokainen pääkaupunkiseutulainen voi miettiä ja arvella paikkaa itse ja harkita sitten tosi tarkkaan ...

    Äänestä

  • musaope kirjoitti:

    No,onneksi tämä "hoito" haihtuu ajallaan. Mistäpä sitä näistä klinikoista voi aina tietää ja arvata. En voi lahjanantajaa siitä syyttää,hän teki parhaansa ja tarkoitti hyvää.

    Ei lahjan antajaa voi syyttää, eiköhän palveluntarjoaja ole vastuussa operaatiosta, josta laskutti!

    Tästä pitää puhua, koska tuntuu, että ihmisillä on väärä mielikuva kauneusleiikauksista - monet mieltävät asiasta vain sanan 'kauneus' ja unohtavat että kyseessä on 'leikkaus'.

    Kuinka moni menisi huolettoman tietämättömänä mihinkään terveydelliseen operaatioon, jossa nukutettaisiin, leikataan, pistetään hermomyrkkyä ihon alle jne...

    Lisäksi olemme liian tottuneita luottamaan lääkäreihin ja terveydenhuoltoon, ettemme ymmärrä, että kauneusalalla toimii asiallisten lääkärien lisäksi vaikka minkälaista porukkaa. Kuluttajan on siis oltava varovainen.

    Itse asiassa parhaat tiedot riskeistä saakin alan parhailta klinikoilta, katsokaa vaikka nettisivuja, siellä varoitellaan puoskareistakin.

    Äänestä

  • musaope kirjoitti:

    No,onneksi tämä "hoito" haihtuu ajallaan. Mistäpä sitä näistä klinikoista voi aina tietää ja arvata. En voi lahjanantajaa siitä syyttää,hän teki parhaansa ja tarkoitti hyvää.
    Olisi vain omaan vaistoonsa pitänyt sittenkin luottaa. Onneksi silmälasit on keksitty myös ja onneksi elämäni ei pyöri oman naaman ympärillä vaan sisältö tulee kuitenkin muista asioista. Korvauksien suhteen en viitsi edes rahoja takaisin vaatia ,koska heillä siellä klinikalla on varmasti hyvät argumentit kaatamaan hakemukseni. Ainoastaan tällainen julkinen keskustelu pitänee asianomaiset varpailaan. Kun hyvät tavat estävät yrityksen nimen mainitsemisen julksilla sivuilla ,niin jokainen pääkaupunkiseutulainen voi miettiä ja arvella paikkaa itse ja harkita sitten tosi tarkkaan ...

    En ymmärrä miksei voisi julkisesti kertoa paikan nimeä johon on tyytymätön? Minusta olisi suorastaan velvollisuus kertoa, niin että ne jotka eivät halua ottaa samaa riskiä voivat välttää paikkaa. Julkisestihan useimmat mainostavatkin itseään!
    Nimi esiin vaan, on todella vaikea arvailla määreillä "pääkaupunkiseudulla halpisliukuhihnapaikka".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

musaope kirjoitti:

Sainpa lahjaksi lapsiltani ja mieheltäni botox-hoidon otsan juonteisiin. En ehkä itse olisi koskaan mennyt ,ellen lahjaksi olisi saanut ja eniten siinä ilahdutti miehen ennakkoluuloton asenne.
Mukaan otin tyttären ja vielä klinikan rappusia noustessa hohhoilin ,etten taidakaan mennä.
No, siinä tutkittiin otsaa ja sain tietoa ,että kulmakarvat voivat pari milliä laskeutua hoidon seurauksena ja että silmäkulmiin kannattaa 50 e lisämaksusta ottaa piikit ,niin tulee tasapainoisempi tulos. Työtä käskettyä ja eikun piikit naamaan. Ei käy kippeesti juurikaan. Paitsi silmien alle kulmaan nipisti. Tiedoksi tämä.
Aluksi ei näyttänyt miltään.
Sitten toisen silmän yläluomi alkoi laskeutua alemmas ja roikkui ,kuin aikoinaan eräällä poliitikollamme.
Otin heti yhteyttä klinikalle,josta oli jo luvattu kontrollikäytni parin viikon päähän ,mikäli tarvista ilmenisi.
Tuon kahden viikon aikana kulmat todellakin laskeutuivat ja nyt molempien silmien yläluomet roikkuvat ulkonurkistaan murheelisesti alaspäin.
Ripsivärin saan laitettua nostamalla toisella kädellä yläluonta. Jotta olisin edes jotenkin virkeän nköinen ,joudun levittämään tummaa luomiväriä korkealle yläluomiin varjostukseksi.
Kun kävin tarkistuskäynnillä,lääkäri ei nähnyt mitään vikaa asiassa.
Ainoa mitä hän sanoi oli ,ettei minun kannata enää toista kertaa ottaa botox-hoitoa ,ellen ensin korjauta yläluomia... heidän klinikallaan ,edullisesti....
No,nyt kysymys kuuluu: eikö olisi ollut eetistä ,että hän olisi kertonut minulle tuon asian jo ennen pistoksia? Mistäpä minä sellaista olisin tiennyt. Rahahan oli jo heillä ,koska sain lahjakortin ,joten vaikka olisin ensin käynyt luomeni hoidattamassa ,he eivät olis menettäneet taloudellisesti mitään.
Onneksi tämä ei ole pysyvä vaurio vaan poistuu aikanaan. Olkoon opiksi ja ojennukseksi minulle ja muillekin. Ei kannata liukuhihnaklinikalle mennä ,vaan luotettavalle tunnustetulle ja kotimaiselle,jossa etiikka pelaa. Sen koin jo ,kun soitin sellaiselle klinikalle ja he kuulivat pistoksista ja sanoivat ettei vielä kannata lääkärille tulla luomia esitelemään, Olisivathan hekin voineet vain varata ajan ja ottaa lääkäripalkkion samaisesta lausunnosta ,jonka sain puhelimessakin.
Kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran elämässään . Toista kertaa ei ehkä tartekkaan.Ainakaan samalla klinikalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu